Tämä on tuhon tie

Siunaus taitaa olla vaarallisinta, mitä kirkossa voi tapahtua. Suomalainen kristinusko on kestänyt reformaation, pietismin, teollistumisen, vuoden 1918 kahtiajaon, niukkuuden, maailmansodat ja paljon muuta. Mutta suomalainen kristikunta jakautuu etelän ja pohjoisen valopäihin, kun yksi miespari siunataan lähetystyöhön.

 

Ajatelkaas nyt, tuomiorovastin muistuttamina, miten kambodzalaisten mielenrauha järkkyy kun he kohta luulevatkin kaukaisen maan tuntemattoman kirkkokunnan kannattavan sukupuolineutraalia avioliittoa. Kyllä siinä maan verinen lähihistoria, köyhyys, malaria ja lapsikuolleisuus unohtuvat. Maassa, jossa maamiinoihin kuolee vuosittain saman verran ihmisiä kuin Suomessa liikenteessä. Maassa, jossa jotkut epätoivoiset vanhemmat myyvät pikkutyttöjänsä bordelliin.

 

Kirkkomme on tuhon tiellä. Minusta tuo ”tuhon tie” ei liity lähetysjuhliin  joissa joukko tavallisia ihmisiä siunattiin lähetystyöhön vaan siihen, että kirkkomme lakkaa puhumasta synnistä ja ihmisen syntisyydestä. Varoo syyllistämästä ja samalla estää ihmisiä kohtaamasta Kristuksen armon ja vapautuksen.

 

Vai milloin kuulit jonkun perusluterilaisen viimeksi saarnaavan synniksi ne teot, joiden seurauksena maassamme tuhannet lapset tarvitsevat lastensuojelua? Kiireet ja välinpitämättömyyden, jonka vuoksi tuhannet vanhukset on unohdettu Hankintalain mukaisesti kilpailutettuihin laitoksiin.  Ne päihdeongelmat jotka tuottavat valtavan määrän sairautta ja kärsimystä ja maksavat yli miljardin vuodessa. Väkivallan, jonka vuoksi koti on suomalaisen naisen ja lapsen vaarallisin paikka. Työpaikkojen, koulujen ja laitosten fyysisen ja henkisen väkivallan. Ja jos vielä mainitsee vaikkapa pornon, väkivaltaviihteen, himoitsemisen, valehtelemisen tai ahneuden, saa painaa kukkahattua syvemmälle päähänsä.

Tietenkään erilaiset ongelmat eivät liity yksilöiden valintoihin. Ihmisen mahdollisuudet tehdä oikein ovat hyvin rajalliset ja riippuvat maailmankolkasta ja aikakaudesta johon kukin meistä on osunut syntymään. Kannamme kollektiivista yhteistä syntitaakkaa. Perisyntiä, vaikka käsite onkin pois muodista. Esivanhempiemme pahoja tekoja aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka.

 

Kaikesta tästä kirkko voi nykyisessä keskusteluilmapiirissä lausua korkeintaan jotain yleis-eettistä kuten ”huolehdi lähimmäisestäsi”. Sanasta ”synti” on tullut liturginen käsite, jolla ei tunnu olevan mitään yhtymäkohtaa arjen elämään. Lukekaa vaikka Rakkauden lahjaa hakemalla tekstistä kohtia, joissa ”synti” esiintyy. Sana ”synti” esiintyy teologisissa asiayhteyksissä, ei niinkään arkipäivän elämän pohdinnassa.

 

Ja jos kirkkomme työntekijä tai jäsen puhuukin synnistä, sitä syntipuhetta ei ymmärretä niin kuin pitäisi. Synnistä puhuminen on vähän kuin vetäisi natsikortin esille. Elävä, rehellinen ja aito keskustelu tyrehtyy ja äkkiä.

 

Ja jos nykyään joku asia tuomitaan, se on suvaitsemattomuus, toisen tuomitseminen, toisen tekojen sanomisen synniksi.

Olen moneen kertaan miettinyt Ilta-Sanomien huikeata uutista, jossa toimittaja soitti Martti Hirvoselle kysyäkseen, onko itsetyydytys syntiä. Kirkkoherra ei halunnut sanoa, että on, mutta ei myöskään että ei ole. Ehdotankin, että kirkon eettiseen sanastoon lanseerataan uusi käsite ”perifeerinen”. Seksuaalikasvatus taitaakin olla kirkolle melkoisen perifeerinen asia, kun kirkon seksuaalikasvatus ei ilmeisesti poikkea kovin paljon Väestöliiton opetuksesta.

 

En ole huolissani kirkon seksuaalikasvatuksesta vaan siitä, että kirkkomme latistuu kansanmutuilulaitokseksi. Sellaiseksi, joka heijastelee kansakuntamme moraalikäsityksiä ja niitäkin vähän jälkijunassa. Sellaiseksi, joka ei ole enää herättelevä, evankelioiva, muutosta ja uuden alun mahdollisuutta tarjoava. Sellaiseksi, joka ehkä haihattelee jostain iankaikkisesta pelastuksesta ja sulkee silmänsä tämän maailman todellisuudelta.

 

Minusta siis tuntuu, että kirkkomme varoo puhumasta synnistä, jottei vain kukaan syyllisty. Ja samalla kirkkomme luopuu jostain hyvin keskeisestä. Kirkkomme varoo herättelemästä ja sitä kautta ei tarjoa mahdollisuutta kohdata Kristusta.

Syntipuheen oikeinkuuleminen on kovin vaikeata. Syntipuhe ei välttämättä ole sellaista, joka veisi ihmisen Kristuksen ristin juureen, palvelemaan iloiten Herraa ja lähimmäistä, lähtemään viemään hyvää uutista sanoin ja teoin. Syntipuhe välittyy kuulijalle moralisoivana, yläpuolelle asettuvana, tuomitsevana. Syntipuhe on luotaantyöntävää, ei kutsuvaa ja synnintuntoa ja armonjanoa herättelevää.

 

Silti ilman synnintuntoa ei ihminen myöskään tarvitse armoa. Armo latistuu kivaksi fiilikseksi ja mukavaksi yhdessäoloksi, vaikeiden asioiden unohtamiseksi. Saa tulla, saa olla, saa pullaa. Kuitenkin todellinen kristillinen syntipuhe ja armonvilaus johdattaa ihmisen vapauteen palvelemaan Herraa iloiten, ei syyllisyydessä piehtaroimiseen. Tuohon vapauteen kuuluu luonnollisesti jossain määrin myös kilvoittelu ja parannuksenteko. Synnistä vapautuminen.

 

Jos kirkkomme jatkaa homokysymyksestä jauhamista kovin pitkään, suljemme silmämme tärkeämmiltä asioilta. Ja jos syntipuheemme jättää kuulijan ahdistuksen valtaan eikä saattele häntä Kristuksen vapauteen, olemme tuhon tiellä.

  1. ”Kirkkojen historiassa veri on lentänyt uskon sotien myötä, noitavainoissa ja kurin ja järjestyksen pidossa.” Kirkon historia on sidoksissa muuhun historiaan. Maalliset vallanpitäjät tai vallankumoukselliset ovat usein käyttäneet kirkkoa joko aseenaan tai maalitaulunaan. Se ei merkitse sitä, että kirkko olisi aina tahtonut sitä tai edes suostunut siihen.

  2. On taas ollut vauhdikas meiavyörytys.. Ei mitään uutta…

    Teesi 22) Mediavyörytys ja Raamatun arvo.
    Mediavyörytys.
    Olen ihmetellyt miksi tällainen valtava julkinen mediavyörytys on ollut jatkuvasti pyörimässä jo pitkän ajan uuden avioliittokäsityksen luomiseksi jopa niin, että kirkkokin on siihen nyt sotkeutunut…
    Vaikuttaa siltä, että vyörytyksen aiheuttaja on juuri tämä toiminta itse ja tämän toiminnan luonne, poikkeuksellinen luonne muuhun verrattuna. Siinä missä toisessa asiassa ihminen yrittää salata puuhansa ja piiloutua, sodomalaiset tekevät syntinsä julkiseksi. Se on tämän toiminnan luonne ja ominaisuus:

    ”Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa. Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät” Jes. 3:9

    Jesaja ei selvästikään ole kovin trendikäs.

  3. Historian valossa olisi ehkä syytä unohtaa kokonaan sana ”synti” ja puhua enemmänkin etiikasta ja moraalista.
    Wikipedian mukaan:

    Kristinusko ja synnin historia
    Augustinuksen (354-430) esittämä Raamatun tulkinta vaikutti merkittävällä kaikkien kirkkokuntien käsitykseen synnistä. Kirkkoisä esitti tulkinnan, jonka mukaan synti on osa ihmisen perusteluonnetta. Vanhassa testamentissa kuvataan, kuinka ensimmäiset ihmiset syyllistyivät perisyntiin rikkomalla Jumalan tahtoa vastaan. Augustinuksen tulkinnan mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen kuin hän syyllistyi perisyntiin.
    Kirkkoisä pohtii kirjoituksissaan vapaan tahdon ja perisynnin välistä suhdetta. Koska ihmiset olivat pohjimmiltaan turmeltuneita olentoja, he tarvitsivat kirkkoa pelastamaan heidät kasteen avulla.
    Pelagiolaisuus oli uskonnollinen koulukunta, joka vastusti Augustinuksen esittämää Raamatun tulkintaa perisynnistä. Koulukunnan perustaja Pelagius (354 – 420) oli Italiassa vaikuttanut teologi, jonka mukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan perisyntinen. Pelagiolaisten mukaan ihmisellä on vapaa tahto ja luonnollinen kyky elää synnittömästi. Pelagiolaisuus joutui ankaran kritiikin kohteeksi ja julistettiin harhaopiksi Orangen kirkolliskokouksessa vuonna 419.
    Augustinuksen esittämä Raamatun tulkinta synnin olemuksesta saavutti voiton pelagiolaisuudesta ja pelagiolaiset näkemykset julistettiin harhaopiksi. Julistuksen seurauksena katolinen kirkko omaksui Augustinuksen käsityksen perisynnistä. Kirkkoisä on yhä edelleen katolisen kirkon arvostetuimpia teologeja. Kun läntiset ja itäiset kirkot erosivat toisistaan vuonna 1054, yksi tärkeimmistä eron syistä oli poikkeava tulkinta siitä, mikä on synnin asema Raamatussa. Ortodoksisen kirkon teologien esittämän näkemyksen mukaan perisyntioppi on tärkein syy lännen ja idän kirkon väliseen eroon. Ortodoksinen kirkko ei hyväksy perisyntioppia samalla tavalla kuin katolinen kirkko tai luterilaisuus. Ortodoksien mukaan ensimmäisten ihmisten lankeamisesta ei aiheuttanut sitä, että kaikki maailman ihmiset joutuisivat kantamaan ikuista syyllisyyden taakkaa.
    Keskiajan skolastikot vaikuttivat merkittävästi katolisen kirkon käsitykseen synnistä. Tuomas Akvinolainen (1225-1274) oli skolastinen teologi, jonka tulkinta synnistä näkyy edelleen kirkon virallisessa opissa. Teologi erotteli toisistaan seitsemän kuolemansyntiä. Tuomas Akvinolaisen mukaan kuolemansynnit olivat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus ja irstaus. Katolisen kirkon mukaan nämä synnit erottivat ihmisen jumalasta ja johdattivat ihmisen kadotukseen.
    Katolisen kirkon edelleen voimassaolevan opin mukaan ihminen voi puhdistua tekemistään synneistä kiirastulessa. Kiirastuli on tila, jossa ihminen puhdistuu synneistä ennen taivaaseen pääsemistä. Kiirastuliopista syntynyt erimielisyys oli yksi niistä tekijöistä, joka johti 1500-luvulla uskonpuhdistukseen.
    Martin Luther (1483-1546) oli augustinolaismunkki, joka ei hyväksynyt katolisen kirkon oppia kiirastulesta. Kiirastulta ei nimittäin mainita lainkaan Raamatussa. Luther oli huolestunut katolisen kirkon oppeihin liittyneestä anekaupasta. Teologi otti myös muutenkin etäisyyttä skolastikkojen ajatteluun, jotka olivat saaneet vaikutteita antiikin kreikkalaisesta filosofiasta.
    Luther omaksui Augustinuksen näkemyksen perisynnistä, pelastuksesta ja liitti ne osaksi protestanttista Raamatun tulkintaa. Luterilaisessa tulkinnassa korostetaan nykyään näkemystä, jonka mukaan Jeesus kärsi sijaisrangaistuksen kuolemalla ihmisten syntien vuoksi, joten jokainen häneen uskova saa syntinsä anteeksi. Luukkaan ja Markuksen evankeliumin mukaan Jumala ei anna anteeksi syntiä sellaiselle, joka herjaa Pyhää Henkeä.

  4. Sanan perisynti loi varsinaisesti Tertullianus. Augustinuksen ajattelussa perisynti näkyy erityisesti siinä, että ihmisluonto on syntiinlankeemuksen seurauksena sairastunut. Hänen mukaansa ihmisen on mahdoton ymmärtää hengellisiä totuuksia ja ajatuksia. Synti on heikentänyt myös ihmisen vapaan tahdon vaikka ei ole sitä kokonaan poistanutkaan. Ihminen ei kykene hänen mukaansa parantamaan omaa sairauttaan vaan siihen tarvitaan Jumalan armoa. Augustinus haluaa korostaa sitä, että ihmisen on mahdoton hallita omaa syntisyyttään. Se saastuttaa ihmisen jo hänen syntymässään ottaen hänet kokonaan valtaansa. Ihmisen syntisyys saa aikaan synnillisiä tekoja. Augustinuksen ajattelu synnistä näkyy erityisesti pelagiolaisessa kiistassa, jossa hän käsitti sen kolmen eri analogian avulla.

    1. Synti periytyy sairautena sukupolvelta toiselle. Augustinus käyttää aikansa lääketieteestä nousevia termejä selventääkseen kuvaamaansa. Ihmisen toiminta ei pysty parantamaan tätä sairautta. Ainoa lääkäri, joka kykenee parantamaan sairauden on Kristus. Hän toimii jumalallisena lääkärinä, “jonka haavoissa olemme parannetut”, kuten Jes. 53:5 osoittaa.

    2. Synti on voima, joka pitää meitä vankinaan. Synnin voima on vanginnut ihmisen vapaan tahdon ja vain armo voi vapauttaa sen. Kristus on vapauttaja ja armon lähde, joka rikkoo synnin voiman.

    3. Synti syyllisyytenä. Tässä synti nähdään oikeudellisesta näkökulmasta, jossa syyllisyys siirtyy sukupolvelta toiselle. Kristus on tuomari, joka tuo tullessaan anteeksiannon ja armahduksen.

  5. Kai siinä alussa oltiin yksimielisiäkin, jos Apt:a on yhtään uskominen.
    Niin se on jokaisen uskoon tulleenkin kohdalla, ei siinä ensimmäiseksi ruveta kirkon opinkäsityksiä muuttamaan..
    Olisiko se merkki siitä, että rakkaus on aina alussa voimakkaampaa.

    Kun olemme yhtä mieltä siitä, että se kaikki kuitenkin meni pilalle ihmisen heikkouden ja syntisyyden vuoksi, eikö olisi oikea puhu siitä, mitä silloin tehdään ja ajatellaan, kun on tehty syntiä?
    Emme kai sentään niin voi ajatella, että Pyhä Henki johtaa seurakuntaa riitoihin ja kamppailuihin?

  6. Missäkö mentiin pieleen, apostolien ja Paavalin aikaan osattiin johdattaa ihmiset oikein uskoon, parannus, uskoa evankeliumi, kaste ja Pyhän Hengen saanti, ok.

    Entä kuinka toimi sielun vihollinen, yritti tuhota uskovat, mutta eikö siitä vain levinny koko touhu.

    Jäikö sielun vihollinen nuolemaan näppejään, ei jäänyt, kun ei saanut tuhottua keksi oman ”kristillisen” uskon eli roomanvaltakunta kääntyi hallitsijan käskystä eli kaikki yht äkkiä ns ”kristilliseen uskoon”, näin valheen uskonto syntyi ja sen hedelmät ovat näkyvissä ja jatkuu katolilaisuuden kautta luterilaisuudesssa.

    Hedelmä tämän osoittaa selkeästi, sodat jne väkivallan teot.

  7. Mutta mitä on synti, konkreettisesti? Synti on ymmärtääkseni vain kristilliseen teologiaan kuuluva termi ja Raamatun mukaan syntiä on kaikki mikä erottaa Jumalasta. Mielestäni ihmisten arkinen taapertaminen käy ylivoimaisen vaikeaksi ja ahdistavaksi, mikäli synnin määritelmä on niin tiukka kuin se on esim. SRK-lestadiolaisuudessa.