Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. (Ef. 5:25-27)
Minkälainen on hyvä seurakunta; minkälaista seurakuntaa voidaan sanoa pyhäksi?
Miksi on tärkeää, että Jumalan sanaa saarnataan seurakunnassa oikein?
Miksi kristillinen kaste on välttämätön?
Mitä on pyhitys; mitä on kristittyjen pyhyys?
Miten syntinen ihminen voi olla pyhä ja paha?
Kaikki julkaistut blogini:
. . . . .
Seuraavat blogit:
Aikaisin aamulla (26.2.2015)
Luther – evankeliumi kaikille kansoille omalla kielellä (12.3.2015)
Sanotaan, että köyhä janoaa rikkauksia. Tuossa on ajatus, jonka ymmärtäminen avaa myös hengellisesti köyhän janon.
Kun Jeesus sanoi:
”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Matt.5
Hengellisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset, nälkäiset ja janoavat… Miten Ihmisen lapsi voisi elää kerskuen kovaan ääneen omastaan? Ihminen kuolee nälkään ja janoon, jollei saa kuulla lohdutuksen ja Armon Sanaa. Jeesuksen läheisyys on elinehto.
Kristitty tutkii ja tonkii kiihkeästi Jumalan Sanaa, koska on löytänyt sieltä Leivän ja Veden, joka ravitsee sielun ja antaa Elämän, Ilon ja yltäkylläisyyden.
Johannes lohduttaa kotimatkalla olevia Kristuksessa.
”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.”
Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki”. Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet”.
Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani. Ilm.21
”Sanotaan, että köyhä janoaa rikkauksia.” Onkohan se noin? Köyhä janoaa sitä, minkä välttämättä henkensä pitimiksi tarvitsee. Rikkaalle ei mikään rikkaus riitä. ”Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen.”
Miksi kristillinen kaste on välttämätön?
Kasteessa Jumala antoi meille Pyhän Hengen, uudestisynnytti ja antoi pelastavan uskon. Meidän päällemme on puettu Kristuksen vanhurskaus. Kasteessa pääsimme Jumalan perheeseen.
Autuaita ovat hengellisesti köyhät. Herra sanoo niiden kuuluvan taivasten valtakuntaan, jotka ovat hengellisesti köyhiä, jotka eivät siis ole suruttomia, vaan vaeltavat Jumalan pelossa. He eivät elä kaikkien tuulien mukaan maailman tavoin, vaan ottavat vaarin elämästään verraten käyttäytymistään tarkasti Jumalan sanaan. He huomaavat, että synti on turmellut ihmisluonnon siinä määrin, ettei oikea kuuliaisuus ota mitenkään toteutuakseen. Ennen kuin arvaammekaan olemme jo täynnä vihaa, kiukkua, kateutta, kärsimättömyyttä ja kaikkea hengellistä kurjuutta. Kun sitten seuraa rangaistus, joka ei jääkään tulematta, niin silloinpa alkaa valitus, tuska ja murhe. Silloin mielellään omistettaisiin Jumalan armo ja oltaisiin vapaita sekä synnistä että sen rangaistuksesta.
Sellainen sydän, jolla ei syntiensä ja Jumalan tuomion tähden ole lepoa yöllä eikä päivällä, on hengellisesti köyhä. Ei siinä totisesti ole suurta iloa ja naurua. Siksi maailma pitääkin sitä pahana, onnettomana asiana. Toisaalta se pitää autuaallisena asiana sitä, ettei ole ahdistuksia ja kiusauksia, vaan mieli saa olla murheista vapaa. Tämä on siis kristittyjen ensimmäinen ominaisuus: he ovat hengellisesti köyhiä, he siis elävät Jumalan pelossa. He olisivat mielellään hurskaita, mutta huomaavat perkeleen ja oman lihan aina tiellään. Siksi he käyvät aroiksi.
Älkää silti pelästykö, Kristus sanoo. Te olette mielestänne onnettomia ihmisiä, joiden täytyy yötä päivää kantaa sydämessänne surkeutta ja murhetta, mutta uskokaa minua: Te olette autuaita, teidän on taivasten valtakunta.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Matt. 5:3 – torstai 20. marraskuuta
Katsoin kreikan sanakirjasta, mitä merkityksiä sanalla πτωχοι ’köyhät’ on. Sen kantasanaksi mainittiin peloissaan kyyristymistä tarkoittava teonsana. Miten olisi käännös: ”autuaita ovat hengellisesti kyykytetyt…”?
Tarkoittaako köyhä Uudessa testamentissa ihmistä, joka itse kokee olevansa köyhä, ihmistä, jota muut pitävät köyhänä vai ihmistä, joka ei todellakaan omista mitään. Uskoakseni Jeesus tarkoitti köyhällä muuta kuin roomalainen filosofi Seneca.
Mitä Jeesus voisi tarkoittaa hengellisesti köyhällä? Minusta vastaus löytyy Jeesuksen Kristuksen kirjeistä seitsemälle seurakunnalle, jotka ovat Ilmestyskirjan toisessa ja kolmannessa luvussa.
Alla on pari lainausta Jeesuksen kirjeistä eri seurakunnille.
Jeesuksen Kristuksen kirje Smyrnan seurakunnalle, joko ulkoisesti oli köyhä:
Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään: Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas – ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga. Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. (Ilm. 2:8-10)
Jeesuksen Kristuksen kirje itseään rikkaana pitävälle Laodikean seurakunnalle:
Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. (Ilm. 3:14-19)
Hienoja kommentteja edellä, kiitos teille kaikille.
Tahrattomaan seurakuntaan kuuluminen tuo mukanaan ristin. Mikä antaa voimaa kantaa ristimme?
Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. (Joh. 15:18-21)
”Köyhä ei ole se jolla on vähän vaan se joka toivoo enemmän.” (Seneca) tai Köyhä ei ole se, jolla ei ole mitään, vaan se jonka halu ei täyty.
Hengellisesti köyhä, voisi olla ihminen joka kokee olevansa (sydämen asenne) voimaton saavuttamaan vanhurskautta, mutta silti janoaa sitä lakkaamatta.
Luther tuossa Martin lainaamassa kohdassa sanoo kyllä olennaisen.
Ismo, kiitos hyvistä kommenteistasi, joita on ilo lukea. Pyhän Lutherin kaikki kirjoitukset ovat erinomaisia.
Jos ajatellaan mitä on ”Hengellä täyttyminen”, josta Sanassa on kehotuksia, eikö se ole sitä, että kristitty Jumalan Sanan vaikuttamana, liikkeelle panemana janoaa ja ”nälkii” Kristusta kuten
Ukko-Paavo aikoinaan opetti. Jumalan vaikuttamassa hengellisessä nälässä ja janossa on jo ”Hengen täyteys”, koska Jumalan rakkaus
etsiytyy aina sinne missä pimeyttä, köyhyyttä, sellaista joka ei yhtään mitään ( edesmennyt Tuomo Mannermaa oli jossakin elämänsä vaiheessa löytänyt Lutherilta lohdutusta, jota toi esille kirjoissaan ). Pimeydessä läsnäoleva ja sieltä Kristuksen ansion tähden löytyvä armollinen Jumala on kristinuskon ydin, sen ”helmi”.
Kylmään, pimeään multaan kätkettynä se ” löytyy” Jumalan omana aikana evankeliumin kohdatessa ihmisen ( lapsikasteen merkitys on
äärettömän siunauksellinen; mitkään ”marginaalikirkot” eivät pysty
suorittamaan Jumalan sanan edellyttämää kasteeseen elimellisesti
kuuluvaa kristillistä opetusta )
Kiitos Sakari. Ajattelen samoin. Saamme ravintoa Jumalan sanasta, virsistä ja hyvistä luterilaisista kirjoista. ”Kasteopetusta” tarvitsemme koko elämämme ajan.
Taivasten valtakunta on ”kätketty peltoon”. Jeesus selittääkin, että pelto on maailma.
Vanha kristittyjen kokemus on: Jumala löydetään aina elämän kiusojen ja rikkinäisyyden keskeltä. ”Minä anna sinulle aarteet pimeän pellosta, tietääksesi, että minä, Herra, olen se joka sinut nimeltä kutsuin”. ( Jes.45:3 )
Tässä on kysymys pellosta, johon aarre on kätketty ja se on Jumalan sana. Herra itse kehoittaa: ” Etsikää Herran kirjasta ja lukekaa” ( Jes.34:16 ) Vielä pelto merkitsee seurakuntayhteyttä ja osallisuutta Jumalan valtakunnan työhön, Siksi vanhat kristityt korostaen sanoivat: ” Joilla Jumala on isänä, niillä seurakunta äitinä” . Kristittyä ei ole tarkoitettu elämään yksin omaa pientä peltotilkkuaan muokaten. Ei niin vaan hengellisen elämän yhteiset aarteet koetaan toisten Jumalan lasten yhteydessä.
Kiitos Martti. Seurakuntayhteys on tärkeää. On autuaallista käydä luterilaisessa messussa. Alttarin sakramentissa on Herra Jeesus Kristus läsnä.
Meillä luterilaisilla ei ole mitään yksinoikeutta Jeesuksen läsnäoloon sakramentissa. Sama autuaallisuus on luvattu kaikille kristityille.
Luterilaisessa messussa on tarjolla Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri. Jotkut muut pitävät ehtoolista ainoastaan muistoateriana ja he tarjoavat mehua ja leipää.
Uskomme mukaan Herra on läsnä ehtoollisessaan riippumatta siitä, miten siihen asennoidutaan. Tärkeintä on, että sakramentti jaetaan niin kuin Jeesus siihen kehottaa.
Martti Pentti, ainakin vapaissa suunnissa opetetaan, ettei heidän ehtoollisessa ole tarjolla Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri. Meidän tunnustuksemme ja kirkon oppi poikkeaa heidän omasta. Turvallisinta on pysytellä luterilaisessa ehtoollisessa.
Virsi 222: Jeesus Kristus, elämämme
Ei ole olemassa luterilaista ehtoollista.
On kristillinen pyhä ehtoollinen, johon kuuluvat asetussanat, viini ja leipä. Opetusta siitä, mitä ehtoollinen on ja merkitsee, on monenlaista. Luterilaisuuden sisälläkin näyttää olevan eri korostuksia. Se ei muuta ehtoollista itseään, joka pysyy syvimmiltään salaisuutena.
Vielä Tuomo Mannermaan vaikutuksesta suomelaiseen teologiaan ja kirkon ratkausuihin.
Näyttää siltä, että 1970 toisella puoliskolla Mannermaan teologiassa syntyi selvä paikopisteen muutos.
Kuopion piispa Eino Sormunen oli havainnut tosiasian: mihin onkaan kadonnut opetus ”Kristus meissä” ” Kristus puolestamme” rinnalla? Mannermaan mielenkiinto monien muiden tutkivien teologien tavoin kohdistui ”itään”, jospa sieltä löytyisi vastaus ”vaikeaan” teologiseen ongelmaan kuten piispa Sormunen huomautti.
Taisi olla vuosi 1977, jolloin Mannermaa näyttää saaneen mullistavan teologisen löydön. ” Itse uskossa Kristus on läsnä” teeme valtasi miehen totaalisesti.
Esim. Eino Sormunen oli korostanut Kristuksen ja krisityn välistä yhteyttä ” kahden kauppana” ( ihminen luovuttaa syntinsä Kristukselle ja Kristus luovuttaa sovitudtyönsä hedelmän syntiselle )
Mannermaan ajatukset näyttävät selvästi kääntyneen ortodoksiseen suuntaan ), olihan oppikeskustelut alkaneet Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa ja ” uusia tuulis” puhaltesi selvästi ”idän suunnalta”.
Yhdessä ”idän miesten” miesten alkoivat keskustelut ihmisen jumalallistumisest. Idän kirkossa puhutaan ”jumallisesta kipinästä”,
Joks on hiipuvana ihmissydämessä.
Kun vanhurskauttavalla uskolla ymmärretään osallisuutta Jumalan olemukseen Kristuksessa, nyt Mannermaa puhuu entistä rohkeammin yhdistymisestä Kristuksen persoonaan.
Kristuksen ansion ”lukemisen” sijaan, korostusvpainottuu eri,ominaisuuksien keskinäiseen kommunikointiin.
Kristus läsnäolollaan karkoittaa ja haihduttaa krisitystä, kirouksen ja kuoleman. Monet hämmentyneet teologit sylmät pyöriäisinä lukivat
Mannermaan teksteistä miten uskovasta tulee ”jumala” ja ” täysin jumallinen ihminen”. Läsnäolevasta Kristuksesta johtuen uskovasta
”turmiovaltojen voittaja” ja ”ihmeteltävä luoja”. Omaksi
Ja muidenkin ihmeeksi kristitty huomaa olevansa Kristuksen. ”muotoinen” ja ”kaltainen”.
Jotkut ovat epäilleet, että monella tapaa teologisesti ansoitunut Mannermas on löydöillään hipaissut ns. Menestysteologian rajoja.
Toisaalta Mannermaan Kaksi rakkautta ( varsinkin kirjan alkuosa )
on valovuoden päässä uskosta, jossa on yhä lisääntyvässä määrässä rikastumista ja rikastumisella kerskumistam -niin hengellisesti kuin ajallisesti.
Tuomo Mannermaan Luther-tulkinnan heikkouksina voi pitää:
-olisi toivonut lujempaa kytkeytymistä historialliseen Kristuksen sovitustyöhön ja syntisen vanhurskaaksi lukemiiseen , voimakkaampaa imputation esilläpitoa. ( jotenkin tuntuu,että Messussa lausuttu absolutio ilman imputation järeää pohjaa jää jotenkin torsoksi. ).
Jotkut teologit ovat pelänneet,että uskonpuhdistuksen ajan Osiander
piileskelisi luterilaisen kirkon kulman takana tarjoten eksytttävää vaihtoehtoa.
Meille ei enää riitäkään vanhurskauttava usko Kristukseen , vaan
Osianderin tavoin ”vaadimme vahvaa Jumalaa”,jolloin ihminen yhdistetään määrättämön ja rajattoman,Jumalan vanhurskauteen.
Jumalallinen ja inhimillinen sekoittuvat ja yksinkertaisen ja selkeän jumalattoman vanhurskauttamisen sijaan ajaudumme mystiseen sekasotkuum.
Kiitos Sakari hyvistä kommenteista. Itselleni on vähän vierasta Mannermaan teologia. Hyvä kun valotit sitä.
Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Mitä on olla KristukseSSA? Mitä on kun Kristus ELÄÄ minussa.
Paavali käyttää myös vahvaa kuvaa: ”En enää elä MINÄ, vaan Kristus elää MINUSSA.
Paavalin tärkeimpiä ajatuksia on lain kautta kuoleminen, pois laista ja muuttuminen totaalisesti toiseksi, mitä tuo kuolema ja eläminen kuvaa hyvin:
”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. Gal.2
”Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra. Room.14
Samassa luvussa Paavali sanoo jotain, mikä havahdutti minut aikoinaan:
”Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee; mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.
Tuossa on laskettu jokaisen omalletunnolle määrätön Armo Kristuksessa, mutta Kristuksen ulkopuolella ei ole Pelastusta. Kristitty on siis kokonaan Kristuksessa, jolloin ihminen on itsessään kuollut, mitään puolittaista ei ole. Ei ole mitään yhteispeliä, jossa Jumala työntää ja minä vedän, vaan ihminen on kristukseSSA kokonaan uusi luomus. Kristitty näkee, pimeyden, mutta ei elä enää pimeydessä, vaan Valkeudessa, joka on Kristus meissä kirkkauden toivo.
Kirkkaus = (Täysin puhdas ja tahraton) Olemme siis täysin puhtaat sen Sanan tähden jonka Jeesus on puhunut.
”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Joh.15
Ismo, kiitos hyvästä kommentista. Jokainen kastettu on Kristuksen päälle pukenut.
Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä. Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. (Gal. 3:19-29)