Vanhoillislestadiolaisuuden varmaan tärkein opinkohta on ripittäytyminen, jota olen vastikään kuullut nimitettävän termillä Tahrateologia. Sen mukaan uskovainen pysyy uskovaisena ja taivaskelpoisena puhdistautumalla synneistä, matkan vioista ja virheistä, kiusauksista, epäilyksistä ja tottelemattomuuksista pyytämällä ja uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lyhyesti: ripittäytymällä. Eräs edesmennyt puhuja kirkasti asiaa seuraavilla sanoilla aikoinaan:
”Vahvistakaa kuulkaa, veljet ja sisaret, veren merkkejä tunnon päällä. Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika. Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. On tärkeä, että me noita veren merkkejä vahvistamme tuntomme päällä.”
Saman asian, hieman eri sanoin voimme lukea uusimmasta Siionin keväästä:
Siionin kevät SYYSKUU 9/2013 sivut 3, 8 ja 25
—-”Onko sinulle käynyt niin, että et ole aina jaksanut olla kuuuliainen vanhemmillesi ja totella heitä? On onnellista, kun isä ja äiti saarnaavat tottelemattomuudet ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun haluamme turvautua ja uskoa Jumalan johdatukseen, säilymme uskomassa ja pääsemme taivaaseen.” —-T.M.
—-”Tärkein ja paras lahja on Jeesus. Hänen nimessään ja veressään saamme uskoa synnit anteeksi.
Kun uskomme, pääsemme kerran taivaaseen.”
—-”-Minä en käsitä, miten jotkut pelaa sotapelejä, minä sanoin.
-Kuka sellaisia pelaa? isä kysyi.
-Petteri. Ja monet muutkin, minä kerroin ja katselin maton hapsuja.
-Niihin jää helposti koukkuun, isä pohti.
-Vähän kuin tupakanpolttoon.
-Minä en enää aio pelata sitä peliä, se oli ihan tyhmä.
Me istuttiin siinä, ja isä siunasi kaikki synnit anteeksi. Tuli parempi olo. Onneksi Petterin kanssa saattoi tehdä muutakin, minä mietin.”—-
Tätä tahrateologiaa kutsutaan liikkeen sisällä evankeliumiksi. Kun syntejä saarnataan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnataan evankeliumia. Jos puhujalta/papilta puuttuvat saarnassaan nämä sanat, hänen puheestaan ei kuule evankeliumia, vaikka kuinka hän saarnaisi Kristuksesta syntisen ainoana syynä pelastukseen.
Kun jotain yksittäistä syntiä, yleistä syntisyyttä, epäilyksiä, kiusauksia, väsymystä tai uskon huonoutta pyydetään joltakin anteeksi, eli ripittäydytään, anteeksipyytäjä/ripittäytyjä pyytää kohdallensa evankeliumia.
Jos vl-uskovainen lakkaa pyytämästä syntejään, vikojaan, virheitään yms. anteeksi, hänen kohtansa katsotaan pahimmilllaan epäuskoksi; hän ei halua enää uskoa omalle kohdalleen evankeliumia.
Liikkeen opetuksen mukaan evankeliumia ei voi saarnata eikä kuulla puhtaana ja oikeana missään muualla kuin vl-liikkeessä. Jotkut ovat kuulema omineet evankeliumin itselleen kun saarnaavat samoilla sanoilla syntejä anteeksi, mutta heiltä puuttuu saarnastaan Pyhän Hengen/Jumalan voima ja näin ollen heidän synninpäästöjulistuksensa on mitätön.
Usko Kristukseen ei siis ole keskeisin vl-liikkeen opetus, usko Kristukseen ei liikkeen mukaan vapauta ihmistä hänen synneistään, vaan hommaan tarvitaan äänellinen synninpäästö vl-ihmiseltä: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Vaikka Raamattu ei tällaista esimerkkiä anna, liike mainostaa opetuksensa ja käsitystensä perustuvan Jumalan sanaan, Raamattuun. Yhtään ainutta esimerkkiä ei Raamattu anna vl-tapaisesta synninpäästötilanteesta, jossa veli/sisar pyytää veljeltä/sisarelta: saanko uskoa kaikki syntini/epäilykseni/napinamieleni/tms. anteeksi? ja veli/sisar antaa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.
Hommaa voisi verrata riippuvuuteen. Kun olet juonut kahvia, sulla on vähän aikaa hyvä olo ja kohta elimistö alkaa huutamaan taas tarpeellista kahviannostaan. Jos et ota, päätä särkee, olo on levoton ja jotain tosi oleellista tuntuu puuttuvan elämästä. Kahviriippuvuudessa elimistössä oleva kofeiinimäärä sanelee olotilan ja toiminnan. Kahvia kitaan ja olo paranee.
Vl-liikkeessä olotilan ja toiminnan sanelee yhteisön määritelmä uskovaisuuden tunnusmerkeistä. Jos olet uskovainen, se näkyy tietyllä tavalla elämässäsi. Jos tunnusmerkkeihin tulee säröjä, matkavaatteeseen tahroja, ne on korjattavissa tahrateologian avulla. Sinulla on lupa uskoa syntisi, vikasi ja virheesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen jälkeen olosi on noin puolesta vuorokaudesta kokonaiseen hyvä ja onnellinen ja sitten riippuvaisuussuhteesi mantraan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit on anteeksi nostaa päätään.
Itselleni on ollut niin vapauttavaa päästä irti tuosta tahrateologiasta. On ollut ihmeellistä käsittää, että synnit ovat kaikenaikaa anteeksi Jumalan lahjoittaman uskon kautta Kristukseen.
Toisaalta. Ihminenhän voi keksiä ihan mitä tahansa mantroja ja temppuja syyllisyyden häivyttämiseksi. En saisi syödä pullaa kun vyötärönseutu on muutenkin jo liian paksu, mutta vapaudun syyllisyydestä, kun käyn kymmenen kilsan lenkillä.
Sanoin ruman sanan, mutta vapautan itseni syyllisyydestä pesemällä suuni saippualla.
En välittänyt ystävästäni, läheisestäni hänen elinaikanaan, mutta voin vapauttaa syyllisyyteni, rauhoittaa omatuntoni pitämällä hänen hautajaisissaan oikein kauniin puheen ja hankkimalla oikein kauniin seppeleen hänen arkulleen.
Yhteisöt voivat myös keksiä ihan mitä tahansa juttuja jäsentensä syyllisyyden lisäämiseksi ja niistä vapauttamiseksi. Olet syyllinen ja syntinen kun ajattelet ja toimit tietyllä tavalla, mutta pääset irti syyllisyydestäsi, syntisyydestäsi tietyllä tavalla. Tämä on vain vallasta johtuvaa mielenhallintaa. Kun porukan mielet saadaan hyppysiin, niitä voidaan helposti ohjata syyllisyyden ja niistä vapautumisen avulla.
Se on Laestadiuksen omaa käsialaa, kun hän saarnakartassaan kysyy retorisesti:
”Eikö ole arvattava, että suruton pappi pudottaa taivaan valtakunnan avaimet kun hän riisuu kaavun….?
Nyt on sitten vielä kysymys, mikä on suruton pappi?
Laestadius ei milloinkaan rajannut Pyhää Henkeä omaa herätysryhmäänsä.
Hän näki kristittyjä veljiä ja siisaria muuallakin, sillä kriteerinä oli armon järjestyksen kokeminen.
Sorselen saarna 1842 on tästä kova ja nuhteleva esimerkki. Siinä hän moittii ”ainoa oikea kristitty”-sukulaisiaan.
Voi olla, että Raattamaan käsitys lopussa muuttui, kun en muista tuota kirjettä, mutta koko ajan hän todistaa kirjeissään syntejä anteeksi – mikä teillä on nyt kumottu, kuten Vuokko kertoi.
VL oppi ei saa tukea lestadiolaisesta herätysliikkeestä, se on varma asia.
Ei myöskään Luther aseta ”suruttoman papin” avainten käyttöä kyseenalaiseksi. Se on siis 100 v vanha opinkäsitys.
Tuota noin, Joona… Taisi niiltä Skeuaan pojilta puuttua myös ”puhdas evankeliumi”.
Hyvä kun otit esiin tuon ”Hengen viran”. Sehän on tämänkin keskustelun ydinkysymys. Lainaus Joonalta:
”Sen sijaan vl-opetuksen mukaan usko sanan varsinaisessa merkityksessä syntyy vain Pyhän Hengen voimalla julistetusta evankeliumista. Kukaan ei jaksa uskoa sanan todellisessa merkityksessä, jollei ihminen, jonka sydämessä Kristus Henkensä kautta asuu, julista hänelle evankeliumia Kristuksesta.”
Mitä mahdat tarkoittaa ”uskolla sanan varsinaisessa merkityksessä”? Muuten näytät perustelevan ”Hengen virkaa” enemmänkin psykologialla kuin teologialla.
Tässä saatat olla Raattamaan ja Laestadiuksen kanssa samoilla linjoilla. Heidän lausumansa ”kelvottoman papin avaimista” olen ymmärtänyt psykologisiksi/sielunhoidollisiksi: kelvoton pappi on kykenemätön herättämään ripitettävässä aitoa katumusta, jolloin todellista synninpäästöäkään ei tapahdu. Siis tässäkin tapauksessa syy on ripitettävän (eikä ripittäjän) sieluntilassa. Lisäksi Laestadius sanoo, että ”hengellinen pappi kantaa avaimia aina, suruton vain virantoimituksessa.” Tämä nyt ainakin on muuta kuin SRK:n opetus ”Hengen virasta”.
Lainaus Augustanasta (VIII Mitä kirkko on?):
”Sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin. Seurakuntamme tuomitsevat donatolaiset ja muut samankaltaiset, jotka eivät hyväksyneet sitä, että kirkossa saa käyttää hyväksi jumalattomien pappien palveluksia ja katsoivat niiden olevan hyödyttömiä ja tehottomia.”
Kyllä Luther oli Raamattunsa lukenut. Hän ymmärsi, että turhennamme Sanan (Logoksen), jos tuijotamme sen sanojaan. Turvaamme Sanaan ja sen lupauksiin. Sanojan sieluntilaa ei meidän tarvitse pohtia. Muuten jäisimme ikuiseen epävarmuuteen uskomme ”pätevyydestä”, koska ihmisen sieluntilan tietää Jumala yksin.
Olettakaamme, että hyväksymme ajatuksen ”Hengen virasta”. Millä kriteereillä voimme tällöin tunnistaa nuo Pyhän Hengen saaneet? PH-mittarilla? Entä millä perusteella voidaan varmasti sanoa, että esim. piispa Salmella ei ole Pyhää Henkeä? Mihinkään ”organisaatioon” kuuluminen/kuulumattomuus ei tätä voi ratkaista (kuten olemme niin usein SRK:n taholta kuulleet).
Taisin sittenkin taas hypätä tähän junaan. Syytän Joonaa!
”Hanki elämä!” sanovat ystäväni. Pitäisiköhän totella…
Siksi toiseksi Jorma tuntuu hyvin hoitelevan tämän minunkin missioni, kiitos hänelle!
Mielenkiintoista keskustelua. Pariin pieneen asiaan otan kantaa näin sivusta.
Uskoa ja evankeliumia ei pitäisi asettaa toistensa vaihtoehdoiksi tai vastakohdiksi. Kumpikaan ei tee syntejä anteeksiannetuiksi, vaan ne on annettu anteeksi Kristuksen ristintyössä. Evankeliumi lahjoittaa tämän lahjan ja usko ottaa sen vastaan. Kristityn uskon ei tule olla keskipisteessä, sehän on vain tyhjä käsi, johon lahja lasketaan; itsesssään ei mitään.
Uskontunnustuksessa ei lausuta: minä uskon uskooni. Uskolla on aina kohde ja sen kohteen tuo uskon ulottuville evankeliumi.
Toinen huomioni koskee raamatullisuutta. Ei Raamatusta tarvitse löytyä kuvausta tilanteesta, jossa uskovat julistivat toisillee syntejä anteeksi. Jos ja kun varhaiset kristityt olivat heikkoja ja kiusattuja, voin hyvin kuvitella, että kyllä siellä jonkinlaista synninpäästöäkin viljeltiin. Ei siitä tarvitse olla kuvausta. On muitakin asioita, joita ei raamatussa kuvata, mutta joiden voi hyvin kuvitella tapahtuneen. Ja jos ei ole tapahtunut: entä sitten? En millään keksi, mitä pahaa tai vikaa ripittäytymisessä olisi.
Itse käytän liturgina sanoja: Jumala armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden, antaa kaikki sinun syntisi anteeksi. Jos jokin uskonliike käyttää sanoja Jeesuksen nimessä ja veressä, en keksi siitä mitään huomautettavaa. Jos Ef 1:7 sanoo, että Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto, niin eiköhän se ole ihan oikein viitata tähän vereen, kun rikkomusten anteeksiantoa vakuutetaan.
En ole yleistä ripittäytymistä vastaan, enkä asioiden sopimista riitapukareiden välillä, niihin löytyy perustelu Raamatusta. Raamatun keskeisin sanoma on myös sanoma anteeksiantamuksesta ja sitä jokainen kristitty tarvitsee ihan joka hetki.
Puhun salaripistä, jota Lutherinkaan mukaan Raamattu ei tunne, mutta jonka hänkin halusi pitää kun koki sen niin lohduttavana asiana. Silloinhan se onkin hyvä ja toimii tavallaan oikein, kun se lohduttaa.
Mutta siltikin, miksi viljellä sellaista asiaa ja pitäytyä siinä, jolle ei löydy Raamatusta pohjaa? En ymmärrä tätä. Siinä on nimittäin olemassa omat vaaransa. Niin kuin vl-liikkeessä on käynyt; hommasta on tullut keskeisin asia ja se on muuttunut puhdistautumisriitiksi ja myös taikasanoiksi, joidenka avulla liikkeeseen otetaan porukkaa sisälle.
Minulle sanat merkitsevät myös hengellistä väkivaltaa, kun hoitokokouksissa ihmisiä nöyryytettiin siten, että vaikka he kuinka kerjäsivät ja anelivat näitä heille ihan elinehdoksi nousseita sanoja kohdalleen, heille ei niitä lausuttu. Selitettiin, että ”Pyhä Henki” vaikeni, kun syntejä ei annettu anteeksi.
Kun puhut Joona siitä, että evankeliumin julistajalla pitää olla Pyhä Henki, jotta hänen julistuksensa on voimallinen, niin miten ihmeessä voit olla kenenkään Pyhän Hengen omaamisesta varma? Vl-liikkeessä on tiedossa useita tapauksia, joissa puhuja on kärähtänyt tosi raskaistakin synneistä, on harjoittanut niitä vuosia, eikä kenelläkään ole ollut asiasta aavistustakaan. Tai siis lähipiiri on vain tiennyt asiasta. Mutta muu seuraväki ei ole aavistanutkaan, eli ei ole epäillyt Pyhän Hengen olemassaoloa, vaan uskonut siltä istumalta kuulemansa jopa suoraan Jumalan puheeksi, kuten puhujat usein sanovat: ”olette halunneet tulla tänne tänään kuulemaan, mitä Jumalalla on teille sanottavana”.
Kun ystäväni Heino Korpelan tilaa pähkäiltiin aikoinaan hoitokokouksissa, mietittiin päät kuumina sitä kun Heinon kautta moni ihminen oli tullut vl-uskovaiseksi, vaikka Saaren mukaan Heino oli imenyt väärän hengen itseensä jo äitinsä tisseistä. Sitten hokattiin, että Heinolla on ollut VAIHTELEVA HENKI Silloin kun Heino on auttanut ihmisiä uskoon, hänellä on ollut Pyhä Henki ja muulloin väärä henki.
Se henkiopista.
Lutheria armon saamisesta
Valitut teokset II s.115
—Erittäin voimaperäisesti siis Paavali syöksee tässä maahan lain teot, mutta yhtä paljon myös meidän teologiemme unet, jotka ovat keksineet kohtuusansionsa armon saavuttamiseksi. Apostoli sanoo kuitenkin: >>ei tekojen kautta, vaan sanan kuulemisesta>>, se on: jos kärsit sanaa, niin lepäät ja vietät teoistasi Herran sabattia kuullaksesi, mitä Herra sinun Jumalasi sinussa puhuu. Otapa siis huomioon tämä Paavalin muistettava kehotus!
Jos tahdot saada armon, niin toimi siten, että joko tarkkaavasti kuuntelet Jumalan sanaa tai ahkerasti tutkistelet sitä, sana näet – haluan sanoa – VAIN SANA ON JUMALAN ARMON KULKUNEUVO.
Sillä kohtuusansion teoiksi kutsumasi joko ovat pahoja tekoja tai on välttämätöntä etukäteen saada armo niiden tekemiseksi. Mutta tämä sana on varma: uskon saarnasta saadaan Henki. Tällä tavalla kaikki ne ovat saaneet Hengen, jotka vain Hengen ovat saaneet. Älä siis sinäkään hylkää Jumalan neuvoa äläkä muodosta itsellesi omatekoista neuvonpidettä!
Tässä mielenkiintoista aamulukemista kaikille:
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=3073
Helppo tunnustaa, että Niukkanen on fiksumpi mies jättäytyessään pois keskustelusta, joka ei näytä johtavan asialliseen argumentointiin.
—-
Vuokko Ilola kopsasi hyvän lainauksen Valituista teoksista. Näkee, että asia kiinnostaa. Kun olemme totuudellisia, Jumala johdattaa oikeaan suuntaan.
Emme kuitenkaan saa halveksia niitä, jotka ovat perinne-juristerian vankeja.
Luther ei puhu Hengen virasta, koska Henki on sanassa.
Kirkkopostillassa on kaikkien luettavana pitkä saarna, jossa painotetaan evankeliumin sanan olevan pätevää, saarnasi sen kuka tahansa.
On aivan hullu ajatus, että evankeliumi on pätevä, mutta sitä ei saisikaan uskoa!!!!
Hannu Juntunen on väitöskirjassaan ”LLL:n käsitys kirkosta” käynyt läpi tätä teemaa avainten vallasta. EI missään Laestadius aseta saarnaviran
pätevyyttä kyseenalaiseksi. LLL kritisoi kirkossa VAIN päästöavaimen
liian lepsua käyttöä.
Sen sijaan LLL toteaa, että ”suruttomalla papilla” on avaimet virantoimituksessa – alttarilla ja ottaessaan vastaan rippiä – tarkoittaa Laestadius.
Toinen outo oppi on se, ettei ehtoolisessa saa uskoa syntejä anteeksi.
Se on muka vain uskon vahvistukseksi.
Mitä sekin mahtaa tarkoittaa??
Miten usko voi vahvistua muuten kuin siitä, että saa uskoa Jumalan olevan armollinen ja unohtavan pahat tekoni????
Käytettävät perustelut ovat olleet aivan ihmeellisiä. Puhutaan ulkonaisesta sanasta ja sisäisestä sanasta Tunnustuskirjoja lainaten,
MUTTA unohdetaan kokonaan, että ehtoollisessa lausutaan papin suulla mitä väkevintä evankeliumia Kristuksen käskyn jälkeen. Se pitäisi uskoa sitten vain osittain… päästösanoilla paikaten huhhhuh!
Nämä ovat sellaisia ansoja, ettei ihminen niistä pääse ennen kuin Jumala lyö kaiken pirstaleiksi.
Tuolle Raattamaa sitaatille EI VOI panna paljon painoa, ennen kuin varmistetaan mistä tilanteesta se on ja mistä kirjeestä.
Olihan Raattamaan eläessä juoppoja pappeja Jukkasjärvellä ja Kaaresuvannossa, Jällivaarassa ja muualla. Heillä ei ollut ymmärrystä ohjata seurakuntalaisia autuuden tielle. Eivät osanneet vakuuttaa armostakaan….
Sen sijaan leimata sillä perusteella kaikki papit, sitä en usko.
Suruton pappi. Kuka hän on?
Laestadius hyväksyi kaikki muutkin heränneet papit, puolusti voimakkaasti metodistipappi Scottia, piti veljenään raittiussaarnaaja Wieselgreniä Göteborgissa, lähetysseuran lähettejä Piitimen Lapissa.
He olivat kaikki hänelle uskonveljiä ja työtovereita Herran vainiolla.
Nyt sysätään ulos kaikki herätyspapit, esikoislestadiolaiset, rauhansanalaiset, rukoilevaiset, evankeliset – kaikki ovat yhtä ja samaa jumalatonta joukkoa, joka saarnaa kyllä, mutta on vailla Pyhää Henkeä ja vailla taivaan valtakunnan avaimia. Ei se alussa näin ollut!
Joona lainaa Raattamaata muodossa: ”suruttomalla papilla ei ole taivaan valtakunnan avaimia, hänellä ei ole muuta kuin kirkon avaimet, joilla hän ei pääse taivaan valtakuntaan sisälle itsekään”. Mistä olet lainauksen löytänyt, Joona ja onko se sanatarkka?
Yritin itsekin löytää sitaatin lähdettä. Lauri Koistisen sivustolta löytyy Vanhinten kirja 1 (PDF). Se näyttää olevan Raattamaan kirjeiden kokoelma.
Sisällysluettelosta:
Kirjeitä Kaaresuvannosta
1. yhdelle veljelle ja työntekijälle Herran viinamäessä. J. R. 58
2. sisarelle Herrassa J. R. 61
3. sisarelle Herrassa (Kainuussa) J. R. 63
4. Rakkaalle veljelle: herätykset yhdeksi taikinaksi J. R. 65
5. Rakkaalle veljelle Herrassa: kahvikielto pois J. R. 66
6. Rakkaille uskonveljille ja sisarille Herrassa J. R. 68
7. Calumettiin ja Minnesotaan J. R. 72
Kirje 4 on selvästi se Raattamaan kuuluisa ”naissaarnaajakirje”, joka oli Pehr Olof Grapelle osoitettu ja päivätty Saivomuotkassa 28 p. Lokakuuta 1878. Koistisen versiosta ei kuitenkaan käy ilmi vastaanottaja eikä lähetysaika. Lisäksi kirjettä on raskaasti ”editoitu”. Henkilöviittaukset on poistettu, esim. kirjeen lopussa oleva ”Sano minun terveisiä Kristuksen seurakunnan palveluspiialle Hackzellin Sofialle…”
Nämä havainnot tein, kun vertasin tekstejä Pekka Raittilan toimittamaan Raattamaan kirjeiden kokoelmaan (täydennetty laitos 1976). En siis oikein luota tuohon ”Vanhinten kirjaan”.
Kirje 1 sisältää lauseen ”Mutta jos saarnamies ei ole saanut Pyhää Henkeä, niin hänellä eivät ole muut kuin kirkon avaimet, eikä hän niillä pääse itsekään taivaaseen.” Tämä hiukan poikkeaa Joonan sitaatista, mutta olisiko kuitenkin kyseessä sama kirje?
Tämän kirjeen kohdalla on kuitenkin samat ongelmat kuin muissakin Vanhinten kirja 1:n kirjeissä: Lähetysaika ja saaja puuttuvat. Lähetyspaikaksi pitänee ymmärtää Kaaresuvanto. Tämäkin on erikoista, koska lähes kaikki Raattamaan kirjeet on päivätty Saivomuotkassa. Raittilan kokoelmasta en pikaselailulla löytänyt kuin yhden Kaaresuvannossa päivätyn (saattoi kyllä joku jäädä silmien väliin).
En myöskään löytänyt kirjeelle 1 mitään tekstivastinetta Raittilan kokoelmasta. Tämäkin perustuu vain pikaselailuun. Jos joku tuon vastineen kuitenkin tuntee, olisin tiedosta kiitollinen. Jos taas ei, voidaan kysyä onko kyseessä Raattamaan kirje lainkaan.