Vanhoillislestadiolaisuuden varmaan tärkein opinkohta on ripittäytyminen, jota olen vastikään kuullut nimitettävän termillä Tahrateologia. Sen mukaan uskovainen pysyy uskovaisena ja taivaskelpoisena puhdistautumalla synneistä, matkan vioista ja virheistä, kiusauksista, epäilyksistä ja tottelemattomuuksista pyytämällä ja uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lyhyesti: ripittäytymällä. Eräs edesmennyt puhuja kirkasti asiaa seuraavilla sanoilla aikoinaan:
”Vahvistakaa kuulkaa, veljet ja sisaret, veren merkkejä tunnon päällä. Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika. Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. On tärkeä, että me noita veren merkkejä vahvistamme tuntomme päällä.”
Saman asian, hieman eri sanoin voimme lukea uusimmasta Siionin keväästä:
Siionin kevät SYYSKUU 9/2013 sivut 3, 8 ja 25
—-”Onko sinulle käynyt niin, että et ole aina jaksanut olla kuuuliainen vanhemmillesi ja totella heitä? On onnellista, kun isä ja äiti saarnaavat tottelemattomuudet ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun haluamme turvautua ja uskoa Jumalan johdatukseen, säilymme uskomassa ja pääsemme taivaaseen.” —-T.M.
—-”Tärkein ja paras lahja on Jeesus. Hänen nimessään ja veressään saamme uskoa synnit anteeksi.
Kun uskomme, pääsemme kerran taivaaseen.”
—-”-Minä en käsitä, miten jotkut pelaa sotapelejä, minä sanoin.
-Kuka sellaisia pelaa? isä kysyi.
-Petteri. Ja monet muutkin, minä kerroin ja katselin maton hapsuja.
-Niihin jää helposti koukkuun, isä pohti.
-Vähän kuin tupakanpolttoon.
-Minä en enää aio pelata sitä peliä, se oli ihan tyhmä.
Me istuttiin siinä, ja isä siunasi kaikki synnit anteeksi. Tuli parempi olo. Onneksi Petterin kanssa saattoi tehdä muutakin, minä mietin.”—-
Tätä tahrateologiaa kutsutaan liikkeen sisällä evankeliumiksi. Kun syntejä saarnataan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnataan evankeliumia. Jos puhujalta/papilta puuttuvat saarnassaan nämä sanat, hänen puheestaan ei kuule evankeliumia, vaikka kuinka hän saarnaisi Kristuksesta syntisen ainoana syynä pelastukseen.
Kun jotain yksittäistä syntiä, yleistä syntisyyttä, epäilyksiä, kiusauksia, väsymystä tai uskon huonoutta pyydetään joltakin anteeksi, eli ripittäydytään, anteeksipyytäjä/ripittäytyjä pyytää kohdallensa evankeliumia.
Jos vl-uskovainen lakkaa pyytämästä syntejään, vikojaan, virheitään yms. anteeksi, hänen kohtansa katsotaan pahimmilllaan epäuskoksi; hän ei halua enää uskoa omalle kohdalleen evankeliumia.
Liikkeen opetuksen mukaan evankeliumia ei voi saarnata eikä kuulla puhtaana ja oikeana missään muualla kuin vl-liikkeessä. Jotkut ovat kuulema omineet evankeliumin itselleen kun saarnaavat samoilla sanoilla syntejä anteeksi, mutta heiltä puuttuu saarnastaan Pyhän Hengen/Jumalan voima ja näin ollen heidän synninpäästöjulistuksensa on mitätön.
Usko Kristukseen ei siis ole keskeisin vl-liikkeen opetus, usko Kristukseen ei liikkeen mukaan vapauta ihmistä hänen synneistään, vaan hommaan tarvitaan äänellinen synninpäästö vl-ihmiseltä: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Vaikka Raamattu ei tällaista esimerkkiä anna, liike mainostaa opetuksensa ja käsitystensä perustuvan Jumalan sanaan, Raamattuun. Yhtään ainutta esimerkkiä ei Raamattu anna vl-tapaisesta synninpäästötilanteesta, jossa veli/sisar pyytää veljeltä/sisarelta: saanko uskoa kaikki syntini/epäilykseni/napinamieleni/tms. anteeksi? ja veli/sisar antaa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.
Hommaa voisi verrata riippuvuuteen. Kun olet juonut kahvia, sulla on vähän aikaa hyvä olo ja kohta elimistö alkaa huutamaan taas tarpeellista kahviannostaan. Jos et ota, päätä särkee, olo on levoton ja jotain tosi oleellista tuntuu puuttuvan elämästä. Kahviriippuvuudessa elimistössä oleva kofeiinimäärä sanelee olotilan ja toiminnan. Kahvia kitaan ja olo paranee.
Vl-liikkeessä olotilan ja toiminnan sanelee yhteisön määritelmä uskovaisuuden tunnusmerkeistä. Jos olet uskovainen, se näkyy tietyllä tavalla elämässäsi. Jos tunnusmerkkeihin tulee säröjä, matkavaatteeseen tahroja, ne on korjattavissa tahrateologian avulla. Sinulla on lupa uskoa syntisi, vikasi ja virheesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen jälkeen olosi on noin puolesta vuorokaudesta kokonaiseen hyvä ja onnellinen ja sitten riippuvaisuussuhteesi mantraan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit on anteeksi nostaa päätään.
Itselleni on ollut niin vapauttavaa päästä irti tuosta tahrateologiasta. On ollut ihmeellistä käsittää, että synnit ovat kaikenaikaa anteeksi Jumalan lahjoittaman uskon kautta Kristukseen.
Toisaalta. Ihminenhän voi keksiä ihan mitä tahansa mantroja ja temppuja syyllisyyden häivyttämiseksi. En saisi syödä pullaa kun vyötärönseutu on muutenkin jo liian paksu, mutta vapaudun syyllisyydestä, kun käyn kymmenen kilsan lenkillä.
Sanoin ruman sanan, mutta vapautan itseni syyllisyydestä pesemällä suuni saippualla.
En välittänyt ystävästäni, läheisestäni hänen elinaikanaan, mutta voin vapauttaa syyllisyyteni, rauhoittaa omatuntoni pitämällä hänen hautajaisissaan oikein kauniin puheen ja hankkimalla oikein kauniin seppeleen hänen arkulleen.
Yhteisöt voivat myös keksiä ihan mitä tahansa juttuja jäsentensä syyllisyyden lisäämiseksi ja niistä vapauttamiseksi. Olet syyllinen ja syntinen kun ajattelet ja toimit tietyllä tavalla, mutta pääset irti syyllisyydestäsi, syntisyydestäsi tietyllä tavalla. Tämä on vain vallasta johtuvaa mielenhallintaa. Kun porukan mielet saadaan hyppysiin, niitä voidaan helposti ohjata syyllisyyden ja niistä vapautumisen avulla.
Ja taas mennään…
Käsittääkseni se, ettei evankeliumin pätevyys ole ”sanamuodossa vaan Hengen voimassa”, on vanhoillislestadiolaisuudessa hyvin vanha opetus. Samoin se, että koko saarna on evankeliumia.
”Eli voima on sittenkin julistuksessa/julistajassa, ei uskossa, jonka Jumala lahjoittaa?”
Aika erikoinen ja turha vastakkainasettelu. Pyhä Henki lahjoittaa uskon käyttämällä armonsa välineenä Pyhän Hengen voimalla julistettua evankeliumia.
Kuten olen aiemminkin huomauttanut, se, että usko syntyy vain armonvälineen kautta on perusluterilaisuutta. Suurin ero nykyluterilaisuuden ja vl-opetuksen välillä on vain siinä, että kirkollinen luterilaisuus painottaa uskoa synnyttävänä armonvälineenä kastetta, vl-opetus Pyhässä Hengessä julistettua evankeliumia.
Täysin ulkopuolisena vl-liikkeen valtakuvioista mietin vain, että onhan siinä äärettomän suuri ero, onko painotus uskossa, jonka Pyhä Henki lahjoittaa vai uskon ”lahjoittajassa”. Jeesus puhui kahdesta tai kolmesta, jotka ovat koolla hänen nimessään. Miksi Jeesus ei kohtaa yksinäistä rukoilijaa? Uskoa hän ei ainakaan sitonut kenenkään ihmisen tai minkään pienpiirin sisäiseksi asiaksi.
Yleensä nukun jo tähän aikaan, mutta nyt ei näköjäs nukuta, siispä kirjoitan kun kirjotuttaa
Uskon kautta -kirjasesta:
”On tärkeä muistaa, että ripppi on armoetu. Se on oikean uskon hedelmä. Ripittäytymällä emme tule uskovaisiksi emmekä edes paremmiksi kristityiksi. Jumalan lapsina ahkeroimme uskossa hoitaa omantunnon taloutta Jumalan valtakunnassa. Usko on Jumalan lahja.”
Hmm. Mitäköhän tekstistä ajattelisi…? Rippi on sekä armoetu, että oikean uskon hedelmä. Eli jos ei ripittäydy, ei ole oikealla tavalla uskomassa.
Sitten tuo vielä, että uskovaiseksi ei voi tulla ripittäytymällä, vaikka ihan samoilla sanoilla kehoitetaan ”armosta osattomia”/ei-vanhoillislestadiolaisia parannukseen: ”jos tänne on tullut joku armosta osaton, niin saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä”.
Ota nyt näistä jutuista sitten vielä selvää. Loppuun vielä yksi toisaalla kirjoitettu kommentti:
”Helposti menee kyllä opetus rippiopiksi, vaikka siitä varoitetaankin. Ensin varoitellaan, mutta sitten lopetetaan saarna kuitenkin usein sanoihin, että ”näin tahdomme vaeltaa synnin poispanijoina tässä valtakunnassa”.
Uskon kautta ”puhuu” taas meille tänäkin yönä, sivu 57:
”Luther sanoo, että epäusko on kaikkien syntien äiti. Päästäkseen takaisin Jumalan armon osallisuuteen epäuskoisen ihmisen on tehtävä parannus epäuskosta. Jumalan valtakunnasta annetaan katuvalle syntiselle Jeesuksen käskystä epäusko hedelmineen, kaikki synnit, anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Jumalan lapsi saa kokea, että synti tarttuu joka päivä (Hebr. 12:1). Elävällä tunnolla vaeltava Jumalan lapsi ahkeroi tehdä parannusta näistä matkan vioista ja virheistä.
—Jumalan lapsesta on sanottu kauniisti, että hän ahkeroi kilvoitella >>synnin poispanijana ja Jeesuksen veren korjaajana>>. Vain Jeesuksen sovintoveri voi vapauttaa meidät synnistä. >>Sillä kuolema on synnin palkka, mutta ijankaikkinen elämä on Jumalan lahja Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme>> (Room. 6:23). (sivu 58)
Eli niin joo…
Minulle rippi on hyvin tärkeä osa tiellä kulkemisessa. Aamuisin kun jatkan tiellä eteenpäin, toisina iltoina huomaan olevani lähempänä taivasta ja toisina iltoina huomaan olevani sivupolulla. Silloin olen kiitollinen kun on olemassa parannuksen sakramentti, jossa voin käsitellä syntejäni sekä saan syntini anteeksi. Koen tärkeänä että minulla on olemassa sielunhoitajan palvelut ymmärtääkseni paremmin Herraa, itseäni ja ihmistä yleensäkin. Rippi oli minulle aikoinaan yksi seikka, miksi käännyin katolilaiseksi.
Kiitos kaikille tähänastisista kommenteista ja tervetuloa Janne mukaan keskusteluun. Janne, mitä katolilaisuudessa ajatellaan luterilaisuudessa tain vl-liikkeessä tapahtuvasta synninpäästöstä, ovatko ne teidän mielestänne päteviä? Vai pitääkö synneistä vapauttavan/julistajan olla katolilainen? Myös se kiinnostaa, minkälaiset ovat teidän synninpäästösananne?
”näin tahdomme vaeltaa synnin poispanijoina tässä valtakunnassa.” Tämä lause toistuu usein ry:n seuroissa, eli painotetaan ripittäytymistä ja samoin sitä, että ry:n uskovat muodostavat Jumalan valtakunnan.
Luin pikaisesti keskustelut ja huomioin Joonan ja Heikin kommentit aidoiksi vl – kommenteiksi. Te hyvin tiedätte, ettei vl – käsityksen mukaan ole mahdollisuutta pelastua muutoin kuin teidän luvalla.
Minulla on tästä todiste! Minä itse vaimoni kanssa olemme eläviä todisteita! Me vaimoni kanssa haluamme uskoa, että Jeesus on meidänkin syntimme sovittanut. Tämä uskomme ei kuitenkaan vl – uskoville riitä, koska hoitomiehet ovat pidättäneet meidän synnit 1978.
Nyt voitte sanoa, että se oli silloin, enää emme usko näin. Tämäkään ei ole totta, sillä silloin asetettu panna on yhä voimassa, sitä pidätte voimassa te tämän päivän vl – uskovat.
Rippioppia ei raamattu tunne. Usein kuulee rippioppia perusteltavan raamatun paikoilla, esimerkiksi näillä:
Matt. 17:15 ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.”
Jaakob. 5:14 ”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan,
15 ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi.”
Matteuksen mukaan Jeesus kehottaa nuhtelemaan syntiä tehnyttä veljeä ja muistuttamaan, että katuva saa aina rikkomuksensa anteeksi.
Kun taasen Jaakob painottaa rukouksen voimaa, kun rukous tapahtuu luottaen ja uskoen Jumalaan. Miten se nyt olikaan, luetaan uudelleen: ”Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi.” Eli tässäkin sairas sai syntinsä anteeksi, kun uskoi.
Kumpainenkaan raamatun kohta ei tue salarippioppia.
Jeesus ei opeta rippioppia. Katolinen kirkko on tämän tavan istuttanut katoliseen kirkkoon. Katolisessa kirkossa on rippi – rippituoleineen hyvin keskeisessä roolissa, jopa niin arvostettu, että Roomalais- – katolisen kirkon ei tarvitse kantaa veroa, vaan kirkko saa ripittäytyjiltään niin paljon lahjoituksia, että toiminta pelaa.
Luther toi katolisesta kirkosta Jumalan palvelusmenoihin joitakin hyviksi havaittuja käytäntöjä. Sanon, että juuri rippi on tämmöinen hyvä apuvälinen heikon uskon vahvistamiseksi.
Luetaanpa välillä mitä Luther opettaa:
”Millaisista synneistä sitten on ripittäydyttävä? Jumalalle on tunnustettava syyllisyys kaikkiin synteihin, myös niihin, joista emme tiedä. Niin teemme Isä meidän -rukouksessa. Ripittäjälle meidän taas on tunnustettava vain ne synnit, jotka tiedämme ja tunnemme sydämessämme.”
Eikö siis Jeesuksen opettama Isä meidän – rukous riitäkään. Kyllä se riittää, mutta kun heikko uskova ei millään jaksa uskoa, että Jumala on juuri minut suuren syntisen armahtanut, antaen kaikki suuretkin rikkomukseni anteeksi.
Näin näemme, että rippi on hyvin tarpeellinen. Tähän heikon uskon vahvistamiseen on tullut myös syntien julistaminen anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Juhani Raattamaalle tämä on, sanoisinko vanhaa termiä käyttäen ”kirkastunut” ja on hyvä, että näin toimitaan. Kun kuulee toisen uskovan todistavan, että on se Jumalan lupaus voimassa sinunkin kohdalla – sydän jää kiittämään Jeesusta.
Näemme kummatkin, ripin ja syntien anteeksi julistamisen Jeesuksen nimessä ja veressä hyviksi käytännöiksi, mutta ei välttämättömiksi, sillä meillä on paljon raamatun todistuksia siitä miten usko yksin tuo pelastuksen:
Room. 5:3 ”Mitä sanovat kirjoitukset? ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.”
Ihminen vallanhalussaan on aikojen kuluessa monet asia vääristänyt irrottamalla raamatun kohtia asiayhteydestään ja näin on perusteltu esimerkiksi sitä, että toisilla uskovilla on valta pidättää toisen uskovan synnit. Muistattehan tämän paikan: ”Jeesus puhalsi heidän päällensä ja sanoi….”
Kuitenkin on niin, että yksikään uskova ihminen ei voi synnyttää uskoa, ei antaa Pyhää Henkeä, eikä pidättää ihmisen syntejä, vaan kaiken tämän tekee yksin Jumala. Paavali opettaa meitä:
Gal 5:5 ”Koska me uskosta olemme saaneet Hengen, odotamme hartaasti, että toivomme toteutuisi ja me saavuttaisimme vanhurskauden.
Oikean, raamatun ilmoitukseen perustuva usko ei ole tuomitsemista, eikä evankeliumi olekaan muuta kuin ilmoitus Vapahtajan tuomasta armahduksesta. Laki – Mooses tuomitsee, usko on aina rakkauden sanomaa, eli niin kuin raamattu todistaa: Biblia: ”vaan usko, joka rakkauden kautta työtä tekee.” uudempi käännös samasta kohdasta: ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.”
Meillä on sama Kristus kanssanne, ja juutalaisten, muslimien kanssa sama Jumala. Iloitkaamme meitä yhdistävistä asioista. Synninpäästön/uskon pätevyyden arvijoidaksi meistä ei ole. Meillä on oma uskomme ja sitä meidän tulee julistaa (kuten lienee teilläkin), mutta arvostelu/tuomitseminen menee synnin puolelle.