Suonette anteeksi, että tunnelmoin menneessä. Suomen itsenäisyyden 100 v juhlinnan lisäksi olemme puolisoni kanssa viettäneet syksyllä 30 -vuotishääpäivää.
Lisäksi meillä on ollut saman ajan cembalo. Ryhdyin rakentamaan sitä tulevalle vaimolleni Riitalle kihlausaikanamme, kun asuin vielä vanhempieni luona. Muutin makuuhuoneeni verstaaksi, joka oli vuoden päivät milloin hiontapölyssä, lastujen peitossa tai öljymaalin tuoksussa. Rakennussarjasta tekemäni ja koristelemani cembalo valmistui 1987.
_ _ _
Työnnän pääni kaikupohjan päälle ja soitan F-duurisoinnun eri käännöksiä. Luistien kynnet raapaisevat pisimmillään parimetrisiä pronssi-, messinki- ja teräskieliä. Soittimen muhkea ääni ympäröi minut ja vaimenee vähitellen.
Juuri virittämäni cembalo soi raikkaasti. Tarkistan ääniraudalla c:n. Sen jälkeen viritän kvinttiympyrää neljä vajaata kvinttiä (c-g-d-a-e), loput kahdeksan puhtaiksi. Tässä Andreas Werckmeisterin (1691) III viritysjärjestelmässä nk. ditoninen komma (12 kvinttiympyrän kvintin ja oktaavin ero) jakautuu neljälle kvintille. Tästä epätasaisesta temperoinnista eri sävellajit saavat aivan oman karakterinsa, joka poikkeaa siitä tasavireisestä maailmasta, jonka kuulemme kaikkialla.
On nautinto virittää ja kuulla puhtaita, teräviä terssejä sekä kvinttejä, joita ei muutoin kosketinsoittimilla kuule. Yhtä jännittävää on kuulla karkeammin soivia sävellajeja. Virittäminen onkin Jumalan katselun ja harmoniaan sulautumisen eräs muoto.
_ _ _
Tutustuimme vuoden aikana 1991-92 Tübingenissä tokiolaiseen Kazuhiroon. Hän teki väitöskirjaa Werckmeisterin viritysjärjestelmien teologiasta. Hänen professorinsa Masaaki Suzuki Japanissa oli juuri perustanut Bach Collegiumin esittelemään japanilaisille eurooppalaista barokkimusiikkia. Kazuhiro soitti traversoa, barokkipoikkihuilua, ja auttoi minuakin hankkimaan traverson, jota sitten soitin Petra Aminoffin oppilaana.
Tokion yliopistossa ei ollut teologista tiedekuntaa, mutta musiikkitieteen kautta oli mahdollista päästä tutkimaan teologisia teemoja, kuten J.S. Bachin kantaattien tekstejä. Tokion Bach Collegiumin äänitteet ovat muuten ensiluokkaisia: orkesteri käyttää periodisoittimia, kuoro ja solistit ovat huippuluokkaa. Harvoin olen kuullut esimerkiksi kuorojen laulavan näin täsmällisiä kuorotrillejä.
_ _ _
Cembaloni esikuvana on flaamilaisen 1600-luvun cembalonrakentajan Johannes Ruckersin 2-sormioinen soitin. Cembalon kaikupohja ja sille maalattu kasvien, lintujen ja hyönteisten maailma edustaa koko universumia ja sen harmoniaa. Hortus musicus, musiikin puutarha on kuva Jumalan paratiisista, jossa luodun maailman täydellinen kauneus tulee näkyväksi ja korvin kuultavaksi.
Olen maalannut perinteen mukaan cembaloni kaikupohjaan koristeita, mutta muunnellut aiheita. Toisensa kohtaavat pieni päästäinen ja suuri kovakuoriainen edustavat sodan mahdollisuutta. Kaksi muurahaista työntämässä männyn neulasta eri suuntiin kuvaavat puolestaan loputonta, turhaa työtä. Tämän aiheen sain muistaakseni cembalisti Anssi Mattilalta.
Keskuksena on kukkaseppeleellä koristeltu ääniaukko. Sen äärellä on ohdakkeella istuva tikli piikki nokassaan sekä mustarastas ja suopursu. Punaleukainen tikli (cardellino) on saanut legendan mukaan nimensä siitä, että lintu poimi ristiinnaulitun Kristuksen otsalta orjantappuran (cardellina) piikkejä. Tämä aihe kuvaa aktiivista, maailman hätään tarttuvaa uskoa (vita aktiva). Mustarastas, yölaulaja suopursun tuoksussa taas kuvaa rukouksessa ja kontemplaatiossa valvovaa uskoa (vita contemplativa).
_ _ _
70 vuotta sitten syntynyt ja 1980 suomalaistunut cembalonrakentaja Henk van Schevikhoven (19.10.1947 Delft – 2.3.1999 Porvoo) neuvoi minua omalla verstaallaan Pornaisissa. Kaikupohja on tietyllä tavalla sahattua ja hyvin kuivattua kuusta. Sitä on ohennettava erikoishöylillä aina 2,5 mm paksuuteen asti. Paikoilleen kiinnitettynä se hieman kupertuu siltojen ja niihin kiinnittyvien kielten ansiosta.
Lopputulos on muhkean pyöreä ja samalla rikkaita yläsäveliä tuottava saundi.
Henk kertoi minulle löytäneensä noin 100 cembalon jälkeen, kuinka saada soittimeen haluamansa sointi. Se jäi hänen salaisuudekseen. Henk kuoli vakavan sairauden jälkeen. Sitä ennen hän pyysi, että kastan hänet.
Verstaaseen jäi keskeneräinen, seinustalle pystyyn nostettu kookas Dylcken –cembalo. Näky jäi vaivaamaan minua. Henkin ystävä Samuli Siponmaa rakensi soittimen valmiiksi. Esityksestäni Lahden seurakuntayhtymä hankki soittimen.
Viimeksi kuulin sitä 13.8.2017 Hollolan kirkossa J.S. Bachin 5. Brandenburgilaisessa konsertossa traversolle, viululle ja konsertoivalle cembalolle sekä orkesterille (upeana traverso-solistina Petra Aminoff). Henkin viimeinen cembalo soi Suomalaisen barokkiorkesterin cembalistin Petteri Pitkon huimassa soolossa muhkeasti ja samalla kirkkaasti täyttäen kirkkosalin. Henkin löytämä soinnin salaisuus ja Jumalan harmonioiden salaisuus yhdistyivät. Ei mikään heiveröinen cembalo.
Upea kertomus, kiitos!
Pekka
Kiitos todella upeasta tekstistäsi! Osaat tuoda esiin tiedon, taidon ja sydämen lämmön.
Kaikkea se rakkaus teettää.
Sen lisäksi sanoisin näin , että jo tällaisen urakan onnistuminen antaa henkilölle piispan pätevyyden. Uskon että tuollaisen luomisprosesin kanssa ahertaessa monet teologiset kysymykset käydään läpi ja syventyvät.
Cembalo, niinkuin suuri ruusuasetelma sille toiselle jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä!
Ei voi palata suhteiden alkuun mutta tästä saa hienon vihjeen millä voisi elävöittää arkista ja pitkää suhdetta. Kunkin on vain löydettävä itselleen sopiva projekti ja sellainen löytyy jos on oikea motivaatio.
Kiitos kiitoksista ja kommenteista. Riitta tuossa muistutti, että yhtä lailla rakensin cembaloa itselleni. En tosin osaa sitä soittaa, mutta cembalon rakentaminen oli haaveena jo koulupoikana Sodankylässä. Riitta-puoliso soittaa sitä, samoin kuin lapsistamme kolme, jotka ovat opiskelleet cembalon soittoa Lahden musiikkiopistossa.
Kiitos. Hieno, mielenkiintoinen kertomus, joka avarsi musiikkitietämystäni ja toi esiin mielenkiintoisen puolen blogistista.
Kiitos Leo,
minulla on monenlaisia harrastuksia, joista vanha musiikki on yksi tärkeimmistä. Sillä on liittymiä myös kirkkomusiikkiin ja historiaan, jotka ovat minulle myös läheisiä asioita.
Hyvin lienee siis tullut sävelistänne sointu, mistä onnitteluni!
Viimeksi eilen Riitta-puoliso soitti Händelin Sarabandea ja minä kuuntelin. Aiemmin soitin itsekin traversoa ja Riitta säesti cembalolla – silloin tuli sävelistämme konkreettisestikin sointu, nyt enemmänkin kuvaannollisesti. Nykyisin nuorempi tytär on keskittynyt enemmän traversoon.
En nyt itse asiassa viitannut cembaloon vaan parisuhteeseen kun kirjoitin soinnusta…
Kiitos kauniista ajatuksesta. Tämäkin on totta.
Ystäväni Kazuhiro Fujiwaran artikkeli julkaistiin 28 muun artikkelin kanssa, jotka oli pidetty esitelminä vuonna 1995 J.S.Bachin musiikin teologisessa symposiumissa (Symposium of the Internationale Arbeitsgemeinschaft für theologische Bachforschung). Julkaisu on ”Die Quellen Johann Sebastian Bachs. Bachs Musik im Gottesdienst, ed. Renate Steiger (Heidelberg: Mantius Verlag, 1998), 463 pp.” Kazuhiro Fujiwara esittää, että Werckmeisterin viritysteoriat perustuvat augustinolaiseen unitas-käsitteeseen.