Sohaisimme muurahaispesään ja löysimme seurakuntien työntekijöiden epämukavuusalueen

Seurakunnalliset mobiiliteknologiat –hanke viimeistelee parhaillaan viimeisiä kehitettyjä sovellusprototyyppejä ja samalla katse on jo tulevassa vuodessa. Mitä seuraavaksi? Mitä kaikille kehitetyille sovelluksille tapahtuu? Kuka ottaa niistä kopin ja jatkokehittää niitä eteenpäin? Mitä meidän hankkeen työntekijöille tapahtuu, jatketaanko hyvin alkanutta projektia vielä yhdessä jossain toisessa muodossa? Kuluneet viikot ovat täyttyneet myös väitöskirja-asioista ja siihen liittyen yhden tutkimusartikkelin viimeistelystä ja lopulta lähettämisestä eteenpäin arvioitavaksi.

Kaksivuotinen hanke saa varmasti jonkinlaista jatkoa. Aiheeseen liittyvä tutkimus jatkuu ainakin, toivottavasti moni muukin asia.

Mutta mitä kaikkea on opittu?

Yhdeksi isoksi asiaksi nostaisin sen, että kaksi täysin toisilleen vierasta tieteenalaa, tietojenkäsittelytiede ja teologia, oppivat ymmärtämään toista tieteenalaa ainakin jossain määrin ja syntyi oivallus siitä, että tässä hankkeessa me molemmat tieteenalat tarvitsemme toisiamme. Softaa seurakuntamaailmaan ei synny ilman yhteistä näkemystä tavoitteesta, eikä ilman yhteistyötä sen saavuttamiseksi.

Välillä tuntui kuitenkin, että hankkeen isoin haaste ei ollut ymmärryksen saavuttaminen kahden tieteenalan välillä, vaan toimiminen seurakuntakentällä.

Hankkeemme tarkoitus on ollut kehittää mobiilisovelluksia palvelemaan seurakuntia eri tavoin, mutta välillä on tuntunut, että olemme kuin vihollisjoukko, joka yrittää riistää seurakunnilta oikeudet toimia perinteisin keinoin, samalla tutulla ja turvallisella tavalla miten on toimittu jo vuosikausia. Piirtoheittimistä ja paperisista ohje- ja infolärpäkkeistä halutaan pitää kiinni kynsin hampain, eikä rinnalle toivota mitään muuta vaihtoehtoa, sehän aiheuttaisi lisää työtehtäviä!

Toisaalta, olen itsekin työskennellyt seurakunnassa ja ymmärrän mitä jatkuva kiire ja ajan vähyys tarkoittavat työajattomassa työssä. Mutta hankkeemme ensisijainen tarkoitus ei ole ollut kehitellä sovelluksia antamaan lisää mahdollisuuksia yhtäaikaisesti olemassa olevien menetelmien kanssa käytettäväksi (mikä toisi mukanaan lisätyötä täyttämään ennestään täyttä kalenteria), vaan pikemmin poistamaan joitain kuluneimpia käytäntöjä, jotka kaipaisivat päivitystä tälle vuosituhannelle, ja luoda samalla ihan uusia avauksia seurakuntien toimintamahdollisuuksiin.

Hetkittäin olen sitä mieltä, että tässä koko asiassa ollaan ainakin 10 vuotta jäljessä. Kirkkojen ja seurakuntien olisi pitänyt nähdä teknologian mahdollisuudet jo vuosia sitten. Toisaalta välillä ajattelen, että me hankkeessa olemme sittenkin olleet muutaman vuoden edellä aikaamme, sillä muutosvastarinta on ollut jopa isompaa kuin hankkeeseen lähtiessäni ajattelin. Tuntuu, että 2000-luvulla syntyneet diginatiivit ymmärtävät parhaiten hankkeemme tarkoituksen, mutta menee vielä vuosia ennen kuin heistä tulee seurakuntien päättäjiä ja he saavat mahdollisuuden vaikuttaa seurakuntien käytäntöihin.

Ehkäpä hankkeemme suurin onnistuminen onkin siinä, että olemme sohaisseet muurahaispesään, onnistuneet vähän sekoittamaan pakkaa. Olemme löytäneet seurakuntien työntekijöiden epämukavuusalueen.

Minulle, mobiiliteknologiatutkijan näkökulmasta katsottuna, isoin voitto on jo siinä, että asiasta kuhistaan seurakuntakentällä nyt kenties enemmän kuin koskaan (perustelen tämän minulle tulleiden asiaan liittyvien yhteydenottojen määrällä). Ehkäpä syntyneen paineen seurauksena yhä useampi seurakunta ja niiden työntekijät päätyvät miettimään omaa toimintaa ja ennen kaikkea sitä, vastaako toiminta tätä päivää, vai olisiko syytä päivittää joitain työskentelyyn liittyviä käytäntöjä.