Syntiinlankeemuskertomus kuuluu viiden Mooseksen kirjan nk. Jahvistin kertomuksiin. Se kuuluu oleellisesti yhteen Jahvistin luomiskertomuksen (1.Moos. 2:4-25) kanssa ja on selkeästi kuivine, sateen kastelemine maaperineen mesopotamialaista alkuperää. Jahvisti on saanut nimensä siitä, että se käyttää Jumalasta kaksoisnimeä ’Jahve Elohim’, joka kirkkoraamatussa suomennetaan ”Herra Jumalaksi”. Tällä halutaan viitata siihen, että kyseessä on sekä luomisen että liiton Jumala, yksi ja ainoa.
Tekstin takaa on löydetty mesopotamialainen ”vastatarina” Adapasta ja Easta, joille jumalallistuminen, salaisen tiedon nauttiminen onnistuu.
Yhdessä Jahvistin luomiskertomuksen kanssa syntiinlankeemuskertomus muodostaa selkeän, kauniin ja loogisen rakenteen:
| Rtun kohta | Tyyli | Jla | Mies | Nainen | Käärme | Luonto | |
| A | 2:5-17 | Narr. | Akt. | pass. | |||
| B | 2:18-25 | Narr. | Akt. | Väh. | Pass. | Pass. | |
| C | 3:1-5 | Dial. | Akt. | Akt. | |||
| D | 3:6-8 | Narr. | Akt. | Akt. | |||
| C’ | 3:9-13 | Dial. | Akt. | Akt. | Akt. | ||
| B’ | 3:14-21 | Narr. | Akt. | Väh. | Pass. | Pass. | |
| A’ | 3:22-24 | Narr. | Akt. | Pass. |
Tekstin ytimessä, vastaparia vailla, on itse teko, kielletyn hedelmän nauttiminen. Alun kohdille A, B ja C löytyy selkeä vastapari tämän kliimaksin jälkeen: alussa kuvataan kaikki hyväksi ja kohdallaan olevaksi, A’, B’ ja C’ -kohdat taas kuvaavat vääristymistä; pahan olemassaolon seurauksia ja vaikutuksia.
Tekstin luonteelle tyypillistä on kaikkien hahmojen voimakas antropomorfismi: sekä Jumala että käärme kuvataan ihmisen kaltaisina toimijoina, jotka vuorovaikuttavat ihmisen kanssa samalla tasolla. Huippuunsa tämä viedään kohdassa, jossa sora narskuu Jahven jalkojen alla tämän kävellessä puutarhassa.
Jotkut pitävät tekstiä sepitteenä, toisille se taas on historiallisen tosiasiallisen tapahtuman kuvaus. Totuus lienee kuitenkin jossain tuolla ulkona; se on reaktio tunnustettuun tosiasiaan ihmisen pahuudesta. Lyhyeen tekstiin on saatu ympättyä jännitystä, toimintaa ja psykologiaa; elämän valot ja varjot näyttäytyvät koko kirjossaan lyhyessä tekstissä.
Ydinongelmaksi käärmeen viekottelupuheessa nousee ”kaiken tietämisen” ongelma. Mitä se on? Onko Jumala pikkusieluinen diktaattori, joka kieltää kieltämisen vuoksi, pitääkseen auktoriteettiasemansa korkeampana? Onko ihmisen tarkoituskaan kasvaa moraalisesti vastuuta ottavaksi, niin seksuaalisesti kuin sosiaalisestikin? Vai onko sittenkin niin, että eräs ihmisen perustavimpia nyrjähdyksiä maailman ymmärtämisessä on toive ”tulla tietämään”; olla kaikkivaltias, muiden yläpuolella? Haluammeko olla tietäviä opiskelematta, osaavia harjoittelematta, hyväkroppaisia treenaamatta?
Siinä, missä tekstissä Jumalasta käytetään muotoa ’Jahve Elohim’ , käyttää käärme pelkkää ’Elohim’ia. Tämä kohta voitaisiin kääntää siis myös ”Onko joku jumalantapainen joskus jossain muka sanonut…”? Käännösepäselvyys on myös käärmeen kuolemattomuusvakuuttelussa: tarkoittaako käärme ’Varmaa on, että ette kuole’ vai ’Ei ole varmaa, että kuolette’? Miten suureen riskiin ihminen on valmis, ettei joku tuntematon liero vain luulisi häntä nössöksi?
Ihmisellä on kaipuu johonkin alkuperäiseen, pilaantumattomaan, viattoman lapsuuden illuusioon. Sellaiseen, jossa voi olla toisten ihmisten ja Jumalan edessä alasti, häpeämättä. Yhteyteen, jossa minun ei tarvitse esittää mitään. Teemme paljon työtä ja arvioimme monesti väärin yrityksissämme löytää sellaista paratiisinkaltaista yhteisöä. Ja tehtyämme väärin lisäämme väärintekoja syyttelemällä toisia; naisia, miehiä, käärmeitä. Syyttely rikkoo kaikki välit ja johtaa naurettaviin ratkaisuihin: totta kai Kaikkivaltiasta pääsee pakoon menemällä puun taakse. Pahuus lisää pahuutta ja ihminen tekee naurettavuuksia välttyäkseen olemasta naurettava. Tähänhän suurin osa vanhoista brittikomedioista perustuu. Pokka pitää, vaikka maailma murenisi.
Jäin miettimään, että mitä Elias tässä yhteydessä tarkoittaa tuolla kehityksen aspektilla? Sen voi käsittää vastakohtana, että ihminen ei ole muuttunut tai sitten että ihmisen kehitys on jatkuvassa muutoksessa. Tarkoitit varmaan tuota kehitystä vastuuseen teoistaan ja tästä huolimatta kykyä tehdä vääriä valintoja. Itse ajattelen aina pieniä yksityiskohtia suurempina kokonaisuuksina, mutta allekirjoitan molemmat. Ei paljon tarvitse sosiaalipsykologiaa lukea kun Vanha Testamentti alkaa elää ihan uudella tasolla. Jotenkin ei edes uskalla lyödä asioita lukkoon, kun pelkään , että sillä menetän ne löydöt, jotka vielä on tulossa.
Hyviä pohdiskeluja, mutta varoen. Tämä aihe lähtee lapasesta ja kiehtoo mieltä monella tapaa.
On hyvä pitää mielessä, että synnin merkitys on juuri ”harhaan osuminen” ja voidaan huomata olevamme pian juuri siinä mistä varotetaan.
Kun Jeesus sanoo: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä” tarkoittaa Hän Sanoissaan pysymistä.
Jos teemme Jumalasta kuvan, eli tässä tarkoitan, että ajattelemme Jumalasta jotain, mitä meille ei ole ilmoitettu, niin olemme juuri tekemässä sitä alku syntiä mihin meidät eksytettiin. ”Osumme harhaan” ja jos vielä elämme siinä, olemme valheen lapsia. Sanoohan Jeesus Pietarillekin, mene pois saatana! et puhu sitä mikä on Jumalan vaan sitä mikä on ihmisten.
Pidetään Jumalan Sana, niin pidämme käskynsä. sillä raamattu sanoo: ”Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut. 1.Joh.3:23
Olen miettinyt, että tuon maailman ruhtinas puhuu juuri omaansa ja puolustaa sitä kynsin hampain ja on tyytyväinen jos olemme hänen kanssaan samaa mieltä, eli tunnustamme tuon ruhtinaan vallan.
Oli hyvä huomio Hannu Kiurulta ottaa mukaan näkymätön ja näkyvä maailma. Huomio kiinnittyy myös siihen, että ennen syntiin lankeemusta, ei synnytetty jälkeläisiä lihaan. Oliko ihmisen tila ennen syntiinlankeemusta taivaallinen? Ihminenhän karkotettiin paratiisista.
Tuo kivulla synnyttäminen annettiin juuri naiselle rangaistukseksi ja maa johon ihminen ajettiin kirottiin miehen tähden. Naisen lankeemukseen saa näkökulman, kun huomio, että Jumala oli kieltänyt vain Adamia, syömästä hedelmää.
Jumala oli luonut miehen ja oli ilmoittanut Paratiisin lain miehelle.
Nainen taas otettiin miehestä, ja nainen eksytettiin harhaan. Syntiinlankeemus sai myös aikaan syyttelyn ja nainen syytti käärmettä, ja mies naista, ja Jumala, joka oli luonut miehen, ei syyttänyt miestä, vaan kysyi: et kai vain ole syönyt…Jne. Mies oli vastuussa tuon yhden ainoan lain pitämisestä. Miksi mies söi, vaikka tiesi? Mitäpä mies ei naisen vuoksi tekisi… 🙂
On hyvä muistaa myös, että saatana on juuri veljiensä syyttäjä…
Kun syntiinlankeemuskertomuksessa puhutaan tiedosta, sitä ei tule tarkastella oman aikamme tiedonkäsityksen valossa. Tieto 500 vuotta eKr Mesopotamiassa tarkoitti eri asiaa kuin nykyisen tieteellis-teknillisen maailmamme puheessa.
Syntiinlankeemuksen yksi mielenkiintoinen piirre on se, ettei synti ollut mitään pahantekemistä. Alkusynti ei ollut rikos, raiskaus eikä murha. Päinvastoin puu oli ihana katsella ja siitä oli hyvä syödä. Meidänkin käsityksemme synnistä on kovin kapea, jos ajattelemme sen merkitsevän vain pahantekemistä.
Samoilla jäljillä, ei teko synti, vaan ikään kuin halu ”syntiin” tai vääryyteen.
Miehen halu on olla kuin Jumala ja onko niin, että naisen ”halu” mieheen on ilmaisun mukaan, että nainen haluaisi olla kuten mies?
Ihmisenä tuon vyyhden ajattelen olevan juuri sitä, että ei tyydytä olemaan Luotuna Jumalan tekoja, vaan pyrkimys on päästä Jumalan kaltaiseen kuolemattomaan tilaan. Mutta raamatun mukaan ei lienee mahdollista, koska juuri tuo synti tuli erottajaksi.
Miten tuo vääryys poistetaan meistä? Voimmeko itse poistaa sen?
Jos ihmiskuvamme on valheellinen, eli tässä tapauksessa kiellämme synnin todellisuuden ihmiskunnassa ja itsessämme, teemme helposti Jumalasta valehtelijan, vaikka valehtelija taitaa olla joku muu?
Kiehtova on tuo vääryys ja helposti syöty ja nielty. Onko väärin ajatella, että synti on meille ominaista ”luonnostaan” ja pidämme siitä tuon lankeemuksen tähden. Miksi meidät pitäisi pelastaa siitä, joku kysyy?
Vastaus taitaa löytyä lopultakin vain Kristuksesta.
Vaikeita kysyt Eija, mutta kyllähän itsekin tiedät, että syntiinlankeemuskertomus voidaan lukea myös psykologisesta viitekehyksestä, yksilön kehitystarinana.
Eikös syntiinlankeemuskertomus ole ilmoitusta (Raamatun antropologiasta, eli ihmiskäsityksestä). Silloin on turha hirveästi psykologisoida tai myytistää, huolimatta siitä missä muodossa kertomus mahdollisesti on esitetty. Ilmoitus siis ulkopuolista eikä ”ihmisen olemusta”, näin alkukertomus asettuu koko Raamatun raameihin.
Syntiinlankeemus puhuttelee sekä joskus muinoin tapahtuneena alkusyynä ihmiselon kovuuteen että ymmärrettynä niin, että se kertoo juuri minusta. Minulla on ihmisenä taipumus läheiseni kanssa toisiamme yllyttäen tavoitella sellaista, mikä ei meille kuulu. Siksi paratiisimme muuttuvat ohdakkeisiksi kivikoiksi.
Oman ilmeisesti ”kerettiläisenkin” tulkintani mukaan syntiinlankeemuskertomus on kuvaus liian aikaisin tapahtuneesta ihmisen tietoisuuden heräämisestä, joka ”upotti” hänet materiaan syvemmälle kuin alkuperäinen suunnitelma oli ja sai hänet uskomaan, että aistein havaittava fyysinen todellisuus on todellisempi kuin ”näkymättömäksi” jäänyt moraalinen ja eettinen todellisuus.
Mooseksen kirjassa ”Jumalan rangaistuksiksi” mainitut seuraukset tapahtumasta, eivät mielestäni ole ”rangaistuksia”, vaan looginen seuraus siitä mitä tapahtui. Sitten maan päälle tuli Jeesus Kristus, joka korjasi asian, ja mielestäni hänen ylösnousemuksensa jälkeen tilanne on kuten Paavali kirjoittaa :”Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento.” Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki.”
Olennaisinta on miestäni ymmärtää, että syntiinlankeemus koskee kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina ja siis myös minua. Jotain omituista on siis tapahtunut ihmiselle Luomisen alkutilan jälkeen. Seuraukset ovat joskus vaikeasti tunnistettavia, meidän hyvä, voi olla toisen paha ja jne. Kaikkinensa tuo synti on uskottava olevaksi meissä, kun niin sanotaan. maailmassa olen ja maailma on pahuuden vallassa, sen näkee jokainen. hyvin käyttäytyvät pukumiehet, joissa ei ole ulkoista merkkiäkään synnistä, ovat juuri hävittämässä koko maailman ahneudellaan, olenko itse siitä osaton, kun ostan ja myyn?
Tämän kertomuksen kautta voimme peilata omaa olemustamme, mutta myös ihmisen olemusta yleensä ja lopulta myös sukupuolisidonnaisuus koskettaa meitä olennaisesti, koska Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, jolle sanoi lisääntykää ja täyttäkää maa.
Synti siis on meissä ja jotta emme eläisi syntisinä ikuisesti, meidät oli karkotettava pois Jumalan ”silmien” alta pärjäilemään tuon kirouksen alle. (kirous=suojan tai siunauksen pois ottamista) Olemmeko omillamme? Emme voi nähdä Luojaa kuten paratiisissa, jonka kanssa Adam keskusteli avoimesti, nyt olemme rukouksen varassa, kuten ymmärrämme, olemme pois jostain, mihin olemme matkalla, kunhan olemme Kristuksessa… Uskon mukaan.
ismo malinen: ”Tämän kertomuksen kautta voimme peilata omaa olemustamme, mutta myös ihmisen olemusta yleensä…”
Kyllä, ja kun ”Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi”, niin kysymys kuuluu ” ”Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että pidät hänestä huolen?”
” …niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?” Ps.8:4 (1938 kään.) Hyvä kysymys?
Jumalan kuvana oleminen on ilmeinen peili, jonka kautta itseämme tutkailemme. Miehenä ja naisena oleminen Jumalan luomuksena on mielestäni oivaltava näköala myös Jumalan uutta luovaan Voimaan. Voimme nähdä Jumalan olemuksesta jotain olennaista.
Jälkeläiset ovat täyttäneet maan, kuten on käskyn antanut, mutta kuitenkin ihmisen olemuksessa on tuo toisia tuhoava itsekäs puoli jota ei tahtoisi myöntää itsessään olevan ja jos sen saisi perattua pois, voisin kuvitella Rakastavan maailman, jossa Jumalan viisaus asuisi. Mutta ei käy, ihminen haluaa itselleen kaiken toisten edeltä, on ahne ja himoitsee lisää. Omituinen otus tuo ”ihminen” maasta otettu. ”Adam” tarkoittaa, kutakuinkin, ”maasta otettu”.
Ihminen on Kristuksessa uusi luomus ja sen kautta voidaan myös nähdä, sen mikä on vanhaa. Vanha ihminen ei taas voi nähdä sitä mikä on uuden olemus, koska se on Hengellinen, ihminen on ulkoisesti sama, mutta sydän on muuttunut toiseksi.
Jos voisin nyt uutena ja Kristittynä olla vääryyttä vailla ja täydellinen, niin ymmärtäisin hyvin miten maailma muuttuisi paremmaksi, mutta ei ole muuttunut.
On siis nähtävä, että Kristittynä oleminen on odottamista ja vaeltamista uskossa, että Jumalan Huolenpito vie meidät kerran perille, missä täydellisyys ja rakkaus saa vallita. Vääryys on silloin kokonaan pois.
Sitä odotellessa, palvelemme ihmisiä Kristuksessa. Antoihan lähtiessään meille käskyn rakastaa toisiamme, siihen meillä kaiketi riittää eväitä, koska tekijänä en ole enää minä, joka olen ”kuollut” vaan Kristus, jonka alle olemme asetettu.
Onhan ylitsemme nyt asetettu Siunaus Kristuksessa, koska tuli meitä Pelastamaan. Olemme siis nyt Jumalan Suojassa ja kätkössä Hänen teoissaan.
Mitä kohti matkamme käy? Onko Pelastanut meidät vain tätä maailmaa varten vaiko myös tulevaan?