Vanhoillislestadiolaisuuden varmaan tärkein opinkohta on ripittäytyminen, jota olen vastikään kuullut nimitettävän termillä Tahrateologia. Sen mukaan uskovainen pysyy uskovaisena ja taivaskelpoisena puhdistautumalla synneistä, matkan vioista ja virheistä, kiusauksista, epäilyksistä ja tottelemattomuuksista pyytämällä ja uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lyhyesti: ripittäytymällä. Eräs edesmennyt puhuja kirkasti asiaa seuraavilla sanoilla aikoinaan:
”Vahvistakaa kuulkaa, veljet ja sisaret, veren merkkejä tunnon päällä. Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika. Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. On tärkeä, että me noita veren merkkejä vahvistamme tuntomme päällä.”
Saman asian, hieman eri sanoin voimme lukea uusimmasta Siionin keväästä:
Siionin kevät SYYSKUU 9/2013 sivut 3, 8 ja 25
—-”Onko sinulle käynyt niin, että et ole aina jaksanut olla kuuuliainen vanhemmillesi ja totella heitä? On onnellista, kun isä ja äiti saarnaavat tottelemattomuudet ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun haluamme turvautua ja uskoa Jumalan johdatukseen, säilymme uskomassa ja pääsemme taivaaseen.” —-T.M.
—-”Tärkein ja paras lahja on Jeesus. Hänen nimessään ja veressään saamme uskoa synnit anteeksi.
Kun uskomme, pääsemme kerran taivaaseen.”
—-”-Minä en käsitä, miten jotkut pelaa sotapelejä, minä sanoin.
-Kuka sellaisia pelaa? isä kysyi.
-Petteri. Ja monet muutkin, minä kerroin ja katselin maton hapsuja.
-Niihin jää helposti koukkuun, isä pohti.
-Vähän kuin tupakanpolttoon.
-Minä en enää aio pelata sitä peliä, se oli ihan tyhmä.
Me istuttiin siinä, ja isä siunasi kaikki synnit anteeksi. Tuli parempi olo. Onneksi Petterin kanssa saattoi tehdä muutakin, minä mietin.”—-
Tätä tahrateologiaa kutsutaan liikkeen sisällä evankeliumiksi. Kun syntejä saarnataan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnataan evankeliumia. Jos puhujalta/papilta puuttuvat saarnassaan nämä sanat, hänen puheestaan ei kuule evankeliumia, vaikka kuinka hän saarnaisi Kristuksesta syntisen ainoana syynä pelastukseen.
Kun jotain yksittäistä syntiä, yleistä syntisyyttä, epäilyksiä, kiusauksia, väsymystä tai uskon huonoutta pyydetään joltakin anteeksi, eli ripittäydytään, anteeksipyytäjä/ripittäytyjä pyytää kohdallensa evankeliumia.
Jos vl-uskovainen lakkaa pyytämästä syntejään, vikojaan, virheitään yms. anteeksi, hänen kohtansa katsotaan pahimmilllaan epäuskoksi; hän ei halua enää uskoa omalle kohdalleen evankeliumia.
Liikkeen opetuksen mukaan evankeliumia ei voi saarnata eikä kuulla puhtaana ja oikeana missään muualla kuin vl-liikkeessä. Jotkut ovat kuulema omineet evankeliumin itselleen kun saarnaavat samoilla sanoilla syntejä anteeksi, mutta heiltä puuttuu saarnastaan Pyhän Hengen/Jumalan voima ja näin ollen heidän synninpäästöjulistuksensa on mitätön.
Usko Kristukseen ei siis ole keskeisin vl-liikkeen opetus, usko Kristukseen ei liikkeen mukaan vapauta ihmistä hänen synneistään, vaan hommaan tarvitaan äänellinen synninpäästö vl-ihmiseltä: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Vaikka Raamattu ei tällaista esimerkkiä anna, liike mainostaa opetuksensa ja käsitystensä perustuvan Jumalan sanaan, Raamattuun. Yhtään ainutta esimerkkiä ei Raamattu anna vl-tapaisesta synninpäästötilanteesta, jossa veli/sisar pyytää veljeltä/sisarelta: saanko uskoa kaikki syntini/epäilykseni/napinamieleni/tms. anteeksi? ja veli/sisar antaa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.
Hommaa voisi verrata riippuvuuteen. Kun olet juonut kahvia, sulla on vähän aikaa hyvä olo ja kohta elimistö alkaa huutamaan taas tarpeellista kahviannostaan. Jos et ota, päätä särkee, olo on levoton ja jotain tosi oleellista tuntuu puuttuvan elämästä. Kahviriippuvuudessa elimistössä oleva kofeiinimäärä sanelee olotilan ja toiminnan. Kahvia kitaan ja olo paranee.
Vl-liikkeessä olotilan ja toiminnan sanelee yhteisön määritelmä uskovaisuuden tunnusmerkeistä. Jos olet uskovainen, se näkyy tietyllä tavalla elämässäsi. Jos tunnusmerkkeihin tulee säröjä, matkavaatteeseen tahroja, ne on korjattavissa tahrateologian avulla. Sinulla on lupa uskoa syntisi, vikasi ja virheesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen jälkeen olosi on noin puolesta vuorokaudesta kokonaiseen hyvä ja onnellinen ja sitten riippuvaisuussuhteesi mantraan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit on anteeksi nostaa päätään.
Itselleni on ollut niin vapauttavaa päästä irti tuosta tahrateologiasta. On ollut ihmeellistä käsittää, että synnit ovat kaikenaikaa anteeksi Jumalan lahjoittaman uskon kautta Kristukseen.
Toisaalta. Ihminenhän voi keksiä ihan mitä tahansa mantroja ja temppuja syyllisyyden häivyttämiseksi. En saisi syödä pullaa kun vyötärönseutu on muutenkin jo liian paksu, mutta vapaudun syyllisyydestä, kun käyn kymmenen kilsan lenkillä.
Sanoin ruman sanan, mutta vapautan itseni syyllisyydestä pesemällä suuni saippualla.
En välittänyt ystävästäni, läheisestäni hänen elinaikanaan, mutta voin vapauttaa syyllisyyteni, rauhoittaa omatuntoni pitämällä hänen hautajaisissaan oikein kauniin puheen ja hankkimalla oikein kauniin seppeleen hänen arkulleen.
Yhteisöt voivat myös keksiä ihan mitä tahansa juttuja jäsentensä syyllisyyden lisäämiseksi ja niistä vapauttamiseksi. Olet syyllinen ja syntinen kun ajattelet ja toimit tietyllä tavalla, mutta pääset irti syyllisyydestäsi, syntisyydestäsi tietyllä tavalla. Tämä on vain vallasta johtuvaa mielenhallintaa. Kun porukan mielet saadaan hyppysiin, niitä voidaan helposti ohjata syyllisyyden ja niistä vapautumisen avulla.
Miksihän yksi herätysliike jäi kokonaan mainitsematta?
Nyt muotoilet, Jorma, minun kannastani todella ruman ja epärehellisen olkinuken. Uskon, että tiedät sen itsekin. Se on sikälikin ikävää, koska monissa aiemmissa keskusteluissa kommenttisi ovat olleet hyviä ja asiapitoisia. Tuo ei ole Sinun arvollesi sopiva tapa käydä keskustelua.
Minäkin luen mielelläni Lutheria ja Laestadiusta. Pyrin tekemään sen kunnioittavalla myöntymisen asenteella. Erehtymättöminä auktoriteetteina en heitä kuitenkaan pidä. Sehän olisikin Sola Scriptura-periaatteen vesittämistä ja uskonpuhdistuksen perinnön tahallista unohtamista. Jos siis jokin heidän opetuksensa on mielestäni selvässä ristiriidassa Raamatun kanssa, seuraan mieluummin Jumalan sanaa.
Yritin jo kerran torpedoida tuollaisen höpötyksen. Kerrataan. papin usko ja kilvoitus ei tuo mitään lisäarvoa evankeliumiin. Evankeliumin pätevyys on Jumalan sanassa eikä sananjulistajan persoonassa.
Se, mihin valtavirtaluterilaisuudella viitannet, on kysymys sakramentin pätevyydestä. Kun 1500-luvun kristotyt olivat hulissaan, saivatko he oikean ehtolliisen niissäkin kirkoissa, joissa pappi ei ollut uskossa, vastasivat uskonpuhdistajat, ettei sakramentin pätevyys riipu niiden toimittajan uskosta.
Missään kirkossa ei kastamaton ihminen voi saada pappisvihkimystä, joten kastamattomilla papeilla ei tarvitse spekuloida.
Joona paljasti vahingossa sen miksi vl-liike on niin niljakas luonteeltaan.
Joona:
Sinänsä oikea periaate. Raamattu on korkeampi auktoriteetti kuin Luther tai Laestadius. Mutta.
Hoksasin tästä, että vl-liike valitsee omaan korvasyyhyynsä sopivat kohdat Raamatusta (ja hylkää ne jotka eivät liikkeen opetukseen sovi), sopivat kohdat Lutherilta (esim. usein seuroissa toistettu: ”Luther: ’Uskon että on olemassa yksi pieni oikea seurakunta…’”, hyläten toisaalta ne Lutherin kohdat jotka eivät vl-opetukseen sovi, esim. ”epäuskoisen” papin suorittama synninpäästö ON pätevä), sopivat kohdat Laestadiukselta (unohtaen jälleen epäsopivat, kuten sen että Laestadius piti muihin suuntiin kuuluvia kristittyjä veljinään), sopivat kohdat Raattamaalta (unohtaen taas epäsopivat kohdat kuten syntien anteeksianto kirjeiden välityksellä) sekä vielä sopivat asiat nykyisestä ev.lut-kirkon opetuksesta & toiminnasta (hyläten epäsopivat). Kun mitään varsinaista oppiakaan ei ole (ainakaan kirjoitettuna) niin tällaista kameleonttia on kyllä vaikea hahmottaa.
Kun Joona puolustat sitä oppia ja opetusta jonka mukaan anteeksiannon voi antaa vain Pyhän Hengen omaava uskovainen, niin mitä sanot niistä pf-puhujista jotka saarnasivat anteeksiantoa JNJVssä toimiessaan seurapuhujina ennen kiinnijäämistään? (En haluaisi palata tähän teemaan mutta käytän tätä nyt esimerkkinä.) Oliko heidän antamansa anteeksianto pätevä tuolloin? Hehän olivat vl-käsityksen mukaan teoillaan kieltäneet uskonsa, olivat siis kuolleita kaloja eli epäuskoisia, kuitenkin saarnaten anteeksiantoa ”yli seurakunnan”. Kuulin vahvistamattoman huhun, että tähän oli SRK:n taholta tullut joku ihmeellinen pykälä jossa kai todettiin että anteeksianto on kuitenkin jostain syystä pätevä. Nyt kun täällä ei vieläkään näy SRK:n väkeä niin kertoisitko sinä Joona miten tilanne teologisesti teidän puolelta nähdään? Oliko epäuskoisten puhujaveljien saarnaama evankeliumi JNJVssä pätevää?
Se, mitä ajan takaa, on se, että ME EMME TIEDÄ kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei. Ja mikä vielä tärkeämpää, MEIDÄN EI TARVITSE TIETÄÄ sitä! Jumala ei ole jättänyt pelastusta ihmisen varaan koska silloin pelastus olisi liian suuressa vaarassa. Ei esimerkiksi sen varaan että ihmisen tulisi törmätä juuri 100% oikeaan seurakuntaan / uskovaiseen pelastuakseen. Jumala käyttää tavallisia, kastettuja syntisiä kristittyjä, pappeja ja maallikoita, sen mukaan kun Hän itse tahtoo. Usko on salaisuus jonka Jumala lahjoittaa kaikille niille jotka etsivät vilpittömästi Jumalaa. Sen tiedämme, että moskeijasta tai buddhatemppelistä ei syntien anteeksiantoa julisteta. Mutta kirkosta kylläkin. Se viittaa siihen, että kirkon papeilla on kuin onkin Pyhä Henki, eihän heillä olisi muuten motivaatiotakaan tällaiseen toimintaan. Uskon että Jumala toimii arkisilta näyttävien asioiden kautta, hiljaisen tuulen lailla, lähes huomaamatta.
Teemu, millä tavalla tuo, mitä kirjoitat, sisällöllisesti eroaa minun kirjoittamastani?
Kirjoitat: ”papin usko ja kilvoitus ei tuo mitään lisäarvoa evankeliumiin.”
Mikä sisällöllinen ero sillä on suhteessä alla olevaan?
”Eihän valtavirtaluterilaisen tulkinnan mukaan papin tarvitse olla kristitty, uskossa kilvoitteleva, Kristusta seuraava eikä oikeastaan edes kastettu, jotta hänen julistamansa evankeliumi olisi pätevää.”
Jos ”papin kilvoitus ei tuo lisäarvoa evankeliumiin”, koska sen ”pätevyys on Jumalan sanassa eikä sananjulistajan persoonassa”, kuten kirjoitat, niin eikö se käytännössä ole yhtä kuin tämä:
”Riittää, että käyttää oikeita sanoja”?
Jos näissä on jokin olennainen teologinen ero, olen kiinnostunut oppimaan uutta.
Niin ikään kirjoitat:
”Missään kirkossa ei kastamaton ihminen voi saada pappisvihkimystä, joten kastamattomilla papeilla ei tarvitse spekuloida.”
Entäpä, jos joku teeskentelee kastettua ja saa vihkimyksen? Eihän sellaiselle ole mitään periaatteellista estettä. Olisiko Sinun mielestäsi hänen julistamansa evankeliumi siinä tapauksessa pätemätöntä?
Ainakin minulle on opetettu, että luterilaisen tulkinnan mukaan evankeliumi olisi siinäkin tapauksessa pätevää.
Mielestäni en siis tehnyt valtavirtaluterilaiselle teologialle vääryyttä, kun kirjoitin:
Ei evankeliumi ole pätevää tai pätemätöntä. Se on evankeliumia. Luterilainen uskonpuhdistus otti kantaa sakramentin pätevyyteen, toisin sanoen oikeellisuuteen. Sen sijaan mihinkään evankeliumin pätevyyteen ei valtavirta tai muukaan luterilaisuus ota kantaa. Käsittääkseni sinä yrität nyt vastata srk-lestadiolaisella vastauksella kysymykseen, jota muut eivät tee.
Jos haet pappisvihkimystä, sinun pitää esittää kastetodistus. Imaginäärisillä kysymyksillä ei pidä tehdä teologiaa, opettivat vanhat isät.
Mutta eniten särähti lauseesi
Evankeliumin saarnassa ei ole mitään sanamagiaa, ”oikeita sanoja”. Kesäteatterin vihkipappi käyttää oikeita sanoja, muttei vihkiparia esittävät sulhanen ja morsian silti joudu naimisiin.
Evankeliumia voi hyvin julistaa väärilläkin sanoilla.
No voihan Skeuaan seitsemän poikaa!
Tunteeko kirkkohistoria lainkaan ”Hengen virkaa” sellaisena kuin se tässä ketjussa on esitetty? Eivätkö kaikki kirkon virat ole ”Sanan virkoja”? Pyhä Henkihän on Sanassa (Logoksessa). Huom, Teemu: -hän-pääte!
Sanan abstraktin Logoksen ymmärtäminen ainoaksi vaikuttavaksi voi olla vaikeaa. Helpompi on ottaa Sana vastaan, jos tietää sen tulevan Pyhän Hengen täyttämän ihmisen huulilta. Mutta tämä on ”vain” psykologiaa. Vaarakin on ilmeinen: Huomio kiintyy ihmiseen eikä Sanaan (tosin tämäkin on vain psykologiaa).
Varmaan tällaisia ”Hengen virkaa” harjoittavia kerettiläislahkoja on kirkkohistoriassa useita. Suuret kirkot ovat ajatuksen kuitenkin (hyvistä syistä) aina torjuneet. Näin esim. Augustinus taistellessaan donatolaisuutta vastaan, samoin Luther (vrt. lainaus Augustanasta). Keitä muuten nuo Lutherin ajan ”donatolaiset” olivat? Ortodoksien ajatuksista en oikein tiedä. Teemu varmaan tietää ja voi korjata, jos kirjoitan ihan omiani. Keitä sitten ovat oman aikamme ”donatolaiset”? Taisi olla turha retorinen kysymys…
Lutherin kanta lienee selvä. Vaaditaan vain, että evankeliumi julistetaan puhtaana ja sakramentit toimitetaan oikein. Evankeliumi, synninpäästö, ehtoollinen – kaikki ne antavat mitä lupaavat, kunhan ne uskolla vastaanotetaan. Lutherin pöytäpuhetta vapaasti muistellen: ”Vaikka ehtoollista olisi toimittamassa itse Pirun isoäiti, niin se olisi silti pätevä.” Tietysti Luther ymmärtää myös psykologisen puolen. Hän (muistaakseni) olettaa, että ”mummu” on pukeutunut asianmukaiseen papin asuun. Sarvien ja sorkkien paljastaminen alttarilla olisi ehkä vahvallekin uskolle liikaa.
Saamme siis uskoa, että evankeliumin Sana, synninpäästön Sana, ehtoollinen antavat mitä lupaavatkin: Jumalan armon ja Pyhän Hengen osallisuuden. Ainoa ehto on, että ne uskolla vastaanotetaan. Muita lupauksia ei meille ole annettu. Toimituksen suorittaja (pappi tms.) on vain instrumentti, media, jonka kautta Sana annetaan tiedoksi. Tehtävän voisi hoitaa periaatteessa myös robotti (ehkä tällaisia jo onkin?).
Enkä ne Skeuaan pojat?
Julistivatko he puhdasta evankeliumia tai tarjosivatko synninpäästöä? Jos, niin kenelle? Sille miehelle vai pahalle hengelle? Toimivatko he Logoksen ja ihmisen välisenä ”instrumenttina”? Oliko miehellä tai demoneilla vastaanottava usko?
Vain näissä tilanteissa on mielekästä väitellä Sanan/Hengen virasta. Skeuaan poikien tapauksessa ei tällaista tilannetta ollut, joten kertomus ei tuohon kiistaan mitenkään liity.
Mihin se sitten liittyy?
Apostoleilla ja joillakin heidän läheisillä työtovereillaan oli erityisiä armolahjoja. Paavali sanoo: ”Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen” (2. Kor. 12:12). Tavallinen rivikristitty ei tällaisia kykyjä uskonut omistavansa, eikä niitä Raamattu meillekään lupaa (helluntailaiset voivat olla eri mieltä).
Skeuvaan poikien yritys päättyi huonosti, heillä ei ollut vaadittavaa ”pätevyyttä”. Tarina voisi olla opetus myös nykypäivän demonien manaajille ja hengellisille puoskareille. Älä yritä parantaa jos et osaa, voit menettää omankin terveytesi!
Lueskelin juuri Martti E. Miettisen väitöskirjasta hauskoja kertomuksia alkuheräyksen kiihkeiltä vuosilta. Myös tällöin saattoivat parannusyritykset päättyä huonosti. Tässä tarinaa vuodelta 1851:
Erkki Antti ja Iisakki Maaherra olivat saapuneet Juho Aaronpojan luo kauppa-asioissa. Juhon viipyessä rupesi Erkki Antti lukemaan ääneen Raamattua. Kun Juho saapui pirttiin, hyökkäsi hän Maaherran kimppuun, tarttui häntä kurkkuun ja löi ensin nyrkillä useita kertoja, otti sitten lattialta kirveen, jolla löi (hamarapuolella) pari kertaa kylkeen ja kerran päähän. Juho tempasi vielä lattialta paksun lankunpätkän, mutta ei kyennyt sitä liikuttamaan, jolloin Maaherra ja Erkki Antti pääsivät pakoon.
Samainen Juho Aaronpoika taisi tosiaan olla pahan hengen riivaama. Kun näet Laestadius kerran kävi hänen sairasta äitiään katsomassa ja oli lähdössä pois, Juho hypähti sängyltään rovastin luo ja paukautti häntä korvalle niin, että piippu lennähti hänen suustaan lattialle.
Paljon on myös tarinoita, joissa ”hengelliset viskaalit” puolestaan kurittavat ”suruttomia”.
Mielestäni nyt vähän kiertelet varsinaista asiaa. Sananjulistamisen pätevyys on ollut ja on teologian historiassa relevantti ja käsitelty aihe. Tuskin siihen muuten otettaisiin Augustanassakin kantaa, kuten tuolla ylempänä näkyy.
Imaginaaristenkin asioiden avulla kannattaa tehdä teologiaa, jolleivat ne ole aivan käsitteellisesti mahdottomia. Ääritilanteiden kautta (tai niitä kuvittelemalla) käy nimittäin usein selväksi, mihin homma ihan pohjimmiltaan perustuu. Tätähän menetelmäähdän käytetään psykologiassa, filosofiassa ja etiikassakin, miksei siis myös dogmatiikassa? Ja onhan sitä historian saatossa teologiassa monta kertaa jo käytettykin.
En väitä, että valtavirtaluterilaisuus olisi sanamagiaa. Itsekin kuitenkin linjaat, että evankeliumin pätevyys on yksinomaan Jumalan sanassa eikä riipu lainkaan julistajan tilasta. Tämä nähdäkseni ohjaa lähinnä arvioimaan, mitä julistaja sanoo. Onko se Jumalan sanan mukaista? Käytännössä silloin arvioidaan, mitä sanoja hän on käyttänyt vaikkei tämä arvionti mitään armotonta pilkun paikan vääntämistä olisikaan.
Minunkin mielestäni on ehdottomasti äärimmäisen tärkeää arvioida, onko julistus asiasisällöllisesti Jumalan sanan mukaista. Sisällöllisesti ja opillisesti oikea julistuskaan ei silti mielestäni synnytä uskoa ilman julistajan sisimmässä Pyhän Hengen kautta asuvaa Kristusta.
Mahtavaa, että Teemu Kakkurikin osallistut keskusteluun. Nyt täällä puhutaan asioista jo sillä tasolla, että naisväki (minä) voi mennä jo keittiön puolelle kahvinkeittoon
Pentti, puit sanoiksi paljolti sen, mitkä ovat minunkin ajatuksia, en vain osaa sanoittaa niitä noin hyvin.
Joonalta:
”Minunkin mielestäni on ehdottomasti äärimmäisen tärkeää arvioida, onko julistus asiasisällöllisesti Jumalan sanan mukaista.”
Vl-liikkeen opetuksessa on paljon asioita, joita ei löydy Raamatusta. Salarippi, synninpäästösanat, itse keksityt uskon hedelmät, joidenka puuttuminen merkitsee epäuskoa jne.
”Sisällöllisesti ja opillisesti oikea julistuskaan ei silti mielestäni synnytä uskoa ilman julistajan sisimmässä Pyhän Hengen kautta asuvaa Kristusta.”
Tämä on sitä SRK-lestadiolaisuutta. Ja tämä merkitsee myös valtaa. Ollaan tietävinäs ja varmoja siitä, kenessä Kristus asuu ja sitten saadaankin pahaa jälkeä aikaiseksi. Tätä logiikkaa käyttäen, pyytäisin nyt sinua Joona ystävällisesti miettimään sitä tosiasiaa, että kun kerta 70-luvulla koko vl-liike ihmisineen joutui henkiparannus-harhaopin valtaan, jonka mukaan ilman henkiparannusta ei voi olla uskovainenkaan, niin miten ihmeessä Pyhä Henki on voinut säilyä liikkeen parissa? Ja kun liike vielä opettaa, että niin laaja parannus kuin on pahennuskin ja tuskin kukaan harhaopin kannattajista on asioitaan/jälkiään korjannut, niin miten heihin on Pyhä Henki taas hypähtänyt?
Ja yllipäätään se asia, että liikkeen näkyvimmistä hahmoista on turha odottaa sellaistakaan itsestäänselvää luonteenpiirrettä kuin ehta rehellisyys, niin minusta sinun selityksiltäsi menee aika lailla pohja. Rehellisyys ja vastuunkanto silloin kun on kämmitty, on minusta kristityn vahvimpia tuntomerkkejä. Samoin kaikkien niiden vanhojen opetusten rehellinen kohtaaminen, joita liikkeessä ei enää tänä päivänä allekirjoiteta ja niistä avoimesti puhuminen olisi sitä valkeudessa elämistä. Eikä vain niin, että autuuttaviksi määritellyt asiat lakkaavat olemasta autuuttavia ja niistä tyynesti vain vaietaan, vaikka porukkaa ois lentäny pellolle kuin pipoo niitten asioitten tiimoilta aikoinaan.
Eli jonkun muun yhteisön nimissä, kuin vl-liikkeen, kommenttisi eivät olisi välttämättä niin vastustusta herättäviä. Muista liikkeesi historia, jota ei ole selvitetty ja mieti kaikkia niitä piirteitä ja asioita, jotka ovat oikein ominaisia sille. Rehellisyys ei ole sitä, oikeudenmukaisuus ei ole sitä ja heikoista ja väsyneistä huolehtiminen ei ole sitä. Armottomuus ja kovuus sitä vastoin on.
Juu, Teemu – älä heti hyppää takaisin K-junaan vaan pysy täällä meidän rattoisassa ”kummitusjunassamme”. Kirkkohistorian ja teologian asiantuntemustasi kyllä kaivataan. Itseäni kiinnostaa varsinkin tuo ”Hengen viran” historia.
Ja Vuokko – älä missään tapauksessa jää sinne kyökin puolelle! Tässä seurakunnassa eivät naiset saa vaieta. (Tosin kahvia tämä keskustelu kyllä vaatii.)
Kiitos myös Pentille, Jormalle, Joonalle ja muillekin hienoista kommenteista. Harvoin täällä näin ”keskeltä” asioista puhutaan. Toivotaan että asialinja säilyy, eikä mennä henkilökohtaisuuksiin.
Omat viestini ovat olleet harvassa, koska olen tonkinut sen Raattamaan kirjeen taustoja. Väliaikatietona voin todeta, että se löytyy Raittilan kokoelmasta, joten se sitaatti on ”aito”. Historiallisesta taustasta kirjoitan myöhemmin (jos se jotakuta vielä kiinnostaa).
Joonan ja minun viimeöiset viestit lähtivät toisistaan tietämättä niin samaan aikaan, että näyttää kuin Joona vastaisi minulle. Vastaus oli kuitenkin osoitettu Teemulle. Kommentoisitko myös minun viestiäni?
Joona on kyllä joutunut kohtuuttoman raskaaseen tehtävään edustaessaan yksinään vl-teologiaa. Mutta minkäs teet, kun veljellistä apua ei kuulu. Tsemppiä, pysy mukana!
Ja pysykää muutkin mukana, monta kysymystä on vielä pohtimatta!