Suvivirsi ei ole pakollinen

Oikeusasiamies on pohtinut asiaa ja selvitetään poistuuko joku Suvivirren ajaksi juhlasta ja pitääkö joulukirkkoon mennä jokaisen oppilaan. Toiset naureskelevat kanteluita tekeville, toiset ymmärtävät. Jotkut ymmärtävät miksi Jehovan todistaja saa jäädä pois koululaisjumalanpalveluksesta, mutta eivät suo samaa ymmärrystä uskonnottomille. Joku muistaa, ettei Suomessa ole muuria valtion ja uskonnon välillä, eli koulujen hartaudet ovat edelleen sallittuja.

Tässä kaikessa unohtuu yksinkertainen asia: koulun ei tarvitse järjestää uskonnollisia menoja.

Koululaisjumalanpalveluksen voi yksinkertaisesti jättää pitämättä. Sen sijaan voi vaikkapa opettaa matematiikkaa. Ja jos haluaa, voi vaikka syksymmällä matematiikan tunneista nipistää osan koulun syysjuhlaan. Jos Suvivirsi on se olennainen juttu, voi sen tilalle ottaa suvilaulun, ja joululaulujahan on vaikka miten paljon ilman uskonnollisia viittauksia.

Se, mitä laki vaatii, on yksinkertaisesti oppilaan uskontokunnan mukainen opetus, jos samaa uskontoa tunnustavia on kunnan alueella kolme. Vastaavasti pakollista on tavallinen historian opetus, ei keskiaikaan sijoittuvan roolileikin järjestäminen. Ja koska kristinuskon sisältöön uskovia on selvä vähemmistö jo suomalaisista yhteensä saati nuoremmista ikäluokista, on jumalanpalvelus todella enemmistölle roolileikkiin verrattava.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Joo, luin jo aamulla tämän päivän Hesarista tuon Sistosen yritelmän.

    Olihan siinä taas näkökulmaa, hienosti rinnastettiin uskonto ja mainonta. Oottekos kuulleet, että kevätjuhlassa veisattaisiin vaikka että ”Yks’kakkaa kaks’kakkaa, muuta sitten ei tarvitakaan, osta Biolan-kanankakkaa!”? Kyllä hirveä älämölö nousisi siitä. Ei hyvää päivää tuotakin teologista argumentointia;)

    Pertti Sistonen, HS tänään:

    Ihmetellä täytyy sellaista vakaumusta, joka kokee tulevansa loukatuksi sellaisista arvoista, joiden tavoitteena on lähimmäisen rakastaminen ja tukeminen. Mikä loukkaa sen kuulemisessa, että myös epäonnistunut hyväksytään joukkoon?

    Kun ei vain olisi puhe niistä samoista arvoista, joiden tavoitteena on myös taivaspaikka, kun ”ne toiset” passitetaan ikuiseen kidutukseen ja kadotukseen…

    Minä nyt vaan olen sitä mieltä, että nuo asiat kantsii hoitaa siellä seurakunnan tiloissa.

  2. Eijalle:
    Tiedettä ja uskoa on hankala yhdistää. Tieteen kannalta uskon kohde (sikäli kun sen oletetaan olevan jumaluus tai muu yliluonnollinen ilmiö) ei ole kiinnostava, koska siitä ei voi tehdä havaintoja. (Keskustellaan siitä filosofiasta ja Puolimatkasta sitten, jos joku haluaa ottaa sen esiin)

    Uskontoja, kuten niiden ilmenemistä, vaikutusta, pyhiä kirjoituksia jne. voidaan vallan mainiosti tutkia myös tieteellisesti.

  3. ”Ei neuvostoliiton pääideologia ollut ateismi vaan kommunismi.” Neuvostoliiton kommunistinen yhteiskunta-aate perusteltiin tieteellisellä materialismilla. Se, jos mikä on ateismia. Ateismi ei ehkä sinänsä vaikuta ihmiseen niin tai näin, mutta sen edistäminen fanaattisesti on vähintään yhtä julmaa kuin uskonnollinen fanaattisuus.

  4. En henkilönä enkä välttämättä mielipiteiltään fanita Sistosta tai Puolimatkaa, mutta sitä ihmettelen, mistä tuon helvetillä pelottelun olet noin voimakkaasti kristinuskoon liittänyt? Onhan se siellä opetuksessa, mutta ei luterilaisilla mitenkään keskiössä, päinvastoin.

    Piivi-Paavi oli valitettavasti – näin luterilaisittain – paperipaavi, joten hänen seksuaalista suuntautumistaan emme käyneet arvailemaan.

    Ja uskonnon tutkimisesta olemme samaa mieltä – erimielisyys lienee siinä, uskommeko siellä keskiössä olevan todellista, elävää Jumalaa vai vain ihmisten sinne istuttama jumalaprojektio.

    Selvyyden vuoksi: ihmisillä on toki omat jumalakuvansa. Kuten siteerattu Homer J. Simpson aikoinaan totesi ”If God only were alive to see this”…

  5. Helvetillä pelottelu on ehkä jäänyt mieleen siksi, että kävin rippikouluni jo 70-luvulla;) Ei sillä että meitä siellä riparissa olisi erityisesti peloteltu. Helvetistä on varmaan käsityksiä melkein yhtä paljon kuin on kristittyjä, eikä mikään niistä ole minusta kiinnostava.

    Minut vieroitti kristinuskosta se, että ajatus Jumalasta, joka loi ihmisen, antoi sille ”vapaan tahdon”, loi käärmeen, joka houkutteli ihmisen syntiin, joka periytyy miljardeille muille, joilla ei aikuisten oikeesti ole niin mitään tekemistä Aatamin ja Eevan kanssa, tuntuu vaan niin hemmetin typerältä.

    Ja sitten se sama Jumala tappoi koko ihmis-ja eläinkunnan, paitsi kalat ja Ukko-Nooan porukat elukoineen. Mutta ei sekään riittänyt. Piti vielä lähettää oma poika kidutettavaksi, että omat luomuksensa tajuaisivat taas kuinka syntisiä ovat. Pitäkää tunkkinne.

    Ja uskonnon tutkimisesta olemme samaa mieltä – erimielisyys lienee siinä, uskommeko siellä keskiössä olevan todellista, elävää Jumalaa vai vain ihmisten sinne istuttama jumalaprojektio.

    … vai onko meille herttaisen yhdentekevää onko siellä keskiössä mitään

  6. Nooan kertomus ei mullekaan ole niitä lemppareita – päinvastoin. Kiersin kirjakauppoja etsiessäni kummitytölle lasten Raamattua, jossa ei olisi Nooan arkki- kertomusta, mutta en löytänyt.

    Vapaa tahto on mielekäs siksi, että vapaus on onnellisuutta tärkeämpi arvo, koska rakkaus voi toteutua vain vapaudessa. Emmekä me ihmiset ole syntisiä, koska Aatami ja Eeva mutustelivat väärää hedelmää. A&E söivät väärää hedelmää, koska ihmiset ovat syntisiä. Synti tekee meistä ihmisiä.

    Oletan, että ymmärrät minun käsittelevän Eeva, käärme, puu & Aatami- episodia psykodynaamisena, ei historiallisena, kertomuksena.

    Tässä Simpsonit – sarjassa muuten ylitarkastaja Chalmers suivaantui vs.rehtori Ned Flandersin toivotettua oppilailleen Jumalan siunausta: ”God has no room in American schools – as common sense has no room in organized religion”. Molempien asioiden soisin olevan toisin…