”Hyvä kun tehtiin se tutkimus. Sinulla on agressiivinen syöpä kategoriassa 9. Laitoin lähetteen keskussairaalaan”. Jotenkin näillä sanoilla sain puhelimessa kuulla sairastuneeni vakavasti. Kiittelin tiedosta iloisesti ja sanoin jopa ”hyvä juttu”. Vaimo , joka kuuli sen luuli, että sain oikein hyviä uutisia.
Ihmettelen vieläkin sitä iloa, joka sinä päivänä oli siitä, että pian pääsisin perille. Loppuisi tämä matka ja saisin päästä kohtaamaan Vapahtajani kasvoista kasvoihin. Iloa ja taivasikävää kesti kolmisen viikkoa. Sinä aikana oli paljon tekemistä ja miettimisaikaa vähän. Olin juuri saanut seurakunnasta mieluisan projektin hoidettavaksi ja siinä oli työtä ja tekemistä.
Yhtenä aamuna tosin itkin sitä, että vain viikon sain iloita siitä tehtävästä ja nytkö se näin otetaan sitten heti pois? Kyselin : miksi sinä hyvä taivaallinen isä annoit tuon tehtävän ja nyt otat sen pois. Ymmärsin, että minut siirretään nyt syrjään. Lisäkysymykseni oli: ”miten sinulla on varaa laittaa minut pois pelilaudalta, niin kuin kunigatar voidaan siirtää sakkipelin alussa”. Aloin jo tajuta, että Hänellä on minulle hyvät suunnitelmat kuitenkin. Omat suunnitelmat oli pyyhkäisty pois. Nyt piti vain luottaa siihen, että nämä taivaan Isän suunnitelmat on omiani paremmat.
Poika toi Aki Hintsan kirjan Akin omasta kamppailustaan syövän kanssa. Aluksi koin sen lukemisen hyvänä. Samankaltaiset ajatukset näyttää pyörivän monen päässä tässä tilanteessa. Sitten luin hoidoista ja laitoin kirjan sivuun. En halunnut tietää mitä hoidot voivat tuoda tullessaan. Samaan aikaan tekemiset ja kohtaamiset väheni ja loppui kokonaan.Oli jäätävä karanteeniin. Nyt jäin kahden monien synkeiden ajatusten kanssa. Taas lisää kolme viikkoa kovaa painia ja toivon näköalojen katoamista. Sitten olisi ollut miesten leiri, jonka toteutuksessa minunkin olisi pitänyt olla mukana. Nyt tartuntavaaran takia oli jäätävä pois. Siellä miehet rukoili puolestani ja silloin tuli selkeä käänne mielialassa. Leikkaukseenkin menin rennolla meiningillä.
Nyt on viikko kulunut leikkauksesta ja olen saanut vastaukset kaikkiin Taivaan iskälle esittämiini kysymyksiin. Lisäksi paljon muutakin hyvää opetusta elämästä.
Samalla sain uuden asenteen koko loppu elämääni, rakkaisiini, seurakuntaan ja ties mihin.
Sisin on täynnä kiitosta tästä hyvästä suunnitelmasta, joka pienintä yksityiskohtaa myöten on ollut paljon parempi kuin olisin osannut edes toivoa.
Nyt näen sen miten tärkeä minun on pyrkiä siirtymään syrjään ja näin tekemään muille tilaa. Nostamaan muita omille paikoileen ja tukemaan heitä tehtävissään.
Jatkosta en tiedä, mutta toivo on elpynyt. Pian pääsen kohtaamaan yllättävän rakkaaksi tullutta seurakuntaa ja jatkamaan kesken jäänyttä projektia, joka sekin muutti nyt muotoaan.
Kiitos, hyvä kirjoitus.
Siunausta ja voimia sinulle, Pekka Veli!
Jumalan siunausta!
https://youtu.be/D-P3RA7UX6M
.
Shakki on mutkikas peli, mutta elämä yllättää joskus rajummin… Toivo on hyvä kumppani, kun matka on pitkä… Ja kiitollisuus ainoa uhrimme Jumalalle…
Pekka Veli
Muutamalla sanalla sinä pystyt kertomaan elämän suurten kysymysten valtaisan vyöryn sisimmässäsi.
Myötätuntomme ovat mukanasi. Voimia sinulle ja Jumalan siunausta!
Olen tässä nähnyt miten ihmiset menvät lukkoon kun asian ottaa esille. Samalla sen miten hyvää on tehnyt kun siitä olen avoimesti monille puhunut. Hienoa on ollut ja on sen rakkauden kokeminen, joka minua ympäröi monen ystävän rohkaisun sanojen kautta. Samalla tuo miten tärkeäksi olen havainnut esirukouksen. Uskovana tiedän pääseväni taivaaseen, mutta se ei ole läpihuutojuttu. Voin myös jäädä matkalle. Huomaan sen miten joka aamu on ”kannel” viritettävä uudeleen. Etsittävä kosketus iankaikkisen elämän sanoihin, joka vain voi murtaa ainaisen vastutukseni. Siksipä on hienoa kun monet rukoilevat puolestani, jotta saan säilyttää toivon näköalan. Sillä toivottomuuteen putoaminen opetti, etten pärjää omassa ja uskovaisuuteni varassa. Tarvitsen jatkuvaa Vapahtajani apua.
”3:8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.”
Mitä tapahtuu, missä mennään, mitä seuraavaksi?
Pekka Veli, Tiedän, että otat kaiken vastaan häneltä, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Kiitos blogista. Olemme pieniä ja voimattomia. Kenen tykö me voisimme mennä? Sinä tunnet Hänet. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala.
Voimia Pekka!
Voimia ja Jumalan siunaus ja rakkaus on matkasi yllä.
Älkääns nyt rakkaat ystävät. Rakkaita teistä kaikista nimittäin on tullut tämän kokemukseni kautta, jonka Jumala suuressa hyvyydessään on minulle kultalautasella tarjonnut. On nimittäin niin ettei minulla ollut sellaisia oireita, joita yleesä olisi pitänyt olla. Jotta asiaa olisi lähdetty tutkimaan. Jumala johti nimittäin monen sattuman kautta, niin että tutkims siitä huolimatta tehtiin.
Nyt voi olla niin onnellisesti, että agressivinen syöpäni poistettiin kokonaan leikkauksessa. Joten kyse ei olisikaan ihan kuolemantuomioista. Päätellen siitäkin, kun nuo tietyt sattumat kohdalleni järjestettiin ylhäältä, niin ehkäpä tarkoitus onkin, että saan jatkaa elämää vielä ihan täysillä. Hienoa on että syöpä paljastui juuri nyt. Jo vuoden, tai ehkä jopa jonkun lyhemmän ajan kauluttua tilanne olisi voinut olla aivan toinen. Joten ole nyt kyllä ihan kiitosmielellä Taivaan Isän valatavasta hyvyydestä minua kohtaan.
Olen erittäin iloinen viestistäsi. Kiitos Taivaan Isälle!
Voimia tarvitaan jatkossakin, sekä sinä, että me muut kommentoijat.
Elämä on arvaamatonta. Koskaan ei tiedä, mitä edessä on. Sitä ei toki tarvitse etukäteen pelätä. Isän käsi on välillä lempeä, mutta se voi joskus myös ”puristaa kovasti.”
”Puristaa kovasti” jäi mieleeni n. 30 vuotta sitten, kun ystäväni, kahden pienen lapsen isä kuvasi sairasvuoteella silloista oloaan ennen kuolemaansa. Olli koki Taivaan Isän käden kovasti puristavan. Hän kuoli leukemiaan onnistuneen luuydin siirron jälkeen.
Olet ihanan positiivinen! Luottamustasi Jumalaan ihailen ja jopa kadehdin myös.
Muistan rukouksessa.
Vasta melko äskettäin tajusin sen mitä tapahtuu kuulijan päässä kun kerron, että minulla on todettu agressiivinen syöpä. Kuulija kuulee sen että olen saanut kuoleman tuomion ja mitään toivoa ei enää ole. Kuulija alaa odottaa jo sitä milloin hiivun hiljaa pois.
Tätä en oikein onneksi tajunnut kun aloin avoimesti asiasta monille puhumaan. Ehkäpä siksi moni pitää syöpänsä omana tietonaan,sillä syöpää sairatavia pidetään jo puoliksi kuolleina. Eikä heihin suhtauduta enää samoin, kuin muihin.
Muistan hyvin kun kouluttauduin vappaehtoisksi saattohoitajaksi, niin yksi keskeinen kysymykseni oli: ” miten kuolevaan tulisi suhtautua.” Huomaan nyt myös sen, että niihin ystäviin,
joiden tiedän syöpää joskus sairastaneen, olen itse suhtautunut vähän erityisesti. Heitä vuosia myöhemmin tavatessani olen ihmetellyt:” vieläkö tuokin on tuossa”.
Ps 23: 2-4 vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyyneen vetten äärelle hän minut johdattaa. 3) Hän virvoittaa minun sieluni. Hän johdattaa minun sieluni. Hän johdattaa minua vanhurskauden tiellä nimensä tähden. 4) Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinun väkevä kätesi ja paimensauvasi lohduttavat minua.
Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua Pekka Veli.
Muistan rukouksessa.