Suhteemme kirkkoon?
Näinä aikoina useat kristityt pohtivat suhtautumista ev.lut.kirkkoon!
Vuoden 1986 kirkolliskokouksen harhaoppisen virkapäätöksen jälkeen olemme jatkuvasti saaneet kirjata ”sekaoppisen” kirkon harhoja. Nyt viimeksi avioliitosta. (Piispainkokous)
Aikoinaan v. 1924 K.V.Tamminen ( SLEY:n toiminnanjohtaja 1923-1946) puhui ”Suhteestamme kirkkoon”, esikuvana Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme ja tekstinä ”Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut, ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun” (Ps. 69:10) (SLEY Kirkon aarteita)
”Minkälainen oli Jeesuksen suhde tähän kirkkoon? Hän rakasti sitä. Se oli hänelle ”minun Isäni huone”. Sen jumalanpalvelusmuodot, sen uhrit, sen pesemiset, sen julistamat käskyt olivat kaikki Isän antamia ja säätämiä.Osallistuipa Hän temppeliveron maksamiseenkin. (Matt. 17:27) Vaikka tämän kirkon käytännössä vallitseva julistus oli suureksi osaksi väärä, vaikka laumaa paimentamassa oli paimenia, jotka eivät ollet menneet ovesta sisälle vaan olivat varkaita ja rosvoja, vaikka kirkko niin hyvin temppeli Jerusalemissa kuin seurakunta yleisessä mielessä oli tullut rosvojen luolaksi, niin Jeesus kuitenkin rakasti sitä. Se ei ollut mikään leiri, josta oli lähdettävä ulos. Ei sittenkään, kun tämä kansa oli hylännyt Isän lähettämän Messiaan, ja Isäkin hylännyt Israelin kansan, uskovaiset eivät jättäneet sitä kirkkoa, joka ei enää levännyt Jumalan panemalla perustuksella, vaan heidät ajettiin pois kirkosta. Niin kauan kuin tämä kirkko tunnustuksensa ja oppinsa puolesta lepäsi Isän säätämällä perustuksella, vaikka käytännössä oli väärä oppi vallalla, niinkauan se kirkko oli Jeesukselle hänen isänsä huone.
Mutta silti Jeesus ei suinkaan vaiennut sen virheistä ja erheistä. Kenen muun huulilla on koskaan singonnut niin säihkyviä salamoita siinä käytännössä vallinnutta väärää julistusta, väärää jumalanpalvelusta, väärää elämää vastaan, pappien luopumusta. Jeesus paljasti Jumalan kirjoitetun sanan valossa ihan pohjia myöten Israelin kansan väärän jumalisuuden. ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh 8:44)
Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.” (Mat.23:13)
Hän ei tehnyt sitä levollisin mielin, ei, hän oli oikein kiivas, hänen sisässään liekehti. Siellä paloi pyhän rakkauden vaikuttaman surun ja murheen kiivaus. Ps. 69:10 ”Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut, ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun”
Tämä olkoon ohjelmamme nykyhetkellä. Pysykäämme tässä luterilaisessa kirkossamme, rakastakaamme sitä! Mutta ilmetköön meissä myös sen väärinkäytöksiin nähden jotain siitä kiivaudesta mitä Jeesuksella oli!
”Evankeliumiyhdistys on luterilainen yhdistys joka tarkasti pitäytyy Raamattuun Jumalan sanana. Sentähden se ei voi myöskään palvelukseensa ottaa eikä palveluksessaan pitää ainoatakaan työntekijää, joka ei ehdottomasti seiso koko Raamatun kannalla.” (K.V.Tamminen)
Lopuksi Lutherin ohje: ”Emme saa vetää samaa iestä epäuskoisten kanssa. Uskovainen ei milloinkaan saa pitää sisäistä hengen yhteyttä uskottoman kanssa. Se joka pitää oppiaan, uskoaan ja tunnustustaan totena, oikeana ja varmana, ei voi seistä samassa tallissa sellaisten kanssa, jotka harjoittavat väärää oppia ja edistävät sitä.”
Jukka Teininen Forssa
Suhteemme kirkkoon
30 KOMMENTIT
JÄTÄ VASTAUS
Hyvä kolumni! Minä ainakin olen työntekijänä nirsoillut ja nostanut rimaa. Yritän tehdä parannusta.
Blogin nimessä on kaikki. Yli kymmenen vuotta olen seurannut kirjoituksia. Kirkosta eroaminen jatkuu… Mitään ei tapahdu toiseen suuntaan. Sanat ovat sanoja. Teot ovat tekoja. Kuka tekee? Ei kukaan. Surullista.
Meillä vietetään vapun aattoa seurakuntasalissa munkkien, siman, ilmapallojen ja taikurin merkeissä. Vanha rovasti Artturi Marttinen katselee hymyillen seinältä yhteistä iloa, jossa ikärakenne on 0-80 v ja 465 henkeä juttelee, nauraa ja kokee yhteisöllisyyttä kahden pantakaulaisen kanssa.
Kirkossahan on sekä jumpparyhmä, että kokkikerho. Jumpparyhmässä harjioitellaan uskolla painimista ja kokkikerhossa tehdään vähistä aineista soppaa koko siionille.
Seurakuntalainen on siirtynyt live-lähetyksistä ruudun ääreen. Ruutu kulkee siellä, missä seurakuntalainenkin. Jos haluaa jotain syvempää, voi katsoa juutuupista jotain…no vaikka mitä.
Kun suuret ikäluokat poistuvat keskuudestamme, niin moneen paikkaan jää melkoinen aukko, näin käy ennenkaikkea myös Kirkon riveissä. Toivotaan, että ”muurinaukkoon” löytyy kuitenkin vielä vartijoita. (Hes.13:5)
Ismo – riittää jo, kun aktiiviväki menettäjämaakunnissa ja niiden seurakunnissa ikääntyy – siellä pitäytyminen nykyisissä palvelumuodoissa joutuu entistä enemmän koetukselle, mielekkyydessään.
Ei kovin hyvä kirjoitus. Minä kummeksun tuota jatkuvaa vaatimusten asettamista kirkolle ja sitä kautta seurakunnan työntekijöille. Huomaaminen, välittäminen ja rakkauden kaksoiskäskyn toteuttaminen on toki ihanteena kaikilla kirkon työntekijöillä. En tosin kultaista sääntöä, Regula Aureaa muokkaisi siihen epäperäiseen kirjalliseen muotoon, jota Kaisa Raittila ehdottaa. Ei toimi.
Kasteteologiamme on niin velvoittava, että nimiäisiä on syytä pappien karttaa, elleivät vanhemmat suostu kasteeseen. Pidän itse ainakin jatkuvasti joustavia aikuisrippikouluja, jotta kummiksikin päästään ihan virallisesti.
Toki kirkko tarvitsee työntekijöineen aivan superlatauksen läsnäolon ja hiljaisuuden rukouksen teologiaa, hiljaisuutta, joka vapauttaa palvelemaan. Olen nähnyt, kun reumasairaalle siivottiin koti, kiitos silloisille ihanille työntekijöille ja vapaaehtoisille.
Kaisa Raittila: ”Kultainen sääntö on kaikessa yksinkertaisuudessaan kirkon onnistumisen mittari. Kiitos sille, joka jatkojalosti sen vielä kristillisemmäksi kuin evankeliuminkirjoittajakaan osasi: Tee toiselle niin kuin hän toivoo itselleen tehtävän”.
Kultaisen säännön periaatetta – varsinkin Kaisa Raittilan muotoilemana – voidaan käyttää perusteena lähes mihin tahansa toimintaan, mikä lähimmäisestä tuntuu oikealta ja hyvältä eikä se silti muutu moraalisesti oikeaksi tai hyväksyttäväksi.
Asettumalla toisen ihmisen asemaan ei voida johtaa yleispäteviä arvoja tai kirkon toimintaa ohjaavia normeja. Paitsi jos kirkko on vain tämänpuoleinen yhteisö, jolla ei ole erityistä ilmoitusta Jumalasta ja hänen tahdostaan.
Hyvin sanottu, Jouni Turtiainen. Humanismiss lähdetään tästä hyvältä tuntumisesta ja yhdistetään se oikeaan ja väärään. Lopputulos on mitä sattuu. Meillä on Raamattu, ja myös Jumala joka eri tavoin puhuu meille. Meillä on oikea ja elävä, hyvä Jumala, jonka puoleen voimme aina kääntyä.
Juuri näin, kuten Jouni toi esiin. Ja muistaa kannattaa aina, että tuo kultainen sääntö on Raamatussa Jeesuksen omien sanojen mukaan kaksoiskäsky:
”Ensimmäinen on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi’.
Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”
Toinen ilman toista, niin homma jää aina puolitiehen. Tuon toisen käskyn ja lähimmäisen Rakastamisen vaateen kyllä ymmärrämme hyvin, mutta mitä tuo ensimmäinen pitää sisällään? Ilman sen ymmärtämistä olemme tuuliajolla, vaikka tekisimme kuinka paljon työtä lähimmäisen hyväksi.
Kaksoiskäskyn ensimmäinen osa pitää sisällään sen toisen osan: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
Minä en saanut kirkolta sitä kymmentä euroa jolla olisin ostanut makaronini ja tonnikalani…. Kyllä tämä on niin väärin tehty niin vää-äärin… Ei saanut Jeesus siinä leipää ei kalaa.
Jotenkin minä ihme kyllä rämmin tämän vakavan iskun ylitse kun ylinissa selitti, että minulle kuuluu KELAsta eläkkeensaajan hoitotuki niihin ylikalliisiin lääkkeisiin.
En tuota todella tiedä. En eronnut kirkosta, ihme ja kumma. Minä en aivan oikeasti nyt tiedä, mitä pitäisi kirkon tehdä kaikille jotka keksivät pyytää jotain. Minusta vaikutti jossain vaiheessa siltä että tavallinen keski-ikäinen heteroämmä ei saanut sieltä mitään, olisi pitänyt kuulua johonkin erityisryhmään. Siis kun ei ajankohtaisesti ollut sururyhmäsurua, en välittänyt mennä temppupapin ja temppukanttorin temppumessuun vai mikä se oli, en välittänyt käsityöryhmästä enkä jumpparyhmästä vaan minua kiinnosti vain mistä minä löydän armollisen Jumalan, jas erityisenä yksityiskohtana kysymys siitä piittaako Jumala yksittäisen ihmisen yksittäisestä elämästä kaikkine käänteineen vai vedätettiinkö minua riparilla kun sanottiin että Jumala johdattaa.
Kyllä minä sitten sen jälkeen olisin valmis auttamaan ihmisiä, ja tämä on totta, jos ensin minulla olisi välit tuonne yläkertaan reilassa. Körttifoortumilla sain vain kunnolla päihin kun siellä kyselin että johdattaako Jumala. Vai tässä vielä johoraatuksia, mene auttamaan troisia siinon suille johooratusta.
Ihan varmasti. Osui vain saumaan jolla tuli sysättyä uskonkysymykset jonnekin jota ei passaa kysellä. Ei kirkko semmosta tai en ainakaan minä. Mitäs jos kirkko välillä vastaisi ihmisten hengelliseen nälkään ja sen jälkeen, minä lupaan, koillis-Helsinkiin kehkeytyy eläinsurujen kaipausryhmä. En koskaan unohda Herra Hugoa, siiliä joka menehtyi juuri jouluksi… Eli meille saa tulla. Eikä sen ole tarpeen olla edes siili. Jos kirkko ensin auttaa tässä Jumala-asiassa niin kyllä sitten ihminen auttaa toista, tai en voi luvata toisten puolesta mutta meillä näin toimitaan.
Kiitämme joka tapauksessa kirkkoa aineellisen nälän huojentamisesta ihan vahingossa. Kun siskon newljhä lasta olivat pieniä, perhe osallistui joka ikiselle kirkon perheleirille koska siellä sai ilmaiseksi syödä. Siis joka ikiselle.
Siis. En minä tässä kirkkoa kiristä, ei sieltä vastata nykyään kuitenkaan. Minä voin vetää eläinsururyhmää ihan itse, ja yritän sitten ottaa selvää siitä Jumalasta omin neuvoin. Papeilta on ihan turha mitään pyytää.
Tuolla vissiin kaipailtiin pappia nimiäisiin, peruste jäi himmeäksi. Voisiko Raittila kertoa, mitä varten se pappi tilattiin, minä ihan totta tulin uteliaaksi?
Ja juu, minä en osaa sanoa elääkö eläin kuoltuaan, Herra Hugo oli parempi olemassaolija kuin minä joten Herra Hugo sen ansaitsisi suuremmin kuin minä. En ole pappi eikä ole nimiäisiä tässä mutta se eläinsururyhmä, aivan totta…
Miksiköhän kirkolta odotetaan ja vaaditaan jatkuvasti asioita, joita vaatijoiden itse tulisi ryhtyä hoitamaan. Kirkolla kun on tietyt lakisääteiset tehtävä, joita sen on pakko tehdä. Jollei kykene, niin lakkaa olemasta itsenäinen seurakunta.
Kaikki muut tehtävät jatkossa tulee siirtää seurakuntalaisten vastuulle. Milloinkahan tähän kirkon piirissä herätään? Ehkä vasta sitten kun seurakuntia on riittävästi lakkautettu.