Sota byrokratiaa vastaan

Metsässä käyskennellessä livahti oksa silmään jättäen tuskaisen jäljen. Oli vielä aamullakin niin kipeä, että katsoin parhaaksi poiketa päivystävälle sairaanhoitajalle sitä näyttämässä. Ystävällinen ja ammattitaitoinen sairaanhoitaja tutkiskeli silmää ja kertoi sitten, mitä lääkettä se tarvitsisi ja miten sitä tulisi hoitaa. Vietin päivystyshuoneessa ehkä viitisentoista minuuttia, josta reilun viisi minuuttia tutkittavana ja lopun aikaa seurailin, kun hoitsu näppäili konetta. Ongelma oli se, että hänellä ei ollut reseptinkirjoitusoikeutta. Hän kulutti aikaansa koneella etsien lääkärin varauskirjasta aikaa, jolloin lääkäri ehtisi kirjoittaa reseptin hänen ehdottamastaan lääkkeestä. Niinpä sitten silmä vuotaen ja särkien kärvistelin seuraavat kuusi tuntia odotellen sitä, milloin saisin hakea lääkevoiteen apteekista – tarkalleen sen nimisen ja niillä ohjeilla varustettuna, mitä sairaanhoitajakin oli sanonut.

En muuten sitten millään tajua enkä hyväksy, miksi asioista on annettu tehdä noin hemmetin vaikeita? Samanlaisia tarinoita järjettömästä byrokratiasta kertovat opettajat, terveydenhuollon ammattilaiset, seurakuntien työntekijät, sosiaalialan ihmiset… ylipäänsä kaikki, jotka työkseen ovat ihmisten kanssa tekemisissä. Eikö tässä alkaisi olla yleisen kapinan paikka? Eikö meidän olisi aika alkaa vaatia sitä, että saisimme tehdä omaa työtämme; sitä mihin meidät on koulutettu eikä meidän tarvitsisi käyttää aina vaan kasvavaa osuutta työajasta tietokoneen äärellä tai joutavissa palavereissa ?

Olen antanut itselleni kertoa, että Kaukoidässä työkseen asioivat suomalaiset, todennäköisesti muutkin eurooppalaiset, saavat usein vastata paikallisten kysymyksiin omasta uskostaan ja uskonnollisesta yhteisöstään. Kyseessä ei ole yritys käännyttää keskustelukumppania tai hengellinen kaipuu luterilaisen uskon yhteyteen. He haluavat tietää, mikä on neuvottelukumppanin moraalin taustalla: katsooko hän olevansa toimistaan, lupauksistaan ja sopimisistaan velvollinen jonkun kaikkinäkevän maailmanmahdin edessä. Ajatus uskosta Jumalaan nähdään tärkeänä ihmisen moraalin muodostumisen osana.

Näin kotitarvefilosofina näen yhteyden Jumalauskon ja kirjaamisen välillä. Enää ei uskota, että kukin meistä pyrkisi parhaimpaansa työssään ajatellen olevansa Jumalan edessä, kutsuttuna ja vastuullisena. Vai miksi niin monen kirjaamisen ja muun byrokratian kiemuran takana on epäluottamus? Miksi apteekin ei anneta luottaa ammattitaitoisen sairaanhoitajan määräämään silmävoiteeseen? Miksi moniammatillisen ryhmän pitää tarkastaa ja läpikäydä erityisopettajan oppilaalle katsomat oppisisällöt ja menetelmät? Miksi huolellinen ja pätevä nuorisotyönohjaaja tai diakoniatyöntekijä velvoitetaan laatimaan monisivuinen, kirjallinen turvallisuussuunnitelma jokaisesta järjestettävästä tapahtumasta? Kenen etuja nämä palvelevat? Paitsi tietenkin niiden, joiden työnvieroksuntastrategiaan kuuluu näihin asiakirjoihin perehtyminen. Onko epäluottamuksen takana moniarvoisuus? Vai ainoastaan pilatusten halu pestä käsiään?

Turhaa laiskuutta on tulla väittämään, ettei ”sille voi mitään”. Ihmisten tekemiä päätöksiä ja arvovalintoja ne ovat, ei minkään jumalallisesta tahdosta ihmisten osaksi annettua elämäntehtävää. Ihmisten tekemiä päätöksiä on myös ihmisten mahdollista muuttaa.