Jeesus sanoo: ”Paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’ Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.” (Matt. 13:15-17)
Mitä Jeesus tarkoittaa, kun Hän puhuu terveestä silmästä?
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17); miten saamme korvan, jolla voimme kuulla Kristuksen äänen ja näkevän silmän, jolla näemme Kristuksen?
Sielun silmä, mikä se on?
Miten sydän liittyy silmään ja korvaan?
Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. (Job. 42:5); mitä tämä tarkoittaa?
Kaikki julkaistut blogini:
Martti Luther päivän mannassa:
Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä. (2. Kor. 5:7) Evankeliumin valaisema ihminen kiintyy sanan kautta Kristukseen ja hänet saatetaan aivan hiljaisesti ulos helvetistä ja synnistä, vaikka hän yhä tuntee syntiä ja luulee olevansa vielä siinä.
Nyt alkaa taistelu. Tunteet kamppailevat Henkeä ja uskoa vastaan, Henki ja usko taas tuntemisia vastaan. Usko antaa luonteensa mukaisesti järjen tuntemisten mennä menojaan. Se ummistaa silmänsä turvautuen elämässä ja kuolemassa vain sanaan. Tunteminen puolestaan ei mene järjellä ja ulkonaisilla aistimilla käsittämistä edemmäksi. Näin tunteminen on uskoa vastaan ja usko tuntemista vastaan. Mitä enemmän tässä kamppailussa usko kasvaa, sitä enemmän tunteminen vähenee. Ja päinvastoin.
Synti, ylpeys, ahneus, viha ja muu sellainen riippuvat meissä vain siksi, että ne harjaannuttaisivat meitä uskossa, että usko päivä päivältä enenisi, ja että ihminen viimein tulisi kokonaan kristityksi ja kätkeytyisi Kristukseen viettäen oikeata juhlaa. Merellä aalto toisensa jälkeen syöksyy rantaa vasten aivan kuin tahtoisi särkeä sen voimallaan, mutta itse sortuu sitä vasten ja katoaa. Samoin synnitkin syöksyvät ylitsemme pyrkien sortamaan meidät epätoivoon, mutta niiden on pakko paeta ja viimein ne häviävät tykkänään.
Tohtori Martti Luther; Mannaa Jumalan lapsille.
Tämän blogin otsikko oli ”Paatunut on tämän kansan sydän….”.
Näen melkoista ristiriitaa otsikon ja blgissa saamani kritiikin välillä.
Olen puhunut vain parannuksesta.
Jeesuksen puheiden mukaan paatuneet eivät kuuluneet hänen seuraajiinsa – vai olenko erehtynyt…?
Semmosta….
Jorma, kiitos kommenteista. Paatuneita voi olla ihan monesta syystä. Eivät ”terveet” tarvitse parantajaa.
En näe kommentissasi yhteyttä keskusteluumme.
Olen täällä referoinut Lutherin kirjoituksia. Tiedän. etteivät ne kaikkia miellytä.
Jorma, autuasta tohtori Martti Lutheria ja hänen kavereitaan saa lainata aivan vapaasti. On hyvä muistaa kuka tai ketkä on kirjoittanut Tunnustuskirjaan ja mitä osaa siitä.
Kysyit Juha aikaisemmin, miksi (uskonliikkeissä) niin helposti ajaudutaan lakihenkeen… Sittenhän on toisessa päässä näitä jotka lähtevät, hylkäävät kaiken tai, jos pysyvät mukana kuvioissa, niin reaktiona ovat ääriliberaaleja.
Näin on. Syyt taitavat olla lihalliset.
Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa:
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme. (Gal. 5:13-26)
Kuinka paljon todella on ankaraa lakihenkisyyttä tai ääriliberalismia? Kuinka paljon on oikeastaan kysymys kristillisen kentän vastakkaiselta laidalta saadusta näköharhasta? Kuinka paljon sanoitetaan sama asia niin eri sanoin, että syntyy turhaan kuva erimielisyydestä?
Sokeutta? Etsitäänkö kelohonka silmässä tikkua toisesta?
Martti, ylemmässä kommentissani oli oikeastaan noidankehän ajatusta, miten huonontunut uskonliike voi olla myös tuottamassa huonoa liberaalisuutta.
Sillä ei ole merkitystä asian suhteen, onko Apologian kirjoittanut Melanchthon vai Luther, koska
nyt on vain puhe siitä, mikä on minun tekstissäni luterilaisen opin ja tunnustuksen mukaista ja mikä ei.
Yksimielisyyden ohje sanoo laista näin:
Myös Paavali sanoo koko opetuksensa sisältöä evankeliumiksi (Ap.t. 20:24), mutta tiivistää sen näihin kahteen pääkohtaan: kääntymys Jumalan puoleen ja usko Kristukseen.
Siinä mielessä on siis oikein sanoa, että evankeliumi on julistusta parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Tällöin on kyseessä g e n e r a l i s d e f i n i t i o; sana ”evankeliumi” ymmärretään l a a j e m m a s s a merkityksessään, ottamatta huomioon lain ja evankeliumin varsinaista erotusta.
Ovathan Johannes, Kristus ja apostolit aloittaneet julistuksensa vaatimalla parannusta. He e i v ä t
ole siis selittäneet ja tähdentäneet yksinomaan Jumalan armollista lupausta antaa synnit anteeksi, vaan he ovat tähdentäneet myös J u m a l a n l a k i a.
No, Martin kysymys osui aivan naulan kantaan.
Minusta ei ole oikein kommentoida tekstiä vihjailuin, tai tuomalla hiukan asian vierestä komprettoivaa raamattusitaattia. Sen on aika masentavaa.
Saahan minut tuomita vaikka alimpaan helvettiin, mutta kun on tarkoitus keskustella tulisi aina
ottaa ko. detalji tai lause tikun nenään ja tarkastella sitä Raamattua ja rakastamiaan lähteitä referoiden.
Olen juuri tällä palstalla kaivannut sitä, koska tämä blogi sinänsä on hyvä opilliseen keskusteluun.
Kai nyt Yksimielisyyden ohjetta pidetään luterilaisena. Tilan vuoksi en voinut referoida sitä kokonaan.
Yksimielisyyden ohje. (wwww.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/5.html)
Mutta äsken mainitussa Mark. 1:n kohdassa ja yleensä siellä, missä parannus ja usko Kristukseen mainitaan erikseen (Ap.t. 20:21) tai parannus ja anteeksiantamus mainitaan erikseen (Luuk. 24), parannuksen tekeminen tarkoittaa pelkästään sitä, että s y n t i o p i t a a n todella tuntemaan, sitä
k a d u t a a n ja siitä l u o v u t a a n.
Sellainen synnin tunteminen on l a i n vaikutusta, mutta se ei vielä ole pelastavaa kääntymistä Jumalan puoleen, vaan sen lisäksi tarvitaan usko Kristukseen. Kaikille lain saarnan järkyttämille katuville syntisille pyhän evankeliumin lohtua tuova julistus tarjoaa Kristuksen ansio uskolla vastaanotettavaksi. Evankeliumi ei nimittäin julista syntien anteeksiantamusta piittaamattomille, itsevarmoille sydämille, vaan särkyneille ja katuville (Luuk. 4:18). Evankeliumin saarnaa tarvitaan, sillä muutoin lain aikaansaama katumus eli järkytys ei koidu pelastukseksi (2 Kor. 7:10) vaan johtaa epätoivoon.
Evankeliumia tarvitaan, muuten lain saarna johtaa epätoivoon. Tarvitaanko lain saarnaa? Mihin pelkän evankeliumin julistaminen johtaa? Onko se pelko aiheellinen, että se johtaisi sydänten piittaamattomuuteen ja itsevarmuuteen? Paavalista saa sen käsityksen, ettei hän pitänyt tarpeellisena saarnata lakia niille, jotka eivät sitä tunteneet: ”Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla — onhan minulla Kristuksen laki.”
Jorma, kiitos kommenteista. Lutherin kirjoituksia ovat ainoastaan Lutherin kirjoitukset. Lainasit yksimielisyyden ohjeesta pari pätkää kohdasta ”Laki ja evankeliumi”. Meidän jokaisen kannattaa syventyä koko kohtaan, jotta ymmärtäisimme mitä se on.
Aivan niin, Juha
Asialliseen lainaukseen otetaan VAIN se asia, mikä on relevantti ja liittyy asiayhteyteen.
Minun lainauksessani on kaikki oleellinen, jos vain lukijalla on nöyryyttä todeta se.
Keskustelu syntyy siitä, että kommentoidaan lainattua asiaa, eikä lainaustekniikkaa.
Jorma, lainauksesi oli suppea, koska lain ja evankeliumin erottaminen ei siitä tullut selvästi esille. Tämän vuoksi on hyvä lukea ihan kokonaan kohta laki ja evankeliumi.
Lain ja evankeliumin erotus on hyvin kirkas valo. Siinä valossa näemme oikein jaella Jumalan sanaa sekä (2 Tim. 2:15) selittää ja ymmärtää pyhien profeettojen ja apostolien kirjoituksia. Sen vuoksi laki on tarkoin pidettävä erillään evankeliumista. Näitä kahta oppia ei saa sekoittaa toisiinsa, eikä evankeliumista saa tehdä lakia. Tällöin hämärtyisi Kristuksen ansio ja murheellinen omatunto menettäisi lohdutuksensa. Mutta jos evankeliumi saarnataan puhtaana ja kirkkaana, omatunto kykenee evankeliumin varassa kestämään pahimmissakin ahdistuksissa ja torjumaan lain synnyttämän kauhun.