Syntiinlankeemuskertomus kuuluu viiden Mooseksen kirjan nk. Jahvistin kertomuksiin. Se kuuluu oleellisesti yhteen Jahvistin luomiskertomuksen (1.Moos. 2:4-25) kanssa ja on selkeästi kuivine, sateen kastelemine maaperineen mesopotamialaista alkuperää. Jahvisti on saanut nimensä siitä, että se käyttää Jumalasta kaksoisnimeä ’Jahve Elohim’, joka kirkkoraamatussa suomennetaan ”Herra Jumalaksi”. Tällä halutaan viitata siihen, että kyseessä on sekä luomisen että liiton Jumala, yksi ja ainoa.
Tekstin takaa on löydetty mesopotamialainen ”vastatarina” Adapasta ja Easta, joille jumalallistuminen, salaisen tiedon nauttiminen onnistuu.
Yhdessä Jahvistin luomiskertomuksen kanssa syntiinlankeemuskertomus muodostaa selkeän, kauniin ja loogisen rakenteen:
| Rtun kohta | Tyyli | Jla | Mies | Nainen | Käärme | Luonto | |
| A | 2:5-17 | Narr. | Akt. | pass. | |||
| B | 2:18-25 | Narr. | Akt. | Väh. | Pass. | Pass. | |
| C | 3:1-5 | Dial. | Akt. | Akt. | |||
| D | 3:6-8 | Narr. | Akt. | Akt. | |||
| C’ | 3:9-13 | Dial. | Akt. | Akt. | Akt. | ||
| B’ | 3:14-21 | Narr. | Akt. | Väh. | Pass. | Pass. | |
| A’ | 3:22-24 | Narr. | Akt. | Pass. |
Tekstin ytimessä, vastaparia vailla, on itse teko, kielletyn hedelmän nauttiminen. Alun kohdille A, B ja C löytyy selkeä vastapari tämän kliimaksin jälkeen: alussa kuvataan kaikki hyväksi ja kohdallaan olevaksi, A’, B’ ja C’ -kohdat taas kuvaavat vääristymistä; pahan olemassaolon seurauksia ja vaikutuksia.
Tekstin luonteelle tyypillistä on kaikkien hahmojen voimakas antropomorfismi: sekä Jumala että käärme kuvataan ihmisen kaltaisina toimijoina, jotka vuorovaikuttavat ihmisen kanssa samalla tasolla. Huippuunsa tämä viedään kohdassa, jossa sora narskuu Jahven jalkojen alla tämän kävellessä puutarhassa.
Jotkut pitävät tekstiä sepitteenä, toisille se taas on historiallisen tosiasiallisen tapahtuman kuvaus. Totuus lienee kuitenkin jossain tuolla ulkona; se on reaktio tunnustettuun tosiasiaan ihmisen pahuudesta. Lyhyeen tekstiin on saatu ympättyä jännitystä, toimintaa ja psykologiaa; elämän valot ja varjot näyttäytyvät koko kirjossaan lyhyessä tekstissä.
Ydinongelmaksi käärmeen viekottelupuheessa nousee ”kaiken tietämisen” ongelma. Mitä se on? Onko Jumala pikkusieluinen diktaattori, joka kieltää kieltämisen vuoksi, pitääkseen auktoriteettiasemansa korkeampana? Onko ihmisen tarkoituskaan kasvaa moraalisesti vastuuta ottavaksi, niin seksuaalisesti kuin sosiaalisestikin? Vai onko sittenkin niin, että eräs ihmisen perustavimpia nyrjähdyksiä maailman ymmärtämisessä on toive ”tulla tietämään”; olla kaikkivaltias, muiden yläpuolella? Haluammeko olla tietäviä opiskelematta, osaavia harjoittelematta, hyväkroppaisia treenaamatta?
Siinä, missä tekstissä Jumalasta käytetään muotoa ’Jahve Elohim’ , käyttää käärme pelkkää ’Elohim’ia. Tämä kohta voitaisiin kääntää siis myös ”Onko joku jumalantapainen joskus jossain muka sanonut…”? Käännösepäselvyys on myös käärmeen kuolemattomuusvakuuttelussa: tarkoittaako käärme ’Varmaa on, että ette kuole’ vai ’Ei ole varmaa, että kuolette’? Miten suureen riskiin ihminen on valmis, ettei joku tuntematon liero vain luulisi häntä nössöksi?
Ihmisellä on kaipuu johonkin alkuperäiseen, pilaantumattomaan, viattoman lapsuuden illuusioon. Sellaiseen, jossa voi olla toisten ihmisten ja Jumalan edessä alasti, häpeämättä. Yhteyteen, jossa minun ei tarvitse esittää mitään. Teemme paljon työtä ja arvioimme monesti väärin yrityksissämme löytää sellaista paratiisinkaltaista yhteisöä. Ja tehtyämme väärin lisäämme väärintekoja syyttelemällä toisia; naisia, miehiä, käärmeitä. Syyttely rikkoo kaikki välit ja johtaa naurettaviin ratkaisuihin: totta kai Kaikkivaltiasta pääsee pakoon menemällä puun taakse. Pahuus lisää pahuutta ja ihminen tekee naurettavuuksia välttyäkseen olemasta naurettava. Tähänhän suurin osa vanhoista brittikomedioista perustuu. Pokka pitää, vaikka maailma murenisi.
Heenokin eläinapokalypsin (Qumran) antaman pesher-mallin mukan voitaisiin kertomus lähteä tulkitsemaan myös siten, että käärme, puut ja paratiisi ja hedelmä ovat ihmisen ja hänen kehittyvän lisääntnymistapansa metaforia.
Edenin Gan-puutarhan kirjaimien Gimel ja Nun nimet ovat ’kala’ ja ’kameli’ ja muut merkitykset ovat mm. aidattu puutarha sanajuuresta, joka merkitsee yrttitarha, myös suljettu puutarha; viimeksi mainittu viittaa nuoreen siveään neitoon, jonka ’tarha’ on vielä suljettu, so. että neito on neitsyt. Tässä mielessä onkin mielenkiintoista, että sana geeni nykyhepreassa on myös gan ja että sukupuolta tarkoittava moderni latinan sana genus on selvästi samaa juurta. Genitalis oli roomalainen synnytyksen jumalatar. Suljetusta puutarhasta kerrotaan Laulujen laulun luvussa 4 jakeessa 12-14:
12. Mies: Rakkaani, valittuni! Sinä olet suljettu puutarha, lukittu tarha, sinetöity lähde,
13. paratiisi, jonka purojen äärellä kasvaa granaattiomenoita, monia maukkaita hedelmiä, hennaa ja nardusta,
14. nardusta ja sahramia, kanelia ja mausteruokoa ja suitsukepuita, mirhaa ja aloeta, kaikkein parasta balsamia.
15. Sinä olet puutarhan lähde, elävän veden kaivo, johon virtaavat Libanonin vuorten vedet!
Merkittävää on, että paratiisi sanaa gan käytetään myös koko ihmisestä ja tässä lienee yksi avain myös paratiisikertomuksen avaamiseksi. Sillä sanamukaisesti kääntämättä jätetty paratiisin puutarhan nimi eden merkitsee intohimoa, nautintoa. Sanajuurena on kiehumiseen viittaava ad josta johdetaan myös taipuisuutta ja pehmeyttä tarkoittavat adjektiivit.
Tässä mielessä kirjainsymbolit ovat kuvaavia: A:sta Ajin eli ’lähde, D:stä dalet eli kolmio, kieli ja N:stä nun eli kala. Piirroksina voisimme siis kuvata intohimoa soikiolla, joka vastaa sekä lähdettä, silmää että kalaa ja soikion yläosaan voimme piirtää pienen kolmion ja hieroglyfi kuvaamassa intohimon lähdettä on valmis.
Huomattavaa on myös, että Vanhan testamentin Laulujen laulussa esiintyy myös varsinainen sana Paratiisi, Pardes,’, jonka juuri ei ole kuten luulisi kreikan paradeioksessa eikä hepreassa vaan sanskritin sanassa paradeca, joka merkitsee talon lähellä olevaa puutarhaa.
Heprean pardes-puutarhassa kasvaa granaattiomenoita ja onkin luultavaa että ns. ’paratiisihedelmä’ on kirjaimellisessa mielessä ollut granaattiomena, mutta ajatellen Intiaan palautuvaa pardes-juurta ja ’kielletyn hedelmän’ symboliikkaa on mahdollista, että ’omena’ onkin ollut pomelo-hedelmä, nykyisen greipin esi-isä, koska pomelo muistuttaa päärynää ja kasvaa Induslaaksossa.
Paratiisi-kertomuksessa ’elämän puu’ kääntyy myös ’elämän sauva’ ja kun se seisoi ’keskellä paratiisia’ eli ’intohimon kaivoa’, lähdettä tai puutarhaa ja kasvoi rypäleen muodossa ’hedelmiä’ joita vastaavat sanat viittaavat myös heprean sanaan ashka (kives) ei ole vaikea ajatella, mitä vertauskuvastolla on tarkoitettu.
Ilman muuta seksuaalisuus on läsnä tässä tekstissä tavalla tai toisella, ja varmasti myös useammalla. Se ei kuitenkaan ole ainoa viitekehys, jossa tekstin voi lukea.
Vaikka arvaan tarkoituksesi pysyä syntiinlankeemuskertomuksissa, totean kuitenkin. Tuossa on noiden Jumalan nimissä mielenkiintoinen palapeli. Seuraavassa luvussa on sitten vain yeh-ho-vaw ja nainenkin käyttää edellisessä tekstissä ottamassasi tekstissä elohiym. En tulkitse, että lähti heti mukaan vähettelyyn, vaan tarvitsi houkuttelua, joten en tuossa yhteydessä näe käärmeelläkään vähättelyä vaan pyrkimystä saada tekemään pahempi teko nouseminen Jumalan tasolle. Silloin ei kannata vähätellä kohdetta. Minun mielikuvitukseni ei riitä seksiin, kun ne eivät aikaisemmin muutenkaan hävenneet toisiaan alastomina..
Piti ihan tarkistaa Hebraicasta… siinähän (4.luvussa) on kyse uhritoimituksesta, joka taas oli selkeästi liittonomismia, eli JHWH on tavallaan ihan paikallaan siinä Jumalan nimenä.
Musta taas se nainen oli naiivi ja käärme käytti tätä hyväkseen. Nainen koetti ystävällisesti selittää asioiden oikeaa laitaa eikä tajunnut, että käärme tietoisesti valehteli/vääristeli ohjetta.
Mielenkiintoisia kertomuksia. Näen tässä syvimmillään myös Totuuden ja valheen dilemman.
Kuinka ihminen uskoessaan valheen, on menettänyt tavallaan Totuuden.
Jos Jumalan ilmoitus on, että kielletyn hedelmän syöminen tuo kuoleman, niin valhe taas olisi, että ei tuo kuolemaa, kuten käärme (viekottelija) sanoo, vaan Avaa silmät, tietämään hyvän ja pahan kuten Jumalakin.
Tiedon tuominen tähän, kuvaa valtaa hallita hyvää ja pahaa, kuten Jumala, mutta kuolemaa, se ei ihmiseltä ota pois.
Olemmeko siis luonnostaan tuon käärmeen valheen sokaisemia ja pidämme sitä totuutena? Tiedämme kuolevamme ja siitä vapautuminen olisi tavallaan pääsyä takaisin alkutilaan. Jos hylkäämme tuon valheen, niin pääsemmekö totuuteen?
Onkin kysyttävä, jos se totuus, joka meillä luonnostaan on, onkin valhe, jonka siis olemme uskoneet Adamissa? Kuinka meidän tulisi siis uskoa, että löytäisimme Totuuden, jossa ei ole valhetta?
Jeesus sanoi: Jos se valkeus mikä teillä on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys. Hyvän ja pahan tietäminen ei siis auta kuolemaan, jos pohjalla on valhe, joka on uskottu totuudeksi. Ihminen kuvittelee olevansa olento joka toimii kuten Jumala, valitsee hyvän ja pahan välillä ja ansaitsee näin kuolemattomuuden ja elämän. Ymmärtämättä, että rikkomus, joka sitoo meitä, tapahtui jo Adamissa.
Jos voisimme hallita hyvää ja pahaa, niin maailmassa ei olisi vääryyttä.
Olemme siis uskoneet valheen ja pidämme sitä totuutena, sen tähden meidän vääryytemme pysyy. (Olemme pimeässä) Vasta Kristuksessa (Valossa) se otetaan pois ja tulemme Valkeuteen ja saamme perustaa elämäämme Totuuteen.
Jumala on siis sanonut meille Totuuden, mutta emme usko sitä, vaan uskomme mieluummin valheen, koska olemme siitä kotoisin, syntymämme kautta. Valhe on meille mieluisampi kuin Totuus.
Aivan selvästi tässä ollaan totuuden ja valheen äärellä myöskin. Alkaahan kertomus käärmeen valheesta. Vanhan vitsin mukaan käärme oli ensimmäinen eksegeetti, kun meni vääntelemään Jumalan selviä sanoja…
Gnostikot tulkitisvat kertomuksen juuri päinvastoin,se oli demiurginen JHVH joka valehteli ja käärme kertoi totuuden. Käärme nimittäin ei alkutekstin mukan ollut ’kavalin’ vaan ’valistunein’ kedon ’eläimistä’ eli ihmiskuntaa silloin opettaneista korkeimmista ihmisistä eli ns. vartijoista. (Heenkokin kirjat)
Entäs jos tässä oli JHWH Elohim juuri siksi, että katsottaisiin kyseessä olevan todellinen Jumala eikä heimojumala (demiurgi)?
JHVH oli yksi elohimeista, Jehovah eloh im eli Jehovah niminen elhojim! Jehovah oli alempi jumaluus kuin El Elyon eli nimetön Korkein Voima. (V Ms. 32:8-9!)
Demiurgiksi Jumalaa sanotaan heprealaiskirjeen luvussa 11 jakeessa 10!
Hannu Kiurun arwoisan ruttopuistorowastillisen ohjeistuksen mukaisesti lisäsin tekstiin muutaman word-ohjelmasta siirtämisessä hukkuneen kappalejaon…
Haa, olen aina pitänyt kärmestä ovelana tyyppinä, mutta Eliaksen tarjoamien eksegeettisten tiedonjyvien myötä pidän kiusaajaa vielä entistäkin kierompana.
Vertauskuvallinen tarinahan tässä on kyseessä, ei mikään silminnäkijäkuvaus. Pitikin Jahve Elohimin mennä sanomaan, että tuosta yhdestä puusta ette sitten syö…!
Aatami ja Eeva mitään mistään kuolemasta tienneet, mutta olisi toki ollut mukavaa tietää yhtä paljon kuin Jumala. Ehkä vähän enemmänkin kuin hän.Silloin voisimme itse ruveta jumaliksi.
Syntiinlankeemus on luonteeltaan selän kääntämistä Jumalalle.
Lähtökohtaisestihan kyse ei ole lankeemuksesta, vaan yrityksestä kohota korkeammalle, Jumalan tasolle ja jumalallista viisautta omaavaksi. Suostuminen ihmiseksi on joskus kovan työn takana.
Jos synti määritellään niin, että sitä on kaikki, mikä erottaa meidät Jumalasta ja lähimmäisistämme (luomakunnastakin), niin kyse on silloin ihmisten aktiivisesta kapinasta Jumalaa kohtaan, selän kääntämisestä hänelle.
Tietäjiksi halutessaan ekat ihmiset ikään kuin kurkoittivat kuuseen ja kapsahtivat katajaan, vaikka Edenin Tiedon puu ei ollut kumpikaan niistä, ei edes omenapuu. Taiteilijat ovat maailman sivu harhauttaneet meitä haukatuilla omenakuvillaan.
Niin ikään taiteilijat ovat kuvanneet käärmeen juuri siihen kiellettyyn puuhun kiemurtelemaan. Miksi Isäntä ei kertonut suoraan, että kiellon kohde ei ollut itse puu vaan sen asukki?
Niin, miksi Jumala loi paratiisin, jossa on käärme tai sellainen pahavaikutteisia hedelmiä tuottava puu?
Uskomme Jumalaan, kaiken näkyväisen ja näkymättömäin Luojaan. Ensiksi oli näkymätön, sitten näkyvä maailma. Jumalalla oli siis ensin näkymätön esikunta enkeleineen, kerubeineen ja serafeineen. Mutta näillä oli Jumalaan nähden alamaissuhde. Tosin sen langenneen enkelin mukaan lähti osa porukoista.
Ihmisistä Jumala halusi enemmän, juttelukumppanin itselleen, enemmän itsensä kaltaisen luomuksen. Mutta eihän tämäkään malli kestänyt testiä…
Ikävä kyllä tekstin mukaan miehen pyrkimys laittaa syy vaimon ja Jumalan niskaan ei menneet läpi Jumalalle. Vaikka mielikuvani on, että jossain ne ovat menneet.
Niin, miksi vain naisen saamat rangaistukset muistetaan tarinasta?
Käärmettä ja Jumalaa kuvataan ihmisenmuotoisina. Kiintoisaa on silti, että luomis- ja syntiinlankeemuskertomus tuovat jumala- ja ihmiskuvassa tietynlaisen paradoksin. Vaikka Jumalaa kuvataan ihmisenkaltaisena, silti Jumala ei ole ihminen. Ja ihminen luodaan jumalanmuotoiseksi. Ihminen on teomorfinen…
Ihmisen kohdalla olen joskus miettinyt, että ihmisestä voi käyttää nimitystä ”maailman jumala”. Se nimitys luo tietyn kaksijakoisuuden Johanneksen evankeliumin alkuun ja Jeesuksen erämaakiusauksiin. Johanneksen todistuksessa Jeesus tulee omaan maailmaansa, mutta häntä ei tunnusteta eikä oteta vastaan. Maailma kumartaa muuta jumalaa. Kiusauksissa paholainen lupaa antaa Jeesukselle valtaan koko maailman, ikään kuin paholaisella on valta maailmassa hänen ollessaan ”maailman jumala”. Jos ”maailman jumala” -käsitteen yhdistää syntiinlankeemuskertomukseen, tulee lisäsävyjä. Ihmisen kuuluisi olla ”maailman jumala”, mutta paholaisen valhe on itse tekeytyä ”maailman jumalaksi” ja tarjota ihmiselle sitä valtaa maailmasta, joka hänelle luomisen perusteella kuuluisi. Tosin langennut ihminen on huono jumala maailmassa, jossa hän vain tuhoaa ja turmelee, selittelee tekojaan ja piiloutuu pensaaseen välttäen vastuutaan.
Kepposensa jälkeen käärme pudotettiin Tiedon puusta, jossa ilmeisesti aikaisemmin oli lymyillyt, kun noin ”fiksuja” osasi puhella – ja komennettiin maahan luikertelemaan.
Oliko Jumala antanut käärmeelle tehtäväksi suojella ihmisiä PAHALTA tiedolta? Oliko Jumala tarkoittanut, että hänen läheisyydessään ihmisille riittää HYVÄ tieto?
Vai oliko kyse vain tiedon ja viisauden erilaisuudesta? Ihmisen kun pitää tehdä työtä oppiakseen, Jumalalla se viisaus on jo olemuksessa.
Oli miten oli, Elias: Ihminen saatettiin tietoiseksi pahan olemassaolosta…
Jep, jo käsite ’syntiinlankeemus’ pitää sisällään sen ajatuksen, että sen synnin on täytyny olla jo olemassa ennen hedelmänmutustelua.
Jos oikein muistan, niin Raamatun tutkiminen on blogistin mielestä teologien yksinoikeus. Meitä maallikoita ei siis kaivata. Mutta koska tätä lukevat maallikotkin, niin jotain ajatuksia heitä varten.
Jos Jumala on olemassa ja jos hän on jollain tavalla ehkä johdattanut Raamatun kirjoittamista, niin on mahdollista että Hän on pitänyt mielessä myös pelastushistorian loppuhuipennuksen – Jeesuksen paluun -, joka saattaa olla käsillä sukupolvemme aikana. Tästä näkökulmasta käsin on mahdollista, että syntiinlankeemukskertomuksessakin olisi jotain vasta aikamme tiedon näkökulmasta avautuvaa. Tämä selviäisi vain jos uskalletaan kokeilla ko. epäteologista lähestymistapaa. Jos löytyy tuloksia, maallikko saa vapaasti tykästyä niihin, uskonsa vahvistukseksi ja riemuksi.
Itselleni tärkeä ajatus on evoluutioomme liittyvä vaiihe, jossa ihmiselle kehittyi tietoisuus, tieto ”hyvästä ja pahasta”. Kyse ei siis itse asiassa ollisikaan pahan alkuperän selittämisestä, vaan ihmisen kehittymisestä syyntakeelliseksi. Kehitys saattoi jopa kiihtyä hedelmien käyttämisestä ravintona ja niiden löytämisen vaatimasta älykkyydestä. Käärmeet ja muut saattaisivat olla vain kielikuvia ja viittauksia Jeesukseen, muutaman VT:n mutkan kautta.
Ja kertomustenhan on pitänyt toimia paimentolaisillekin, vaikka nykytieto kiepsauttaisikin näkökulmia osin päälaelleen.
Kyse on kyllä evolutiivisesta(kin) tarinasta – siitä on moneksi. Ja myös tuo nk.protoevankeliumi (1.Moos.3:15) on tulkittu juuri Jeesusta tarkoittavaksi. Molemmat asiat karsin tekstistä, kun siitä oli jo tulossa romaani.
Ja kyllä muutkin kuin teologit saavat pähkäillä Raamatun äärellä – kunhan ovat valmiita siihen, että teologi (ainakin minä) saattaa heittää vastalausetta kehiin!
Lisäänpä vielä, että tekstissä on paitsi ihmiskunnan, myös yksittäisen ihmisen kehityksen aspekti. Kasvamista vastuullisuuteen ja itsenäisyyteen, hyvässä ja pahassa.