Piti jo aiemmin kirjoittaa vastausta blogiin Haloo, mikä ihmeen eropiikki?. Kommentoin tuolloin lyhyesti ”Ilmaisena vinkkinä kerron, että kirkon(kin) kannattaa seurata nimenomaan suhteellisia eropiikkejä, ei tältä osin absoluuttisia lukuja.”
Nyt asia tuli sopivasti ajankohtaiseksi. Päivi Räsänen oli taas julkisuudessa, eilen erosi vajaat tuhat ja tänään eroaa näillä näkymin pari tuhatta. Eropiikki tuntuu isolta absoluuttisin luvuin, mutta ennenkaikkea se on sitä suhteellisesti. Nyt on heinäkuu, hyvät ihmiset! Puoli Suomea liottaa varpaitaan laiturin nokassa.
En pidä vertailua Homoiltaan 2010 lainkaan liioitteluna. Vuodenaika sattui nyt olemaan kirkon onni, osin myös Vihtavuoren räjähdysvaara joka söi osan julkisuudesta.
Räsänen on kirkolle vaarallinen ja nyt käynnissä oleva eropiikki on sille suhteellisen vahva todiste.
* * *
Kerrottakoon sama asia kirkon kannalta positiivisemmalla esimerkillä. Vuonna 2007 Imatran seurakunta menetti runsaasti jäseniä. Muut samankokoiset seurakunnat menettivät kuitenkin noin kaksi kertaa niin paljon. Silloinen Imatran kirkkoherra Olli Aalto (nyk. Marja-Sisko Aalto) siis ilmeisesti hoiti hommansa suhteellisen hyvin.
Ja Maijalle vielä. Se syy miksi otan tuon luvun esille niin usein on se, että kommentoijat näyttävät aidosti ihmettelevän, miksi jäsenet lähtevät kirkosta. Jotkut myös esittävät mielipiteitä nelimiljoonaisen kirkon yhteisestä tahdosta kristinuskon suhteen. Ei sellaista ole. Jopa kirkon uskovien keskuudessa on kiistaa siitä kuka pääsee taivaaseen.
Tuo luku 27% antaa selkeän vihjeen siitä, että kansankirkko on tullut tiensä päähän, jos se jatkaa yliluonnollisten tahtojen tulkintojen tiellä. Kaikesta päätellen kirkon sisällä on paljon väkeä, jotka puhuvat yhä vähemmän mistään yliluonnollisesta ja siksi Räsäsen muistutukset saavat porukkaa lähtemään. Ns. Raamattu-uskovaisia on niin kovin vähän ja suurten ikäluokkien mentyä vielä vähemmän.
Maija en ole lukenut tuota, vaikka sitä aikaisemmat vuosikertomukset tosi tarkkaan. Tykkään tilastoista. Nyt on sen verran aikaa, että pohdin hetken olivatko ne nelivuotisia vai vuosi kerrallaan. Käytännössä luin ne seurakunnassa. Ennenhän ne oli sellaisia yksivärisiä kanneltaan, sanoisiko paksuiksi lehdiksi. Kyllä minä niistä aikoinaan hain tietoja kirkon vastustajallekin. Menin varta vasten hakemaan. Täytyi todistaa yksi väite. Olemme sen herran blogissa. Mutta täytyy myöntää, että muisti alkaa pätkiä. Pakkohan niiden oli olla nelivuotisia, kuinka minä muuten olisin voinut nähdä muutoksen.
Mutta joka tapauksessa ymmärtääkseni sen voi lukea täältä. En usko, että kirja eroaa tuolta löytyvästä tai sitten eroaa, mutta tuolta voi tutustua.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content2FDF84
Anterolle vielä. Koska tämä kysymys varmaan liittyy Jorinkin agendaan, jaan vielä yhden linkin. Huomasin nimittäin, että tuo Haastettu kirkko on kokonaisuudessaaan netissä. Kirjassa sivulta 42 alkaen puhutaan suomalaisten kristillisistä uskomuksista ja niiden muutoksista. Viimeisimmät tiedot pohjautuvat Gallup Ecclesiastica 2011- tutkimukseen, jonka yksi prosenttiluku on tuo 27. Siellä analysoidaan myös jumalauskoa eri ikäluokissa. Vaihtoehtoina ovat
Trendeijä ajatellen jäin itse miettimään sitä, että usko kristinuskon Jumalaan oli viimeksi alhaalla vuonna 1991, jolloin prosenttiluvuksi saatiin 33. Korkeimmillaan se on ollut sen jälkeen vuonna 1999, 47%. Vuonna 2007 luku oli 37. Keskustelu näistä asioista jatkukoon.
Eija. Hyvä. Löysit tuon linkin, kun vielä naputtelin kommenttiani. Luulen, että tuossa kirjassa on paljon myös sinua kiinnostavaa. Taattu metodi ja hyvät analyysit.
Maija, tuo tutkimus ei maininnut apateisteja, joita taitaa olla aika paljon. Tämähän minun pointtini on jatkuvasti ollut. Ihmiset eivät välitä yliluonnollisista tulkinnoista ja jos joku heitä väliajoin muistuttaa, että kirkon toiminta perustuu sellaiselle niin he eroavat.
Usko vähenee ja sitä myötä kun sen opetus kouluissa marginalisoituu niin se vähenee nopeammin. Sanoisin, että kun suuret ikäluokat eivät enää ole niin merkittävä äänestäjäporukka ja heidän poistumisen myötä kirkon jäsenmäärä putoaa paljon, on kirkko joko merkityksetön tai enemmän maallis-humanistinen kuin kristillinen.
Prosenttiluku 27 voi olla virheellinen ja kysymyksen asettelu voi vaikuttaa tulokseen. Mutta kyselyä on toistettu useasti samalla tavalla ja saatu laskeva luku on linjassa sen kanssa, että luku on pienempi nuoremmissa ikäluokissa.
Oletetaan luku puolet liian pieneksi, ts. 54% uskoisi kristinuskon opettamaan Jumalaan. Tällöinkin yli 20% suomalaisista olisi kirkon jäseniä muusta syystä. Numeroina sekin on miljoona ihmistä. Jos miljoonasta promille päättää tehdä jotain, se on jo tuhat.
Laski miten vain, niin eroakirkosta.fi-palvelun laskuri pyörii vielä pitkään.
Jori,
Tämä on mielestäni juuri sellaista tutkimustietoa, josta toivoisin keskustelua. Tämä näkyy hyvin myös Haastava kirkko -kirjassa. Sen pitäisi olla tärkeää niin teille vapaa-ajattelijoille kuin kirkollekin. Jos kirkko ei ota tätä asiaa vakavasti, teille jää tehtäväksi vain väsätä lisää käyriä
Vielä vapaudesta. Länsimaiselle demokratialle on tärkeää lse, että ihmisillä on oikeus liittyä ja erota haluamiistaan yhteisöistä. Vääränlainen houkuttelu ja viekottelu pois ja sisään jostain yhteisöstä ei ole hyväksyttävää. Sen periaatteen pitäisi olla selvä ja sama niin lähetystyössä kuin erokirkosta.fi – työssä. Muuten vapaus vallitkoon!
Voitko antaa esimerkin vääränlaisesta viekottelusta ja houkuttelusta? Muuten tästä saa sellaisen kuvan, että esim. eroakirkosta.fi tekisi sellaista. Hehän kertovat miten asiat ovat ja antavat ihmisen tehdä päätöksen itse. Ei siellä mitään viekottelua ole.
Kirkko taas ei kysy lapsilta mitään tehdessään heistä jäseniä, sanoisin, että se on viekasta toimintaa. Kirkkoon pitäisi pystyä liittymään samoila säännöillä kuin siitä pystyy eroamaan. Vuoteen 2003 oli vielä käytössä harkintakuukausi, joka nyt kuulostaa järjettömältä ihmisen aliarvioinnilta.
Maija tulee liikaa netissä kirjoitettua ja tämä aiheuttaa sen, ettei kaikkea taustietoa ole perinpohjaisesti tullut tutkittua. Vaikka usein yritänkin tarkistaa taustat aiheista, joita kommentoin, jos se on vaan mahdollista. Itse asiassa tuohon perehtyminen kiinnostaa, mutta tarkan analyysiin meneminen tuo huonon omantunnon, kun pitäisi perehtyä teoreettisiin lähestymistapoihin siis aiheena kasvatusoppi sosioemotionaalisen kasvun ja yhteisöön liittymisen tukena. Mulla oli tarkoitus loma käyttää tähän.
Kaikessa tässä tavallaan kuitenkin pyöritään saman ongelman ympärillä mutta toisesta kulmasta. Saatan silmätä ja katsoa mielenkiintoisimmat kohdat.
En nyt keksinyt suomenkielen vastinetta tuolle sosioemotionaalinen sanalle. Keksiikö Sonja? Tuota mitä vielä mietin on, että monikaan ei pysty tuohon jota Jori tuo esiin. Puuttuu taustatieto ja sanat, johon nojata. Mutta siinä on myös ehkä tämä kirkon herkästi jättämisen peruste. Ei ole minkäänlaisella tunnetasolla kiinnytty yhteisöön nimeltä Evankelisluterilainen kirkko ja ei ymmärretä sen kieltä. Tavallaan se luterilaisuus, joka meissä näkyy on ympäristön antamaa lähinnä tiedostamattomia tapoja ja sanoja eli kulttuuria. Se on haaste johon ei pysty yleisellä tasolla vastaamaan, mutta yksilötasolla lähes aina.
Voidaan myös ajatella, että Ecclesiastica 2011 -tutkimuksen mainituista vastausvaihtoehdoista kaksi ensimmäistä olisi formuloitu näin:
Uskon Jumalaan sillä tavoin kuin kirkko opettaa
Uskon Jumalaan, joskin varsin eri tavalla kuin kirkko opettaa
Miltä tulokset olisivat näyttäneet? Kumman vaihtoehdon herätyskristitty valitsisi?