Joitakin aikoja sitten historian tutkija, nykyinen perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja esitti mielenkiintoisen lausunnon siitä, miten Suomen talvisota tullaan tulevaisuudessa muistamaan. Hän lausui suunnilleen niin, että muutaman sukupolven päästä talvisota tarkoittaa suomalaisille suunnilleen samaa kuin lumisota. Hän siis esitti, että talvisodan tarina häipyy kansakunnan muistista. Rohkenen olla eri mieltä Keskisarjan kanssa.
Talvisota on keskeinen osa suomalaista historiaa ja Suomen tarinaa. Muutaman päivän päästä 13.3. tulee kuluneeksi 85 vuotta talvisodan päättymisestä. Tuo sota muistetaan Savonlinnassakin hyvin vaikkapa 1.3.1940 pommituksesta, jossa tuhoutui tuomiokirkko ja muita kaupungin rakennuksia. Sota alkoi 30.11.1939 Neuvostoliiton hyökättyä maahamme lähes koko itärajan pituudelta. Hyökkääjä oli todellakin Neuvostoliitto kuten Venäjä on hyökkääjänä syyllinen Ukrainassa käytävään sotaan!
Suomi oli huonosti varustautunut sotaan eli puolustamaan itseään. Armeija oli heikosti varustettu eivätkä johtajamme uskoneet sodan syttyvän. Jälkikäteen voimme syyttää heitä naiiveiksi. Neuvostoliitto hyökkäsi eikä tarkoituksena ollut mikään vähempi kuin Suomen miehittäminen. Talvisota, 105 kunnian, taistelujen ja kärsimysten päivää, oli Suomen itsenäisyyssota. Se myös yhdisti kansaa, kun vain 20 vuotta aikaisemmin kansalaissota oli lyönyt syvät haavat kansamme keskelle.
Talvisota on meillä ja myös maailmalla lähes myyttinen sankaritarina. Siinä pieni ja urhoollinen Suomi taisteli sisulla ja taidolla suurta jättiläistä, Idän Karhua, vastaan ja kykeni puolustautumaan. Siinä auttoi myös se, että suojeluskuntia oli perustettu ja ne olivat luoneet pohjaa maanpuolustukselle. Veristen taistelujen keskeltä jäi elämään sodan yksi tunnetuin lause ”Kollaa kestää!”. Se oli rintamalta annettu vastaus esitettyyn kysymykseen ”kestääkö Kollaa?”.
Suomesta maailmalle kiiri uutisia talvisodan ihmeestä ja itse Paavo Nurmi esiintyi sotilaspuvussa ja vetosi filmillä amerikkalaisiin Suomen puolesta. Talvisodasta alkoi myös legendaarinen ”Valkoisen Kuoleman” tarina eli tarina pienestä tarkka-ampujamiehestä, Simo Häyhästä. Suomen Natoon liittymisen yhteydessä USA:n kongressissa ei mainittu Mannerheimia, mutta Simo Häyhä mainittiin.
Joskus mietin, onko talvisodan tarina liiankin hohdokkaaksi muuttunut sankaritarina? Siihen voi vasta, että on ja ei. Suomen taistelu oli sankarillista ja talvisodan ihme oli todellinen. Toisaalta puolustustaistelu pienin voimavaroin oli usein toivottomalta tuntuvaa ja lopulta piti todeta, että samanlaista taistelua ei kyetä enää jatkamaan.
Talvisota ja sen urhoolliset taistelijat eivät tarvitse todellisuudesta irrotettuja myyttisiä muistotarinoita, sillä oikeat tarinat ovat tarpeeksi vahvoja. Talvisodan muistoa kannattaa vaalia, sillä se oli tosiaan maamme itsenäisyyssota. Suomen tarina olisi hyvin erilainen, jos sodassa olisi käynyt toisin! Talvisodasta ei tule suomalaisten muistissa lumisotaa! (Itä-Savo-lehden kolumni 8.3.2025)
Toivo Loikkanen
Kyllä yhdyn ajatuksiisi Toivo , talvisodan tapahtumiin sisältyy paljon Jumalan läsnäoloa kun sitä tutkii . Miten olisi kansan yhtenäisyys jos talvisotaa ei olisi ollut , vaikka ajatus on traaginen , mutta talvisodan henki ei ole slougan vaan sitä todistavat monet tarinat . Kansakunta yhdistyi siinä sodassa . Kirja ”Risti rintamalla” on kokoelma hartauspuheista joita sotilaspapit pitivät joukkueille joskus taisteluun lähtiessä ja iltahartauksia kun olivat tulee taisteluista . Eli nämä kootut puheet eivät ole muistelmia jälkeenpäin kirjoitettuja vaan sotilaspapin repuista löytyneitä jotka osa oli kaatuneita. Puheet on lyhyitä taistelujen välillä pidettyjä puheita. .Se todellisuus kun joukkue kokoontuu kuulemaan puhetta ja osa miehistä juuri kaatunut tekee näistä puheista hyvin konkreettisia. Varmaan divareista löytyy tämäkin kirjanen. Ja siinä olis edelleen historian tutkijalle aihetta kerätä materiaalia ja nitoa yhteen niitä ihmeellisiä kokemuksia mitä siellä sotilaamme kokivat myös hyvin hengellisiä kokemuksia .
Talvisodan ihme, Kenttäpostia 1/2025. Tässä lehdessä haastatellaan 107-vuotiasta veteraania Aarne Ukkolaa. Hän osallistui talvisodassa Kuhmon raivoisiin korpitaisteluihin 21-vuotiaana, jotka päättyivät vasta rauhantulohetkellä. Näitä sankareita taitaa olla elossa vielä muutama.
Lehti tulee minullekin. Puhuttelevia artikkeleita ja kuvia.
Jatkosodassa taisi sitten tulla myös ”lunta tupaan”, vaikka selvittiinkin.
Jukka: Jatkosodassa tuli toki ”lunta tupaan”, mutta aika vähän, verrattuna Balttian maihin.
Isäni oli viisi vuotta sodasta. Hän sääli kovin neuvostoliittolaisia, jotka jäivät sotavangeiksi. He olivat kuulemma enimmäkseen Georgiasta ja Ukrainasta, vaatetus oli sen mukainen.
Jatkosodassa tuli myös ”lunta tupaan”, mutta se oli tavallaan myös maamme itsenäisyyssota. Hyökkääjä oli jälleen Neuvostoliitto, mutta Suomessa oli myös vahvaa revanssihenkeä talvisodan aluemenetysten ja sodan tuomien tuhojen jälkeen. Sitä voi myös miettiä, oliko vanhan rajan takaisten alueiden valtaaminen virhe. Olisiko sodan tulos ollut toinen, jos Suomi olisi vahvasti linnoittautunut entiselle rajalleen? Suomen historian jonkinlainen ”kauneusvirhe” oli liittolaisuus tai aseveljeys Saksan kanssa. Se osaltaan saattoi myös pelastaa Suomen, kun mietimme kesän 1944 Kannaksen rajuja torjuntataisteluita.
Joo, onneksi koko tupamme ei meillä täyttynyt kuitenkaan lumesta, kuten etelänaapereillamme. Mutta niiden pyrkiessään lumikinosten alta vapautumaan meidän valtiojohtomme ei tainnut kovin paljon ”talkoisiin” osallistua, ainakin Koivistoa siitä on kritisoitu.
Saksalaisilla oli varmaankin oma osuutensa vihollisen torjunnassa. Voi tietysti pohtia, kuinka paljon yhteistyö vaikutti rauhan ehtoihin, ja valvontakomissiolle annettuu valtaan, sehän taisi olla varsin itäpainotteinen. En kuitenkaan ole historian ekspertti, joten en varsinaista juuta tai jaata väitä.
Valvontakomissiolla oli varsin suuri valta ja valtiojohtomme joutui sietämään sen läsnäolon. Siinä oli mukana venäläisten lisäksi brittejäkin. Rauhanehtojen myötä tuli mm. sotasyyllisyysoikeudenkäynnit, jotka olivat itänaapurin vaatimia ja traagista teatteria. Suomessa oikeasti pelättiin sotien jälkeen Neuvostoliiton miehitystä, varsinkin kun Porkkalan alue oli jouduttu luovuttamaan itänaapurille. Sieltä oli tykinkantaman matka Helsinkiin.. Siksi joitakin upseereita pakeni erityisesti Yhdysvaltoihin, oli asekätkentää ja vastaavaa. Onneksi NL vakuuttui Suomen suostumisesta sen ehtoihin ja valvontakomissio poistui Helsingistä ennakoitua aikaisemmin. Kuulema itänaapurit veivät Hotelli Tornista pöytähopeatkin ja muut arvoesineet mukanaan. Pelko ja katkeruus Neuvostoliittoa kohtaan kääntyi sitten, toisaalta aika erikoisesti, YYA-ajaksi ja suomettumisen ajaksi, joka ei ole kovin kunniakasta aikaa Suomelle vaikkakin jossakin määrin ymmärrettävää. Ja Suomi myös hyötyi idänkaupasta, kun Neuvostoliitto oli voimissaan – tai ainakin näytti olevan voimissaan!
Talvisota (kuten myös jatkosota) tulee kyllä aikanaan jäämään maininnaksi historiankirjoihin. Näin on nimittäin käynyt kaikille sodille, jotka joskus ovat olleet aikalaisille mullistavia. Muiston haalistuminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun elossa ei enää ole ihmisiä, joita sota henkilökohtaisesti tai välillisesti koskettaa. Ja kun maailma on muuttunut riittävästi. Emme enää muistele Suurta venäläissotaa ja Viipurin pamausta, vaikka sodan väkivaltaisuudet elivat kauan kansanperinteessä.
Sen sijaan talvi- ja jatkosodan muisto voi muuttua samanlaiseksi kuin kreikkalaisten ja Persian käymät persialaissodat tai Yhdysvaltain sisällissota, joiden tietyt tapahtumat synnyttävät aika ajoin uutta tutkimusta, populaarikulttuuria ja jopa myytin muodostusta. Paikallisesti muisto voi säilyä kauan ja tärkeänäkin, ajatellaan nyt vaikka Raatteen porttia tai eri puolilla Eurooppaa olevia museo- ja muistoalueita. Tärkeää lienee myös se, mitä, miksi ja miten muistellaan.
Juuri näin, viisaita sanoja!
Joo, kyllähän talvi- ja jatkosota melkoisen ”legendaarisia” meillä ovat. Syystäkin.
Suomi kaiketikin myös hyötyi sotakorvausten synnyttämästä teollistumisesta, mutta ongelmaski muodostui yksipuolisuus, joka 1990-luvun laman yhteydessä paljastui (ja johon liittynee myös erilaisia ei-niin-toivottavia ilmiöitä pankki- ym. rahamaailmassa maailmassa, joista on kärsitty sekä omasta syystä että toisten syystä).
Ehkä meillä olisi vielä perattavaa myöhempien aikojen politikoinneissa, joihin viisaampien kirjoittajien mukaan liittyi melkoista kulissien takaista ja kulisseissakin ollutta vuorovaikutusta ja vastavuorovaikutusta naapurin kanssa.
Ei pidä jäädä liiaksi myöskään vanhojen legendaaristen tapahtumien varaan, vaikka ne voivcatkin olla myös ”voimaannuttavia”. Selviämisemme oli kiinni meistä suuremmasta, johon nykysukupolvet yhä löyhemmin ja kriittisemmin suhtautuvat. Haluamme olla ”hyviten puolella” mutta haluammeko turvautua Todelliseen Hyvyyteen, siinä haaste. Meillä on nyt NATO & Co. Onko meillä mitää sitä suurempaa?
Jukka M. Yksi näkökulma: ”Jumala on sen puolella, jolla on suurimmat pataljoonat” (J. Stalin).
Uskoiko Stalin edes Jumalaan? Useimmat kommunistit olivat tunnetusti ateisteja.
Karl Marx oli jopa aktiivinen satanisti. Ks. John R. Stephenson, Eskatologia, s. 87 eteenpäin, Concordia ry, 2018.
Jukka, On totta, että ei ole viisasta jämähtää menneisiin, mutta niistä voi ottaa opiksi. Ja on myös sanottu: Voidakseen astua tulevaan ja elää nykyisyydessä, on tunnettava menneisyys. Todelliseen Hyvyyteen on myös hyvä turvata ajatuksella ”Jumala ompi linnamme”.
Mikalle: Tuskin Stalin uskovainen oli, kun oli diktaattori ja julmuuksien tekijä. Toki hänelläkin voi olla perheessä ortodoksisia juuria. Nykytilanteesta taas voi sanoa, että Trump ja osin myös Putin verhoilevat epäkristillisen politiikan kristilliseen ”kääreeseen”. Valitettavasti!
Stalin kyllä nuorempana opiskeli jonkin aikaa ortodoksisessa pappisseminaarissa, mutta ilmeisesti pettyi tuntemiinsa uskovaisiin.
Mika R. Tarkoitukseni oli harjoittaa ironiaa. En muuten ole sataprosenttisen varma edes siitä, sanoiko Stalin tätä repliikkiä todellisuudessa. Sen sijaan Stalin kysyi jossakin yhteydessä, ”montako divisioonaa paavilla on”. Millä hän tarkoitti, että sotien ratkaisemisessa painopiste on armeijoilla ja niiden voimalla eikä millään aatteellisilla tai eettisillä tekijöillä ole merkitystä. S oli kylmä reaalipoliitikko, vaikka kommunismi ohjasi hänen tulkintojaan ja käsityksiään.
Mitä tuohon Stephensonin käsitykseen Marxista aktiivisena satanistina tulee, suhtaudun siihen epäilevästi. Hänen lähteenään kun on aika yksioikoinen tulkinta Marxin runosta sekä Richard Wurmbrand, joka kyllä sai kärsiä paljon kommunistien vankina. Yksi parhaimmista moderneista akateemisista Marx-tutkijoista, Francis Wheen, kertoo kyllä Marxin yksityiselämän monenlaisesta moraalittomuudesta, mutta ei mitään satanismista.
Me kristityt voimme toki hyvällä syyllä pohtia, missä määrin Marxin ajattelun ja vastaavien systeemien taustalla voi nähdä hengellisen, demonisen, todellisuuden. Muistelen joskus lukeneeni todistuspuheenvuoron, jossa länsieurooppalainen kristitty mies kertoi, että oli joutua STASIn värväämäksi. Mies oli nähnyt näyn, jossa hänen kohtaamiensa kohteliaiden ja älykkäiden värvärien sydämissä asui rumannäköinen otus, jonka ymmärsi riivaajahengeksi.
Stalin todellakin opiskeli ortodoksisessa pappisseminaarissa, koska pappisura oli niitä harvoja tuolloin tarjolla olleita mahdollisuuksia sosiaaliseen nousuun. Tuohon aikaan venäläisissä oppilaitoksissa oli runsaasti erilaisia vallankumouksellisia soluja ja salaisia ryhmittymiä. En muista, missä vaiheessa S tutustui Marxin kirjoihin, mutta hän luki muistaakseni innokkaasti pienen opuksen nimeltä ”Kommunismin katekismus”. Näytelmäkirjailija-historioitsija Edward Radzinski väittää Stalin-elämäkerrassaan, että koko S:n karmea ura selittyisi tuon kirjan soveltamisena käytäntöön.
Marko, ettei vaan sinullakin olisi ajattelun taustalla käsitys, että Concordian julkaisut ovat jotenkin epätieteellisiä. Stephenson esim. on tohtorismies ja siten pätevä tutkija.
Tavallaan Concordian puolesta vastattiin yllä olevaan:
Meidän ensijainen päämäärä ei ole ollut julkaista tieteellisesti päteviä kirjoja yms. Stephenson on kyllä tohtori ja muistaakseni oli professorina Kanadan Missouri-synodin seminaarissa.
Tarkotin tässä epätieteellisellä epätosia ja epäluotettavia.