Suomalaiset kokevat tulevaisuuden turvattomampana kuin kertaakaan yli 35 vuoteen. Tämän osoittaa pari päivää sitten julkaistu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuosittainen kyselytutkimus.
Itse asiassa en edes tiedä, milloin viimeksi – ja onko koskaan – vuodesta 1964 tehty tutkimus saanut tulokseksi, että 63% suomalaisista kokee tulevaisuuden turvattomana. Kriisitietoisuus on tavoittanut suomalaiset. Useimmilla on lähipiirissään kokemusta työttömyydestä ja talousvaikeuksista. Kaukaisemmat huolet tulevat lähelle median kautta.
_ _ _
Suurinta huolta suomalaiset kokevat työllisyydestä, terrorismista, taloudesta, turvapaikanhakijoista, Syyrian tilanteesta ja ilmaston lämpenemisestä. Kysely on tehty viime marraskuussa.
Sen jälkeen kehitys on syventynyt huolta lisäävään suuntaan. Välimeren yli alkuvuoden aikana Kreikkaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden luku ylittää vuoden takaisen määrän. Säiden lämmetessä tulijoiden määrä uhkaa nousta aiempaa suuremmaksi, mikä johtanee entistä tiukempaan vastaanottopolitiikkaan.
Kiristyneeseen ilmapiiriin liittyy maahanmuuttajamiesten uudenvuoden yönä naisiin kohdistama väkivalta Saksassa ja myös Helsingissä. Dublinin sopimus ja taakanjako EU-maiden kesken eivät ole toimineet. EU:n kulmakiviin kuuluva vapaa liikkuvuus uhkaa romuttua. Itävalta on ollut jo aikeissa sulkea rajansa. Seuraako Saksa esimerkkiä?
Alas pudonnut öljyn hinta puolestaan uhkaa romahduttaa öljyntuottajamaiden talouden. Tämä herättää kysymyksen Venäjän tulevaisuudesta, missä öljytulojen romahtaminen on saanut pankit ja yritykset sekä yksityiset ihmiset vaikeuksiin. Epävakauden lisääntyminen naapurissa on myös turvallisuusriski.
_ _ _
Ihmiset etsivät kirkon sanomasta kestävää perustaa ja turvaa elämälleen turvattomuuden maailmassa. Onko viestimme kirkkona tällä hetkellä turvallisuutta vahvistava? Vai onko viesti edelleen turvallisen hyvinvointiyhteiskunnan ajoilta, jolloin suuren enemmistön turvallisuus oli itsestään selvyys ja viesti kohdistui esimerkiksi vähemmistöjen aseman kohentamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon?
Apua tarvitsevia ei edelleenkään voida unohtaa. Silti on tarkkaan pohdittava, missä on tällä hetkellä oikea huomion ja avun painopiste, samalla kun yhteiset voimavarat näyttävät hupenevan. Onko se maahanmuuttajien kotouttamisessa, työllisyyden kohentamisessa ja työttömyyden hoidossa, huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamisessa, uskottavan maanpuolustuksen ylläpitämisessä vai etuuksien laajentamisessa uusille ryhmille?
Oikeuksien kasvattamiseen tähtäävä politiikka merkitsee usein huomion, hyväksynnän ja yhteisten voimavarojen kohdentamista ryhmille, jotka halutaan nostaa huomion piiriin. Eri vähemmistöillä on vahva lobby ajamassa niiden asiaa. Tässä ei ole mitään väärää. Jokainen saa ajaa asiaansa.
Yhteiskunnalla ja sen päätöksenteolla on kuitenkin rajallinen mahdollisuus reagoida kaikkiin ääniin. Joku asia saattaa saada kokoaan suuremman huomion ja sen rinnalla suuremmat kysymykset jäävät taka-alalle. Suomalaisessa yhteiskunnassa keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta oli ykkösaiheita, mutta on hiljentynyt viimeistään kestävyysvajeen, valtion velan ja pakolaiskriisin mittasuhteiden valjettua.
_ _ _
Nyt tarvitaan luottamusta vahvistavaa viestiä. Sotaveteraani Hannes Hynönen (10.1.1913-30.11.2015) jätti henkisenä testamenttinaan kehotuksen: ”Luottakaa Jumalaan ja opettakaa se luottamus myös lapsillenne. Se on ainoa turva”.
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte.” (Jer 29:11-13).
Yhteinen työ turvallisen tulevaisuuden rakentamiseksi sekä toivo ja luottamus Jumalaan auttavat eteenpäin. Kaikesta selvitään.
Suomalaiset vaikuttavat olevan kovin heiluvaista ja puoltaan vaihtavaa sorttia mikä tulee esille esim. puolueiden kannatusmittaus gallupeissa. Nyt SDP on noussut ykköspuolueeksi kannatuksella mitattuna. Mitä näkyvää SDP on tehnyt saadakseen kannatuksen nousua? Ehkä kysymys onkin siitä, että hallituspuolueisiin pettyneet ilmoittavat nyt kannattavansa SDPtä. Mutta jos SDP vielä joskus pääsisi hallituspuolueeksi, niin mitä keinoja sillä olisi yhtään sen enempää kuin nykyisillä hallituspuolueillakaan nostaa tätä maata nousuun? Ts, Perustuuko SDPn kannatuksen nousun kuplaan, mikä on täynnä ilmaa?
Tämä ei ole kannanotto minkään puolueen pussiin. Havannoin vain nykypäivän tosiasioita.
Suomessakin on kauan ollut tilanne, että meidän inhimilliset perustarpeemme ovat olleet tyydytettyinä. Meillä on ollut katto pään päällä, lämpöä, ruokaa, vaatteita, koulutus, terveydenhoito, työtäkin jne. Kun vajausta alkaa ilmetä perusterpeiden täyttämisessä, niin silloin ihmisille vähemmän tärkeät/välttämättömät seikat jäävät sivuun ja jokainen alkaa taistella perustarpeidensa tyydyttymisen puolesta ja vaatii niiden täyttämistä.
Kiitos Salme kommentista. Päivän Hesarissa tohtorikoulutettava pohti mielipiteessään sitä, miksi välttämättömiä korjauksia ja uudistuksia esimerkiksi talouden tasapainottamiseksi ei saada tehtyä hallituspohjasta riippumatta. Hän viittaa ”vetokratiaan”; monien vaikutusvaltaisten ryhmien edut ovat syvällä järjestelmässä ja saavat heidät ”vetoamaan” välttämättömiä muutoksia vastaan. Siksi järjestelmää ei saada muutettua vaikka se on rakennettu alhaisen työttömyyden, nuoremman väestörakenteen ja talouskasvun oloihin.
Kannattaa huomioda, että turvattomuuden kokeminen on kovin subjektiivinen juttu. Yleisesti ottaen on kai esim. poliisin tietoon tulleiden rikosten kokonaismäärä laskussa (paitsi petoksien osalta).
http://yle.fi/uutiset/turvallisuuden_tunne_ei_aina_seuraa_tilastoja__turvapaikanhakijatilanne_vaikuttanut_varmuudella/8610189
Seija Rantanen on oikeassa. Ja keidenkään hätää ei tietysti sovi vähätellä, tyyliin: ”ole hiljaa ongelmistasi, tässä on nyt tärkeämpiäkin asioita”.
Pekka Särkiö kirjoittaa bloginsa lopussa seuraavasti: ”Suomalaisessa yhteiskunnassa keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta oli ykkösaiheita, mutta on hiljentynyt viimeistään kestävyysvajeen, valtion velan ja pakolaiskriisin mittasuhteiden valjettua.”
Keskeinen syy keskustelun hiljentymiseen oli sekin, että sukupuolineutraali avioliitto hyväksyttiin eduskunnassa.
Seija, nyt ihmisissä huolta herättävät asiat kuten työttömyys, taloustilanne, ilmastonmuutos, turvapaikanhakijoiden suuri määrä, eivät näy rikostilastoissa kuin ehkä pieneltä osin. Luonnollisesti on hyvä, että esimerkiksi henkirikoksen määrä on laskenut, vaikka Suomi onkin Euroopan kärkimaita väkivaltarikollisuudessa.
Voisi silti ajatella, että sukupuolineutraalin avioliiton voimaantulo maaliskuussa 2017 ja sen merkitys näkyisi edelleen keskustelussa: miten yhteiskunta silloin muuttuu?
Eihän se keskustelu hiljentynyt ole. Esimerkiksi Kotimaa 24:ssä siitä keskustellaan edelleen lähes joka päivä.
Ja on syytäkin. Avioliittokysymys -ja ylipäätään seksuaalivähemmistöjen yhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi – on kirkossa ihan erilainen kysymys kuin yhteiskunnassa.Se liittyy esim. samasukupuolisissa suhteissa elävien hyväksyntään kirkon työntekijöiksi. Täyttä hyväksyntää he eivät työntekijöinäkään nauti. Esim. piispat Simo Peura ja Jari Jolkkonen ovat todenneet, että vaikka juridiselta kannalta katsottuna parisuhteen rekisteröinti ei ole este toimia kirkon työssä niin asiaa ei ole ratkaistu teologiselta kannalta (Jolkkosen haastattelu Kotimaassa 23.1.2014; Peuran mielipide Kotimaassa 6.12.2014). Kysymys on myös yksi keskeisimmistä ekumeenisia suhteita ajatellen.
Spn-avioliitosta ei enää keskustella sekulaarin median puolella. Kirkollisella areenalla (lähinnä K24) asiaa pidetään vielä vireillä, koska päämäärä on saada kirkkokin taipumaan ja muuttamaan avioliittokäsitystään ja vihkimään spn-pareja.
Äskeiseen kommenttiini tuli virhe. Piispa Simo Peuran mielipide julkaistiin Kotimaassa 6.2.2014 eikä 6.12.2014
Sari R-L: ”Esim. piispat Simo Peura ja Jari Jolkkonen ovat todenneet, että vaikka juridiselta kannalta katsottuna parisuhteen rekisteröinti ei ole este toimia kirkon työssä niin asiaa ei ole ratkaistu teologiselta kannalta (Jolkkosen haastattelu Kotimaassa 23.1.2014; Peuran mielipide Kotimaassa 6.2.2014). Kysymys on myös yksi keskeisimmistä ekumeenisia suhteita ajatellen.”
Näinhän se on. Teologisia ongelmia on, mutta ne eivät voi olla syy juridiseen syrjintään – ja päinvastoin: juridiset perusteet eivät voi olla syy teologisten syiden ohittamiseen eivätkä syy kenenkään painostamiseen kirkossa toimimaan vastoin omaatuntoaan.
Laki maanpuolustuksesta on hyvä esimerkki: jokainen Suomen kansalainen on velvollinen puolustamaan maatamme, mutta ketään ei tässä pakoteta toimimaan vastoin omaatuntoaan. Laki ja teologia eivät siis aina kulje saumattomasti käsi kädessä. Avioliittonäkemys on varmasti toinen samanlainen asia.
Eikä se ekumeniakaan ole ihan mitätön juttu. Sen ovat saaneet tuta kaikki ne kirkot, joissa spn-avioliitto on tullut hyväksytyksi kirkkojen uudeksi avioliitto-opetukseksi. Suhteet suurimpiin kirkkokuntiin ja jopa oman luterilaisen tunnustuskunnan sisällä ovat menneet poikki. Vaivalla vuosisatojen ajan rakennettu voidaan tuhota hetkessä.
Kirkko pelkkänä yhteiskuntaa myötäilevänä juridisena ja eettisenä laitoksena ilman teologiaa on kuollut kirkko, mutta kirkko pelkkänä teologisena yhteisönä ilman suhdetta ja vuoropuhelua yhteiskunnan lainsäädäntöön on välinpitämätön ja epäuskottava.
Hyvä kommentti Jouni. On totta, että usko ilman tekoja on kuollut, mutta vähintään yhtä totta on, että kirkko ilman teologiaa on kuollut. Ilman teologiaa uskon sisältö oheinen ja lopulta tyhjenee.
Salme Kaikusqlo tuossa jo totesikin miniä vuoksia asiaa pidetään jatkuvasti esilläi kiirkollisessa mediassa. En ole lukenut Peuran ja Jolkkosen toteamusta. Minulla on käsitys, joka voi olla toki vääräkin, että viime kirkolliskokous jo totesi että kirkon perinteinen avioliittokäsitys pitää. Toisaalta asian todettiin vaativan keskustelua.
Kun avioliittolain muutos eduskunnassa hyväksyttiin, oli asia yhteiskunnan osalta loppuun käsitelty. En käsitä kirkon venkoilua. Joskushan se on kuitenkin ratkaistava. Toki tiedän että jos asia on jo ratkaisu tai jos se ratkaistaan perinteisen avioliiton hyväksi, ”liberaalit” jatkavat asiasta jauhamista maailman tappiin.
Kun väität että homosuhteessa eläviä ei hyväksytä kirkon täysivaltaisiksi työntekijöiksk niin edelleen odotan todisteita.
Mikä on mielestäsi todiste? Kts. esim. seuraava linkki:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/professori-kansanlahetyksen-linja-on-syrjintaa/
Sarin linkki on neljä vuoota vanha.
Sari Roman-Lagerspetz. Olet oikeassa siinä että kenenkään hätää ei sovi vähätellä. Jossain toisessa todellisuudessa elävä Naisunioni jo kerkisi suuttua poliisille joka totesi että naisten joukkoahdistelu on aivan uusi rikosilmiö. Hyvä ettei uhreja syyllistänyt.
Naisten kokema seksuaalinen ja muu väkivalta ei ole uusi ilmiö. Sen sijaan uutta oli rikosten tekeminen suurella miesjoukolla. Helsingin uudenvuoden yön rikosilmoitusta määrä on noussut alun kahdesta viiteentoista. Rikosepäilyissä on kyse lähinnä seksuaalisesta väkivallasta, pahoinpitelyistä ja varkauksista. Uutta on poliisin mukaan myös rikosepäilyjen suuri määrä.
Kiinnostava tuo MTS:n kokoonpano. http://www.defmin.fi/tehtavat_ja_toiminta/viestinta/maanpuolustustiedotuksen_suunnittelukunta_mts/kokoonpano . Sitäkö saa, mitä tilaa?
Seija, MTS:n kokoonpano ei vaikuta kyselytutkimuksen tulokseen, jossa otos oli yli tuhat suomalaista ja kysymykset ovat vertailukelpoisia vuodesta toiseen. Muutokset ihmisten kokemaan turvallisuuteen voidaan siis havaita.
Ko. tutkimukseen liittyen
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/art-1453434567046.html
Kansanlähetys ei ole kirkko. Yritä uudelleen.
Kansanlähetys on osa kirkon virallista rakennetta, kuten muutkin sen tavalla ajattelevat viralliset lähetysjärjestöt. Samoin ns. yleiskirkon dokumentit kertovat ristiriitaisista asenteista ja täyden hyväksynnän puutteesta. Myös johdon (kuten piispojen, joihin viittasin aiemmassa kommentissa) sanomiset kertovat samaa. Johtajien julkiset sanomiset ovat tärkeitä yhteisön sisäisten vähemmistöjen täyden osallisuuden mahdollisuuden ja hyväksynnän kokemisen kannalta. Jos sen sijaan yhteisön johtajat asennoituvat ristiriitaisesti niin silloin muutkin usein katsovat että heillä on vapaus asennoitua ristiriitaisesti ja myös loukkaavasti joihinkin ihmisryhmiin. Tätä mieltä olen, mm. syrjintää koskevan kirjallisuuden (mm. oikeuskirjallisuuden) näkökulmasta katsottuna. Viranomaistekstejä ja tutkimuksia yhdenvertaisuudesta, syrjinnän muodoista jne. löytyy paljon myös netistä.
Ok, hyväksytään että Kansanlähetys on mainitsemallasi tavalla osa kirkon rakennetta ja sen vuoksi sen toimintaa voidaan pitää ”kirkon” toimintana.
Jäljelle jää edelleen Seppo Koskisen ongelmallinen toteamus että sen voidaan ”ajatella” syyllistyneen syrjintään. Tällaista ajateltua syrjintää ei ole olemassakaan. Koskisen toteamus ei perustu mihinkään. Voin kuvitella että ylioppilas käyttää gradussaan tällaista ilmaisua mutta professorin osalta se on käsittämätön.
I
On todellakin erotettava turvattomuuden kokemus todellisesta turvattomuudesta. Tämän aamun HeSa kertoi, että huhut tyttöjen ahdistelusta Vihdissä osoittautuivat perättömiksi. Uutinen päättyy näin: ”Rikoskomisario Rauli Salosen mukaan joka tapauksessa tapaukseen liittyvä kirjoittelu ja keskustelu ’lähti täysin väärille raiteille. Raiskausväitteet tulivat ihan muualta kuin tyttöjen taholta’, hän muistuttaa.” Miten saataisiin hillityksi turvattomuuden lietsontaa. Näyttää siltä, että taloustilanteenkin turvattomuutta liioitellaan tarkoituksella. Hallituksemmekin sanavalintoja sillä alalla on kritisoitu tahallisen synkiksi. Kansainväliset arviot maastamme ovat usein paljon valoisampia.
Martti, pitää paikkansa, ettei aiheetonta huolta pidä lietsoa ja siten vahvistaa lamaannuksen kierrettä. Vielä vahingollisempaa olisi, jos päättäjät ja media pitäisivät yllä virheellistä tilannekuvaa. Silloin korjaavia toimia ei tarvittaisi, vaan elämä jatkuisi kuten ennenkin. Puuttuvat tulot vain korvataan valalla. Itse asiassa näin on jo toimittu useita vuosia ja tietoisuus tilanteen todellisesta vakavuudesta on levinnyt vasta aivan viime vuosina. Osittain taloustilanteen vakavuuteen ovat herättäneet EU:n numerotiedot. Suomi pitää kasvuluvuissa Kreikan jälkeen perää.
Että kun yksi ahdisteluväite osoittautuu perättömäksi niin sekö todistaa turvattomuuden tunteen aiheettomaksi? Onko niin että vaikka todellisia ahdistelutapauksia on myös niin silti turvattomuuden tunne on väärin koettu?
”Onko niin että vaikka todellisia ahdistelutapauksia on myös niin silti turvattomuuden tunne on väärin koettu?” Tunne ei ole koskaan väärin koettu. Onhan elokuvateaterissakin koettu kauhu todellista. Turvattomuuden lietsominen omien etujen ajamiseksi on väärin.
”Suomi pitää kasvuluvuissa Kreikan jälkeen perää.” Tämä lause kuulostaa ansiantuntevammalta kuin onkaan. Ovatko Suomen ja Kreikan kasvuluvut lainkaan yhteismitallisia?
”Ovatko Suomen ja Kreikan kasvuluvut lainkaan yhteismitallisia?” Tarkoitan tällä sitä, että pohjalta nosevan on pakko kohentaa tilannettaan merkittävästi saadakseen edes nenänsä pinnan yläpuolelle. Se, että meidän kasvulukumme eivät näytä samoilta, voi kertoa, että tilanteemme on ihan hyvä.
Miten tämä valtakunnassa meneillään oleva turvattomuuden kokeminen liittyy naispappeuteen ja spn-avioliittoon?
Uutisten mukaan syinä turvattomuuteen ovat esim. taloudellinen tilanne, sen kohentamisyritykset ja joidenkin pakolaisten naisiin kohdistama epäsopiva käyttäytyminen.
Kirkon herätysliikkeiden vetäminen yleistä turvattomuutta käsittelevän uutisen yhteyteen ei liity mitenkään aiheeseen. Tietysti jos haluaa mustamaalata herätysliikkeitä missä tahansa yhteydessä niin käyhän se näinkin.