Tuskin on mitään muuta asiaa, jota vastustetaan, niin voimakkaasti, kuin tätä Raamatun pääasiallista opetusta, että tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta. Tässä on jo sellainen suuri vaara, että itse uskosta tulee se epäjumala jota alamme palvoa ja pitää suurena hyveenä, jonka tähden Jumala katsoisi meitä hyväksyvästi. Teemme helposti uskosta jonkinlaisen teon, jota tarjoamme Jumalalle. Jolloin käsitämme koko Raamatun pääasian nurinkurisesti, eikä me silloin olla myöskään osallisia niistä lupauksista, jotka usko antaa.
Emme kelpaa Jumalalle siksi, että käymme kasteella, tai meidät viedään kastettavaksi. Emmekä sillä, että teemme totisen parannuksen. Emme edes jokapäiväisellä Raamatun luvulla, tai jatkuvalla ja kokoaikaisella rukouksella. Emmekä millään hyvillä töillä. On niitä paljon , tai vähän. Vaarallisin näistä väärinkäsityksistä on minusta se, että laitamme luottamuksen omaan uskoomme.
Oma uskomme ei meitä pelasta, jos kuvittelemme, että se on se hyvä asia, joka meissä on ja siksi me olemme Jumalalle kelvollisia. Eikö ole aika outoa ?Usko kun kuitenkin on se, josta kaikki riippuu. Miten voin väittää, ettei se riitä. Tässä ei nyt ole kyse uskon riittävyydestä, vaan siitä että sana usko käsitetään helposti väärin. Jolloin koko Raamatun pääoppi kääntyy ylösalaisin.
Jumalan suurista lupauksista tulee vaatimuksia, jotka meidän muka pitäisi itse toteuttaa ja siitä
mitä Jumala meiltä vaatii tulee Jumalan lupauksia. Evankeliumista tulee siis laki ja laista evankeliumi. Raamatun tekstiä ei mitenkään voi oikein tulkita, jos nämä asiat ensin sotketaan keskenään.
Raamatun pääoppi on siinä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Ei sitä joka johonkin hyvään ensin kykenee. Vaan sen joka ei kykene yhtään mihinkään, ei edes uskomaan siihen että hänen uskonsa olisi riittävä ansio.
Uskon kohde ja sisältö on Jeesuksen pyhä ja kallis veri, joka on vuotanut sinun ja minun edestä ja Jumala oikein hyvin tietää, että se riittää täydellisesti. Emmekä edes omalla uskollamme voi lisätä siihen mitään. Uskon salaisuus ei ole siinä, että me kykenemme jotakin uskomaan, vaan siinä mitä Jeesus on puolestamme tehnyt Mikäli lisäämme siihen jotain, niin se kertoo vain siitä, ettemme ole ollenkaan käsittäneet vielä mistä uskossa on kyse. Usko ikään kuin katsoo uskon kohteeseen, ei itse uskoon.
Tämä on uskon varsinainen sisältö ja terveeksi tekevä lääke. Tämä oppi vie Jeesuksen seuraan, jossa näemme totuuden itsestämme. Ollessamme hänen seurassaan, joka on itse totuus. Hän näkee meidän avuttomuutemme ja yrityksemme kelvata turhana räpistelynä, joka ei tuota mitään. Jopa uskosta haluamme tehdä Jumalalle kelpaavan teon. Emmekä millään haluaisi käsittää sitä, ettemme voi edes sillä saavuttaa sitä minkä Jeesus on jo meille hankkinut.
Tämä merkitsee sitä, että kaikki se mitä me olemme täytyy siirtyä syrjään ja vain Jumalan lupaus siitä että Jeesuksen sovitustyö riittää, on tultava meille kaikeksi kaikessa. Tämän tähden Raamatun pääoppi on luontaisesti jopa vastenmielinen ja siksi sitä vastaan hyökätään kaikilla rintamilla jatkuvasti.
Se kun ei anna meille mitään kunniaa, eikä arvostusta. Päin vastoin se pitää parhaimmatkin ponnistelumme ja luulotellun hyvyytemme lopulta inhottavana roskana.
Siksi ei Raamatun pääoppia oikein haluta riemuiten ottaa vastaan, vaan enneminkin taistella sitä vastaan. On vaikea uskoa että se voi olla näin yksinkertaista, ettei edes uskolla ole mitään merkitystä, jollei uskomme kohteena ja koko sisältönä ole yksin Jeesus ja hänen rakkautensa.
Lampaat kun on luotu hyviä tekoja varten, niin he tekevät niitä luonnostaan. Eikä heidän erityisesti siitä tarvitse huolehtia tuleeko niitä riittävästi. Heitä kuljetetaan vain hyvistä töistä toiseen ja kolmanteen ja se on heidän koko elämänsä sisältö. Joten missä on se erityinen ansio jonka tähden lampaat saavat etusijan? Kyllä lampoat saavat tulla ihan vapaasti. Onhan Vapahtajamme se lampaiden ovi josta kuljetaan sisälle Jumalan valtakuntaan. Lampaiden ovi on tietysti lampaita varten.
Jos lampaat on jo luotu hyviksi hyviä tekoja varten ja on valittu pääsemään siksi Jumalan valtakuntaan niin silloinhan on kyseessä ennaltamääräytymisoppi?
”Siksi” kukaan ei pääse, että on lammas. Lammas on vain siksi, että kulkee sinne, minne paimen ohjaa.
No nuo Mt 25 ’lampaat’ oli v a l i t t u niistä ihmisistä, jotka olivat t e h n e e t Jeesuksen edellyttämiä tekoja. Ja eihän lampailla olisi ollut tahdonvapauttakaan jos ne olisi ennalta määrätty tottelevaisiksi lampaiksi. Jokin tässä logiikassa nyt mättää.
Ja ei nämä ’lampaat’ muuten sanoneet etteivät olisi tienneet mitä olivat Jeesuksen vähimmille veljille tehneet, he sanoivat vain etteivät tienneet tehneensä sitä Jeesukselle.
Pelastava eli vanhurskauttava usko Kristukseen ei ole pelkkää totena pitämistä eikä myöskään ilman vaikutuksia eli tekoja, jotka pukkaavat esiin uskosta. Armo on radikaalia ja yllättävää, jopa epäoikeudenmukaista, voitaisiin sanoa.
Ne, jotka viittaavat Jeesuksen tärkeään opetukseen lähimmäisen rakastamisesta, tapaavat yleensä aktiivisesti unohtaa sen, että saman opetuksen mukaan osa porukasta lähtee iankaikkiseen kadotukseen osan periessä Jumalan valtakunnan.
Vuosia ihmettelin tuota, että miksi monet oikein suuttuvat, kun tulee puheeksi tuo tähän samamaan asiaan liittyvä lause: ”Samalla kertaa syntinen ja vanhurskas.” Mietin pääni puhki sitä, miksi näin hieno asia aiheuttaa suuttumusta toisissa. Kyseessä kun on juuri tämä sama Raamatun pääoppi.
Jumala vanhurskauttaa syntisen. Jo ennekuin hän on ehtinyt tehdä yhtäkään hyvää tekoa, niin hän jo on sitä, mitä pitääkin. Jos hän siis kuolee silloin, eikä ehdi tehdä yhtään hyvää tekoa, hän pelastuu. Kukaan ei kai voi väittää vastaan jos vanhurskauttaja on Jumala itse. Tuo vanhurskaus ei ole edes mitään kuviteltua ja uskottelun varassa olevaa vaan aivan todellista otollisuutta Jumalalle. Silti samaan aikaan voi omassatunnossaan kokea olevansa suuri syntinen. Joten miksiköhän tämä iloinen asia on monelle kovin vastenmielinen? Tätä siis pohdin ennen. En enää.
Pekka Veli,
Ymmärrän niitä, jotka suuttuvat lausekkeesta: Samalla kertaa syntinen ja vanhurskas/ simul justus et peccator, vaikka se on ehkä Lutherin ykkös-slogan.
Ymmärrän suuttuvia, koska tuota määrrettä ei ole Raamatussa, jossa kyllä kaikkialla tehdään selväksi, että pelastumaton osa, eli liha, roikkuu meissä, mutta uudestisyntyneelle hengellemme alistettuna. Eli liha ei hallitse, ei etenkään ota osaa Jumalalle kelpaavassa statuksessamme, koska se on tulelle talletettu, niinkuin kaikki näkyvä. Lihaa ei Jumala ota huomioon, Hän näkee vain uudestisyntyneen, taivaaseen kelpaavan osan.
Kun ihminen ottaa vastaan parannuksen saarnan, vt. Apt.2:38, niin hän tulee uskoon Armosta. Usko on tuossa vaiheessa pieni alku, vaikka suuri ja voimakas kuin sinapinsiemmen. Usko kasvaa, niin paljon kuin ihminen sen sallii kasvavan. Raamatun keskeisen, suurimman opin selitti Jeesus Nikodemukselle, Joh. 3:
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”.
Ihmisen on aivan ensiksi, ennen mitään muuta, synnyttävä Ylhäältä, Pyhästä Hengenstä ja syntymälahjana Jumala antaa Uskon, Pyhän Hengen sinetin uskoontulleen sisimpään.
Usko kasvaa juuri niinkuin ihminen ne sallii kasvavan. Se voi näivettyäkin ja kuolla pois ja peli on menetetty. Mutta luopio, jonka usko on kuollut voi silti uudistua, tehdä niitä ensimmäisiä tekoja kuin silloin kun tuli uskoon.
Jollei Jumala laske ensimmäistä perustusta, synnyttämällä vedestä ja hengestä uudesti, ei tule mistään mitään.
Se tässä Jumalan tavassa ratkaista on juuri meille ongelmallista, että Hänen logiikkansa toimii toisella tavalla, kuin meidän. Jollei suostu tähän, niin minkäs teet.
Kiitos Pekka Veli! Täyttä asiaa! Tämä on kristinuskoa! Aamen.
Niinpä ja turha on meitä syyttää, jos Jumala on itse tehnyt meidät. Olemme Jumalan teko. Sillä hän on Itse synnyttänyt meidät Sanallaan. Niinkuin vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan, niin on myös Jumala luvannut huolehtia meistä.
”Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.” 1.Joh.5:1
”Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi 2.Kor.3:4-6
”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” Room.8:33
Ei mitään uutta auringon alla. Myös Paavali kohtasi samaa vastustusta, koska totesi edellä kirjatun lauseen niille, jotka syyttivät häntä… koska eivät tunteneet Jumalan Vanhurskautta ja armovalintaa Kristuksessa.
Autuas on sellainen ihminen, jonka Jumala itse on pelastanut, sillä hän oikeasti ja varmasti pelastettu. On valtava siunaus, kun Jumala on meidän Isämme. Kunnioitamme Häntä, emme pelkää, vaan rakkautensa meitä kohtaan on luja ja varma.
Kiitos Pekka keskeisen asian tuomista blogiin.
Rauli, totesit tuolla aiemmin, että ”marssijärjestys näyttäisi Raamatussa menevän niin, että “ilman tekoja usko on kuollut”.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei vanhurskautta myönnetty Aabrahamille toiminnan perusteella, eikä usko myöskään taida olla meidän tekomme, vaan Jumalan lahja. Jaakob lienee puhuvan ns. kuolleesta uskosta, jolla ei ole tekoja. Aabrahamilla oli kuitenkin elävä usko, joka sitten ilmeni myöhemmin uskon koetuksessa. Uhraa poikasi! Teot siis seuraavat uskoa, kunhan emme halveksi uskoa. Uskominen on siten kaikista teoista ylevin ja vaikein. Miksi Jumalaan luottaminen on sitten niin vaikeaa. Omasta mielestäni se johtuu siitä, että Jumalan teot menevät yli meidän ymmärryksemme, kuten aiemmin mainitsemani rovasti, joka auto-onnettomuuteen jouduttuaan menetti vaimonsa. Vieläkö uskot Jumalaan, häneltä kysyttiin sairaalassa? Luotammeko häneen, joka on luvannut varjella meidät kaikelta pahalta ja yht´äkkiä meitä kohtaakin armoton risti, joka käy yli meidän voimiemme. Näinollen pelastumme yksin uskon avullakin, vaikka meidän pitäisi olla vailla kaikkea muuta. Elämme täällä kaikki enemmän tai vähemmän ristinalaista elämää. Kilvoitellaamme yksin uskossa, jos ja kun paha päivä lankee yllemme. Eikä ainoastaan pahana päivänä vaan myös hyvänä. Vanhurskattavan uskon (luottamisen yksin Kristuksen vanhurskauteen) koen siten eletyn elämän en niinkään opin kannalta.
Olen Kosti paljolti samaa mieltä kanssasi uskon ja tekojen suhteesta, mutta sanatarkka analyysi ei liene tarpeen. Mieluummin kerron näkemyksestäni lisää.
Heprealaiskirjeen 11. luku tulee monelle mieleen, kun puhutaan uskosta. KR38 määrittelee uskon näin: ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.”(1)
Kreikkalainen teksti käyttää tuossa kohdassa ”luja luottamus” sanaa ”hypostasis”. Arvostettu sanakirja kertoo, että ”that which has foundation, is firm”. Ja toinen tietolähde paljastaa, että ”hypostasis” oli tavallinen muinaisissa papyrukselle kirjoitetuissa liikeasiakirjoissa, joissa se antoi takeen tulevasta omistuksesta.
Jatkossa todetaan, etä ”uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.”(2) Mutta onko usko jonkinlainen taivaasta tipahtava valmis lahjapaketti?
Ei ole, koska raamatullinen ”usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana”.(Ro10:17) Usko on siis peräisin Jumalan antamasta informaatiosta, joten siinä mielessä Jumalan lahja. Lahja ei kuitenkaan kelpaa kaikille, se ”ei ole joka miehen.”(2.Tess3:2) Myös uskon haaksirikkoutumisesta Raamattu varoittaa ja luettelee jopa esimerkkejä.
Abrahamilla oli esimerkillinen usko, vaikka hän ei tietenkään vielä Jumalan Pojasta mitään tiennyt, Isään kyllä luotti täysin määrin. ”Odotti kaupunkia”(10), vaikka ei aavistanut, millainen taivaasta aikanaan oli laskeutuva.(Ilm21:2) Mielestäni järisyttävin osoitus uskosta oli tottelevaisuus silloin, kun hartaasti odotettu poika olisi pitänyt uhrata. Tällaista Abrahamin usko sai aikaan:
”Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: ”Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.” Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.”(Hepr11:17-19)
Abrahamin usko oli ”hypostasista” eli ”lujaa luottamusta” ylösnousemukseen. Jeesuksen asiantuntijalausunto sen myöhemmin todistaa: ”Ja sen, että kuolleet nousevat ylös, on Mooseskin osoittanut kertomuksessa palavasta pensaasta. Hänhän sanoo, että Herra on Abrahamin Jumala…Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä.”(Lu20:37,38)
Ketkä nykypäivänä kyselevät sitä että miten pääsen eroon synneistäni? Miten tulen Jumalalle kelpaavaksi? Miten pelastun synnin, kuolemn ja perkeleen vallasta? Ei monikaan. Ne kysymykset eivät enää kosketa ihmisten elinhermoja. itse Jumala ei ole se pelottava tuomari joka joko vapahtaa tai tuomitsee kadotuksen.
Valtaosalle ihmisistä keskeisin kysymys on se että miten saisin hyvän elämän itselleni ja omilleni , eivätkä he edellytä sitä että Jumalalla olisi jotain tekemistä heidän elämänsä kanssa..
Totta puhut nykytilanteesta. Onneksi on kuitenkin niitäkin ihmisiä, joita hengelliset asiat alkavat kiinnostaa ja haluavat itse ottaa asioista selvää. Ja niin se uskokin syntyy ja alkaa kasvaa.
Missä muuten sinä näet ongelman? Miksi niin monessa tapauksessa ”ne kysymykset eivät enää kosketa ihmisten elinhermoja”?
Toivonen: ”Missä muuten sinä näet ongelman? Miksi niin monessa tapauksessa “ne kysymykset eivät enää kosketa ihmisten elinhermoja”?”
Oikea tieto lisääntyy, kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy joka tapauksessa kaiken aikaa. Kehittyneissä länsimaissa usko henkiolentoihin ja sen mukana myös eri sorttiset uskonnot ja umpipöhköt uskonlahkot alkavat jo lopullisesti vaipua historian hämäriin.
Pekka kerroppa nyt selkeästi kuinka olet saanut tuon ”oikean uskosi”?
Siis kuinka olet päässyt pimeydestä valoon ja alkanut kuulla Jeesuksen äänen?
Eihän täällä lukijat saa tästä mitään itselleen ellet kerro kuinka saadaan usko?
Pekka tuot seuraavan esille tuolla aiemmi:
””Lampaat kun on luotu hyviä tekoja varten, niin he tekevät niitä luonnostaan. Eikä heidän erityisesti siitä tarvitse huolehtia tuleeko niitä riittävästi. Heitä kuljetetaan vain hyvistä töistä toiseen ja kolmanteen ja se on heidän koko elämänsä sisältö.”” (Pekka)
Siis mitä tarkoitat tuolla ”luotu hyviä tekoja varten””?
Syntyykö osa ihmisistä ”lampaiksi” vai tapahtuuko ihmisen elämässä jotain joka sitten ”muuttaa” ihmisen ”lampaaksi”?
Sitten vielä tuo ”” Heitä kuljetetaan vain hyvistä töistä toiseen ja kolmanteen ja se on heidän koko elämänsä sisältö””, siis kuka kuljettaa ja entäpä kun ihmisen elämässä tapahtuukin ns ”ei hyviä tekoja”, miksi näin tapahtuu eikö ”kuljettaja” osaa/voi/halua kuljettaa vain hyvissä teoissa vai voiko joku muukin ”kuljettaa” ”lampaita”?
Ari: ” Siis mitä tarkoitat tuolla “luotu hyviä tekoja varten””
Kun Jumala lähettää luoksesi, jonkun joka tarvitsee apuasi, tai vaikkapa vain hyväksymistäsi ihmisenä niin sinä annat sen hänelle. Sillä sinä rakastat Herraasi ja Vapahtajaasi kaikesta sydämestäsi, ja tiedät, että kun teet sen rakkaudesta Vapahtajaasi kohtaan niin se tekosi myös miellyttää Jumalaa. Olkoon se rakkautesi kuinka vähäistä tahansa, niin sinä osoitat sitä kaikesta huolimatta.. Teet sen vaikka itse kokisit tekoa kohtaa jopa vastenmielisyyttä. Sillä ei meissä oikeasti ole sitä Rakkautta toisia kohtaan, mutta Kristuksen rakkaus velvoittaa meitä osoittamaan rakkautta ja hyväksymistä. Rakkaus ja hyväksynnän kokemus kun aina vetää puoleensa. Välinpitämättömyys ja hylkääminen aina karkottaa luotaan. Osoittamalla hyväksyntää sinä siis vedät ihmisiä lähemmäs Vapahtajaa ja hänen rakkauttaan. Näihin hyviin tekoihin Jumala on meidät tarkoittanut. Emme niihin itse kykene, mutta saamme niihin avun, kun lähdemme niitä tekemään.