”Paljon sorsalintuja, taistelevat uroskyyt. Hiljaisia pikkuteitä. Koulun ovella ilmoitus: koulu on siirtynyt toisiin tiloihin. Suljettuja liikkeitä. Avointen liikkeidenkin aukiolo rajoittuu muutamaan tuntiin.” Poikani käveli viikon Pohjois-Savossa yöpyen kevyessä laavussa.
Rinkkaselkä patikoija herättää myönteistä huomiota. Apua saa tarvitessaan. Pielavedellä hän majoittui hotelli Restentissä.
Kunnon historioitsija Teemu Keskisarja ylläpitää muutaman huoneen hotellia shakkikaverinsa Ismo Kesäsen kanssa 1940 rakennetussa kivipalatsissa, jonka ravintolassa on UKK:n kantapöytä ja ainakin perjantaisin livemusiikkia. Pohjois-Savossa kievariverkosto on harva. Lähimmät ravintolat löytyvät kymmenien kilometrien päästä Iisalmesta, Kuopiosta ja Siilinjärveltä.
_ _ _
Valtimon syke maaseudulla heikkenee. Sampsa Oinaala kirjoitti Sunnuntai-Suomalaisessa (5.5.) elämästä pohjoiskarjalaisessa Valtimossa. Valtimo menetti viime vuonna 3,4% väestöstään. Vuonna 2016 kuntaan syntyi yhdeksän lasta. Viime syksynä Valtimon viimeinen ravintola sulki ovensa. Samoin loppuivat kodinkoneliike ja kenkäkauppa. Ainoa pankkikonttori on auki kahtena päivän viikossa. Asiamiesposti ja Matkahuolto toimivat hautaustoimistossa. Oinaalan veikkauksen mukaan hautaustoimisto sammuttaa viimeisenä valot.
_ _ _
Päivän Hesari (5.5.) kirjoitti koillissavolaisesta Kaavista. Eduskuntavaaleissa kunnan äänestysprosentti oli Suomen alhaisin 27,6%. Ihmisiltä puuttuu uskoa politiikkaan. ”Jotkut ihmiset eivät enää näe, että heidän asioitaan edistetään.”
Kaavilla työttömyys on 15 prosentin paikkeilla. Koillis-Savon päätoimittajan mukaan Kaavilla kärjistyy asetelma, jossa ”maailman onnellisimmassa maassa” ihmiset jakautuvat hyvin pärjääviin ja syrjäytyviin. Kuihtumisen kierre on kalvanut paikkakuntaa pitkään. Terveydenhuollon ja vanhusten palvelujen saatavuus huolestuttaa. Jokaista työssä käyvää kohti on 2,33 työelämän ulkopuolella olevaa, kun koko maassa huoltosuhde on 1,37.
_ _ _
Vuonna 2017 Suomessa oli 35 kuntaa, joissa syntyi alle 10 lasta vuodessa. Vuosikymmen sitten käytiin monessa kunnassa taistelua sivukoulujen säilymisen puolesta. Nyt ei oppilaita riitä enää edes kunnan pääkoululle ja muutaman naapurikunnan on yhdistettävä voimansa ylläpitääkseen koulua. Samalla koulumatkat pitenevät.
Tämä on seurausta muuttoliikkeestä kasvukeskuksiin ja matalasta syntyvyydestä. Viime vuonna vauvoja syntyi jälleen ennätysvähän, 47 577. Suomi on siirtynyt syntyvyydessä muiden pohjoismaiden tasolta eteläisen Euroopan tasolle.
Kokonaishedelmällisyysluku Suomessa oli 1,41 (2017: 1,49) kun EU:n keskiarvo on 1,59. Euroopan matalin syntyvyys on Maltassa (1,26). Samalla tasolla on syntyvyys Helsingissä (1,23), Turussa (1,26) ja Tampereella (1,29) (HS 30.4.).
Nämä kaupungit kuitenkin kasvavat kunnista nopeimmin. Niissä on suhteellisen paljon Afrikasta ja Lähi-idästä tulleita maahanmuuttajia, joiden hedelmällisyysluku on kantaväestöä korkeampi. – Mihin kantaväestön lastensaanti tyssää: puuttuvaan kumppaniin, lapsettomuusongelmiin, rahaan, rohkeuteen, huoliin, vai vapauden menettämisen pelkoon? Ketään ei pidä syyllistää lapsen saamisen vaikeuksista, mutta väestötasolla siihen tulisi löytää ratkaisuja, esimerkiksi paremmasta työelämän ja lapsiperheen arjen yhteensovittamisesta.
_ _ _
Hesarin päätoimittaja Antero Mukka kysyy kolumnissaan ”Miten pitäisimme kaavilaiset mukana?” (5.5.). Samalla hän tarkoittaa yleensä taantuvaa maaseutua.
”Maan sisäiset jakolinjat syntyvät työstä ja toimeentulosta, mutta myös yleisistä elämän edellytyksistä, kuten infrastruktuurista ja palvelujen saatavuudesta.”
”Helsingin seudun merkitystä koko maan veturina ei pidä kyseenalaistaa, mutta muun Suomen kehittämistäkään ei saa jättää kesken.”
”Kaiken takana on lopulta sen ymmärtäminen, että me suomalaiset katselemme elämäämme eteenpäin varsin eri lähtökohdista.”
”Ratkaisevaa onkin, löytääkö tuleva hallitus keinoja vahvistaa jälleen julkisen vallan ohjausta niin, että iso osa maata ei kokisi jääneensä oman onnensa nojaan.”
_ _ _
Jaan Mukan ajatukset. Miten lehdet ovat vaalien jälkeen löytäneet ymmärrystä syrjäseuduille? Vaalitulos on havahduttanut tunnistamaan maassa vaikuttavat eri todellisuudet. vasemmisto-oikeisto –jaon rinnalle sekä osin tilalle ovat nousseet uudet jakolinjat: liberaali-konservatiivi sekä urbaani-nationalismi.
Sampsa Oinaalan aiempaa kirjoitusta, sen nettiversiota (HS 30.3.2018) kommentoitiin reippaasti. Suosituin kommentti kuului: ”Maaseutu tyhjenee, koska ihmiset eivät tahdo asua siellä … Törkeintä kuitenkin on, kuinka kaupunkilaisten taskuista ryöstetään vuosi vuodelta rahaa näiden kannattamattomien maalaiskuntien tekohengittämiseen.”
Ehkä kommentoija unohtaa, että vaikkapa metsäteollisuuden tuottamat vientimiljardit ovat maaseudun tuomaa hyvää kaupungeille – missä työvoimasta huomattava osa on julkisen sektorin tai palveluelinkeinojen palveluksessa – tuomatta kansatalouteen lisää vientituloja. Ehkä maaseudulle sijoittunut teollisuus ja alkutuotanto pitävätkin Suomen selkärangan pystyssä ja tuovat kapunkilaiselle leivän suuhun?
_ _ _
Hyvän analyysin tilanteesta tarjoaa aluesuunnittelun ja –politiikan professori Sami Moisio kirjoituksessaan ”Houkutus populistien äänestämiseen kasvaa suurten kaupunkien väliin jäävillä reuna-alueilla” (HS 27.4.). ”Mediassa ja asiantuntijoiden puheessa kuihtuvat alueet nähdään usein paikkoina, joilla ei ole tulevaisuutta. Tämä lietsoo populisteja suosivaa protestimielialaa.” Hän tulkitsi, että kyse on alueiden kostosta, vastavirrasta eliittejä vastaan – siis samasta ilmiöstä kuin Trumpin valinnassa, Brexitissä ja Ranskan Keltaliiveissä.
Moision mukaan perussuomalaiset etenivät juuri kaupunkien väliin jäävillä alueilla vieden kannatusta sosiaalidemokraateilta ja keskustalta. ”Kun tulevaisuuden julistetaan olevan tiiviisti rakennetuissa suurissa kaupungeissa, yhä useampi suomalainen ajattelee asuvansa alueella, jolla ei ole tulevaisuutta.” Siksi reuna-alueiden äänestäjillä voi tulevissa vaaleissa olla hallitusratkaisujen kannalta ratkaiseva merkitys.
_ _ _
Koko maan suuntaan vaikuttavien poliitikkojen ja virkamiesten kannattaisi siksi vaihtaa vähäksi aikaa maisemaa; jättää Kallion trendikahvilat ja suunnata vaikka viikoksi Pohjois-Savoon. Myös Emmanuel Macron on Keltaliivien liikehdinnän jälkeen kiertänyt ahkerasti maata, esittänyt nöyrää, kuunnellut kansan ääntä sekä luvannut kymmeniä miljardeja verohelpotuksia ja tukia – ehkä vastoin kansantalouden mahdollisuuksia?
Pekka! Sain juuri luetuksi Markku Mantilan kirjan On toinenkin polku taivaaseen. Kirja on ilmestynyt viime vuonna. Kirja on herkullinen lukuelämys jokaiselle, joka on huolissaan maaseudun tyhjenemisestä ja tahtoo vaikuttaa asioihin seisoen tukevasti arvopohjallaan.
Kirjan tyyli toi mieleen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan toiseksi viimeisessä kappaleessa olevan kuvauksen hyväntahtoisesta auringosta, joka kenties myötätuntoisesti katseli väsyneiden miesten nukkumista.
Kiitos Jouni lukuvinkistä. Linnan velikullat herättävät edelleen sympatiaa ja samaistumiskohteita. Toisen maaseudun kuvaajan Veikko Huovisen Lampaansyöjät filmatisointi (1975) sai Paavo Rautiolta ansaitun kritiikin (HS 5.5.): Kaksi juopottelevaa miestä tappamassa kesyjä lampaita ja puhumassa rivoja sekä vähättelemässä naisia ei herätä sympatiaa. Päin vastoin.
Ehkä maaseudun mielikuvat joiltakin osin laahaavat kaupunkilaisten mielissä tätä rataa? Maalaiset ovat siis sietämättömiä sovinisteja ja eläinrääkkääjiä? Silloin voi olla vaikea tuntea solidaarisuutta, vaikka kaupunkien vihreät korostavat tätä aatetta. Heiltä tosin riittää solidaarisuutta kaukaisemmillekin lähimmäisille, joiden asenteet lampaisiin tai naisiin ovat vielä kovempia kuin Huovisen Lampaansyöjillä. Pitäisikö siis päivittää mielikuvia Suomesta ajan tasalle tai yksinkertaisesti ajatella, että ihmisiä ja lähimmäisiä ne ovat Savossa ja Kainuussakin?
Hesari jatkaa seuraavan päivän lehdessä (6.5.) samojen teemojen pohdintaa: keskiluokan asema heikkenee Ranskassa ja Suomessa. Asumiskulut ovat nousseet, palkkakehitys polkee paikallaan. Keskiluokka maksaa hyvinvointivaltion kulut. Jos keskiluokka voi huonosti, voi huonosti koko yhteiskunta.
Toinen artikkeli koskee Keskustan tilannetta: väestön muutto etelän kaupunkeihin syö keskustan kannatusta.
Mikä taho vielä seisoo tukena maaseudun asukkaan rinnalla kun palvelut heikkenevät? Seurakunta toimii vielä silloinkin kun muiden valot sammuvat.
Seurakuntakaan ei auta riittävästi koteja ja perheitä.
Ensinnäkin maaseudulla seurakuntalaiset maksavat paljon korkeampaa veroa, kuin iso kaapunneissa. Ja vaikka tilanne on jo tässä kuvattujen syrjäseutujen kaltainen, silti työntekijät tuovat aina kolehtihaavin, jonnekin muualle tarvitaan, jonkun järjestön tarpeisiin, johonkin työhön. Sitten on vielä kahvikolehti ja joku keräys jonnekin.
Ja kun työntekijä jää eläkkeelle, moni katoaa kaapuntiin.
Eiköhän seurakunnan läsnäolo maaseudulla tuo edes jotain toivoa ja rohkaisua? Avun tarve voi toki olla suurempaa.
Alkaa olemaan viimeiset ajat tehdä asialle jotain… Mutta mitä pitäisi tehdä?
Kysymys on ennenkaikkea arvoista. Onko kukaan pohtinut asiaa siltä kantilta, että kansan luopumus ja Kristillisen uskon julkinen turhentaminen ja tieteellisen maailmankuvan esiinmarssi kouluissa ja kaikkialla yhteiskunnassa on saanut esiin itsekeskeisen ihmisen, joka ei laajasti ajatellen omista enää perhekeskeisiä arvoja, vaan yksilön taloudellisesta menestymisestä on tullut yhä tärkeämpi elämän arvo.
Tyttöni sanoi: ”Nuoret ovat nykyisin tosi itsekkäitä…” Kun puhuin kanssaan lasten syntyvyyden laskusta. Lapsia ei yleisesti haluta.
Miten suuri vaikutus on sillä, ettei nuoret laajasti enää arvosta Kristillistä uskoa ja sen kautta tulevaa maailmankuvaan ja ihmiskäsitystä, jonka keskiössä on elinikäisen avioliiton ihanne ja lukuisat taaperot.
Jossain näin tilaston, jossa Kirkkoon ja Kristilliseen uskoon sitoutuneiden perheiden lapsiluku on selvästi keskiarvoa suurempi. (En muista mistä tuon luin)
Onko kansamme uuspakanuuden kasvu riippuvuussuhteessa syntyvyyden laskuun? Kuka tietää ja tuntee asiaa enemmän, olisi mielenkiintoista tietää onko asioilla yhteys?
Kokemusperäinen arvioni on, että kristilliseen uskoon sitoutuneilla ja herätysliikkeisiin kuuluvilla on keskimääräistä enemmän lapsia. Nämä perheet vielä kannattelevat syntyvyyttä edes nykyisellä alhaisella tasolla.
ismo malinen,
subjektiivista historiaa:
Neuvostoliiton bilateraaliseen kauppaan sitoutunut Suomen valtio noudatti käytänteissään Nl.n mallin mukaisesti ”perspektiivittömien kylien likvidointi –periaatetta”, jossa maaseutukylät pyrittiin lakkauttamaan lakkauttamalla niistä palvelut. Jo sodan jälkeen evakko-yrittäjät oli jätetty maanhankintalain korvausten ulkopuolelle ja läheisilleni jäi todelliseksi Karjalan perinnöksi rajan taakse jääneellä alueella yrityksen laajennusinvestointiin 1937 otettu ulkomainen velka, joka saatiin maksettua loppuun vasta 50-luvun lopulla tekemällä työtä vuorotta.
Bilateraalinen kauppa sysäsi alkutuottajat ja elintarviketeollisuuden pienyrittäjät valtion tarkkaan valvontaan, jossa tuotteiden alkuperää ei saanut ilmoittaa ja mukaan tulivat mm. takautuvat hintasulut, jolloin hintoja ei saanut korottaa esim.palkkojen noususta aiheutuvien kulujen kattamiseksi. Takautuvan hintasulun vuoksi myös isäni yrityksen työntekijät tulivat itse pyytämään, että myös heidän palkkojaan alennettaisiin, koska eivät hyväksyneet sitä, että kaikki revittiin pienyrittäjien selkänahasta.
Tässä pieni luvatta otettu kopion pätkä nuorimman ”vihreän” lapsemme fb:stä: ”Sain eilen tädiltäni nämä ukkini jälkeen jättämät esineet – toinen minun syntymävuonnani saatu ”Vuoden yrittäjä” -palkinto ja toinen yksi ukkini lempikirjoista: Eero Paloheimon Maa. Molemmat muistan lapsuudestani – veistettyä härkää sain käyttää leikeissä vain ukin valvovan silmän alla, ja Maa -kirjaa muistan selailleeni toiveikkaasti, josko siellä olisi kuvia eläimistä ja kasveista – sillä sitä maa minulle merkitsi. Muistan pettyneeni, kun kirja olikin vain täynnä tekstiä.” (Minna Hölttä 31.3.2019)
Jokainen ”niemessä, notkossa ja saarelmassa” seisova tyhjä risti kertoo meille, ”välisukupolvisille”, että meille turvattiin puolustussodan avulla oikeus uskoa Jumalaan, Neitsyt Mariaan ja uskontunnustuksiimme. Jokainen tyhjä risti on merkki siitä, että kun Kuolema vanhan tarinan mukaan halusi nielaista tosi ihmiseksi tulleen tosi Jumalan kuten muutkin syntiset ihmiset, se tukehtui tosi Jumalaan – ja Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi, ja haudoissa oleville elämän antoi.
Tällaisen tiedon löysin Unkarin poikkeavasta kehityksestä suhteessa muuhun Eurooppaan. Vuodesta 2010 avioliittojen määrä on kasvanut 43 prosenttia, avioerot ovat vähentyneet 22,5 prosenttia ja aborttien määrä on laskenut 33,5 prosenttia.
Syynä pidetään perhekeskeisen politiikan harkittua muutosta, jossa perheiden tukeminen ja kristillisten arvojen korostaminen on ollut puolueohjelmien keskiössä. Kansa on halunnut muutosta ja kansaa on kuunneltu.
Nämä luvut, jos pitävät paikkansa, todistavat merkittävästä muutoksesta perheiden osalta. Edellytykset perheiden kiinteydelle ja varmaankin syntyvyydelle ovat parantuneet.
Viktor Orbanin Unkari herättää kuitenkin epäluuloja. Olisi kuitenkin pohdittava ennakkoluulottomasti, onko myös Suomessa mahdollista parantaa perheiden kiinteyttä ja edellytyksiä syntyvyyden nousulle.
Kysymys avioerojen tai aborttien vähentämisestä voi kuitenkin vaikuttaa vastakkaiselta liberaaleihin tavoitteisiin nähden.
Tämä oli kovasti hyvä blogi. Syntyvyystasomme pitäisi aiheuttaa kovastikin huolta päättäjissämme mutta poliittiset intohimot vienevät jälleen kerran voiton.
Kyllä jo raivattujen peltojen alasajo on yksi näytelmä sarjassa metsään mennään. Peltojen metsittämistä esitti eräskin päivän valossa nyt oleva henkilö jokin aika sitten, mutta sitä voi koettaa peltoa metsittää.
Jos Suomessa julkinen valta alkaisi toteuttamaan päätöksin perheiden aseman merkitystä kansakunnan ykkösasiana, nykyisen talous vouhotuksen sijasta, niin ehkä nuorisokin ymmärtäisi perhearvojen ja lapsien saamisen mielekkyydestä jotain, joka on jollain tasolla hävinnyt jo monilta.
Sellainen signaali olisi tarpeen, jossa hallitus ja valtiovalta selkeästi korottaisivat päätöksillä (puheet on pidetty) perheiden merkitystä, jossa kaikki valtion voimavarat ohjattaisiin perheiden tukemiseen. Uskon, että syntyvyys asiaan tulisi muutos ja turvattua elämää olisi Suomessa parempi elää.
Asia on hyvin vakava, lapsi perheet voivat huonosti. He ovat Suomen tulevaisuus ja on käsittämätöntä typeryyttä ohittaa tämä asia valtiotasolla. Puheet ei enää auta, tarvitaan isoja linjanmuutoksia ja päätöksiä.