Oikeusasiamies on pohtinut asiaa ja selvitetään poistuuko joku Suvivirren ajaksi juhlasta ja pitääkö joulukirkkoon mennä jokaisen oppilaan. Toiset naureskelevat kanteluita tekeville, toiset ymmärtävät. Jotkut ymmärtävät miksi Jehovan todistaja saa jäädä pois koululaisjumalanpalveluksesta, mutta eivät suo samaa ymmärrystä uskonnottomille. Joku muistaa, ettei Suomessa ole muuria valtion ja uskonnon välillä, eli koulujen hartaudet ovat edelleen sallittuja.
Tässä kaikessa unohtuu yksinkertainen asia: koulun ei tarvitse järjestää uskonnollisia menoja.
Koululaisjumalanpalveluksen voi yksinkertaisesti jättää pitämättä. Sen sijaan voi vaikkapa opettaa matematiikkaa. Ja jos haluaa, voi vaikka syksymmällä matematiikan tunneista nipistää osan koulun syysjuhlaan. Jos Suvivirsi on se olennainen juttu, voi sen tilalle ottaa suvilaulun, ja joululaulujahan on vaikka miten paljon ilman uskonnollisia viittauksia.
Se, mitä laki vaatii, on yksinkertaisesti oppilaan uskontokunnan mukainen opetus, jos samaa uskontoa tunnustavia on kunnan alueella kolme. Vastaavasti pakollista on tavallinen historian opetus, ei keskiaikaan sijoittuvan roolileikin järjestäminen. Ja koska kristinuskon sisältöön uskovia on selvä vähemmistö jo suomalaisista yhteensä saati nuoremmista ikäluokista, on jumalanpalvelus todella enemmistölle roolileikkiin verrattava.
Matti, sopiiko kysyä milloin olet ollut va-aktiivi? En äkkiseltään muista nimeäsi siltä 15 vuodelta, jonka itse olen ollut toiminnassa mukana. Voi toki muisti pettääkin.
Jori: Olin perustamassa Helsingin Yliopiston Vapaa-ajattelijayhdistystä Prometheusta 1980-luvulla. Kun valmistuin yliopistosta, en enää viitsinyt liittyä Helsingin vapaa-ajattelijoihin, ja Prometheuksenkin toiminta lopahti tuollaoin.
Matti, tämä selvä — itse tosiaan tulin kuvioihin 1998, joten noista ajoista ei ole mitään tietoa minulla.
Juha Hyrsky, minusta va-liikkeen ”rajoittaminen” on varsin mietoa. Emmehän me ole kieltämässä uskontoa, kaatamassa kirkkoja jne. Kannatamme uskonnonvapautta.
”Kannatamme uskonnonvapautta.” Vapautta on kahdenlaista. On vapaus jostakin ja vapaus johonkin. Uskonnonvapaus lienee maassamme alkuperältään vapautta pakollisesta kuulumisesta luterilaiseen kirkkoon. Se sisälsi ymmärtääkseni kuitenkin ajatuksen vapauden harjoittaa joko toisenlaista kristillisyyttä tai sitten juutalaisuutta tai Islamia. Ajatus vapautua kaikenlaisesta uskontojen vaikutuspiiristä taitaa olla melko uusi. Koska kristillisyyden asema on niin vahva, esimerkiksi itämaisten uskontojen vaikutusta ei edes yleisesti tunneta, vaikka hindulais-, buddhalais- ja shintolaisperäisiä kulttuurin muotoja jo maassamme harrastetaankin.
Mielestäni voisimme lähteä siitä perusajatuksesta, että uskonnonvapaus on Suomessa jo toteutunut. Luterilaisen kirkon merkittävyys ei perustu uskonnonvapauden puutteellisuuteen vaan sen hallitsevaan ’markkina-asemaan’.
Minulle on kerrottu että kirkon oppien mukaan virsi on laulettu rukous. Jos siis pitää osallistua tapahtumaan jossa lauletaan virsiä, osallistuu rukoustapahtumaan. Rukoustapahtuma on jumalanpalvontaa.
Onko tämä oppi on muuttunut, jos niin milloin?
Minun kirkkokäsitykseni mukaan tuo on niin, että sakraalitilanteessa laulettu virsi on osasitä rukouskokonaisuutta, jonka tilanne (jumalanpalvelus, kaste, häät, hautajaiset…) muodostaa. Ja rukous on ”sydämen puhetta Jumalan kanssa”, eli ei kukaan vasten tahtoaan rukoile.
Tietenkin virsien sanoihin on sijoitettu rukouksia, kuten esim. Suvivirren 4.säkeistö: ”Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme. Luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme”.
Martti: Juu, uskonnonvapaus on alkuaan ollut vapautta elää maahanmuuttajana ilman täysiä kansalaisoikeuksia ja uskonnostaan melua pitämättä esimerkiksi katolisena. Viimeisin vaihe tässä kehityksessä on kehittymässä oleva katsomusten tasa-arvo.
Enemmistöön viittaaminen ei oikein toimi, kun miettii esimerkiksi ortodoksisen kirkon asemaa.
Hieman tuntuu oudolta, kun joissakin asioissa kirkolta ei edes kysytä mikä on kirkon oppi tai kirkon näkemys tai käsitys jostakin. Joskus kirkkoa vaaditaan sanomaan kantansa, jotta voitaisiin näkyvästi olla eri mieltä. Joskus tuskaillaan kun kirkko ei kerro omaa kantaansa ja virallista oppiaan. Joskus kristinusko ja oppi tiedetään paremmin kuin kirkko ja uskovaiset itse ja suorastaan vaaditaan ajattelemaan tietyllä tavalla.
Ja tässä tapauksessa tärkein asia nyt ilmeisesti onkin se miten kirkon oppi määrittää virren laulamisen.
Eikö kirkko voi määrittää sen ihan miten haluaa, ja jokainen omalla kohdallaan miten haluaa? Tässä asiassako kirkko saakin määrätä miten esim. virren laulaminen pitää jokaisen kokea?
Miksi Jumalaan uskomaton ateisti ei voisi laulaa virttä, jossa mainitaan Jumala kuten joululaulua jossa lauletaan joulupukista? Ja that’s it. Ja kirkko voi määrittää virren laulamisen miten haluaa ja uskovainen omalla kohdallaan kokea sen niinkuin kokee?
Jos koulun kevätjuhlassa on uskovainen, joka kokee virren laulamisen rukoukseksi niin fine. Mutta tarvitseeko tämän uskovaisen kokemuksesta ateistin saada hengenahdistusta? Tai siitä että kirkko katsoo virsien laulamisen olevan rukousta.
Kun tilaisuus ei sinänsä ole uskonnollinen, kuten on moneen kertaan todettu.
Päätös asiassa annettiin puhtaasti sekulaarilta pohjalta, kunnioittaen vuosikymmenien perinnettä. Ei Suvivirttä päätetty jättää siksi että kaikkien täytyy rukoilla virren sanoin.
(Elias Tanni)
Siksi, että mikään uskonto ei ole parempi kuin toinen uskonto;)
Oletko Elias ihan vilpittömästi ylpeä kristinuskon enemmistöasemasta Suomessa ja monessa muussa maassa? Minusta olisi paremminkin syytä olla häpeissään siitä, millaisella henkisellä ja ruumiillisella väkivallalla ja raakuudella asema on saavutettu.
Sellaiselle ateistille, joka on vahva ateismissaan, ei luulisi tuottavan ongelmia kuunnella suvivirttä, jopa laulaa mukana, sen jokaista säkeistöä myöten. Mistähän tällainen uskontoherkkyys niin monen kohdalla johtuu? Kaihertaako kuitenkin jossakin pieni häiritsevä tunne, että on olemassa Hän, jolle minun kerran on tehtävä tiliä elämästäni?