Vanhoillislestadiolaisuuden varmaan tärkein opinkohta on ripittäytyminen, jota olen vastikään kuullut nimitettävän termillä Tahrateologia. Sen mukaan uskovainen pysyy uskovaisena ja taivaskelpoisena puhdistautumalla synneistä, matkan vioista ja virheistä, kiusauksista, epäilyksistä ja tottelemattomuuksista pyytämällä ja uskomalla syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lyhyesti: ripittäytymällä. Eräs edesmennyt puhuja kirkasti asiaa seuraavilla sanoilla aikoinaan:
”Vahvistakaa kuulkaa, veljet ja sisaret, veren merkkejä tunnon päällä. Peskää pyykkiä vielä, nyt on pyykinpesun aika. Vahvistakaa veren merkkejä sen tähden, että tämä maailma ja aivan erikoisesti synti pyrkii noita veren merkkejä haalistamaan. On tärkeä, että me noita veren merkkejä vahvistamme tuntomme päällä.”
Saman asian, hieman eri sanoin voimme lukea uusimmasta Siionin keväästä:
Siionin kevät SYYSKUU 9/2013 sivut 3, 8 ja 25
—-”Onko sinulle käynyt niin, että et ole aina jaksanut olla kuuuliainen vanhemmillesi ja totella heitä? On onnellista, kun isä ja äiti saarnaavat tottelemattomuudet ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun haluamme turvautua ja uskoa Jumalan johdatukseen, säilymme uskomassa ja pääsemme taivaaseen.” —-T.M.
—-”Tärkein ja paras lahja on Jeesus. Hänen nimessään ja veressään saamme uskoa synnit anteeksi.
Kun uskomme, pääsemme kerran taivaaseen.”
—-”-Minä en käsitä, miten jotkut pelaa sotapelejä, minä sanoin.
-Kuka sellaisia pelaa? isä kysyi.
-Petteri. Ja monet muutkin, minä kerroin ja katselin maton hapsuja.
-Niihin jää helposti koukkuun, isä pohti.
-Vähän kuin tupakanpolttoon.
-Minä en enää aio pelata sitä peliä, se oli ihan tyhmä.
Me istuttiin siinä, ja isä siunasi kaikki synnit anteeksi. Tuli parempi olo. Onneksi Petterin kanssa saattoi tehdä muutakin, minä mietin.”—-
Tätä tahrateologiaa kutsutaan liikkeen sisällä evankeliumiksi. Kun syntejä saarnataan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, saarnataan evankeliumia. Jos puhujalta/papilta puuttuvat saarnassaan nämä sanat, hänen puheestaan ei kuule evankeliumia, vaikka kuinka hän saarnaisi Kristuksesta syntisen ainoana syynä pelastukseen.
Kun jotain yksittäistä syntiä, yleistä syntisyyttä, epäilyksiä, kiusauksia, väsymystä tai uskon huonoutta pyydetään joltakin anteeksi, eli ripittäydytään, anteeksipyytäjä/ripittäytyjä pyytää kohdallensa evankeliumia.
Jos vl-uskovainen lakkaa pyytämästä syntejään, vikojaan, virheitään yms. anteeksi, hänen kohtansa katsotaan pahimmilllaan epäuskoksi; hän ei halua enää uskoa omalle kohdalleen evankeliumia.
Liikkeen opetuksen mukaan evankeliumia ei voi saarnata eikä kuulla puhtaana ja oikeana missään muualla kuin vl-liikkeessä. Jotkut ovat kuulema omineet evankeliumin itselleen kun saarnaavat samoilla sanoilla syntejä anteeksi, mutta heiltä puuttuu saarnastaan Pyhän Hengen/Jumalan voima ja näin ollen heidän synninpäästöjulistuksensa on mitätön.
Usko Kristukseen ei siis ole keskeisin vl-liikkeen opetus, usko Kristukseen ei liikkeen mukaan vapauta ihmistä hänen synneistään, vaan hommaan tarvitaan äänellinen synninpäästö vl-ihmiseltä: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Vaikka Raamattu ei tällaista esimerkkiä anna, liike mainostaa opetuksensa ja käsitystensä perustuvan Jumalan sanaan, Raamattuun. Yhtään ainutta esimerkkiä ei Raamattu anna vl-tapaisesta synninpäästötilanteesta, jossa veli/sisar pyytää veljeltä/sisarelta: saanko uskoa kaikki syntini/epäilykseni/napinamieleni/tms. anteeksi? ja veli/sisar antaa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi.
Hommaa voisi verrata riippuvuuteen. Kun olet juonut kahvia, sulla on vähän aikaa hyvä olo ja kohta elimistö alkaa huutamaan taas tarpeellista kahviannostaan. Jos et ota, päätä särkee, olo on levoton ja jotain tosi oleellista tuntuu puuttuvan elämästä. Kahviriippuvuudessa elimistössä oleva kofeiinimäärä sanelee olotilan ja toiminnan. Kahvia kitaan ja olo paranee.
Vl-liikkeessä olotilan ja toiminnan sanelee yhteisön määritelmä uskovaisuuden tunnusmerkeistä. Jos olet uskovainen, se näkyy tietyllä tavalla elämässäsi. Jos tunnusmerkkeihin tulee säröjä, matkavaatteeseen tahroja, ne on korjattavissa tahrateologian avulla. Sinulla on lupa uskoa syntisi, vikasi ja virheesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen jälkeen olosi on noin puolesta vuorokaudesta kokonaiseen hyvä ja onnellinen ja sitten riippuvaisuussuhteesi mantraan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit on anteeksi nostaa päätään.
Itselleni on ollut niin vapauttavaa päästä irti tuosta tahrateologiasta. On ollut ihmeellistä käsittää, että synnit ovat kaikenaikaa anteeksi Jumalan lahjoittaman uskon kautta Kristukseen.
Toisaalta. Ihminenhän voi keksiä ihan mitä tahansa mantroja ja temppuja syyllisyyden häivyttämiseksi. En saisi syödä pullaa kun vyötärönseutu on muutenkin jo liian paksu, mutta vapaudun syyllisyydestä, kun käyn kymmenen kilsan lenkillä.
Sanoin ruman sanan, mutta vapautan itseni syyllisyydestä pesemällä suuni saippualla.
En välittänyt ystävästäni, läheisestäni hänen elinaikanaan, mutta voin vapauttaa syyllisyyteni, rauhoittaa omatuntoni pitämällä hänen hautajaisissaan oikein kauniin puheen ja hankkimalla oikein kauniin seppeleen hänen arkulleen.
Yhteisöt voivat myös keksiä ihan mitä tahansa juttuja jäsentensä syyllisyyden lisäämiseksi ja niistä vapauttamiseksi. Olet syyllinen ja syntinen kun ajattelet ja toimit tietyllä tavalla, mutta pääset irti syyllisyydestäsi, syntisyydestäsi tietyllä tavalla. Tämä on vain vallasta johtuvaa mielenhallintaa. Kun porukan mielet saadaan hyppysiin, niitä voidaan helposti ohjata syyllisyyden ja niistä vapautumisen avulla.
Se, että jotain asiaa ei löydy Raamatusta, ei vielä tarkoita, ettei sille olisi raamatullista pohjaa. Kristinuskossa ja seurakuntien elämässä on paljon siunauksellisia asioita, joita ei mainita raamatussa. Voi olla, että ne on keksittykin Raamatun aikojen jälkeen, mutta silti voivat olla oikein.
Sitäpaitsi jos ja kun salarippi on salainen, on tavallaan ymmärrettävääkin, ettei niistä kirjoitettu. Niistä ei pitäisi kirjoittaakaan.
Jokaisella uskonliikkeellä on omat shibbolettinsa eli tunnussanansa ja rituaalinsa. Me varmaan tarvitsemme sellaisia. On niitä huonompiakin taikasanoja kuin syntien anteeksijulistaminen Jeesuksen nimessä ja veressä. Enemmän minä niistä olen harmissani, jotka eivät julista anteeksiantamusta, vaan painostavat ihmisiä uskonnollisiin suorituksiin.
Se on väärin. Mutta vanha teologinen periaate on, ettei asioiden väärä käyttö tee tyhjäksi niiden oikeaa käyttöä. Abusus non tollit usum.
Vanha viisaus sanoo, että missä käytetään – han ja -hän-päätteitä, pitää olla erityisen tarkkana
Tuo ajatus lienee peräisin kysymyksestä sakramentin pätevyydestä. Evankeliumin oikeellisuus ja synninpäästön pätevyys eivät ole sama asia. Evankeliumin oikeellisuus ei kysy julistajan kelvollisuutta. Evankeliumin tekee oikeaksi Jumalan sana. Se voi olla vaikka lyhtypylväässä tai se voi olla vaikka kahvinporoissa, kunhan se todistaa Sanan mukaisesti Kristuksesta.
Synninpäästö taas korreloi synnintunnukseen. Synninpäästössä julistetaan anteeksiantaminen niistä synneistä, jotka ripittäytyjä lausuu joko nimeten ne tai yhteisesti tarkoittaen kuitenkin omia syntejään. Synninpäästö ei ole sinne tänne heiteltyjä armollisia toivotuksia, vaan se vastaa synnintunnustukseen. Synninpäästöllä pitää siksi olla lausuja, että synnintunnustuksella pitää olla kuuntelija. Imaginäärisistä tapauksista (esim. autiolla saarella itse itselleen ripittäytyminen) ei pidä tehdä teologiaa.
Sanamagian luterilainen kristillisyys torjuu. Ei kesäteatterissa vihitty parikaan ole oikeasti naimisissa eikä siellä julistettu synninpäästökään ole oikea, vaikka kuinka käytettäisiin oikeita sanoja. Eikä nukke ole kristitty, vaikka lapset leikeissään sen kastaisivat. Sanat voivat olla väärätkin, kunhan tarkoitus on oikea.
Pitääkö synninpäästön lausujan itse sitten olla uskomassa? Varsinaisesti ripissä ei koetella ripin vastaanottajan sieluntilaa, vaan ripittäytyjän. Mitä lisää ripin vastaanottajan usko toisi itse anteeksiantamiseen? Jos vastaanottaja sanoo, ettei usko alkuunkaan täjän hommaan, ripittäytyjä varmaan keskeyttää ja etsii itselleen toisen sielunhoitajan. Mutta jos hän ei tiedä vastaanottajan epäuskosta, en usko että anteeksiantamus tyrehtyy. Jeesuksen nimissähän siinä toimitaan eikä vastaanottajan nimissä.
Markulta:
”Tosin tällaisiä kaavamaisuuksia taitaa olla kaikien kirkkojen jumalanpalveluskaavoissa.”
Olen kyllä puhunut esimerkiksi avioliiton kaavamaisuudesta ja kysellyt kovasti perusteluja kirkon nykykäytännölle, jos et ole huomannut.
Se, miksi kirjoitin nykyisestä aiheestani, johtuu siitä, että menin lukemaan Siionin kevään, jonka lapsemme kummi on tilannut lapsellemme. Pitäisi kai yrittää jotenki perua tuo tilaus, ettei tule mietittyä näitä asioita ja saatua aikaan hämmennystä ihmisissä.
Köh, no muutenkin liikun piireissä, joissa vl-asiat puhututtavat, liike opetuksineen ja käytäntöineen kun on monelle niin hirvittävän traumaattinen ja kipeä asia. Mielestäni on parempi tuoda esiin asioita, joita ihmiset ajattelevat ja puhuvat, jotta ne eivät jää piiloon. Mua usein myös pyydetään kirjoittamaan jostakin asiasta.
Jos liikkeessä ei olisi vallalla niin vahva pelko ja liikkeen ihmiset uskaltaisivat tuoda ajatuksensa julki vapaasti, olisin kuin pieru Saharassa puheitteni kanssa ja vielä hajuttomimmasta päästä, niin rankkoja ajatuksia, mielipiteitä, puheita saa liikkeen tiimoilta kuulla piilossa julkisuudelta.
Ja mikään ei estä esimerkiksi Markku sinua alkamasta Kotimaan blogistiksi, uskon että sellaiselle olisi jopa tilausta. Voisit sitten kirjoittaa siellä kaikista niistä asioista, mitkä mielestäsi ovat tärkeitä tuoda esille.
Joonalta:
”Ongelma vain on siinä, että emme usko, että kukaan todella jaksaa ylentää sydäntään uskomaan, mikäli julistuksessa ei kuulu se rakkaus ja lämpö, minkä vain sydämessä asuva Ylösnoussut voi siihen synnyttää.”
Mulle tämä Joonan ajatus on ihan käsittämätön. En ole liioin koskaan kuullut vastaavaa liikkeen opetuksessakaan.
Olen kuullut puhuttavan Pyhän Hengen läsnäolon välttämättömyydestä ja sen siiirtymisestä ihmisestä toiseen ja että se voi siirtyä vain lähietäisyydellä, paitsi myös suorissa radiolähetyksissä. Ei kirjeitse, ei tekstiviesteitse, ei s-postitse, muutta puhelimen välityksellä kuitenkin.
Minusta jos epäillään jonkun ihmisen kohdalla, että hänellä ei ole Kristus sydämellä, vaikka hän vakuuttaa itse niin, niin silloin epäillään Jumalan voimaa hänen kohdallaan ja mennään muutenkin alueelle, joka ei ihmiselle kuulu.
Luther puhuu just tästä. Kaivan jossakin vaiheessa hänen tekstinsä esiin.
Olen Alinin Pentin tapaan ollut vain lukijan roolissa tällä kertaa. Olen lukenut kaikki kommentit ja voin todeta että sinänsä hyvä keskustelu, vaikka tämäkään keskustelu ei mitään uutta ole esille tuonut, ainakaan minulle. Olen tykännyt Jorman kommenteista ja Pertin myös, koska heidän mielipiteissä on niin paljon faktaa takana lestadiolaisuudesta. Jorman kommenteista nostan esille toteamuksen, ettei vl -liike ole eikä voikaan olla kristillinen seurakunta, koska sillä ei ole edes kristillisyyteen olennaisesti kuuluvia keskeisimpiä armovälineitä käytössään. SRK -lestadiolaisuus haluaa kylkeytyä ev.lut kirkkoon vain siksi, että näin se pääsee osalliseksi armovälineistä, koska ilman tätä kylkeytymistä se olisi ilmiselvästi lahko. Vaikka lahko se minun mielestäni kuitenkin on jo oman exclusiivisen (”seurakunta”?)oppinsakin perusteella.
Hyvät kirjoittajat, ei tässä tulkinnan varaan mitään jää!!!
Laestadius saarnasi mm. näin:
”Onko uskottava, että taivaan valtakunnan avaimet putoavat papin kädestä varsin, kun hän riisuu kaavun? Eikö ole paremmin uskottava, että hengellinen pappi kantaan taivaan valtakunnan avaimia päällänsä joka paikassa, mutta surutoin pappi ei saata liikuttaa niitä avaimia muutoin kuin virantoimituksessa…
Ihmisen Pojalla on valta antaa synnit anteeksi, ei ainoastaan saarnaviran kautta, vaan jokaisen ihmisen kautta, joka on itse armoitettu”
Joona ei liikkeen kasvattina itse huomaa, kuinka hän pelaa omaan pussiinsa. Apostolien tekojen kertomus ylipapin pojista ei mitenkään käy esimerkiksi.
– he eivät olleet kristittyjä
– he eivät olleet kilvoittelemassa uskossa
– heitä ei oltu kastettu
Joona kuitenkin niputtaa heidän kanssaan yhteen kaikki kristityt ja uskovat papit, huolimatta siitä, miten he ovat uskomassa ja kilvoittelemassa ja Kristusta seuraamassa!
Eikö se ole sarvipää itse, joka kieltää kilvoittelevalta Herran palvelijalta uskon? Kun vaikeudet alkavat ja vainot, tulevat tällaiset kuonat palamaan tulessa.
Edellinen kommenttini kertoo, kuinka lestadiolaisen herätyksin ”ensimmäinen ja paras julistja, L L Laestadius” oli täysin eri linjoilla.
Tässäkin keskustelussa on unohdettu tehdä ero vanhoillislestadiolaisuuden ja SRK -lestadiolaisuuden kesken. Minulle tämä eron tekeminen ja näkeminen on kokemustaustani vuoksi erityisen merkityksellinen. Uskoakseni se on merkityksellinen myös muille, ainakin kolmen-neljän sukupolven aikana, po. uskonliikkeessä talostelleiden uskonnollisessa elämässä. Kyse on todella kahdesta täysin eri uskonnosta. Näiden uskontojen rajakohta on jossain 1950- ja 1960 -lukujen taitteessa sen molemmin puolin. Jos puhutaan vanhollislestadiolaisuudesta, sen synty ajoittunee 1900 -luvun alun suureen hajaantumiseen, joskin muitakin hajaannuksia on ollut ennen ja jälkeen. Itse olen sitä mieltä että jos mainitsemaani nimitysten eroa ei nähdä tai haluta nähdä, sillä tehdään vääryyttä nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudelle.
Jorma, nyt ikävä kyllä sekoitat asioita pahan kerran.
Eihän valtavirtaluterilaisen tulkinnan mukaan papin tarvitse olla kristitty, uskossa kilvoitteleva, Kristusta seuraava eikä oikeastaan edes kastettu, jotta hänen julistamansa evankeliumi olisi pätevää. Riittää, että käyttää oikeita sanoja.
Tuo yllä lainaamani Apostolien tekojen kohta osoittaa, ettei oikeiden sanojen käyttäminen riitä. Siksi se käy esimerkiksi vallan hyvin. Minusta on epärehellisyyttä kieltää tämä. Muut yllä lainaamani raamatunkohdat mielestäni osoittavat, että evankeliumin julistamiseen tarvitaan usko ja Pyhä Henki. Minusta et ole onnistunut kumoamaan tätä.
Totta kai olen sitä mieltä, että jokainen kastettu, kristitty, uskossa kilvoitteleva ja Kristusta seuraava pappi julistaa elävää evankeliumi. On sitten asia erikseen, mitä uskossa killvoitteleminen ja Kristuksen seuraaminen tarkoittaa. Lienemme samaa mieltä siitä surullisesta tosiasiasta, että jokainen, joka väittää seuraavansa Kristusta, ei häntä seuraa.
Hienoa, Joona.
Kirkon alusta alkaen pappien on pitänyt olla kastettuja kristittyjä.
Jos he sinun mukaasi ovat SRK:n syntyyn saakka olleetkin pakanoita tai ylipapin poikien kaltaisia fariseuksia,
minkäs minä voin sinun käsityksellesi kirkkohistoriasta.
Laestadiusta ja Lutheria tutkineena pitäydyn kuitenkin
avainten valtaa koskevassa asiassa heidän opetukseensa.
Muiden lestadiolaissuuntien, rukoilevaisten, vitoslaisten ja evankelisten pappien keskuudessa en ole tavannut vielä ainuttakaan pakanaa enkä
farisealaiseen puolueeseen kuuluvaa mooseksenuskoista. Sinä ilmeisesti olet!