Tarkoitus oli käsitellä aihetta kylmän rauhallisesti, mutta heti kun sieluni silmin näen ne monet tapahtuneet vääryydet, huomaan oitis olevani ihan hiilenä. ”Venäjä voitti vääryydellä!” kirkuivat Ruotsissa aviisit, kun Idän Karhu raateli MM-kaukalossa Leijonanpentujamme. Diktatuurimaa höyhensi demokratiaa. Ekassa erässä näytti siltä, että venäläiset olisivat tulleet vain haastamaa n riitaa, painimaan. Suomalaiset olivat päättäneet taistella kullasta ihan tosissaan, aivan viimeiseen mieheen asti. Suomi jopa yhdessä vaiheessa johtikin peliä. Tuollaiset puoli minuuttia, tosin.
Kentän hurjimpia eläimiä olivat kuitenkin puolisokeat seeprat, jotka vihelsivät pilleihinsä aina kun näkivät venäläispelaajan kaatuvan. Ja mitä enemmän he vihelsivät, sitä enemmän venäläisiä kaatui. Hyvin filmattu! Näkövammaisena olisin suositellut tuomareille valkoista keppiä ja opaskoiraa.
Mitä ilmeisimmin venäläiset olivat onnistuneet saamaan erotuomareitten heikkonäköisissä silmissä jonkinlaisen koskemattomuuden. Kun Suomi-poika vähänkin hipaisii punanuttua, niin venäläisveli oitis alkoi kiemurrella jäällä kuin viimeistä päivää: ”Aijai, sattuu, sattuu, toi nappulaliigalainen käyttäytyi epäurheilijamaisesti. Kai se saa jäähyn, kun me ei saada maaleja muuten kuin ylivoimalla?” Ja sitten punakone latoi peräti neljä viidestä maalistaan ylivoiman turvin.
Putin kävi suomalaisten pukukopilla kehumassa suomalaisurhojen taisteluhalua ja hyvää vastusta. Ihme, että noin pieni maa pystyy saamaan kasaan noinkin hyvän lätkäjengin. 5-miljoonainen kansa pisti hyvin kampoihin 140-miljoonaiselle. No, onhan sitä toki ennenkin hanttiin pistetty.
Käviköhän Putin kiittelemässä myös niitä seeproja YYA-sopimuksen pitämisestä?
* * * * * * * *
Maan surusta siirrymme letkeästi yksityisen ihmisen tragediaan. Edellisissä EU-vaaleissa v. 2009 Mitro Repo (o.s. isä Mitro) sai peräti 70.000 ääntä politiikkaan kyllästyneiltä ihmisiltä. Mitrosta tuli demareitten sattuma-meppi vähän niin kuin Ahtisaaren Marasta sattuma-pressa. Kumpikaan näistä ukoista ei ollut ryvettynyt päivänpolitiikassa, mikä oli tuolloin hyvä asia. Tai ainakin sopi hyvin SDP:lle, joka hädissään toimi jesuiittamaisesti antaen tarkoituksen pyhittää keinot. Kuvaavaa on, että kummankaan miehen palveluksia ei tarvittu kuin yhden kierroksen ajan. Martti sai tehdä tietä Tarjalle, Mitro taas naispuoliselle ammattipoliitikolle.
Joku näkee elämän pelinä, toinen taas politiikan. Elämään kuuluu suunnittelu, politiikkaan taas tuulten haistelu. Kummassakin pelissä joudutaan pettymään. Elo ihmisen huolineen ja murheineen, väliaikaista kaikki on vaan. 100 vuoden kuluttua kaikki on aivan toisin.
Tämän päivän Ilta-Sanomat (27.5.14) tietää kertoa etusivullaan, että vaaliromahduksesta murtunut Mitro Repo sulkeutui mökkiinsä. Well, onhan 63.000 äänen menetys aikamoinen shokki, pommi, katastrofi. Tosin Mitro luotti liikaa siihen, että Facebookin tykkäämiset muuttuisivat ääniksi. Eivät todellakaan muutu. Sellainen pieni ero live-elämän ja some-maailman välillä on. Sosiaalisessa mediassa voimme esitellä itsemme toisille vaikka millaisina sankareina tahansa, mutta ei tätä leikkiä suinkaan pidä tosissaan ottaa!
”Suosio satojen ihmisten vaihtuu jo syytökseen”, lauletaan luterilaisessa adventtivirressä. Ehkä tämä ihmissuosion ailahtelevaisuus on ihan hyväkin opetus papille. Kun Jeesus vietiin temppelin harjalle, niin hän valitsi hieman toisin. Jos minä olisin sinä, Mitro, kaiken ihmissuosion kadottaneena siellä keljassa, niin enpä taitaisi ihan heti päästä eroon siitä piinallisesta ajatuksesta, että minua on käytetty hyväksi. Ja nyt kun olen työni tehnyt, minun sopii mennä…
Lohduttautuisin kuitenkin näin: Ehkä ne 63.000 takaani livennyttä ihmistä tahtoivat viestittää, että näkevät minut mieluummin pappina. Äänestystulos siis tämäkin!
Politiikka tarkoittaa yhteisten asioitten hoitamista. Puoluepolitiikka näyttäisi enemmänkin olevan oman intressiryhmän asioitten hoitoa. Papin ei liene viisasta liata käsiään tuollaisissa puuhissa, ryvettää itseään epäpyhissä alliansseissa. Ihmiset katsovat herkästi, että aha, vai tuohon puolueeseen tuo pappi siis kuuluu. Koska minä en edusta samoja näkemyksiä kuin hänen puolueensa, niin ei tuo pappikaan sitten voi olla minua varten.
Eikös se kuitenkin ole niin, että kerran pappi, aina pappi? Mihin se seeprakaan raidoistaan pääsee… eiku…
Hyvä Hannu, että kaikkien palstan ”homojuttujen” jälkeen puhut oikeaa asiaakin. Jääkiekosta voisi todeta, että tuomarit kyseisessä ottelussa puhalsivat automaattisesti kun jotain Venäjän tunnettua pelaajaa vähänkin hipaistiin, joka sitten ottelun ratkaisikin.
Samaan hengenvetoon voi todeta, että Venäjän pelaajat olivat Suomen vastaavia taitavampia. Suomi olisi tarvinnut yhden lisää Lehterän, Kontiolan ja Karalahden kaltaisia pelaajia kutakin. Mutta kuten Suomen ”koutsi” Westerholm totesi, ”Suomi voi voittaa Venäjän aina yksittäisissä otteluissa.” Näin ei käynyt tällä kertaa.
Mitä tulee pappismies Mitro Repoon, niin tämä edellisiä eurovaaleja ennen tavoitteli kaikin keinoin julkisuutta ja ”kosiskeli” sitä kautta ihmisiä. Nyt hän sai kokea julkisuuden ”perspuolen.” Ajankohtainen kysymys hänen suhteenkin onkin: ”Mitä tehdä entisellä ”euromepillä” ja papilla. Mahttaisivatkohan entiset papin hommat taas kiinnostaa?
Eikä, Vesa, pidä unohtaa Iiro Pakaristakaan. Eikä Pekka Rinnettä, veskaria. Puhumattakaan demareitten Antti Rinteestä. Mitro muistaa myös Johannes Rinteen,
entisen esimiehensä eli arkkipiispa (metropoliitta) Johanneksen.
Miten muuten olisi mahtanut käydä pelissä, jos suomalaiset eivät jatkuvasti olisi olleet jäähypenkkiä kuluttamassa? Maaliero olisi varmasti ollut niukempi, esim. 3-2…
Hannu Kiuru: ”Eikä Pekka Rinnettä, veskaria. Puhumattakaan demareitten Antti Rinteestä..”
Rinteitä ei tule tietystikään unohtaa. Jos Antti Rinne ei onnistu nostamaan puolueensa kannatusta, voisi tälle avautua uusi ura Pekka Rinteen varamiehenä ns. ”luukkuvahtina.” Antti Rinteellähän on kokoa, leveyttä ja syvyyttä, että pelkällä fyysisellä olemuksellaan jo peittäisi lähes koko maalin ja mitään akrobaattitorjuntoja ei tarvittaisi lainkaan.
Zaibu voidaan tehdä myös vanhatestamentillisella tavalla. Esikuva saadaan Daavid-Goljat-matsista: Lingotaan limppu jättikokoisen molarin otsaan. Kun luukkuvahti romahtaa, niin siitä sitten vaan liu’utetaan lätkä rysän perille, vassakuu.
Europpaan tarvittiin asiantuntijaa, eikä vesseliä, joka osaa kertoa puolivillaisia vitsejä. Siinä syy.
Takaisku on sinänsä jo historiaa, koska autoissa on startti.
Veivikäynnistykselle ei ole enää mahdollisuuttakaan, ellei ajokki
ole museorekisterissä. Silloin on edelleen muistettava asettaa peukalo samaan suuntaan kuin muutkin sormet – siltä varalta, että takaisku yllättää.
Jorma: Veivi oli pitkään talvipakkasilla Ladan suuri etu muihin automerkkeihin verrattuna. Kyllä lähti kosla käyntiin kovallakin pakkasella.
Traagista, jos ihminen ei jatkossa voisi lainkaan heittää veiviään. Aina vain pitäisi yrittää starttia…
Hannu Kiuru: ”Traagista, jos ihminen ei jatkossa voisi lainkaan heittää veiviään.”
Pari vuotta sitten kisoissa ainakin Mikael Granlund heitti ”ilmaveivin.” Pasi Nurminenkin varsin komean sellaisen joukkueen palatessa kotiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Sanoi kyllä jälkeenpäin sen johtuneen risaisista kengistä, joka ei kuitenkaan mitenkään vähennä suorituksen arvoa ja kaunoluistelu-urheilun mukaista pistearvostelua suorituksen ”taiteellisesta vaikutelmasta.”
Muihin ”veivin heittoihin” en ota kantaa. Entinen ”futari” Kai Pahlman tokaisi kylläkin kerran, että toivoisi hänen muistokirjoitukseensa kirjoitettaisiin: ”Eli aikansa paitsiossa, kunnes lopulta potkaisi tyhjää.” Sekin hetki aina jossain vaiheessa kohtaa parhaitakin pelimiehiä, että ei tavoita enää palloa, tai että ”pallo on totaalisesti hukassa.”
Samaa mieltä Erkka Westerlundin kanssa:
http://www.iltalehti.fi/mmjaakiekko-2014/2014052718347431_jv.shtml
Voi, voi!
Useimmat Elontien ladamiehet ovat aikoja sitten unohtaneet,
että kerran koittaa katsastus ja syynin jälkeen hopan lunastus.
Silloin viedään veivi, jos tunkin saakin pitää… Ilman takaiskuissa mennyttä peukaloa sitä olisikin ollut työläs heittää….
Niin, mutta hoppa lunastetaan takaisin Venäjälle! Siellä koslat saavat paljon jatkoaikaa…
Satutko muuten, Jorma, muistamaan, miksi Ladan nimi Ruotsissa vaihdettiin Nivaksi?
Ei niitä kukaan Venäjälle lunasta, kun Fordiakin on jo kaupan.
Ladahan tarkoittaa ruotsiksi latoa. Ladoilla tuskin kukaan tahtoisi lähteä tieliikenteeseen…
Melko hyviä analyyseja, Hannu.
Toistakymmentä vuotta sitten pitkällä automatkalla kuuntelin radiosta henkilöhaastattelua. Naistoimittaja sanoi haastateltavalle, että ”olet sinä kyllä aika flirtti”. Mies siihen melko lipevällä äänellä, että ”ai olenko…”. Lopuksi kävi ilmi, että mies oli Mitro Repo.
EU:n flirttilinja muuttui kai vilttilinjaan, mutta silti hän jatkoi sitä samaa Ajankohtaisessa kakkosessa eilen (27.5.) erakkomökissään ohjelmassa, joka käsitteli uusia ja entisiä meppejä. Hän flirttaili (taas) naistoimittajan kanssa suorasukaisesti ja imelästi, että ”kuinka kauniilta sinä näytätkään”, ja muistutti olevansa ”uskollinen poikamies”.
Flirttailu lienee hyvä taitolaji, mutta ei näin, julkisesti, imelästi. Siitä tulee niljakas sivumaku, ei voi mitään. Itse asia haastattelussa jäi hämärän peittoon. Vaikutelma tosin oli, että Mitro oli – sekava ja ehkä hädissään. Olihan romahdus vielä niin tuore. Flirttailu oli keino peitellä pettymystä, ehkä tässä tapauksessa. Tosin se taitaa olla piintynyt tapa.
Mitä muuten tulee pappiin politiikassa, niin onhan demareissa myös entinen piispa, pappi hänkin, ja monessa muussa puolueessa pappeja, on aina ollut. Onko hän sitten kahden herran palvelija? Entä toimittaja politiikassa – tuo vallan vahtikoira? Toisaalta se on verkostoitumista ja vaikuttamista, mutta miten vaikuttaa ja mihin, ja miltä se vaikuttaminen vaikuttaa?
Sinänsä yllätti ortodoksien periaate, että ortodoksinen pappi ei saa osallistua politiikkaan, ja Mitrokin joutui luopumaan kaavustaan, ainakin poliitikkonansa ajaksi, vaikka ei hänellä tuolloin omien sanojensa mukaan edes muita vaatteita ollutkaan.
Sakari, koska oli mahdollista, laitoin tekstiisi kappalejaon lukemista helpottamaan.
Ihan hyvin luterilainenkin kirkko voisi kieltää pappiensa politikoinnin vetoamalla kahden regimentin oppiin. Hengelliset asiat hengellisenä, maalliset maallisina. Jos tätä jakoa ei tehdä, syntyy kummajainen nimeltä kristillis-demokraattinen puolue, jossa maallisia asioita mestaroidaan raamatulla ja hengellisiä lakikirjalla. KD:ssa äänensä saavat kuuluviin lähinnä ns. vapaat suunnat.
Poteroihin kaivautumista voinee perustella ihan raamatullisen oloisella ajatuksella Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Jos olet sekoomuksen kannattaja, et voi olla kunnon bemari. Ja vastoinpäin.
Ruotsalaisten leppäkerttupuoluetta olen ihmetellyt jo pitkään. Miten se voi olla kaikkien kaveri aina vaan? Hallitukset vaihtuvat, mutta ruotsalaisten party jatkaa bilettämistä kulloistenkin vallanpitäjien kanssa. Tarkoittaako se sitä, että kaikki käy, mutta gärna på svenska?
Joissain lehdissä kirjoitettiin, että Repo on ollut lehtien tavoittamattomissa kommentin saamiseksi äänimäärän romahtamisesta. Voisi arvella, että elämä Brysselissä kaikkine etuineen alkoi tuntua makealta, niin että luopuminen ei oikein tunnu mukavalta.
Valitteli myöskin, että Brysselissä ollessa hänestä ei juuri haastatteluja tehty. Ilmeisesti haluaa sitä julkisuutta ja nauttii siitä julkisuuden valokeilassa paistattelusta.
No, ei siitä sinänsä moittia voi. Politiikan äänten kalastelijat tarvitsevat julkisuutta mahdollisemman paljon. Esim. ”Veltto” Virtanen ja Teuvo Hakkarainen ovat saaneet sitä siinä määrin, että ovat hyvin tunnettuja ja uudelleen valinnan mahdollisuudet sitä kautta hyviä. Tanja Karpela sen sijaan kyllästyi koko ”rumbaan” ja hävisi pois ”pelikentiltä” kokonaan.
Minä olen tottunut ajattelemaan julkisuudesta sillä lailla, että sinne mennään, kun on jotakin sanottavaa. Sitten tullaan pois. Julkisuuden valokeilaan ei siis jäädä paistattelemaan tyyliin: Ihan sama, mitä puhuvat, kunhan puhuvat…
Leppäkerttupuolue.
Sehän on loistava esimerkki epäsuomalaisesta yhteistyökyvystä.
Tilanne on näet niin, että toteutettavan politiikan vaihtoehdot ovat hyvin vähissä. Niitä ei pääse pakoon kukaan, vaikka yksi puolue on niin tehnyt kohta 20 vuotta.
Se onkin nyt kriisissä siitä syystä, että äänestäjillä ja politrukeilla ei ole
kykyä tai halua ymmärtää realiteetteja. Parikymmentä vuotta on vedottu sloganeihin, mutta ne eivät tuo lämpöä eivätkä ainuttakaan työpaikkaa.
Pitäisi saada jostain uusia äänestäjiä, mutta kun niitä ei löydy.
Viisaampaa olisi ollut selittää nykyisille äänestäjille, että yöksi pitää laskea syyläristä vesi kadulle, jos vodkaa tai glykoolia ei löydy kaupasta. Mutta Siperia opettaa – ja koko kansa kärsii.