Kirkkokahveella pullaa ottaessani, huokasin rukouksen. Pyysin johdatusta siihen, kenen kanssa pöytään mentäisiin. Jätin asian vielä vaimon päätettäväksi. Olen havainnut sen hyväksi systeemiksi. Silloin en itse ole paikkaa valitsemassa, vaan voin saada sen pyytämäni johdatuksen.
Niinpä huomasin istuvani vastapäätä, minulle täysin uuden kasvon kanssa.
Alun tutustumisen jälkeen hän alkoi kertoa lukeneensa Paavalin tekstiä ja ihmetelleensä sitä.
Hän sanoi: ”mitä sä Paavali oikein sanot: pukeutukaa sydämelliseen armahtavaisuuteen. Sitten hän alkoi kuvata meille sitä mitä se käytännössä on. Hän oli löytänyt Paavalin tekstistä jotain todella hienoa ja syvällistä.
Siinäpä sellainen kehotus, ettei muuta tarvitse. Pukeutua, kai merkitsee kokonaisvaltaista asennoitumista kaikkia kohtaan. Sydämellinen armahtavaisuus oli Vapahtajankin asenne. Sen tajusivat syntiset ja ne joita muutoin vieroksuttiin. Siksi syntinen nainen uskalsi lähestyä, koska hän tajusi olevansa armahdettu.
Helppoahan se olisi tuttujen kanssa pöytään mennä ja siinä rupatella. Tutussa ja turvallisessa seurassa. Silloin unohtuu vain se, että kirkkokahville saattoi tulla joku ensi kertaa ja jos hän jää siinä vaille seuraa, niin tuleekohan toiste. Sydämellinen armahtavaisuus on kai sitäkin, ettei liikoja valikoi seuraansa.
Sydämellinen armahtavaisuus taitaa olla jopa enemmän, kuin suvaitsevaisuus. Suvaita jotakin on, kai jonkin huonon hyväksymistä, mutta armahtavaisuus; huonouden kokonaan huomiotta jättämistä. Suvaitseminen voi lähteä järjen päätöksestä, mutta armahtaminen sydämen halusta.
Osaisinpa pukeutua sydämelliseen armahtavaisuuteen. Voisinkohan kutoa siitä lämpimän talvitakin ja kesäksi puseron.
Olisikohan se niin, että tukan ja parran harmaantuessa tulee mieleen oma tilinpäätös. Siinä yhteydessä tulee mieleen, etten halua olla vihainen kenellekkään, kunhan itse selviäisin lopputarkastuksesta. Kun selviäminen on armoa itselle, niin olkoon se myös toisille mahdollinen!
Vaikeinta on oppia olemaan itselle armollinen. Nuori voi kamppailla itsensä hyväksymisessä. Me vanhat kamppailemme siinä, voimmeko hyväksyä koko eletyn elämän sellaisena kuin se on eletty. Monesti nuoruuden synnit nousee vanhana mieltä painamaan. lausuuhan Psalmikin: ”älä muista minun nuoruuteni syntejä”. Tässä on hyvin lohdullista tarttua siihen lupaukseen, että nekin on sovitettu ristillä. Sillä Jeesus Kristus on tullut tekemään tyhjäksi vihollisen teot. Joten niiden ei enää ole lupa meitä kiusata. Ne on pois pyyhitty Jumalan kirjoista, vaikka ne mieleen joskus pulpahtaa.
Tämä löytämäni kirjoitus sopii aiheeseen hyvin. Lainaa sitä tähän:
”Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?” Jaak. 4:12.
Lakihenkisyys voi olla seurausta omasta epävarmuudesta. Jos armo ei ole saanut vielä tulla todeksi omassa
sydämessä, ei toisiakaan oikein uskalleta sen varaan jättää. Joitain varmuusrakennelmia pitää pystyttää, ja yleensä ne ovat omia uskonnollisia suoritteita. Epävarmuus voi johtua monista asioista, mutta perussyy lienee siinä, että uskonelämän tukipilareita ja todisteita Jumalalle kelpaamisesta etsitään omasta sydämestä. Ensin ei ehkä ole uskottu Jumalaan ollenkaan. Sitten on löydetty Jeesus ja on keskitytty lahjaksi saatuun uskoon. Mutta usko ei saa jäädä omaan uskoon uskomiseksi, vaan katseen pitää kääntyä sydämen ulkopuolelle Jumalan sanaan ja Jeesuksen tekoihin. Ristiä katsomalla ja sen sanomaan yhä enemmän syventymällä usko irtautuu omista teoista ja kiinnittyy Jeesuksen tekoihin meidän puolestamme. Silloin sydänten tuomiot hiljenevät. J Vähäsarja
Sydämmellinen armahtavaisuus on hyvin kaunis ilmaisu. Samalla se on tavattoman haastava niin kuin kolossalaiskirjeen jatkokin.
On suurta armoa se, että muisakin maailman uskonnoissa, heidän eettisissä kirjoituksissaan, ollan lähes identtisiä kun kuvaillaan valaistunutta (tai uskoon tullutta) ihmistä.
Budhalaisuudessa on termi Metta tarkoittaen rakastavaa hyvyyttä. Samoin heidän terminsä Karuna joka merkitsee myötätuntoa löytyy melkein sellaisena Kolossalaiskirjeestä.
On hyvä tietää se, että ihmissydämmet ovat välmatkoista toisiinsa kuitenkin niin samanlaisia olemuksensa hyvissä puolissa.
Kristityllä on vain se etu puolellaan ,ettei tarvitse pukeutua omiin ryysyihin, vaan saa puhtaat ja uudet vaateet lahjaksi. Eikä vain kerran , tai kahdesti, vaan jatkuvasti.
Sydämmellisessä armahtamisessa ei ole kyse alusta alkamisesta tai syntien anteeksi saamisesta vaan mielenlaadusta.
Kun hyväksyy sydämmellisen armahtamisen ohjeeksi ja asenteeksi suhteessa maailmaan ja lähimmäisiin ja itseensä, niin suuri sisäinen muutosprosessi lähtee käyntiin. Lopulta kiitollisuus täytää mielen siitä että enään ei ole vihamielinen maailmaa , lähimmäisiään ja itseään kohtaan.
Minulle taas kyse on juuri siitä, että saan pukeutua Kristuksen mielenlaatuun. Ei tarvitse yrittää sitä itse luoda ja rakentaa. Saan pukeutua siihen mikä on jo valmiina. Ilo tulee siitä, että saan omistaa täydellisen mielenlaadun Herrassa. Hän kun on kaiken täyttänyt jo puolestani ja saan omistaa itselleni kaiken sen. Tulos voi tietysti olla hyvin saman kaltainen.
Kuulostaa kauniilta, hurskaalta ja vastaansanomattomalta. Mitenkä se sellainen Kristuksen mielenlaatuun pukeutuminen sitten tapahtuu?
Pekka mitä tarkoittaa :””Minulle taas kyse on juuri siitä, että saan pukeutua Kristuksen mielenlaatuun. Ei tarvitse yrittää sitä itse luoda ja rakentaa. Saan pukeutua siihen mikä on jo valmiina. Ilo tulee siitä, että saan omistaa täydellisen mielenlaadun Herrassa.””
Entä kun näkyy ristiriita ihmisen ja Jeesuksen mielenlaadun välillä, onko silloin ”pukeutunut” Kristuksen mielenlaatuun?
”Kuulostaa kauniilta, hurskaalta ja vastaansanomattomalta. Mitenkä se sellainen Kristuksen mielenlaatuun pukeutuminen sitten tapahtuu?” (Markku 19:55)
Vastaus: Uskon kautta Kristukseen, Hänen täytettyyn työhönsä. Uskon kautta on kaikki, saamme lahjaksi kaiken Kristuksessa, Hänen tuntemisensa kautta.
”Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. 2.Piet.1: 2-8
Kiitos Ismo kun jo vastasit Markulle. Markun kysymys ja siihen oikean vastaus ei ole omin sanoin ollenkaan helppoa. Uskovillekin sitä on vaikea selittää. Se kun vain otetaan uskolla vastaan ja eletään todeksi käytännössä.
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden!