Suhteemme kirkkoon?
Näinä aikoina useat kristityt pohtivat suhtautumista ev.lut.kirkkoon!
Vuoden 1986 kirkolliskokouksen harhaoppisen virkapäätöksen jälkeen olemme jatkuvasti saaneet kirjata ”sekaoppisen” kirkon harhoja. Nyt viimeksi avioliitosta. (Piispainkokous)
Aikoinaan v. 1924 K.V.Tamminen ( SLEY:n toiminnanjohtaja 1923-1946) puhui ”Suhteestamme kirkkoon”, esikuvana Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme ja tekstinä ”Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut, ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun” (Ps. 69:10) (SLEY Kirkon aarteita)
”Minkälainen oli Jeesuksen suhde tähän kirkkoon? Hän rakasti sitä. Se oli hänelle ”minun Isäni huone”. Sen jumalanpalvelusmuodot, sen uhrit, sen pesemiset, sen julistamat käskyt olivat kaikki Isän antamia ja säätämiä.Osallistuipa Hän temppeliveron maksamiseenkin. (Matt. 17:27) Vaikka tämän kirkon käytännössä vallitseva julistus oli suureksi osaksi väärä, vaikka laumaa paimentamassa oli paimenia, jotka eivät ollet menneet ovesta sisälle vaan olivat varkaita ja rosvoja, vaikka kirkko niin hyvin temppeli Jerusalemissa kuin seurakunta yleisessä mielessä oli tullut rosvojen luolaksi, niin Jeesus kuitenkin rakasti sitä. Se ei ollut mikään leiri, josta oli lähdettävä ulos. Ei sittenkään, kun tämä kansa oli hylännyt Isän lähettämän Messiaan, ja Isäkin hylännyt Israelin kansan, uskovaiset eivät jättäneet sitä kirkkoa, joka ei enää levännyt Jumalan panemalla perustuksella, vaan heidät ajettiin pois kirkosta. Niin kauan kuin tämä kirkko tunnustuksensa ja oppinsa puolesta lepäsi Isän säätämällä perustuksella, vaikka käytännössä oli väärä oppi vallalla, niinkauan se kirkko oli Jeesukselle hänen isänsä huone.
Mutta silti Jeesus ei suinkaan vaiennut sen virheistä ja erheistä. Kenen muun huulilla on koskaan singonnut niin säihkyviä salamoita siinä käytännössä vallinnutta väärää julistusta, väärää jumalanpalvelusta, väärää elämää vastaan, pappien luopumusta. Jeesus paljasti Jumalan kirjoitetun sanan valossa ihan pohjia myöten Israelin kansan väärän jumalisuuden. ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh 8:44)
Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.” (Mat.23:13)
Hän ei tehnyt sitä levollisin mielin, ei, hän oli oikein kiivas, hänen sisässään liekehti. Siellä paloi pyhän rakkauden vaikuttaman surun ja murheen kiivaus. Ps. 69:10 ”Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut, ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun”
Tämä olkoon ohjelmamme nykyhetkellä. Pysykäämme tässä luterilaisessa kirkossamme, rakastakaamme sitä! Mutta ilmetköön meissä myös sen väärinkäytöksiin nähden jotain siitä kiivaudesta mitä Jeesuksella oli!
”Evankeliumiyhdistys on luterilainen yhdistys joka tarkasti pitäytyy Raamattuun Jumalan sanana. Sentähden se ei voi myöskään palvelukseensa ottaa eikä palveluksessaan pitää ainoatakaan työntekijää, joka ei ehdottomasti seiso koko Raamatun kannalla.” (K.V.Tamminen)
Lopuksi Lutherin ohje: ”Emme saa vetää samaa iestä epäuskoisten kanssa. Uskovainen ei milloinkaan saa pitää sisäistä hengen yhteyttä uskottoman kanssa. Se joka pitää oppiaan, uskoaan ja tunnustustaan totena, oikeana ja varmana, ei voi seistä samassa tallissa sellaisten kanssa, jotka harjoittavat väärää oppia ja edistävät sitä.”
Jukka Teininen Forssa
Suhteemme kirkkoon
Kaisa Raittilan kirjoitus on hätähuuto ,toisaalta kirkonpuolesta ja toisaalta ihmisten puolesta.
Tavalliset, ei kirkkoaktiiviset ihmiset lähtevät omista tarpeistaan kääntyessään kirkkon puoleen. Kun heidän pyyntönsä eivät vastaa tavallisia kirkkopalveluja, niin kirkon väki ,neuvottomana ja uuden tilanteen yllättämänä hämmentyy eikä aina osaa vastata kysyjille molempien tarpeita tyydyttävällä tavalla.
Tällaisessa tilanteessa kirkollinen toiminta alkaa helposti , hyvää tarkoittaen, sopeutua maallisen kysynnän suuntaan . Ristiriita syntyy siitä että kirkolla on itsekäsitys jonka mukaan he ovat tarjoamassa maailmalle jotakin jota maailma ei edes tiedä tarvitsevansa. Jos kirkko sopeutuu maailman menoon liikaa, niin se on vaarassa kadottaa sekä sielunsa että identiteettinsä.
Toisaalta,jollei kirkko ota ihmisten tarpeita huomioon niin se menettää jäsenensä. Tässä ristiriidassa kirkon vastaus on hyvin pitkälle ollut se, että luodaan ja tarjotaan seurakunnan toimihenkilöiden toimesta järjestettyjä kaikenlaisia tilanteita alkaen viini ja virsi illoista kirkkotapahtumiin . Tässä kilpaillaan maallisen viihteen ja taiteen kanssa.
Kaisa Raittilan kyse siitä ,että onko sellainen kilpailu hyväksi ihmisille ja kirkolle, on todella ytimeen menevä kysymys. Mutta toisaalta ,mikä on vaihtoehto? Täytyykö kirkkon uudelleen harkita itsekäsityksensä ja tyytymään olemaan sellaisten ihmisten palvelija jotka heidän perinteellistä tarjontaansa haluaa ja tarvitsee? Tai ovatko kirkollinen viihde yksi lähetysmetoodi jolla toivotaan yhteyttä uusiin jäseniin ja siksi niistä pidetään kiinni.
Kirkollisen viihteen järjestäminen työllistää kirkontyöntekijöitä ja täyttää heidän työaikaansa antaen heille työtyydytystä lieventäen turhautumista siitä että heidän muita palveluksia kysytään vähenemässä määrin.
Niin, kirkko on menettämässä jäseniään hirveätä vauhtia. Minkälaista kirkollista elämää kohti tässä ollaankaan menossa?
Näihän asia juuri on. Kirkko on uskonnollinen yhdyskunta eikä ohjelmatoimisto. Jos johonkin tapahtumaan halutaan uskonnollista sisältöä ja kutsutaan paikalle pappi taikka muu uskontokunnan edustaja, niin miksi kieltäytyä jos resursseja riittää. Pelkäksi seremoniamestariksi lähtemiseen ne tuskin riittävät.
Mikä tai mitä olisi oikea Jumalanpalvelus. Tarkoittaako se Jumalanpalveluskeskusajatusta muotomenoineen, minnepäin kaikkien työmuotojen vielä tulisi katsoa. Miten kummit ottavat vastuun lapsen hengellisestä kasvatuksesta kun asiasta hyvässäkään tapauksessa ei paljon tiedetä. Viime seurakuntavaalien yhteydessä haluttiin ehdokkaan pätevyysvaatimuksista poistaa vakaumuksen ymmärtämistä. Mitäpä tuosta, kukapa sitä kirkon rivijäsenistä sielunsa hoito-opetusta tarvitsisi. Ja miksi sitä kirkko haluaisi antaa, voisivathan Ihmiset huomata miten halvalla Heitä viedään.
Halvalla vieminen ei ehkä ole oikea ja samalla kohtuullinen ilmaisu, mutta koetanpa hieman selventää. Uuden Testamentin Jeesus on hengellinen opettaja ja tiennäyttäjä jaJeesuksen sanoma koskee sielumme suurta arvoa niin, että Se tulisi rakentaa kalliolle..Miten se on mahdollista, kun kirkkomme ei halua tai ymmärrä antaa jäsenilleen sielun hoito-opetusta. Yksi suuri asia on myös se, että Jeesus toi katumuksen ymmärtämisen anteeksiantoon. Luther ei tosin sitä rippikäsityksessään huomioi. Edelleen olen sitä mieltä, että Jeesus Vuorisaarnassa sanoo pelastuksen olevan riippuvainen Ihmisen omasta käyttäytymisestä ja että Jumalan Valtakuntaan johtava tie on kaikkea muuta kuin helppo. Paavalin mukaan kyse on Kristuksen lunastusteosta. Löytyyhän sieltä Evankeliumeista lukemalla vielä yksi asia, mitä Jeesus halusi Meille opettaa, itsensä kieltämisen. Mitä Meille sitten kirkkomme opettaa. Kaikille luvataan Armoa kasteen Armolupauksiin turvautumalla tai Jumalan Armoon tarrautumalla. Kertomatta jää Pyhän Hengen toimiminen seurakunnan yhteydessä ja että rivijäsenen toimiin kuuluu Armonsanan kuten -lain kuuleminen ja siitä opetuksen saaminen, säännöllinen Herran Ehtoollisen nauttiminen ja ripin ymmärtäminen niin että katumuksen ja syyllisyyden asia on tai tulee Ihmisarvoisesti selväksi. Nythän Lutheri rippi päästää oikeasta uskosta syntyneen synnintunnon mikä on samalla Lutherin katumuksen sisältö. Kirkko voisi ja saisi selvemmin avata jäsenilleen lupaamaa sielunhoitoa. Nythän asia on vakaasti pimennossa. Tässähän sitä tuli. Nyt edellisen kommenttini halpa sana ei tunnu niin pahalta tai väärältä.
Arvokas puheenvuoro. Jos kirkko ei ole ”maailmassa” , se ei voi kertoa, millä tavalla se ei ole ”maailmasta”. On kuultava, että voi kertoa oman asiansa.
Ne, jotka eivät tarvitse kirkkoa ovat toki vapaat eroamaan, mutta miksi ihmeessä he olisivat kiinnostuneista kirkon seremonioista?. Kirkon pyhät toimitukset ovat tarkoitetut kristityille, evankelioimiskampanjat ovat sitten kokonaan eri juttu, ja niitä kyllä kovasti tarvittaisiinkin. On kuitenkin ilmeistä että seremoniat sinällään eivät synnytä uskoa, vielä vähemmin semmoinen pappi, joka ei uskalla puhua Jumalasta ja Jeesuksesta.
”Yhdessä elämisen sijaan se on keskittynyt tapahtumatuotantoon. Suuri seurakuntalaisten reservi odottaa yhä kutsua työnjakoon. Kiireempi on ollut kehittää ja tarjota valmista kuin kuunnella ja asettua käytettäväksi.”
Vaatii vaivaa eikä ’heillä’ ole aikaa eikä enää ehkä yhteistä näkyäkään – on lovuttamisen ajat käsillä.
Kaisa Raittila tiivisti enemmän kuin osuvasti kirkon nykytilan: ”Kirkolla on edelleen varaa olla tarvitsematta ihmisiä, vaikka laskevat käyrät kertovat, että yhä harvempi tarvitsee kirkkoa.”
Siis mikä on se ’kirkko’ joka vastaa ihmiselle kyllä tai ei? Mikä on se kirkko, jota ihmiset tarvitsevat? Kristuksella ei ole tässä maailmassa muita käsiä kuin kirkon jäsenten kädet, suu ja korvat. Tässä mielessä, jos kirkon puoleen kääntyjää ei kohdata, niin kirkon jäsenet jättävät kohtaamatta. Ei tämä hoidu verovaroin, instituution ja viranhaltijoiden toimesta. Kirkon työntekijämäärä joka tapauksessa tippuu 10-20 vuoden sisällä muutamaan tuhanteen nykyisestä 20000:sta. Tällöin palkkaa työstä saavat ovat pääosin pappeja ja sakramenttien toimittaminen on prioriteetti. Muu työ on maallikoiden harteilla.
Toisaalta kaikki kädet, suut ja korvat eivät ole kirkon – ainoastaan ne, joiden pää on Kristus. Jos ihmiset etsivät jotain muuta ’kirkkoa’, niin on ihmisten pettämistä teeskennellä kirkon olevan ’kirkko’, jota se siis ei ole, jos kirkon identiteetti, Kristus on tiputettu pois tai hänestä hyperallergisesti vaietaan. Ateistien, buddhalaisten ja muslimien moraali ja lähimmäisyys eivät ole huonompia tai vähäarvoisempia kuin kristityillä – näin on aivan luterilaisen luomisteologian mukaisesti. Kirkkoa ei siis tarvita pelkkään inhimilliseen läsnäoloon tai kädestä kiiinni pitämiseen. Ihminen riittää. Jos Kristus kelpaa, on kristitty kutsuttu pitämään kädestä ihmisyyden ominaisuuden lisäksi myös kirkon jäsenenä.
Kaisa Raittilan kirjoitus hyvin avaa, miten maailma näinä päivinä Kirkosta ajattelee.
Kuten Jussi Tuusa hyvin toteaa ateistien, muslimien ja muiden vastaavien lähimmäisen rakkaus ja moraali eivät ole mitenkään huonompia, kuin Kristittyjen, jos kristinuskossa yleensä olisi edes siitä kysymys.
Kristinuskon ytimessä on Evankeluimi ja kysymys syntymästä Hengelliseksi ihmiseksi. Ei siis henkiseksi, joka on ihan muuta, vaikka nuo yleensä ja harmillisesti sekoitetaan Kristologiaan ja Jumalan Persoonaan perehtymättömien keskuudessa.
Jeesus käski kastamaan ja opettamaan kaiken minkä Hän on puhunut. Humanistit ja muut hyvää tekevät ihmisopit eivät tuota tee, ja juuri sen tähden Kirkko on maailmassa, että maailma saisi Kirkon kautta kuulla ja oppia, mitä Jumala on tehnyt ihmisen tähden. Ihmiset eivät tarvitse Kirkkoa, jos he eivät tarvitse Kristusta ja Hänen sanojaan ja Kirkko lakkaa olemasta Kirkko, jos sillä ei ole Jeesuksen sanoja ja Jumalan Lupausta.
On ilmeistä, että Jumala ei välttämättä tarvitse ihmistä mihinkään, mutta jos ihminen ei tarvitse Jumalaa, niin mihin se tarvitsee Kirkkoa? Sosiaalitoimisto on silloin loogisempi vaihtoehto. Kaisa Raittilan kirjoitus onkin jollain tasolla absurdi vaatimuksineen ja osuu väärään puuhun.
Haastava ja mukavuusalueelta poistava kolumni:
”Yhdessä elämisen sijaan se on keskittynyt tapahtumatuotantoon. Suuri seurakuntalaisten reservi odottaa yhä kutsua työnjakoon. Kiireempi on ollut kehittää ja tarjota valmista kuin kuunnella ja asettua käytettäväksi.”
Olen noin 101% samaa mieltä, mutta en osaisi toimia noin. Onneksi en (enää) ole kirkolla töissä enkä seurakunta-aktiivi.
Jos tuo unelma toteutuisi, niin sen jälkeen ei pappeja tarvittaisi kirkossa. Suuri reservi kykenisi hoitamaan kaikki tehtävät, vallan mainiosti. Oikeastaan ei silloin tarvittaisi kirkkoakaan.
Perustelisitko?