[Heli Karhumäki:] Olen körttiläiseen tapaan avoimen hyväksyvä naispappeus- ja seksuaalivähemmistöasioissa, ja asiatasolla usein samaa mieltä kuin Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja, Kirkko ja Kaupunki –lehden päätoimittaja, pastori Seppo Simola. Tiukan konservatiiviset kannat ovat omiaan vaikeuttamaan esim. seksuaalivähemmistöjen elämää, ja on selvää, että naispappien väistäminen seurakuntatyössä on kitkettävä perin juurin.
Se mitä en hyväksy, on Simolan tahallisen loukkaava tapa ajaa ”suvaitsevaisuuden” agendaansa. En lukeudu raamatullisiin konservatiiveihin, mutta koska he ovat kristittyjä sisaria ja veljiä, koen Simolan tahalliset loukkaukset heitä kohtaan myös omissa nahoissani, Kristuksen ruumiin jäsenenä. Ihmettelen, miten ongelmattomasti Simolan hengenheimolaiset hyväksyvät tämän koulukiusaamiseen verrattavan nolaamisen, ilkkumisen ja yläpuolelle asettumisen.
Simolan ongelmana on myös tiukka lokeroiminen ja yksinkertaistaminen. Hänen kirjoituksissaan vitoslaisuuteen kuuluvien useiden järjestöjen kannattajat näyttäytyvät yhtenäisenä massana, jotka eivät ole meitä vaan niitä toisia. Eikö kokeneella papilla ole minkäänlaista kokemusta viidesläisen suunnan yksittäisten kristittyjen keskustelevuudesta, itsetutkiskelusta, omantunnonherkkyydestä ja nöyryydestä Jumalan edessä? Minä tunnen tällaisia vitoslaisia kasapäin, ja pidän Simolan näköalaa siksi harhaanjohtavana. Se ei ole kunniaksi papille eikä kirkolliselle journalistillekaan. Se ei myöskään palvele lukijoiden oikeutta saada oikeita ja olennaisia arvioita kirkostamme. Meillä on kirkossa monia terävästi kirjoittavia toimittajia, jotka ilman sumentavaa karsinointia ja tahallista loukkaamista saavat asiansa sanotuksi. Uskon, että he pystyvät myös avartamaan asenteita paljon tehokkaammin kuin Simola.
Simolalla on paljon tukijoita, jotka kehuvat häntä sitä riemukkaammin, mitä rumemmin hän viidesläisiä kyykyttää. Tätä ihmettelen. Jos tukijat ovat aidosti Simolan ja kirkon puolella, minusta rakkauden ja totuuden vaatimus edellyttäisi hänen arviointiaan kokonaisvaltaisemmin. Jotkut puolustavat Simolaa sillä, että hän on mukava mies. Sitä hän on minunkin mielestäni, sen verran on kokemusta illanistujaisista. Mutta onko ”mukavalla” oikeus loukata? Ja mitä ansiota siinä on, jos on mukava vain omilleen?
Kirjoitin viime viikolla Facebookissa pari kriittistä kommenttia Simolasta ja jaoin linkin piispa Jari Jolkkosen ja teologian tohtori Kari Kuulan ansiokkaisiin kirjoituksiin Räsäs-kohusta. Ihmettelin myös hänen saamiaan kehuja kohukolumnistaan ja totesin, että koulukiusaajillakin on hännystelijänsä. Se oli Simolalle liikaa: hän toppuutteli kommentointiani Facebook-sivullani ja neuvoi rauhoittumaan, ihan kaverina, kun hänen mielestään käyn ylikierroksilla. Kovin oli somaa huolenpitoa.
Voin kertoa, että Simolan kirjoittelu ei saa minua ylikierroksille. Se saa minut surulliseen tuskaantumiseen, joka velvoittaa puuttumaan, vaikkei yhtään huvittaisi. Olen kommentoinut hänen kirjoitteluaan ennen tätä heinäkuun Räsäs-kohua yhdessä ainoassa kolumnissa pari vuotta sitten eli hyvin laiskasti. Nyt olen päättänyt ruveta ahkeroimaan ja kommentoimaan jokaista tölvivää kirjoitusta. Katson aiheelliseksi asettua kiusattujen tueksi vaikkapa vain Facebookissa ja verkkopalstoilla, kun Kirkon ja kaupungin toimitusneuvosto ja kirkkoneuvosto nähtävästi antavat hänen mellastaa rauhassa. Simola on loukannut tahallaan niin monia, että saa luvan kestää tämän vähäisen kiven, joka ei hänen kengästään poistu.
– Heli Karhumäki –
Kirjoittaja on eteläpohjalainen sanankäyttäjä ja Lapuan seurakunnan tiedotussihteeri.
Kuva: Jyrki Tervo
Hei Jani, teet hyviä kysymyksiä ja vastaan niihin mielelläni.
Kysymys 1: Aivan yksinäänkö Simola lokaa heittelee ja kirkkoa hajottaa? Missään muuallako ei ole näkyvissä tyylilajia, joka loukkaa ja jota olisi tarvetta muuttaa?
Vastaus: Keskustelua käydään monella tasolla, sekä silmäkkäin että kymmenissä kirkkoa liippaavissa verkkokeskusteluissa. Niissä on paljon alatyylistä keskustelua ja loukkaavaa ilmaisua, mutta on myös sisällöltään loukkaavia mielipiteitä, jotka esitetään muodollisen tahdikkaasti. Esim. naispappeja ja seksuaalivähemmistöjä syrjiviin asenteisiin vaikutetaan parhaiten tiedolla ja tosielämän kertomuksilla, ei loanheitolla ja ”väärin ajattelevien” vähättelyllä ja leimaamisella. Olen itse ottanut julkisesti kantaa mm. homoseksuaalien syrjintää vastaan.
Jatkuu…
Jatkoa edelliseen. Janin kysymys 2: Olet huolissasi Helsingin seurakuntalaisista. Miten arvioit, onko heidän kannaltaan merkitystä sillä, miltä taholta kirkossa heidän loukkaavaksi kokemansa puhe tulee, kirkon lähetysjärjestön, jota pitäisi rahoittaakin, vai seurakunnan lehden päätoimittajan?
Entäpä ne nurkkakuntalaiset, joiden ”loukkauksista riemastumista” paheksut – niitäkö on nyt vain Simolan hengenheimolaisissa ja ehkäpä siellä toimitusneuvostossakin? Räsäs-kohun sanotaan menneen yli kun Räsäsen eroakin vaadittiin. Ehdotatko nyt, että Simola olisi pitänyt siirtää syrjään?
Vastaus: Loukkaamista, vahingoniloa ja riekkumista on jokaisen ryhmän äärilaidalla – nimenomaan äärilaidalla. Liberaalit sortuvat oikeassa olemiseen ja raamatulla päähän paukuttamiseen aivan yhtä lailla kuin konservatiivitkin. Mutta myös arvostuksen ansaitsevia mielipidevaikuttajia on molemmissa leireissä. Kypsä, maltillinen vuoropuhelu lisää keskinäistä ymmärtämystä ja muuttaa myös asenteita. Meillä on Suomessa monta kovan luokan teologitoimittajaa ja pääkirjoittajaa, jotka käsittelevät rankkoja aiheita jäntevästi ja hyssyttelemättä, mutta eivät lietso halveksuntaa toisin ajattelevia kohtaan: Mari Teinilä, Jussi Rytkönen, Janne Villa, Teemu Kakkuri, Juhani Huttunen…
Nimenomaan Simolan kirjoitteluun olen katsonut tarpeelliseksi puuttua siksi, että hänellä on seurakunnan viestintäjohtajana ja viikoittaisena suurilevikkisen seurakuntalehden pääkirjoittajana poikkeuksellinen asema ja vaikuttamisen väylä. Siitä käsin hän ryöpyttää asenteitaan tahallisen häijyillä sananvalinnoilla, ja onnistuu loukkaamaan enemmän kuin nettikirjoittelua harjoittavat tavikset. Hänen tyylinsä antaa huonon ja hajottavan esikuvan kirkon sisäiselle keskustelulle. Jatkuu…
…Hän tekee vääryyttä monille niputtamalla ja leimaamalla viidesläisyyden välittämättä loukkaavan leiman lankeamisesta myös sen kannattajien suuren hiljaisen enemmistön päälle. Hän toimii näin siitä huolimatta, että on pappi, jolla on erityinen velvoite palvella arvostaen koko seurakuntaa.
En ehdota Simolan siirtämistä syrjään. Toivoisin, että Simolan esimiestahot – toimitusneuvosto, kirkkoneuvosto ja valtuusto – ottaisivat todesta vuosia jatkuneiden loukkausten aiheuttaman mielipahan ja edellyttäisivät Simolalta asiallista, myös toisin ajattelevia kunnioittavaa retoriikkaa. Lehden mielipideosasto on toki avoin kritiikille, ja sen näkee. Suomessa tuskin on toista seurakuntalehteä, jonka vakioaineistoa on seurakuntalaisten turhautunut puolustautuminen päätoimittajan aiheuttamaan mielipahaa vastaan.
Eija Moilanen, puhut viisaita sanoja. Mahdottomat tilanteet on joskus viisainta jättää Jumalan huomaan. Pitäisikö Simolan kirjoittelu jättää nyt omaan arvoonsa? Minä en tarvitse vihollisia enkä minä aio koskaan asettua häntä vastaan. Olen hänen puolellaan. Toivon hänen onnistumistaan pappina ja toimittajana. Olen nyt kumminkin niin monta vuotta seurannut hänen tölvimisiään passiivisesti, että ajattelin tehdä hyvän työn ja ruveta aktiivisemmaksi. Kristityillä on monia kutsumuksia, ja minä kun en ole mikään leipuri, tämä Simolan kirjoittelun kommentointi aina kun hän antaa aihetta, voi olla pikkuruinen palvelutehtäväni, joka mahtuu jonnekin virkatyön, perheen, körttiseurojen, kanankasvatuksen, sukututkimuksen ja puutarhanhoidon välille. Sen painoarvo ei toki nouse lähellekään edellä mainittuja.
Heli, kiitos vastauksistasi, mukavaa, että keskustelu etenee. Minä päätin lähteä kirjoittamaan palautetta, koska toivon, että liekkeihin ei nyt enää heitettäisi bensaa, vaikka ymmärränkin, että Simolan (siinä missä mm. Räsäsen ja KL:n) jatkuvat, ilkeämieliset, yleistävät ja vääristelevät ulostulot harmittavat.
Yritän tässä analysoida tilannetta hieman toisesta näkökulmasta.
Edustaako esim. KL ja esimerkiksi Päivi Räsänen sen näkyvänä hahmona äärilaitaa? Miksi kirkkoon on ylipäätään syntynyt ilkeämielisen, vääristelevän ja ihmisiä loukkaavan ilmaisun kulttuuri, johon ei ole haluttu puuttua? Asenteisiin tosiaan vaikutetaan parhaiten kuten kuvaat. Mutta jokin on myös mennyt pieleen siinä, että kristilliseen keskusteluun ja puheenparteen on jo vuosikymmeniä kuulunut tuo kuvaamani ilmaisun tapa ja sisältö, joka kirkossa myös hyväksytään. Aivan konkreettisestikin, kansalaisten silmien edessä esim. TV-ruudussa. Sen kulttuurin hedelmää voi lukea ihan päivittäin tälläkin foorumilla, aiemmin tilanne oli täällä vielä räikeämpi. (Päivän annos löytyy esim. tuolta paavi-ketjusta.) Aivan samoin kuin on suuri vastuu maan suurimman seurakuntalehden päätoimittajalla, on vastuu kirkon lähetysjärjestöllä ja kirkolla itsellään, piispoja myöten. Se, mitä nyt tapahtuu, ei ole syntynyt tyhjiöstä itsestään vaan on kulminaatiota ilmiöstä, joka on ollut nähtävillä kokemukseni mukaan jo vuosikymmenten ajan ja johon ei ole välitetty reagoida eikä puuttua. Ilmeisesti kuvitellen, etteivät tavikset näe eivätkä kuule eivät ainakaan ymmärrä näkemäänsä ja kuulemaansa. Siksi edelleen en usko ratkaisun löytyvän henkilöimällä tämä ongelma nyt Simolaan.
Noh jos se sun palvelutehtävä Heli on ja jaksat vielä lukea sekä rakkautta riittää, niin en voi muuta todeta, että olet saanut yhden harrastuksen lisää. Etsin kuitenkin sen Jolkkosen kirjoituksen myös. Hiukan paremmin sulavaa minulle, vaikka olikin Lutherilla ja Nietzschellä maustettu.
Vielä hieman toivottavasti selventävää jatkoa edelliseen. Piispat ja ’virallinen kirkko’ ovat jo vuosikymmenten ajan puheneet jokaisen ihmisen arvosta, dialogista, kuuntelemisesta, kunnioittamisesta, ihmisen kohtaamisen tärkeydestä ja muusta kauniista. Samaan aikaan, samoissa tilanteissa piispat ja ’virallinen kirkko’ ovat hiljaisella hyväksynnällään, päätä nyökyttäen antaneet ymmärtää, että tähän ”kauniiseen” kuuluu myös, joskus jopa pelkästään, ilkeämielinen, vääristelevä, totuudenvastainen puhe ihmisistä, heidän elämistään ja elämänkohtaloistaan. Nyt ollaan sitten tässä. Kirkosta erotaan ja sen koetaan olevan ontto ja vieraantunut. Ja vieläkin ’virallinen kirkko’ piispoineen kertoo, että se on sitä moniäänisyyttä ja kirkon suolaa se semmoinen ilkeys ihmisiä kohtaan. Ja sitten Simolalta alkoivat revetä verkkarit ilmeisesti siinä harhaluulossa, että sillä tavalla korjaantuisi jotakin.
Kannattaako sitä nyt kivenä Simolan kengässä – no, jospa se antaa pontta hyville huomioillesi päätoimittajan sanomisista. Ovat ne hyvin loukkaavia enimmiten ja juurikin sille väelle, joka sitä kaikkein vähiten on ansainnut – tietävät ahtaan tilansa tässä kirkossa jo muutoinkin. Olen evankeelinen ja vielä hyvin pitkälle tapakristillisen elämänmuodon puolustaja, ei Simolalla ole meile kovin paljon annettavaa.
Kiitos Heli Karhumäki!
Onkohan tämä Seppo Simola sama henkilö, joka oli minun nuoruudessani nuorisopappina Malmin seurakunnassa? Jos on, niin hänen täytyy olla kohta eläkeiässä, joten ongelmasta päästään pikkuhiljaa eroon. Jos ei, niin…
Minusta täyskaimuus pitäisi kieltää. Se aiheuttaa hämmennystä. Viime aikoina on ollut julkisuudessa pastori Ilkka Koivisto,. joka on kääntänyt Pipliaa lööppikielelle. Hän ei ilmeisesti ole se edesmennyt eläintarhan johtaja. Ja sitten on tämä tutkimusjohtaja Heikki Räisänen tyävoima- ja elinkeinoministeriössä.