Suomen Lähetysseura kyykytti seurakuntia

Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen Helsingin Paavalinkirkossa osallistui lauantaina (8.6.) 482 edustajaa, joista valtaosa seurakuntien valtuuttamia edustajia.

Kokouksessa toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä tehtiin esitys, jossa suunnitelmaan olisi kirjattu, että parisuhteensa rekisteröineitä ei pitäisi siunata eikä lähettää lähetystyöhön. Esityksen tehneen edustajan puheenvuoro oli asiayhteyden ensimmäinen. Esityksen jälkeen käytettiin noin 10 puheenvuoroa. Kokouksen puheenjohtajalla kirkkoherra Jorma Parviaisella oli hyvin aikaa päättää miten menetellä esityksestä äänestettäessä. Asiantuntijoina puheenjohtajan käytettävissä olivat asianajaja Arto Palsala ja pitkäaikainen lähetysjohtaja Seppo Rissanen ja käytännössä koko järjestön johto. Puheenjohtajan käytössä oli kokouksen menettelytapajärjestys, jonka mukaisesti hän toteutti kokouksessa koeäänestyksen.

Äänestyksen kohteena olleen esityksen aihepiiri oli ennen kokousta ollut paljon julkisuudessa. Esitys tuli silti kokousedustajille yllätyksenä, tuskin kuitenkaan Lähetysseuran johdolle. Seurakuntien edustajat joutuivat tilanteeseen, jossa voimakkaasti Lähetysseuraa jakava asia kaadettiin äänestysmenettelyllä kokousedustajien ratkaistavaksi heitä loukkaavalla tavalla. Koeäänestyksessä jokainen edustaja – kannastaan riippumatta – joutui paljastamaan kantansa nousemalla seisomaan. Edustajia seisotettiin niin pitkään, että osallistujien oli helppo tarkistaa millä kannalla kukin on. Näin Lähetysseuran johdon itse aiheuttama kysymyksenasettelu periaatteessa levitettiin jokaiseen suomalaiseen seurakuntaan. Suljettu lippuäänestys ei tapahtunutta muuksi muuta.

Suomen Lähetysseura korostaa olevansa seurakuntien järjestö. Toiminnanjohtaja Seppo Rissanen, aikooko Suomen Lähetysseura jatkossakin kohdella ylintä päätäntävaltaa käyttäviä seurakuntien edustajia edellä kuvatulla tavalla? Miten voimme turvata seurakuntien edustajien asiallisen kohtelun ja oikeusturvan Suomen Lähetysseuran vuosikokouksissa?

Teijo Peltola

Kirkkoherra, Tammela

  1. Maija Mäkelä,
    homoseksuaalisuus tai eläminen rekisteröidyssä parisuhteessa ei ole lain tarkoittama hyväksyttävä peruste asettaa henkilö eriarvoiseen asemaan. Oikeustapauksia on. Vaasan hallimto-oikeus totesi Laupuan hiippakunnan tuomiokaputulin menetelleen (Laulajan aikana) ehdollepanopäätöksessä lainvastaisesti, kun se jätti asettamatta papin ehdolle sillä perusteella, että tämä eli samaa sukupuolta olevien parisuhteessa, ja palautti asian tuomiokapitulille. Tuomiokapituli tyytyi hallinto-oikeuden ratkaisuun.

  2. se miten tai kenen kautta uutinen tuli julkisuuteen taitaa olla se pienin tekijä tässä konkurssissa?

    Korostan, että minun mielestäni tämä uutinen oli hyvä uutinen. Mutta se ei poista sitä asiaa, että uutisen julki tulemiseen liittyi mielestäni vakava moraalinen ongelma. Jos tässä asiassa annetaan periksi, niin missä muissa? Onko seurakunnan diakoniatyön johtokunnan jäsenten jatkossa ihan ok lörpötellä naapureilleen, ketkä saavat diakonia-avustuksia? Ovatko seurakuntien työntekijöiden kaikki perheasiat, sairaudet, luottotiedot ym. jatkossa julkisia, mikäli yksittäinen seurakuntaneuvoston jäsen niin ajattelee?

    Ei pidä heittää lasta pesuveden mukana. Jonkun asian kiivas puolustaminen tai vastustaminen ei saa johtaa siihen, että luottamuksen pettäminen on ok. Tarkoitus ei pyhitä keinoja – ei Suomen lain edessä, eikä luterilaisen tunnustuksen mukaan.

    Minun mielestäni nämä asiat ovat ihan julkisia. Eihän niissä ole mitään salailtavaa.

    Tämä juuri on se todella pelottava ajatus: että jokainen saa itse määritellä, mikä on julkista ja mikä ei – välittämättä laista ja järjestyksestä tai yhteisön yhteisistä moraalisäännöistä.

  3. Koirat ovat viattomia luontokappaleita toisin kuin ihmiset. Ne tekevät palvelutyötään muun muassa sokeiden, vammaisten ja rikollisten etsinnän ja taltuttamisen parissa (opaskoirat, vammaisten apukoirat, huumekoirat, poliisikoirat). Vahtikoirat ovat myös tarpeellisia suojelemassa ihmisten koskemattomuutta. Koirat eivät ole syntisiä kuten ihmiset.

  4. Jorma Hentilä. Anteeksi myöhäinen vastaus. Olin poissa verkosta.

    Kirjoitit näin:

    homoseksuaalisuus tai eläminen rekisteröidyssä parisuhteessa ei ole lain tarkoittama hyväksyttävä peruste asettaa henkilö eriarvoiseen asemaan

    Kopioin vuosikokouksen äänestysesityksen ja boldaan siinä esitetyt perusteet:

    ”Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.”

    Onko näillä perusteilla tehdyistä päätöksistä ennakkotapauksia? Tässä ei puhuta lähtijöiden oikeuksista vaan ulkomaalaisista yhteistyökumppaneista/ vastaanottajapuolesta ja heidän arvoistaan, jotka ovat laillisia heidän omissa maissaan.

  5. Ehkä kysymys pitääkin esittää niinpäin, että mitkä asiat olivat niin salaisia, ettei niistä olisi saanut kertoa?
    Minä en tarkoita ollenkaan esim. lähettien parisuhdetta tms. vaan SLS toimintaa. Ekö lähettien hankkiminen jne. ole julkista toimintaa, josta myös tukea antavien seurakuntien ja yksityishenkiöiden on hyvä tietää? Siis keitä he tukevat rahoillaan.
    SLS vastasikin jo osittain tähän uudessa uutisessa.
    No, ei tästä sen enempää.
    Kentällä vaan ihmetellään.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.