Vanhoillislestadiolaisuuden varmaan tärkein opinkohta on ripittäytyminen, jota olen vastikään kuullut nimitettävän termillä Tahrateologia. Sen mukaan uskovainen pysyy uskovaisena ja taivaskelpoisena puhdistautumalla synneistä, matkan vioista ja virheistä, kiusauksista, epäilyksistä ja tottelemattomuuksista pyytämällä ja uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lyhyesti: ripittäytymällä. Eräs edesmennyt puhuja kirkasti asiaa seuraavilla sanoilla aikoinaan:
”Vahvistakaa kuulkaa, veljet ja sisaret, veren merkkejä tunnon päällä. Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika. Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. On tärkeä, että me noita veren merkkejä vahvistamme tuntomme päällä.”
Saman asian, hieman eri sanoin voimme lukea uusimmasta Siionin keväästä:
Siionin kevät SYYSKUU 9/2013 sivut 3, 8 ja 25
—-”Onko sinulle käynyt niin, että et ole aina jaksanut olla kuuuliainen vanhemmillesi ja totella heitä? On onnellista, kun isä ja äiti saarnaavat tottelemattomuudet ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun haluamme turvautua ja uskoa Jumalan johdatukseen, säilymme uskomassa ja pääsemme taivaaseen.” —-T.M.
—-”Tärkein ja paras lahja on Jeesus. Hänen nimessään ja veressään saamme uskoa synnit anteeksi.
Kun uskomme, pääsemme kerran taivaaseen.”
—-”-Minä en käsitä, miten jotkut pelaa sotapelejä, minä sanoin.
-Kuka sellaisia pelaa? isä kysyi.
-Petteri. Ja monet muutkin, minä kerroin ja katselin maton hapsuja.
-Niihin jää helposti koukkuun, isä pohti.
-Vähän kuin tupakanpolttoon.
-Minä en enää aio pelata sitä peliä, se oli ihan tyhmä.
Me istuttiin siinä, ja isä siunasi kaikki synnit anteeksi. Tuli parempi olo. Onneksi Petterin kanssa saattoi tehdä muutakin, minä mietin.”—-
Tätä tahrateologiaa kutsutaan liikkeen sisällä evankeliumiksi. Kun syntejä saarnataan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnataan evankeliumia. Jos puhujalta/papilta puuttuvat saarnassaan nämä sanat, hänen puheestaan ei kuule evankeliumia, vaikka kuinka hän saarnaisi Kristuksesta syntisen ainoana syynä pelastukseen.
Kun jotain yksittäistä syntiä, yleistä syntisyyttä, epäilyksiä, kiusauksia, väsymystä tai uskon huonoutta pyydetään joltakin anteeksi, eli ripittäydytään, anteeksipyytäjä/ripittäytyjä pyytää kohdallensa evankeliumia.
Jos vl-uskovainen lakkaa pyytämästä syntejään, vikojaan, virheitään yms. anteeksi, hänen kohtansa katsotaan pahimmilllaan epäuskoksi; hän ei halua enää uskoa omalle kohdalleen evankeliumia.
Liikkeen opetuksen mukaan evankeliumia ei voi saarnata eikä kuulla puhtaana ja oikeana missään muualla kuin vl-liikkeessä. Jotkut ovat kuulema omineet evankeliumin itselleen kun saarnaavat samoilla sanoilla syntejä anteeksi, mutta heiltä puuttuu saarnastaan Pyhän Hengen/Jumalan voima ja näin ollen heidän synninpäästöjulistuksensa on mitätön.
Usko Kristukseen ei siis ole keskeisin vl-liikkeen opetus, usko Kristukseen ei liikkeen mukaan vapauta ihmistä hänen synneistään, vaan hommaan tarvitaan äänellinen synninpäästö vl-ihmiseltä: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Vaikka Raamattu ei tällaista esimerkkiä anna, liike mainostaa opetuksensa ja käsitystensä perustuvan Jumalan sanaan, Raamattuun. Yhtään ainutta esimerkkiä ei Raamattu anna vl-tapaisesta synninpäästötilanteesta, jossa veli/sisar pyytää veljeltä/sisarelta: saanko uskoa kaikki syntini/epäilykseni/napinamieleni/tms. anteeksi? ja veli/sisar antaa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.
Hommaa voisi verrata riippuvuuteen. Kun olet juonut kahvia, sulla on vähän aikaa hyvä olo ja kohta elimistö alkaa huutamaan taas tarpeellista kahviannostaan. Jos et ota, päätä särkee, olo on levoton ja jotain tosi oleellista tuntuu puuttuvan elämästä. Kahviriippuvuudessa elimistössä oleva kofeiinimäärä sanelee olotilan ja toiminnan. Kahvia kitaan ja olo paranee.
Vl-liikkeessä olotilan ja toiminnan sanelee yhteisön määritelmä uskovaisuuden tunnusmerkeistä. Jos olet uskovainen, se näkyy tietyllä tavalla elämässäsi. Jos tunnusmerkkeihin tulee säröjä, matkavaatteeseen tahroja, ne on korjattavissa tahrateologian avulla. Sinulla on lupa uskoa syntisi, vikasi ja virheesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen jälkeen olosi on noin puolesta vuorokaudesta kokonaiseen hyvä ja onnellinen ja sitten riippuvaisuussuhteesi mantraan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit on anteeksi nostaa päätään.
Itselleni on ollut niin vapauttavaa päästä irti tuosta tahrateologiasta. On ollut ihmeellistä käsittää, että synnit ovat kaikenaikaa anteeksi Jumalan lahjoittaman uskon kautta Kristukseen.
Toisaalta. Ihminenhän voi keksiä ihan mitä tahansa mantroja ja temppuja syyllisyyden häivyttämiseksi. En saisi syödä pullaa kun vyötärönseutu on muutenkin jo liian paksu, mutta vapaudun syyllisyydestä, kun käyn kymmenen kilsan lenkillä.
Sanoin ruman sanan, mutta vapautan itseni syyllisyydestä pesemällä suuni saippualla.
En välittänyt ystävästäni, läheisestäni hänen elinaikanaan, mutta voin vapauttaa syyllisyyteni, rauhoittaa omatuntoni pitämällä hänen hautajaisissaan oikein kauniin puheen ja hankkimalla oikein kauniin seppeleen hänen arkulleen.
Yhteisöt voivat myös keksiä ihan mitä tahansa juttuja jäsentensä syyllisyyden lisäämiseksi ja niistä vapauttamiseksi. Olet syyllinen ja syntinen kun ajattelet ja toimit tietyllä tavalla, mutta pääset irti syyllisyydestäsi, syntisyydestäsi tietyllä tavalla. Tämä on vain vallasta johtuvaa mielenhallintaa. Kun porukan mielet saadaan hyppysiin, niitä voidaan helposti ohjata syyllisyyden ja niistä vapautumisen avulla.
Samaa mieltä. Eikä minulla edes ole vahvaa motivaatiota väitellä vastaan.
Tästähän lienee kysekin. On vastaus valmiina, siihen pitää vain laatia sopivat kysymykset.
Augustanan kohdassa ei puhuta evankeliumin pätevyydestä, vaan kirkon tuntomerkistä. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan. Neljä kriteeriä.
Puhtaasti ei viittaa evankeliumin epäpuhtauteen, vaan julistuksen; julistetaan muuta kuin evankeliumia.
Joona on keskustellut uljaasti ja provosoitumatta tässä ketjussa. Ehkä kannattaisi myös miettiä, missä sävyssä hänen kirjoituksiaan kommentoidaan, jotta hän jaksaa jatkaa.
Eli Joonaa tulee kohdella silkkihansikkain tai hän poistuu ja jäämme ilman niitä Valtakunnan salaisuuksia joita hän muutoin meille ehkä tiputtelisi? Mielestäni kaikkia tulee kohdella yhtälailla kunnioittavasti riippumatta siitä millä ”puolella” ollaan. Heikki, sen sijaan että yrität syyllistää muita voisit (ja muutkin Weljet) olla Joonan tukena vastaamassa niihin teologisiin ja muihinkin kysymyksiin joista me täällä keskustelemme. Toki sinä oletkin ollut mukana näissä keskusteluissa ja pari muutakin ja hyvä niin. Koska Joona ei ole ehtinyt vastata kysymykseeni niin kysyn nyt sen sitten Heikki sinulta: ”Oliko epäuskoisten (pf-)puhujaveljien saarnaama evankeliumi JNJVssä pätevää?” Kysymyshän ei ole, valitettavasti, edes täysin teoreettinen.
Lisäys: Toki hieno homma Joona että olet ollut täällä hyvin aktiivinen jo pitkään. Ei mitään sitä vastaan. Ketään tuskin kuitenkaan haittaisi jos saisimme lisää liikkeenne henkilöitä näihin keskusteluihin mukaan. Lisää sävyjä ja näkemyksiä niin sanotusti.
Minä annan esimerkin elävästä elämästä.
VL-pappi ja toiseen lestadiolaiseen suuntaan kuuluva pappi astelevat yhdessä pitämän hartaustilaisuutta.
VL-pappi tuo yleisön edessä esiin tuon saman Joonan esittämän Apt kohdan osoittaen näin, että tällä toisella lestadiolaisella papilla ei ole Pyhää Henkeä ja hänen synninpäästönsä on siis mitätön.
Hän on näet suruton pappi.
Millä perusteella? Hän uskoo samala tavalla kuin veeällätkin, pitää näitä Jumalan lapsina, kuuntelee joskus heidänkin saarnojaan, saarnaa itsekin paljolti samalla tavalla, vastaanottaa näiltä tarpeeseensa joskus siunauksen, kilvoittelee synnin pois panijana ja tahtoo seurata Herraa Jeesusta. Silti hän on ”suruton”.
Nyt hän on kuitenkin suruton pappi ja vailla Pyhää Henkeä tämän ihmeellisen epäraamatullisen määritelmän mukaan.
Kauas on lestadiolaisen herätyksen opetuksesta tultu!
Minuakin kiinnostaa tuo Pentin kysymys, joten vastaapa Heikki miten on, onko pedofiili- puhujan synninpäästö pätevä.
Kerronpa mitä mieltä puhujainkokous oli vuonna – 74. Tämä kysymys nousi kokouksessa esiin, että täytyykö syntinsä anteeksiuskojan tehdä uudelleen parannus, kun jälkeenpäin tulee ilmi, että puhuja onkin elänyt salassa hävettäviä syntejä harrastaen?
Heikki Saari otti puheenvuoron ja sanoi, että ei tarvita tehdä uudestaan parannusta koska ripittäytyjä on jo uskonut syntinsä anteeksi. Tämä Saaren selitys kelpasi kokoukselle, joten Saaren mielipide tuli päätökseksi. Kahvitauolla ihmettelin tätä ristiriitaan koska saarnoissa ainakin tuolloin edellytettiin syntien anteeksisaarnaamisessa Pyhää Henkeä. Tätä ristiriitaa ei kukaan edes yrittänyt minulle valaista, joku sanoi vain, että älä Heino pähkäile uskonasioita järjellä.
Olen sanonut asian niin kuin se Joonan tekstissä on.
Kun kuka tahansa uskova eli kilvoitteleva pappi leimataan¨
s u r u t t o m a k s i sillä perusteella ettei hän ole VL,
on menty (Laestadiusta lainatakseni) hakemaan valkeutta helvetistä.
Kun Luther ja Laestadius ja paljolti Raattamaakin ovat asiasta eri mieltä, sanot pitäytyväsi Jumalan sanaan. Oikein se olisi, mutta ei totuus. Sinähän vetäydyt Jumalan sanan sijasta oman liikkeesi liturgian taakse ja sovitat sanaa omaan valmiiseen kaavaasi.
Esikoislestadiolaisuudessa näkyy aivan samanlaista kehitystä ja myös omia opinkäsityksiä, joista pidetään kiinni, sanoi Jumalan sana mitä hyvänsä.
Tunnen VL-kristittyjä, ja minulla on heistä pelkästään hvyää sanottavaa, vaikka tiedän heidän näkemyksensä seurakuntaopista tms.
Yhteisö painaa yksilön ajatuksen omaan muottiinsa, niin se on kirkon sislällä liberaalienkin keskuudessa. Sitten kun Jumala avaa, ei yksikään ihminen voi sulkea.
Toisin ymmärtävän rakastaminen on joskus vaikeaa, mutta Herra antaa voimaa siihenkin.
Niukkanen on arvioinut Raattamaan kirjeen aitoutta.
Minusta yhtä lausetta tulisi arvioida Raattamaan opetuksen kokonaisuutta vasten.
Minulla on tässä Raattamaan kirjekokoelma a la Raittila ja sitten
Aikakautemme Wanhinten Kirjoituksia I.
Niiden perusteella minulla on se käsitys, että Raattamaan seurakuntaoppi ei ole alkuunkaan sitä samaa, mitä Joona on täällä rohkeasti puolustanut.
Sama pätee Laestadiukseen.
Lukekaa ihmeessä hänen Sorselessa pitämänsä saarna tammikuulta 1844.
Kun ”pyhän siemenen” eli Pyhän Hengen kulkeutuminen suusta suuhun Brandellilta vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen on kuvailtu ja selitetty määrätyllä tavalla, nousee pakostakin kysymys:
Mistä syntyy erilainen opetus herätyksen alussa ja sen lopussa?
Eikö Pyhä Henki johda aina totuuteen?
Heinon ja Pentin kysymykseen liittyen lainaan pätkän Jorma Kurvisen kirjasta Raportti lestadiolaisuudesta, 1980. Kurvinen haastatteli silloisia SRK:n johtomiehiä. Näitä olivat Einari Lepistö, Kauko Mäntylä, Erkki Reinikainen, Voitto Savela ja Erkki Vaaramo. Kirjan haastatteluista ei käy ilmi, kuka minkäkin repliikin lausui.
Tekstin tulkinta jääköön pieneksi ajatuspähkinäksi. Palaan siihen vielä…
Ja Jormalle: Raattamaan kirjeen suhteen olet ihan oikeassa. Se on vain yksi tiettyyn historian tilanteeseen liittyvä kommentti, joka ei ollenkaan kuvaa Raattamaan kokonaisnäkemystä. Kirjeen historiallinen konteksti on vain sen verran monimutkainen, että en ole vielä valmis siitä puhumaan.
Pentti Alin:
”Hoksasin tästä, että vl-liike valitsee omaan korvasyyhyynsä sopivat kohdat Raamatusta (ja hylkää ne jotka eivät liikkeen opetukseen sovi), sopivat kohdat Lutherilta…”
Verrataanpa tilannetta vaikkapa luterilaiseen kansankirkkoomme.
Kirkkolain ja -järjestyksen mukaan kirkon ylimpänä auktoriteettina tulisi periaatteessa olla Raamatun. Raamatun jälkeen Tunnustuskirjat. Niiden jälkeen ehkä Lutherin muut tekstit, kirkkoisät jne. Näin siis periaatteessa.
Entä käytännössä? Raamattu ei vaikuta olevan kirkossamme kovin korkeassa kurssissa: pappina saavat toimia vaikka ateistit tai Kristuksen ylösnousemuksen ja neitseestäsyntymisen kieltäjät. Mitä taas Tunnustuskirjoihin tulee, niin Yksimielisyyden ohjeen vanhurskauttamista ja Lain kolmatta käyttöä koskevia artikloita ovat avoimesti arvostelleet istuvat piispatkin. Kirkkoisiä käytetään teologisena koristeena, muttei yhdenkään teologiaan erityisemmin sitouduta.
Samanlaista kritiikkiä voi muutettavat muuttaen esittää vaikkapa katolista ja ortodoksista kirkkoa kohtaan. Kauniisti ajatellen kaikkien näiden kirkkojen voi tietysti nähdä harjoittavan ennakkoluulotonta teologista ajattelua. Inhorealistisesti ajatellen kysymys on vain ”niljakkuudesta”.
Jos pidät vl-liikettä niljakkaana, muista älyllisen rehellisyyden nimissä soveltaa samaa mittapuuta myös muihin yhteisöihin.
”Kun mitään varsinaista oppiakaan ei ole…”
Minusta tuon iskulauseen toistelu osoittaa lähinnä perspektiivin puutetta.
Jos vl-liikkeellä ei ole oppia, niin millä kristillisellä yhteisöllä sitten on?
Paras tilanne lienee katolisella kirkolla, joka julkaissut varsin vasta, 1992, virallisesta opetuksestaan noin 800 sivuisen Katekismuksen. Miljardijäseniseltä kirkolta, jolla on käytössään kokonainen laivue yliopistoja ja seminaareja tällaista sopii kuitenkin odottaakin.
Esimerkiksi noin kolmesataamiljoonaisella ortodoksisella kirkkoperheellä ei ole kuitenkaan edelleenkään opistaan muuta autoritatiivista esitystä kuin Nikean uskontunnustus. Monia muistakin esimerkkejä voisi kertoa.
Muuhun kristikuntaan suhteutettuna vl-liike on siis kokoonsa ja voimavaroihinsa nähden kirjannut oppinsa varsin tarkasti ylös: Reinikaisen tuotanto, Peltoon kätketty aarre jne.