Kummallista. Voin julkaista blogin sivulle, mutta sitä ei voi avata. Ainakin otsikon pääsin vielä muuttamaan. Toimisikohan nyt.
Suvaitsevaisuus ei ole armoa, sillä
Armo voidaan antaa vain sellaiselle, joka on tuomittu, tai jota sellainen uhkaa. Evankeliumin hienous nousee tässä esiin. Toinen on kärsinyt uhkaavan ja erittäin kovan rangaistuksen. Joten armo on mahdollista antaa ja saada. Tuomittu saa suuren ilon ja jopa riemun vapauttavasta tuomiosta. Siinä tulee esiin se ilon syy, josta jouluevankeliumi kertoo.” Ilmoitan suuren ilon, joka on tuleva kaikille”.
Ilman tuomion uhkaa ei iloonkaan olisi erityistä syytä.
Suvaitsevuuteen ei liity mitään tuomitsemista, tai tuomiota. Päin vastoi. Termi ennen kaikkea pyrkii estämään kaiken tuomitsemisen. Joten, koska ei ole tuomiota, niin ei tarvita myöskään sovitusta, eikä armoa. Tässä yhteydessä voidaan kyllä puhua paljon armosta, mutta mistä siinä ketään voi armahtaa, kun mitään syyllisisyyttä ei ole ?
Martti Pentti: ”Evankeliumeissa kerrotaan ihmisistä, jotka huusivat: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!” Heidän hätänään olivat sairaudet, vammat ja läheisen kuolema. Eivät siis huutaneet syyllisyytensä vuoksi.”
Juuri noin. Ei läheisen kuolemaa surevaa paljon lohduta se tieto, että ”saat uskoa syntisi anteeksi.” Joskus voi syyllisyys painaa ja silloin anteeksiantamus on paikallaan.
Ehkäpä tämä aihe nousi mieleeni edellisen blogini viimeisistä kommenteista, joissa keskustelin Arin kanssa. Jumalan armo on käsittämättömän suuri. Eipä se konkreettisesti oikein järkeemme mahdu. Jumalan hyvyys meitä kohtaan on jotain paljon suurempaa, kuin osaamme kuvitella, tai sanoiksi pukea.
Miten tämä käsittämätön armo toteutuu esim. kehitysmaissa, joissa miljoonia viatomia lapsia kuolee tauteihin ja nälkään.
Kärsimyksen ongelma on vaikea ratkaista salaopeilla, kärsimyksen ongelmaan ratkaisu löytyy kristinuskon sanomasta käsin tämä taas edellyttää Jumalan sisäistä tuntemista.
Me ihmiset voimme olla miten armollisia toisiamme kohtaan, kunhan joskus joku kysyisi onko Jumala mukana näissä armonjakotalkoissa! Yksi alue on olemassa, jossa ollaan armottomia ja jossa armo olisi auttanut kovasti. Se on Rahan käsittely ja viime vuosituhannen lama osoittaa miten armottomia ihmiset voivat toisilleen olla. Vaikka valtio oli rahoittanut pankkikriisin, niin vielä piti laittaa ihmisiä kilometritehtaalle omin käsin rakennetuista kodeista. Armoa ei ollut ainakaan yleisesti olemassa. Ehkä mjoku sai sitten vähän toistenkin osia.
Käsittämätön ihmisen armottomuus tulee esiin tuossa Sepon esiin tuomassa asiassa. Pohdin sitä, olisiko oman taloutemme kehitys tallaisena mahdollista, jollemme hankkisi halpoja tuotteita sieltä niistä kehitysmaista. Tuotamme sieltä myös koulutettua työvoimaa, jota nuo maat kipeästi tarvitsisivat itse. Sitten annamme kehitysapua, jota emme itse kykene valvomaan. Jolloin tukea ei saa köyhät, vaan rikkaat. On tietysti myös olemassa oikeaan osoitteeseenkin menevää apua. Jota valvomassa on kotimaista henkilökuntaa.
Juustohöylällä jos apua leikataan niin hienosti toimivatkin avun kanavat tukkeutuvat. Uusien kanavien auki saamiseen voi mennä paljon aikaa.
Daavidilta opimme sen että, ihmiset ovat armottomampia, kuin Jumala, omissa tuomioissaan.
Itselleni on tullut rakkaaksi ajatus: ”Armo käy oikeuden edellä”, koska olen niin monesti saanut tuo kokea.
Armo ei ole ihmismielen mukaista, koska sitä ei voi ansaita, kuten islam opettaa.
Ihminen ajattelee mieluusti, että tärkeintä on että oikeus tapahtuu ja moni suhtautuu nuivasti, jos joku saa Armon ilman ansiota. Tuhlaajapoika vertaus kahden veljen kohtalosta on oiva kuvaus. On myös hyvä tutkia itseään ja sitä miten me suhtaudumme Jumalan hyvyyteen, sillä jos Hän antaa suosionsa ja siunauksensa sille joka ei töitä tee, niin onko Jumala väärä, kun näin tekee?
Eikös Jeesus verrannut taivasten valtakuntaa isännän kaltaiseen, joka lähetti työmiehensä pellolle ja maksoi kaikille saman palkan vaikka toiset tekivät enemmän kuin toiset ja sanoi purnaajille: ”Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sentähden, että minä olen hyvä?’ Matt.20:15
Jumala ei pihtaile antaessaan hyvää, mutta me ehkä välillä katsomme kieroon ja olismme mielummin lain tuomareita, kuin sen noudattajia. Ajattelemme helposti, että jokainen saa ansionsa mukaan ja niin on hyvä… Mutta Jumala ei toimi niin, vaan Hän Armahtaa kenet vain tahtoo.
Hänen tahtonsa oli Lähettää Kristus maailmaan meitä pelastamaan.
Näin ollen ; synnintunto ja katumus ei voi olla Jumalan armon saamisen edellytys. Seuraus se korkeintaan voi olla.
Raamatussa itsessään on todistus Jumalan hyvyys vetää meitä Hänen luokseen. Ihminen voi kokea Jumalan rakkauden ja hyvyyden niin voimakkaasti, että hän sulaa Jumalan edessä ja haluaa yhtyä Jumalaan.
Pekka: synnintunto jakatumus ei voi olla Jumalan armon saamisen edellytys. Itselleni suuria oivalluksia on ollut, että ihminen ei monta kertaa voi nähdä eikä voi edes kestää kohdata syntejään, jos armo, ristinpuu, ei ole näkyvissä. Näin armo (Pyhä Henki) kulkee synnintunnon edellä.
Pekka josko ajattelisi tuota otsikkoasi ”suvaitsevaisuus ei ole armoa” hiukan eritavalla eli kuinka paljon ”suvaitsee” omilta oppi-isiltään että ottaa heidän opeistaan itselleen armon?
Mietippä nyt mitä tapahtui reformaation aikaan, oliko se evankeliointia eli ihminen kerrallaan kuuli evankeliumin ja kääntyi vai oliko se pakko käännyttämistä hallitsijoiden päätöksillä, entä miksi tämä uusi ”oikea” usko sai sotia ja vainoja aikaan?
Suvaitsetko nämä kaikki oman ”oikean” uskon taholta ja etsit/otat sieltä itsellesi armon?
Matt. 7:16
Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Olet siinä ihan oikeassa, että puhdasoppisuus ja usko on erotettava toisistaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oikeaksi katsottuun oppiin kiinnittyminen olisi aina uskon este. Kääntyminen joukoittain – tapahtui se sitten kuinka tahansa – ei estä henkilökohtaisen uskon syttymistä itse kunkin sydämessä. Rooman kirkosta luterilaisuuteen siirtyminen ei mielestäni mikään kääntyminen ollutkaan.
Martti Pentti kuinkas sitten sodat, eikö siinä ollut rajalinjana ”oma oikea usko” ja vastapuolella ”tois uskoiset”, siis kuinka kävi kun raja siirtyi, saiko pitää oman vanhan uskon vaiko ”evankelioitiinko” miekalla ”oikeaan” uskoon? Siis suvaitiinko luterilaisessa maassa katolilaisia?
Uskontoa käytetään valitettavan usein politiikan, valtapyrkimyksien ja sodankin lietsontaan. Väärinkäyttö ei tee hyvää pahaksi.
Sodat ova vain seurausta sille, että oikeasti olemme hyvin pahoja ja kuvitelma hyvyydestämme on vain kaunista satua. Uskovat eivät ole tästä säännöstä vapaita. Silti Raamattu ei laita vastuuseen lapsia isien pahoista teoista. Joten miksi olisimme vastuussa oppi-isiemme virheistä.