Keskustelu asevelvollisuudesta käy vilkkaana. Kuuluva osa keskustelijoista on sen lakkauttamisen kannalla. Mitä heillä on tarjota tilalle?
Kysymys Jehovan todistajista herätti jälleen keskustelun asevelvollisuusjärjestelmästä. Jehovan todistajien vapauttamiseen päädyttiin 1980-luvulla. Heidän laittamisensa vankilaan totaalikieltäytyjinä oli silmiinpistävä ja humanitaarisesti vaikea menettely. Heidän vapauttamisensa palveluksesta on puolestaan poikkeus, joka rajoittuu vain yhteen uskontokuntaan. Siksi selvitys oli tarpeen.
Prof. Jukka Kekkosen tekemä selvitys sisältää kolme vaihtoehtoa. 1) muutetaan perustuslain sanamuotoa sopimaan yhteen Jehovan todistajien vakaumuksen kanssa, 2) laajennetaan asevelvollisuuden valikoivuutta, 3) vapautusmenettelyä laajennetaan muihinkin vakaumuksiin.
HS:n pääkirjoitus (10.5.) arvioi vaihtoehtoehtoja. Niistä jokainen sisältää sen riskin, että asevelvollisuusjärjestelmän perusta heikkenee. HS:n mukaan ”täysi vapautus ei voi olla ilmoitusasia. Jonkinlainen arviointimenettely tarvitaan”. Aiemmin siviilipalvelukseen hakeutuvien vakaumuksen arvioi lautakunta. Ei tuntuisi hyvältä päätyä lautakuntaan, joka arvioi asevelvollisuudesta vapautettavien vakaumusta. Nousee nimittäin kysymys, mikä olisi objektiivisesti kestävä peruste vapauttamiseen.
_ _ _
HS-raati (82 vastaajaa) otti 11.5. kantaa varusmies- tai siviilipalveluksen suorittamiseen edellisen päivän pääkirjoituksen pohjalta. Raatilaisten enemmistö, 33%, oli yleisestä asevelvollisuudesta luopumisen kannalla. 29% halusi velvollisuutta sekä miehille että naisille. 20% kannatti miesten asevelvollisuutta hieman nykyistä laajemmin, vakaumukseenliittyvin poikkeuksin. Lähinnä nykyistä järjestelmää siis kannatettiin vasta kolmantena vaihtoehtona.
Esitetyt perusteet yleistä asevelvollisuutta vastaan olivat moninaisia. Sitä pidettiin vanhakantaisena, taloudellisesti ja maanpuolustuksellisesti kestämättömänä, miehiä syrjivänä. Liisa Jaakonsaari tiivisti, että ”Suomi on yleisen asevelvollisuuden ulkomuseo. Ilmiötä ei ole enää juuri missään Euroopan maassa.” Vaihtoehtona esitettiin palkka-armeijaa, kodinturvajoukkoja ja NATO-jäsenyyttä.
_ _ _
Miten nämä vaihtoehdot toimisivat? Asiaa selvitti Siilasmaan työryhmä pari vuotta sitten. Palkka-armeija, 60 000 miestä, maksaisi 5 mrd, yli kaksi kertaa enemmän kuinasevelvollisuuteen perustuva 230 000 miehen armeija. 60 000 palkkasotilaalla ei koko Suomea puolusteta, ehkä Kehä III sisäpuolta? Mistä sopivat palkkasotilaat saadaan? Vaikkapa Ruotsissa se on osoittautunut vaikeaksi. Siellä on havahduttu uudelleen oman maan puolustuskyvyn tasoon. Yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen voi johtaa sotilasliittoon ja puolustusmenojen kasvuun.
Palkka-armeijoihin rekrytoituu kapea osa yhteiskuntaa. Näin armeija ja muu yhteiskunta eriytyvät toisistaan. Lopputuloksena voi olla, että palkka-armeija menettää kansan tuen. Yleisenasevelvollisuuden puolesta voidaan sanoa, että se ylläpitää laajaa maanpuolustustahtoa. Se on taloudellisempi kuin palkka-armeija ja mahdollistaa koko suuren ja harvaan asutun maan puolustamisen. Se on mahdollinen myös sotilasliiton jäsenelle, kuten Viron esimerkki osoittaa.
_ _ _
Ulkomuseoista voi löytyä toimiviakin asioita. Jukka Tarkan kolumnissa Venäjän asevoimien noususta (ESS) noin kuukausi sitten oli terävä havainto. Useimmat Länsi-Euroopan maat ovat toinen toisensa jälkeen tahattomasti riisuneet itsensä aseista puolustusmenoja leikkaamalla. Ensin on mennyt operatiivinen hyökkäyskyky ja sen jälkeen myös puolustuskyky. Vahvat asevoimat on esimerkiksi Kreikalla, Turkilla, Itävallalla ja Sveitsillä. Tietääkseni niissä on asevelvollisuus ja Sveitsissä kansanmiliisi.
_ _ _
HS:ssa 10.5. sivuttiin myös kysymystä sikhien turbaaneista, joka on heidän uskontonsa näkyvin tunnusmerkki. Iso-Britanniassa sikhien parrat ja turbaanit sallittiin kaikilla elämänalueilla 1982. Sikhit käyttävät myös sotilaina turbaaneja. Ilmeisesti se on tehty mahdolliseksi kypärän kanssa.
Pidän periaatteessa tärkeänä eri uskontojen tasa-arvoa ja uskontojen kannattajien mahdollisuutta suorittaa asevelvollisuus, kunhan eri uskontojen huomioon ottaminen on kohtuudella mahdollista palveluksen arjessa.
Pekka Särkiön kannanotto yleisen asevelvollisuuden puolesta on kieltämättä perusteltu. Omalta osaltani lisäisin kolme näkökohtaa, joista ensimmäinen on mielestäni Suomen puolustuksen kannalta elintärkeä, kaksi muuta kosmeettisia sivuseikkoja, joihin yleinen mielenkiinto/ – mielipide herkästi takertuu: 1) Suomen tulee liittyä Natoon 2) vapautettakoon tavalla tai toisella Jehovan todistajat edelleen palveluksesta 3) Sikhejä mahdollisimman paljon armeijaan turbaaneilla tai ilman.
Päädyin aikoinaan tuon lautakunnan eteen. Puheenjohtaja esitti yhden ainoan kysymyksen, ilmeisesti muodon vuoksi. Lautakunnan jäsenet näyttivät väsyneiltä kuulusteltuaan aamupäivän kuluessa ties kuinka monta sivarikokelasta. Siihen aikaan kai lähestulkoon kaikki siviilipalvelukseen hakevat myös hyväksyttiin, joko sotilaspiirissä tehdyssä esikuulustelussa tai sitten lautakunnassa.
Tuolloin siviilipalvelus oli vain hieman pitempi (12 kk) kuin asepalvelus (11 kk tai 8 kk). Jos vaihtoehtoina ovat siviilipalvelus ja palveluksesta vapauttaminen, saattaa tutkittavia olla selvästi enemmän kuin tuolloin.
Sikhejä Intiasta?
Juha,olet oikeassa, että tutkittavia voi olla varsin runsaasti, jos vaihtoehtoina ovat palvelus tai siitä vapautuminen. Käytäntö johtaisi valikoivaan asevelvollisuuteen ja ennen pitkää palkka-armeijaan.
Juha, minunkin toiveeni on, että maahanmuuttajia olisi nykyistä runsaammin varusmiespalveluksen suorittajissa, jo yhteiskuntaan integroitumisen vuoksi.
Juha Kajander,
olit ilmeisestikin asevelvollisten tutkijalautakunnan edessä vuoden 1969 jälkeen.
Lautakunta oli 60-luvulla aika tiukka ja hylkäsi monia pasifistisen vakaumuksen perusteella siviilipalvelukseen pyrkineitä. Tästä sukeutui protestiliike. Ryhdyttiin keräämään allekirjoituksia vetoomukseen, jossa tutkijalautakunnan hylkäämiä siviilipalvelukseen pyrkineitä kehotettiin pitämään kiinni vakaumuksestaan ja jatkamaan kieltäytymistään.
Tämä johti ns. yllytysoikeudenkäyntiin, jossa ehdittiin jakaa lukuisa määrä sakkotuomioita ja ainakin puoli tusinaa ehdottomia vankeustuomioita, ennen kuin prosessi keskeytettiin. Siinä vaiheessa allekirjoituksia oli jo – jos oikein muistan – 2500, paljon joka tapauksessa. Vankeutta tuli jatketusta kehottamisesta rikokseen. Itse sain 15 kuukautta, Erkki Tuomioja ja Ilkka Taipale kaiketi 14 kuukautta, samoin Ilkka Uotila alias Stig Framåt. Pitkän prosessin tuloksena maksoin sakot oikeuden halventamisesta, sillä muilta osin tuomio ”suli” pois.
Tällaiseen lautakuntamenettelyyn ei mielestäni voi olla paluuta. Lyhyessä keskustelussa on mahdotonta vakuuttua siitä, onko toisen vakaumus aito vai keksittyä. Helposti käy niin, että ratkaisevaksi tekijäksi muodostuu lautakunnan jäsenen oma näkemys, ei arvio tutkittavan vakaumuksen aitoudesta.
”Yleisenasevelvollisuuden puolesta voidaan sanoa, että se ylläpitää laajaa maanpuolustustahtoa.” sanoo Särkiö.
Olen samaa mieltä. Kuten jossain aiemmassa kommentissani totesin, on yleisellä asenteella suuri merkitys myös tässä asiassa.
”Lyhyessä keskustelussa on mahdotonta vakuuttua siitä, onko toisen vakaumus aito vai keksittyä.” kirjoittaa Jorma. Olen tästäkin samaa mieltä.
Yksi peruskysymys on pakko tehdä: Onko suomalaisessa elämäntavassa jotain niin ainutlaatuista, että sitä kannattaa asein varjella?
Me tiedämme kokemuksesta, että joku suurvalta voi ottaa palasia maastamme, jos niin asiakseen katsoo. Nykyinen voima on sellaista, ettei meillä keritä nenää niistää, jos joku suurvalta päättää ottaa osan maastamme. Tässä vaikuttaa hinta-laatusuhde. Jos meillä on vastustuskykyä, niin jollekkin maatilkulle voi tulla liian iso hinta.
Vakaumuksien tutkiminen on vaikeaa, mutta tksi kysymys siinäkin yhteydessä pitäisi tehdä: Onko vakaumuksellisille yhdentekevää minkälaista elämänmuotoa täällä harjoitetaan? Jos aiemmin tämä ei olisi ollut vanhemmillamme mietittynä, monet meistä miettisivät asioita ihan jossain muualla. Mikä on siis moraalista ja mikä ei?
Jorma Hentilä. Itse 60-70-luvulla opiskelijana Helsingissä eläneenä koen, että tuosta ajasta otetut esimerkit harvoin kertovat ”koko totuutta”, jos sellaista nyt yleensä onkaan olemassa.
Kurkistin Wikin avulla tuohon aikaan, ja löysin esim sen, miten kuuluisimmasta aseistakieltäytyjästä kerrottiin näin: ”Erik Schüllerista itsestään tuli myöhemmin taistolaisuuden kannattaja, ja vuoden 1970 lopussa hän kehotti Tiedonantajassa vasemmistolaisesti ajattelevia käymään armeijan hankkiakseen hyödylliset aseenkäsittelytaidot tulevaa vallankumousta varten.”
Silloin tuntui, että monet puhujat eivät puhuneet niinkään pasifismista kuin politiikasta eivätkä taustavaikuttajien piilotoiveetkaan kohdistuneet kovin pasifistisen Suomen tulevaisuuteen, mikäli naapurivaltioiden vaiheita yhtään seuraili…
En tällä halua puhua varsinaisesti politiikasta, vaan senkin ajan realismista, kun sen tänne nostit.
Itse asiasta:” Objektiivisesti kestävän perusteen” etsiminen on mielestäni tärkeää.
Eikö koko sodan mahdollisuus pitäisi kyseenalaistaa? Mitä saavutetaan sillä, että otetaan maata joltakin toiselta ja sitten se jätetään hoitamatta? Viipurin purkaminen kortteleittain kertoo homman mielettömyydestä jotakin. Miten hieno se kaupunki olisi, jos se olisi pidetty kunnossa.