Suomen suurlähetystön avajaisia vietettiin Bogotássa lokakuussa komeissa puitteissa. Paikalla oli muun muassa pääministeri Juha Sipilän johtama 30-henkinen yritysneuvottelukunta sekä useita Kolumbian valtionhallinnon merkkinimiä. Tilaisuudessa juhlittiin 100-vuotiasta Suomea, lähetystön avajaisia ja kaupallisten yhteyksien avaamista Suomen ja Kolumbian välille.
Puheessaan pääministeri Sipilä kertoi toimikunnan ja suurlähetystön tavoitteena olevan kaupallisen yhteistyön kehittäminen mm. koulutuksen, energiatuotannon, jätteenkäsittelyn, kaivostoiminnan ja tietoturvallisuuden aloilla. Tavoitteet ovat hyviä, mutta erityisesti sodasta toipuvassa Kolumbiassa ne on asetettava laajempaan asiayhteyteen, jossa otetaan vakavasti yhteiskunnan kehittäminen ihmisten ehdoilla.
Keskustelin juhlissa useiden yritysneuvottelukuntaan kuuluvien yrittäjien kanssa. Heidän toiveenaan oli viennin lisääminen Suomesta Kolumbiaan.
Keskusteluissa kävi ilmi, kuinka vähän osa yrittäjistä tiesi Kolumbian tilanteesta. He eivät tienneet ihmisoikeusloukkauksista ja ihmisoikeuspuolustajien murhista, eivät puolisotilaallisten joukkojen toiminnasta, eivät korruptiosta, eivät maan poliittisesta tilanteesta eivätkä ympäristöongelmista. Viennin lisääminen ja kaupallisen yhteistyön kehittäminen ovat toki hienoja asioita. Oikein hoidettuna.
Valitettavasti monet kansainväliset yritykset eivät kunnioita paikallisia lakeja, eivät ihmisoikeuksia eivätkä ympäristösäädöksiä. Monet suuryritykset vievät rikkaudet ja jättävät jälkeensä tuhoa. Yrityksien johto, osakkaat ja kuluttajat eivät tiedä, kuinka yrityksen paikalliset alihankkijat toimivat, eivätkä esimerkiksi sitä, miten maat yrityksen toimintaan on hankittu.
Ymmärrän, että suomalaisten pienyritysten toiminta ei ole suoraan verrattavissa kansainvälisten suuryritysten toimintaan. Ongelmat voivat kuitenkin olla samoja, jos yrityksillä ei ole tarpeeksi tietoa kumppanimaan tilanteesta eikä yritysvastuuta kanneta. Kuinka suomalaiset yritykset suhtautuvat maan lakeihin ja säädöksiin, ihmisoikeustilanteeseen, korruptioon ja ympäristökysymyksiin, on erittäin tärkeä kysymys, ei vain yrityksen kohdemaan kannalta, vaan myös suomalaisten kuluttajien kannalta.
Sopeutuminen kaupankäyntiin vieraassa kulttuurissa voi olla ongelmallista. Hauraissa valtioissa systeemi ei toimi samoilla säännöillä, usein systeemiä ei edes ole. Köyhissä maissa rakenteet, kuten verotus, lupaprosessit ja maanomistuksen järjestelyt ovat hyvin vaihtelevia.
Jotta ymmärtäisi kolumbialaisia, on ymmärrettävä yhteiskunnan totaalinen kahtiajakautuminen, polarisoituminen ja epätasa-arvo. Polarisaatio ja korruptio johtavat siihen, että koko yhteiskunta toimii suhteilla, raha on valtaa, raha tuo suhteita ja suhteet tuovat lisää valtaa. Köyhimmillä ei ole suhteita, joilla he hankkisivat itselleen oikeutta tai jotta he voisivat ikinä parantaa asemaansa. Kaikki ja kaiken voi ostaa. Keskitason BKT ei takaa yhteiskunnallista tasa-arvoa.
Kolumbiassa ihmisoikeusrikkomukset ja ympäristötuhot ovat arkipäivää. Ammattiliittojen edustajat, ihmisoikeuspuolustajat ja pienviljelijät ovat jatkuvassa vaarassa. Pelkästään tänä vuonna yli 200 ihmisoikeuspuolustajaa on murhattu. Pienviljelijöitä, jotka puolustavat maaoikeuksiaan, ajetaan pois tiloiltaan tai tapetaan.
Perusoikeudet eivät monen kolumbialaisen osalta toteudu. Koulutusta, terveydenhuoltoa, puhdasta vettä ja viemärijärjestelmiä ei monilla alueilla ole tai ne ovat riittämättömiä. Haasteena on myös valtionhallinnon puuttuminen suurimmasta osasta maata. Useilla alueilla ei ole poliiseja, eikä oikeuslaitoksen edustajia.
Työläisten palkkataso on niin alhainen, ettei se riitä perheen peruselintarvikkeisiin saati lasten koulutukseen. Työtä tehdään maanantaista lauantaihin ja työpäivät ovat työmatkoineen usein 14 tunnin mittaisia. Minimipalkka on 265 dollaria kuussa, mutta peruselämiseen menee 400 dollaria kuussa.
Ymmärrän, etteivät suomalaiset pienyritykset ole vastuussa maan tilanteesta. Kuitenkin on sekä Kolumbian että kansainvälisten yritysten etu luoda demokraattinen, ihmisoikeuksia kunnioittava ja rauhallinen maa. Vaikuttamistyöllä ja yritysvastuun kantamisella suomalaisetkin yritykset voisivat vaikuttaa maan poliittiseen sekä taloudelliseen tilanteeseen positiivisesti.
Toisaalta kehitysyhteistyöllä, kuten Lähetysseuran hankkeilla, luodaan pohjaa sille, että kauppaa voidaan käydä. Ihmisiä koulutetaan, heille tarjotaan psykososiaalista tukea ja annetaan keinoja rauhanomaiseen konfliktinratkaisuun sekä pyritään parantamaan elämänlaatua. Vaikuttamistyöllä taas pyritään vaikuttamaan perusoikeuksien toteutumiseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, ympäristön huomioon ottamiseen sekä luomaan puitteita toimivalle yhteiskunnalle, demokratialle ja kestävälle rauhalle.
Paneutumisella huolellisesti maan tilanteeseen, pelaamalla reilua peliä, kuuntelemalla paikallisyhteisöjä, kansalaisjärjestöjä, kirkkoja ja seurakuntia myös yritysmaailma voi hankkia arvokasta tietoa ja kokemusta siitä, miten yhteistyötä voidaan ja miten sitä tulisi tehdä.
Toimimalla mahdollisimman hyvin ihmisten ehdoilla voidaan luoda luottamusta ja toivoa paremmasta. Uskon, että parhaat tulokset saavutetaankin yhteistyöllä; oikein suunnatuilla kehitysyhteistyöhankkeilla sekä yritysvastuuta kantavien yritysten avulla.
Riikka Leskinen
kirkollisen työn koordinaattori Latinalaisessa Amerikassa
Kolumbia kuuluu virallisesti ylemmän keskitulon maihin, mutta se on samalla yksi maailman eriarvoisimpia maita. Kansalaisten väliset tuloerot ovat valtavat ja varsinkin maanomistus on keskittynyt harvojen käsiin. Kolumbian alkuperäiskansat ja afrokolumbialainen väestö ovat heikoimmassa asemassa, ja heidän asumansa maakunnat ovat maan köyhimpiä ja väkivaltaisimpia.
