[Heli Karhumäki:] Olen körttiläiseen tapaan avoimen hyväksyvä naispappeus- ja seksuaalivähemmistöasioissa, ja asiatasolla usein samaa mieltä kuin Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja, Kirkko ja Kaupunki –lehden päätoimittaja, pastori Seppo Simola. Tiukan konservatiiviset kannat ovat omiaan vaikeuttamaan esim. seksuaalivähemmistöjen elämää, ja on selvää, että naispappien väistäminen seurakuntatyössä on kitkettävä perin juurin.
Se mitä en hyväksy, on Simolan tahallisen loukkaava tapa ajaa ”suvaitsevaisuuden” agendaansa. En lukeudu raamatullisiin konservatiiveihin, mutta koska he ovat kristittyjä sisaria ja veljiä, koen Simolan tahalliset loukkaukset heitä kohtaan myös omissa nahoissani, Kristuksen ruumiin jäsenenä. Ihmettelen, miten ongelmattomasti Simolan hengenheimolaiset hyväksyvät tämän koulukiusaamiseen verrattavan nolaamisen, ilkkumisen ja yläpuolelle asettumisen.
Simolan ongelmana on myös tiukka lokeroiminen ja yksinkertaistaminen. Hänen kirjoituksissaan vitoslaisuuteen kuuluvien useiden järjestöjen kannattajat näyttäytyvät yhtenäisenä massana, jotka eivät ole meitä vaan niitä toisia. Eikö kokeneella papilla ole minkäänlaista kokemusta viidesläisen suunnan yksittäisten kristittyjen keskustelevuudesta, itsetutkiskelusta, omantunnonherkkyydestä ja nöyryydestä Jumalan edessä? Minä tunnen tällaisia vitoslaisia kasapäin, ja pidän Simolan näköalaa siksi harhaanjohtavana. Se ei ole kunniaksi papille eikä kirkolliselle journalistillekaan. Se ei myöskään palvele lukijoiden oikeutta saada oikeita ja olennaisia arvioita kirkostamme. Meillä on kirkossa monia terävästi kirjoittavia toimittajia, jotka ilman sumentavaa karsinointia ja tahallista loukkaamista saavat asiansa sanotuksi. Uskon, että he pystyvät myös avartamaan asenteita paljon tehokkaammin kuin Simola.
Simolalla on paljon tukijoita, jotka kehuvat häntä sitä riemukkaammin, mitä rumemmin hän viidesläisiä kyykyttää. Tätä ihmettelen. Jos tukijat ovat aidosti Simolan ja kirkon puolella, minusta rakkauden ja totuuden vaatimus edellyttäisi hänen arviointiaan kokonaisvaltaisemmin. Jotkut puolustavat Simolaa sillä, että hän on mukava mies. Sitä hän on minunkin mielestäni, sen verran on kokemusta illanistujaisista. Mutta onko ”mukavalla” oikeus loukata? Ja mitä ansiota siinä on, jos on mukava vain omilleen?
Kirjoitin viime viikolla Facebookissa pari kriittistä kommenttia Simolasta ja jaoin linkin piispa Jari Jolkkosen ja teologian tohtori Kari Kuulan ansiokkaisiin kirjoituksiin Räsäs-kohusta. Ihmettelin myös hänen saamiaan kehuja kohukolumnistaan ja totesin, että koulukiusaajillakin on hännystelijänsä. Se oli Simolalle liikaa: hän toppuutteli kommentointiani Facebook-sivullani ja neuvoi rauhoittumaan, ihan kaverina, kun hänen mielestään käyn ylikierroksilla. Kovin oli somaa huolenpitoa.
Voin kertoa, että Simolan kirjoittelu ei saa minua ylikierroksille. Se saa minut surulliseen tuskaantumiseen, joka velvoittaa puuttumaan, vaikkei yhtään huvittaisi. Olen kommentoinut hänen kirjoitteluaan ennen tätä heinäkuun Räsäs-kohua yhdessä ainoassa kolumnissa pari vuotta sitten eli hyvin laiskasti. Nyt olen päättänyt ruveta ahkeroimaan ja kommentoimaan jokaista tölvivää kirjoitusta. Katson aiheelliseksi asettua kiusattujen tueksi vaikkapa vain Facebookissa ja verkkopalstoilla, kun Kirkon ja kaupungin toimitusneuvosto ja kirkkoneuvosto nähtävästi antavat hänen mellastaa rauhassa. Simola on loukannut tahallaan niin monia, että saa luvan kestää tämän vähäisen kiven, joka ei hänen kengästään poistu.
– Heli Karhumäki –
Kirjoittaja on eteläpohjalainen sanankäyttäjä ja Lapuan seurakunnan tiedotussihteeri.
Kuva: Jyrki Tervo
Fiksu kirjoitus. Kiitos Heli Karhumäelle.
Ehkä Simola alkaa olla kohta pienoinen ongelma Helsingin seurakuntayhtymälle? Hiukan huvittavaa on ollut lukea Simolan tukijoiden parhainpäintulkintoja hänen pääkirjoituksistaan. Simola ilmeisesti olettaa, että mitä rumemmin kirjoittaa, sitä paremmin oma viesti menee läpi.
Nyt taitaa olla käynyt juuri päinvastoin.
Ensin ajattelin sanoa että ”hyvä, hyvä”. Sitten ajattelin että Simola saakoon sanoa mitä haluaa. Jos ajattellee, että ”ääliö”, niin ei se asiaa paranna että kirjoittaa ”kognitiivisesti rajoittuneista”. Sananvapautta lienee puolustettava tasapuolisesti. Voihan se olla että tämä oli Karhumäen pointtikin… näin jos hermeneuttisesti suopeasti ajattelee…
Heli Karhumäki, Simolan kirjoitus oli tosiaan huono, pinnallinen, loukkaava jne. ja arvelin tuoreeltaan sen johtavan vain huonoihin lopputuloksiin. Tietysti Hgin seurakuntien jäsenkato ovat osin taustalla ja luettuani Simolan haastattelun Hesarista luulen ymmärtäväni paremmin, mistä on kyse. Takaisinlöyminen ja irtisanoutuminen kirkon konservatiiveista niin rumalla ja ikävällä tavalla, että varmasti tulisi taviksille selväksi, on Simolan valitsema metodi. Synkkää, että tällaiseen tilanteeseen on päädytty. Mutta minulla olisi sinullekin kysymys. Voisinko käydä jossain tutustumassa Simolan peesaajien kommentteihin ja katsomassa, millaisia ne ovat? Haluaisin tehdä omaa arviota asiasta.
Verbaalisille loukkaajille pitää tehdä selväksi ainakin se, että tunnistavat kielellisen rekisterinsä vaikutuksensa ja tunnustavat sen jälkeen tarkoitusperänsä. Jos tarkoitus ei ole loukata on kyse pahemmanlaatuisesta ammattitaidottomuudesta.
Simolan saamaa palautetta löytyy Kirkko ja kaupunki -lehden verkkolehdestä Simolan kolumnien perästä ja varsinkin Simolan omalta Facebook-seinältä, jos olet kaveri.
Heli Karhumäki, kiitos vinkeistä. Kävin K&K:n nettisivulla lukemassa kommentteja, Simolan facebook-sivulle en pääse. Tuo K&K-sivun kommentointi antaa mielestäni aika hyvän kokonaiskuvan siitä, mistä on kysymys. Osa komppaajista katsoo, että oli oikein kun Simola sanoi oikein rumasti, koska Räsänenkin aina sanoo. (=Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.) Jotkut ymmärtävät tilanteen syntyä historiallista taustaa vasten ja osa heistäkin pitää silti Simolan tyylivalintaa epäonnistuneena. Komppaajat ja ymmärtäjät ovat selkeässä vähemmistössä. Näkemykseni on, että tässä on nyt meneillään loanheittokilpailu ja kristillisen loukkaamistaidon mestaruuskisa, joka on jo käynyt tutuksi. Sitä taustaa vasten tietysti arveluttaa, että kannattaako sitä kierrettä nyt jatkaa? Voisiko loukkaavan kyykyttämisen lopettamista edellyttää kokonaisvaltaisemmin sekä Simolalta että Räsäseltä sekä heidän hengenheimolaisiltaan?
Koska Kirkko ja kaupunki -lehden toimitusneuvosto ei aio loanheiton lopettamista edellyttää (tänään on julkistettu kannanotto, jonka mukaan Simolalla on toimitusneuvoston luottamus), sitä voivat edellyttää vain lukijat, verkkokirjoittajat ym. Tilanne jatkuu siis samanlaisena, sillä Simola tuskin tyylilajiaan muuttaa. Osa Helsingin seurakuntalaisista saa siis edelleen avata viikoittain kotiseurakuntansa lehden odottaen uusia loukkauksia. Osa lukijoista on myötätuntoisesti pahoillaan loukattujen puolesta, vaikka onkin asiatasolla Simolan kanssa samaa mieltä. Osa riemastuu Simolan uusista loukkauksista, koska se vahvistaa heidän omaa ryhmäkuntaisuuttaan ja oikeassa olemisen tunnettaan. Loukkauksilla ei toimitusneuvoston mielestä ole kovasti väliä, koska vaarana on, että muuten tehtäisiin harmaata ja väritöntä lehteä. Eläköön viiltävä, hajottava värikkyys! Lopuksi totean, että lehden muu toimittajakunta ei onneksi seuraile Simolan tyylilajia, vaan tekee hyvää lehteä.
Heli Karhumäki, näinkö mustavalkoista tämä onkin? Aivan yksinäänkö Simola lokaa heittelee ja kirkkoa hajottaa? Missään muuallako ei ole näkyvissä tyylilajia, joka loukkaa ja jota olisi tarvetta muuttaa? Olet huolissasi Helsingin seurakuntalaisista. Miten arvioit, onko heidän kannaltaan merkitystä sillä, miltä taholta kirkossa heidän loukkaavaksi kokemansa puhe tulee, kirkon lähetysjärjestön, jota pitäisi rahoittaakin, vai seurakunnan lehden päätoimittajan? Entäpä ne nurkkakuntalaiset, joiden ”loukkauksista riemastumista” paheksut – niitäkö on nyt vain Simolan hengenheimolaisissa ja ehkäpä siellä toimitusneuvostossakin? Räsäs-kohun sanotaan menneen yli kun Räsäsen eroakin vaadittiin. Ehdotatko nyt, että Simola olisi pitänyt siirtää syrjään?
Olen nyt enemmin kuin koko elämäni aikana lukenut Kirkko ja kaupunki lehteä. En etsimisestäni huolimatta en löytänyt muuta kuin sen, että Simola on saanut rakkauspostia. Tämä taitaa olla jo maan tapa. Minua olsi kiinnostanut kommentointien tyyli ja se minkälaista agressiivisuus on.
Mietin tässä, että kannattaisi muistaa tämän netin yksipuolistava vaikutus. Tarkoitan tällä sitä, että tällainen peesaajien vaikutelma on suurempi kuin mitä on todellisuus. Paremminkin näytti täältä Kotimaastakin tutut moittivan. Sitä mitä Heli haluaisin todeta on se, että määrätynlaisen tyylilajin edustajiin ei kannata netissä polttaa ruutia. Se on aina jostain tärkeämmästä pois. On ihan hyvä sanoa. että tuon tyylisistä itse sanoudun irti ja vapauttaa itsensä tästä loputtomasta suosta, vaikka työpaikkana sattuisikin olemaan evlutti. Samaten netissä olisi hyvä muistaa, että kyseessä on aina ihmiset. Siksi jossain vaiheessa on hyvä jättää tilanteet omaan mahdottumuuteensa Jumalan huomaan.
Näinhän se on, kuten Karhumäkikirjoittaa.
Samalla on edelleen hyvä todeta, että Kk toiminnallaan vahvistaa jokaista uutta eroamisaaltoa. Päätoimittajan linja voi olla hyvää journalismia, mutta seurakuntayhtymän toimintalinjana se on huono, koska suuri osa seurakuntalaisista muodostaa jo valmiiksi hyvin projektiivisen kuvan erilaisista herätysliikkeistä. Kun Kk kirjoittaa näiden liikkeiden ihmisistä mustamaalaten ja sitten tiedotuslehti vahvistaa olemassaolevia ennakkoluuloja, mitä muuta jo valmiiksi irrallaan seurakunnasta olevat ihmiset voivat tehdä kuin jättää sellaisen kirkon. Mutta yhtymä valitsee itse tiedotuslinjansa.