Suomigospel parempaa kuin koskaan, missä on yleisö?

Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen kirjoitti 11.7. ilmestyneen Kotimaan kolumnissa suomalaisen gospelmusiikin yleisökadosta.

Heinosen mukaan suomalainen gospel on tasokkaampaa kuin koskaan, mutta yleisöä ei keikoilla juuri näy.

Kristillisen musiikin legendat ja ikivihreät hittibiisit ovat tuttuja ja rakkaita monelle, mutta miksei uusi kristillinen musiikki tavoita yleisöään. Vai tavoittaako se?

Onko suomalainen gospel musiikillisesti köyhää, vai onko vika lyriikoissa? Vaivaannuttaako se kuulijansa? Olisiko vika sittenkin yleisössä?

Mitä mieltä sinä olet?

Keskustelukommentteja saatetaan käyttää Kotimaan gospelmusiikkia käsittelevässä jutussa.

Noora Wikman

  1. En tiedä, mitä kaikkea tuo käsite suomigospel juuri tällä hetkellä tarkoittaa.

    Porissa Jazzien ja SuomiAreenan aikaan on ollut käynnissä myös Kirkkopuistossa Soi-tapahtuma , jossa monet erilaiset musiikkitapahtumat kirkon sisällä ja kirkkopuistossa on liitetty yhteiseksi tapahtumaksi. Se sai alkunsa jo 1990-luvulla, jolloin kerran Mustan Jazzin yönä nuoriso&co sotki kirkon ympäristön (mm käyttämällä sankarihauta-aluetta vessanaan). Pelkän tiukan vartioinnin tilalle tai lisäksi syntyi tuo pääasiassa vapaaehtoisten vetämä suuri tapahtuma, jossa musiikki vaihtuu pikkupaikallisista porukoista julkkisyhtyeisiin. Itse kuuntelin mm eilen sateessa suuren joukon keskellä Exitiä, mutta en jäänyt illan viimeiseen konserttiin kirkossa, jossa mm yksi idolini Junnu Aaltonen olisi taas soittanut. Perjantai-iltana kirkossa oli Kirkon, SuomiAreenan ja Pori Jazzien yhteisvieras Samuli Kukko ja Virret. Upea konsertti.

    Väkeä on ollut paljon mukana.

  2. Pari lisäajatusta sarjassa gospelbändien sedät ja tädit sekä median kiinnostus:

    Entisillä ”nuorisogospelisteilla” on edelleen oma yleisönsä, se, joka näkee heidät vielä nuorina luullen itsekin vielä olevansa nuoria. (Tähän luokkaan lasken itseni, vanhusnuorena…) Eilen laskeskelin mielessäni, että Simojoen Pekan ensi sointuja kuuntelin jo 1978 Lähetystalon käytävillä ovemme takana. Äskeisessä Nojatuolikirkossa (ja eilisessä Exitissä) soittaneen Make Perttilänkin soittoa kuulin (kotonammekin) jo 1990. Hyvin ovat pojat edenneet ja paljon uutta nuortakin kuulijakuntaakin saaneet, mutta ”nuoria muusikkoja” he eivät enää ole. (Samuli Kukon ja Piirpaukkeen Konevitsan kelloistakin on jo lähes 40 vuotta.)

    Mietin myös mediaa ja ”oikeaoppista” musiikkia. Kannatan uusia haasteita ja niiden esillenostamista. Mietin silti sitä, että Porissa tämän viikon Viini ja virsi-illan kuulija/laulajakunta sai huomattavasti enemmän huomiota kuin ne 800, jotka parin sadan metrin päässä Raatihuoneelta kuuntelivat Nina Åströmiä Kirkkopuistossa. Löytääköhän media enää mitään kerrottavaa suomalaisesta gospelista. Onko se jo liian vanhanaikaista? (Mukava, että Kotimaa haluaa löytää.)

  3. Aika paljon sanottu, että ”parempaa kuin koskaan”. Toki helmiäkin on suuressa joukossa mutta uutta Löytyn Jaakon kaltaista erinomaista lauluntekijää ei meinaa löytyä – tai sitten he vaihtavat maalliselle puolelle leveämmän leivän perässä. Gospelmusiikilla kun ei taida Suomessa elää kukaan. Gospelmusiikin suosion lasku liittyy myös nuorisokulttuurin pirstaloitumiseen: nuorisomusiikkia on niin monenlaista. Gospelmusiikiltakin vaaditaan oikeaa genreä.

  4. Antti Kettunen. Ei pelkästään sinulle, mutta kommentistasi liikkeelle lähtien.

    Gospelmusiikiltakin vaaditaan oikeaa genreä.

    Eiköhän tämänlainen vaatimus juuri jaa joukot niihin jotka tietävät ja niihin jotka vain nauttivat ja niihin, jotka eivät uskalla nauttia, kun jotkut tietävät… Lähes jokainen huippu on alkanut kitaran rämpyttämisestä ja melko alkeellisten esitysten tekemisestä, kahdesta soinnusta tai silleen…

    Vanha jatkaa suomalaisten gospelsetien muistelemista. Vuonna 1976 Vehmaan rippikoululaiset olivat oppineet Löytyn Kala-Pekan ja seuraavana talvena varsin epäpätevä musiikinopettaja sai yleisön pyynnöstä laulattaa parillakymmenellä ysiluokkalaisella pojalla ja kolmella tytöllä usein tuota viisua. En ole vielä tavannut ketään muuta, joka muistaisi Jaakko Löytyn ensimmäisen singlen Taivaanisänkämmenellä… Sekin Vehmaalla löytyi.

    En tiedä, miten vanhan polven (yli)kriittisyys on vaikuttanut nuorempiin. Saako nykynuori olla huono aloittaessaan niin kuin olivat nuo kaikki muut gospelstarat Suomessa ja muualla. Saako nykysuomessa kukaan olla huono…

  5. Lienee tapahtumassa sukupolvenvaihdos ja aina kun tulee tällainen murroskausi tapahtuu notkahdus. Mutta ongelma lienee siinä että meidän sukupolven gospel runoilijat ja säveltäjät ovat niin dominoivassa asemassa edelleen kaikilla kanavilla ja tilaisuuksissa että uudet eivät pääse esiin.
    Siksi olisi kuunneltava herkällä korvalla uusia, uuden sukupolven gospel muusikoita.

  6. Antti Kettunen. Olet varmaan ihan oikeassa. Ajatuksenani oli pikemminkin sanoa se, että nuorten on annettava rämpyttää, jotta joku heistä pääsisi joskus eteenpäin. Laulujahan moni tekee jo siinä vaiheessa. Vähän vinoillen olen sanonut, että Pekka Simojoki harjoitteli fuksipoikana Lähetystalolla meidän oven takana ne soinnut, jotka hän nyt osaa… Hyvä hän tietty oli jo silloin, mutta tällaista uraa ei vielä silloin olisi arvannut…

  7. Minusta gospel – eli populaarimusiiikin muodoilla toteutettua hengellistä musiikkia – on tosi jaloa musaa silloin kun sitä kirjoitetaan sisäpiirille. Se on yksi tapa ylistää Jlaa ja koota yhteen sitä mitä hänestä on opittu.

    Ajatellaanpa toista vaihtoehtoa. Ei olisi gospelia eli hengellista kevyttä musiikkia. Sehän vasta antaisi ankean todistuksen kristikunnasta. Se ei ollenkaan osaisi tuoda asiaansa esiin tämän ajan musiikillisin keinoin. Tätä ajatusleikkia vasten koen gospelin ihan oikeana elämän merkkinä.

  8. Minusta rytmimusiikissa on yleisemminkin tapahtunut sellainen käänne, ettei tällä vuosituhannella ole oikein tullut uusia suuria nimiä, vaan enemmänkin yhden levyn ihmeitä yms. Maallisella puolellakin vanhat parrat vetävät stadionin täyteen parhaiten. Bruce oli muuten kova;) Gospelin viimeiset suuret nimet ovat 90-luvulta.

  9. Äärimmäisen hyvä kirjoitus Juhalta. Oon 33-vuotias nuorisotyöntekijä ja kohta teologian maisteri ja toivottavasti pappi. Oon seurannunt gospelpiirejä kymmenen vuotta aktiivisesti. Uskon, että keikkojen hiipumiseen on syynä nuorisokulttuurin sirpaloituminen ja se, että srk:n nuorisotyössä tehdään luullakseni vähemmän yhteisiä reissuja tapahtumiin kuin ennen, eli vaikka kymmenen vuotta sitten.

    Soitan itse Lunastamo-nimisessä bändissä, ja oon sitä mieltä, että se on hyvää gospelia. Sekä musiilikkisesti että sanoituksellisesti. Aika erikoisen suurilta nuo Timo Pöyhösen kertomat liksat kuulostavat. Meidän, eli tuntemattoman bändin kulut ovat matkat, äänentoisto, ruoat ja noin 300 euroa. Ei ole kamalan kallista ja hinta-laatu on ihan parasta a-luokkaa.

Kotimaan Toimitus
Kotimaan Toimitus
Kotimaan toimitus katselee ja kommentoi, hämmästelee ja analysoi.