Tahto

Mikä vie läpi vaikka harmaan kiven? Kuulemme mielellämme arvioita itsestämme suomalaisina, etenkin kun sen sanoo joku muunmaalainen. Yhdysvaltalaissyntyinen, Suomessa ja Ruotsissa asunut historioitsija Tomas Ries sai paljon huomiota kylmänsodan loppuvuosina kirjoittamallaan kirjalla Cold Will. The Defence of Finland (1988).

Hän kuvaa haltioituneesti suomalaisten puolustuksen pitävyyttä talvisodassa ylivoimaista vihollista vastaan. Kirjoitusajankohtana vastaavia analyysejä ei ollut totuttu itse lausumaan. Siksi Riesin kuvaus Kylmästä tahdosta kiinnitti huomiota maanpuolustustahtoon, joka oli nykyiseen verrattuna alhaisella tasolla.
_ _ _
Kirjan viesti on edelleen tärkeää panna merkille. Tahto puolustaa maata korvaa mahdollisia puutteita esimerkiksi varustuksessa tai koulutuksessa. Suomi oli heikosti varustautunut panssarintorjunnan, tykistön ampumatarvikkeiden, panssareiden ja lentokoneiden osalta – kun vastassa oli tuhansia lentokoneita ja panssareita sekä kymmenkertainen miesylivoima. Suomalaisia auttoivat hyvä paikallistuntemus, kyky liikkua ja selviytyä arktisissa oloissa, tilapäisvälineiden käyttö, henkilökohtainen neuvokkuus ja rohkeus, sekä sodan johdossa häikäilemätön aloitteen riisto esimerkiksi vihollisosastojen saarrostamisessa.

Tärkeintä oli kuitenkin tietoisuus puolustuksen merkityksestä ja mahdollisen tappion seurauksista. Monille merkitsivät paljon vapauden ja demokratian kaltaiset arvot. Mutta kaikille oli selvää, että omaa kotia ja läheisiä oli puolustettava loppuun saakka. Vastuuta ei voinut siirtää muille. Tästä nousi tahto, jonka edessä teräs taipui. Tosin tappiot olivat suuria. Siksi sodan kokeneet sanoivat: ”ei koskaan enää huonosti varustettuina puolustukseen!”
_ _ _
Kylmänsodan päätyttyä 1990-luvun alussa Euroopan asevoimissa vallitsi nykytermein disruptio. Kalustoa oli tarjolla romuraudan hinnalla. Köyhän maan kannattaa ostaa silloin kun toiset myyvät hyvää halvalla. Saksasta tuotiin Suomeen entisen DDR:n kalustoa, esimerkiksi taistelupanssareita, telahaupitseja ja raketinheittimiä. T 72-vaunuja oli kilometrien jonoissa. Tavaran katsastajat kulkivat vaunujen kannelta toiselle, laskeutuivat tornista alas, katsoivat käyttötunnit, kilometrit ja laukausten määrät sekä vetivät maalilla rastin vähän käytettyjen panssareiden kylkeen. Isäni oli päämajamestarina mukana eräällä hankintamatkalla yhdessä kenraali Pajusen kanssa.

2010-luvun alkupuolella läntisessä Euroopassa vallitsi ajatus lopullisesta rauhan ajasta. Monet maat myivät kalustoaan ja supistivat asevoimiaan sekä luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta. Suomella oli jälleen mahdollisuus edullisiin hankintoihin, Hollannista ostettiin esimerkiksi Leopard-panssareita. Pian tilanne muuttui ja maat havahtuivat Ukrainan sodan sekä Krimin valtauksen myötä kylmään todellisuuteen: rapautumaan päästettyä puolustusta oli rakennettava uudelleen. Mutta Suomessa oli edelleen voimassa yleinen asevelvollisuus, jota oli pidetty monella taholla menneen vuosituhannen jäänteenä.
_ _ _
Nyt asevelvollisuus on malli, johon paluuta harkitaan eräissä maissa uudelleen. Yleinen asevelvollisuus on yhteydessä korkeaan maanpuolustustahtoon. Suomessa jokaisen perheen lähipiirissä on tuttu mies tai nainen, joka on suorittanut asepalveluksen. Puolustus on yhteinen asia ja koskee kaikkia.

Maanpuolustustahto on MTS:n (Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta) vuotuisen kyselyn mukaan edelleen korkealla tasolla. Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista suhtautuu maanpuolustukseen myönteisesti. Samalla maanpuolustustahdon lasku viime vuosina on herättänyt huomiota.

Kalustoon ja koulutukseen on panostettu ja panostetaan paljon. Samalla tahto on jäänyt vähemmälle. Se on kuitenkin välttämätön perusta. Tahtoa ei rakenneta viholliskuvien varaan. Tahto syntyy myönteisestä oman maan arvostuksesta, joka on eri asia kuin ahdas kansallismielisyys.

Jokainen kansalainen on arvokas ja hänen osuuttaan tarvitaan maan ylläpitämiseen sekä uuden rakentamiseen. Omanarvon tunto ja tulevaisuuden toivo sammuvat heiltä, jotka kokevat itsensä tarpeettomiksi. Maanpuolustustahto edellyttää osallisuuden kokemusta. Siksi kukaan ei saisi jäädä syrjään. Uutiset koulupudokkaista, syrjäytymisestä, työttömyydestä, huumeiden käytön kasvusta sekä nuorten väkivallan teoista ovat huolestuttavia. Näin ei saa olla hyvinvointivaltiossa.
_ _ _
Mikä on Tomas Riesin kirjan viesti sovellettuna edessä olevaa yhteiskunnan jälleenrakennusta varten pandemian jälkeen? Tarvitaan koulutusta. Pienen maan tärkein voimavara ovat ihmiset. Koulutus tuo välttämätöntä osaamista. Toiseksi rajalliset varat on keskitettävä tärkeimpiin kohteisiin, joilla rakennetaan tulevaisuuden selviämistä. Kolmanneksi jokaista tarvitaan. Vastuuta ei voi siirtää muille.

Kaiken perusta on kuitenkin tahto. Ensin mieliin syntyy yhteinen tilannekuva, mikä on tavoite ja mikä oma osuuteni siinä? Toiseksi hahmottuvat vaihtoehdot: miten käy, jos emme yhdessä onnistu tavoitteen saavuttamisessa? Tästä nousee päättäväinen tahto toimintaan.

Puuttuvaa tahtoa on ollut tähän mennessä helpointa korvata rahalla. Vaikeita päätöksiä on voitu väistellä. Se on onnistunut talouskasvun ja yleisen hyvinvoinnin aikana tai nykyisin negatiivisen koron oloissa. Jatkuva velkaantuminen ei ole kuitenkaan mahdollista, eikä ole oikein, että Suomi tekee syömävelkaa tuleville polville. Mahdollista ei ole myöskään hyvinvoinnin ylläpitäminen jatkamalla luonnon tuhoamista. Ratkaisut ja keinot ovat olemassa, mutta ne vaativat tahtoa. Tahtoa, joka vie läpi harmaan kiven ja tuhon uhkan.

Tahdon osuutta tulee lisätä, mutta samalla on otettava huomioon heidät, jotka eivät itse selviä – tahdostaan huolimatta. Siksi tarvitaan myös hyvää tahtoa.