Silmä ja korva

Jeesus sanoo: ”Paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’ Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.” (Matt. 13:15-17)

Silmä ja korva

Mitä Jeesus tarkoittaa, kun Hän puhuu terveestä silmästä?

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17); miten saamme korvan, jolla voimme kuulla Kristuksen äänen ja näkevän silmän, jolla näemme Kristuksen?

Sielun silmä, mikä se on?

Miten sydän liittyy silmään ja korvaan?

Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. (Job. 42:5); mitä tämä tarkoittaa?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kyllä, Juha, on meidän hyvä pohtia esimerkiksi sitä, miksi syntyy vastaansanomisia
    ja negatiivisia tunteita siitä, että otetaan esille kysymyksenä laki eli Jumalan tahto ja
    sen tehtävä maailmassa ja Kristuksen kirkossa.
    On hyvä pohtia sitäkin, mikä estää lukemasta kaikessa rauhassa, mitä esimerkiksi Paavali Roomalaiskirjeen 8.luvussa opettaa siitä, milloin olemme uskossa ja milloin emme ole.
    (Room 8:1 ja Room 8:8)

    On siis hyvä tutkia. Kun sitten rauhassa tutkii, ei joudu hämmennyksen valtaan kun puhutaan siitä tosiasiasta,
    että Jumala rakkaudessaan kutsuu jokaista ihmistä mielenmuutokseen.
    Mielenmuutos ei synny itsestään, vaan siihen tarvitaan Jumalan sanaa kertomaan millainen
    ihminen on ja millainen on Jumalan tahto. Siihen tarvitaan myös Pyhää Henkeä, että sana saisi vaikuttaa

    Olisiko meillä kenties hengellisessä kasvussa jotain kokematta, kun puhe tästä luterilaisen uskomme perustotuudesta tuo mieleen pelon ”lain ja evankeliumin” sekoittamisesta tai
    pietistisestä itsevanhurskaudesta.
    Ei kukaan kiellä ihmistä hokemasta mantran tavoin ”yksin uskosta, yksin uskosta”, mutta
    hengellinen kasvu ei jätä siihen, vaan vie tutkimaan ja opettamaan edelleen mitä usko on ja mitä se ei ole.

    Tämä on Martti Lutherin huoli alusta alkaen. Kannattaa tutustua Wittenbergin 1. ja 3. teesiin.
    Ne koskevat parannusta. Parannus ei ole Lutherin teesien mukaan pelkkä ajatus, vaan siitä seuraa jatkuvaa lihan kuolettamista – kuten tuo vanhahtavalta tuoksuva määritelmä asian sanoo.
    En menisi väittämään Lutheria itsevanhurskaaksi. Pietisti hän näyttää lähinnä olevan – jos
    katsoo kaikkea sitä, mitä pietisteistä täällä on sanottu.

    Kun taatusti viheliäiseltä pietistiltä L. L. Laestadiukselta aikoinaan kysyttiin, miksi hän saarnaa niin paljon lakia, kuului vastaus: ”suruttomien ja armonvarkaiden ei tarvitse niin paljoa kuulla evankeliumia, vaan enämpi lakia”. Kuten tiedämme, alkoi hänen saarnastuolinsa juurelta väkevä
    herätys, joka muutti koko Pohjoiskalotin sosiaaliset olot, ja se edullinen sosio-ekonominen muutos tuntuu vielä tänään niissäkin, jotka eivät itse kuulu tähän herätysliikkeeseen.

    Suomeen monet rukoilevat herätysten tulta. Kaikki se on Jumalan vallassa.
    Mielestäni verkot tulisi kuitenkin heittää veneen oikealle puolelle, kuten neuvoi kerran Mestari,
    hän joka lähetti sanoen: ”saarnatkaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta….”
    Ei se minun käsittääkseni siitä synny, että puhutaan vanhurskauttamisopista ja lain/evankeliumin erosta, vaan ihmisten täytyy ymmärtää mitä he ovat ja miksi he tarvitsevat Kristusta.

    Mielestäni tämäkään ajatus ei ole itsevanhurskasta töiden oppia, vaan aitoa luterilaisuutta.
    Se tulee esiin jo Lutherin varhaisissa Heidelbergin teeseissä. Jumala tahtoo sanallaan nöyryyttää
    ihmisen ja tehdä hänet tyhjäksi kaikesta omasta (luulotellusta) hyvyydestä, jotta hän voi
    vastaanottaa armon Kristuksessa.

    Mielenmuutos ja ihmisen tyhjäksi tekeminen on tarpeen myös siksi, että ihminen luopuisi omasta itseskkäästä rakkaudestaan ja Jumalan rakkaus saisi saada hänessä sijaa suhteessa Luojaansa ja lähimmäisen parhaaksi.
    Sammeli Juntunen on kirjoittanut tästä mainion artikkelin ”Ristin teologia ja annihilaatio” teoksessa
    ”Johdatus Lutherin teologiaan. Toim. Pekka Kärkkäinen. Jklä 2001”

    Kun pietismi tähdentää, että usko on myös eläviä tunteita, se on vain yleisesti tunnettu tosiasia.
    Jos Jumalan rakkaus ja armo eivät vaikuta ihmisessä niin, että hän sen itse tuntee tai se hänessä huomataan, täytyy hänen olla todella kylmä pölkky.
    Minä muistan, kuinka sain kuukausien ahdistuksen jälkeen uskoa, että Jumala antaa anteeksi. Olin nuori, ja heti valmis lähtemään historianopettajani luo kertomaan, että olen pelastettu. Se oli iloa, ja se on elämän aikana toistunut.

    Miten nämä kuivemmat ihmiset, jotka nyt tuomitsevat tämän itsevanhurskauden merkiksi`?
    Onko usko sydämessä, vai onko se vain pääkallossa?

    Herätysliikkeitämme luonnehdittiin edellä separatistisiksi. Mietin tuota, mistä Ismo sai tuollaisen ajatuksen? Ellen muista ihan pieleen, on evankelisilla myös ollut oma toimiva herätysliikkeensä. He ovat pietistien tavoin rakentaneet yhteistä kirkkoamme. Ensimmäinen irtoava sirpale on kuitenkin nyt tapahtunut evankelisella tai aitoluterilaisella kirkon siivellä, ei pietistien.

    • Juha, Kun tämä on keskustelupalsta, olisi ollut hyödyllistä ja kohteliastakin ottaa selville, mitä minä edellä tekstissäni sanon kasteesta.
      Se on kyllä merkillistä, että esiin tuomani luterilainen opetus
      saa tällaisia kommentteja.
      Onkohan se seurausta siitä, että Lutheria on runsaasti luettu?

  2. ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” Tämä näyttää ’lailta ja evankeliumilta’, mutta onko se sitä. Eikö parannus ja syntien anteeksiantaminen ole oikeastaan sama asia? Lain rangaistuksesta vapautumisestahan tässä on kysymys. Itseään ei voi parantaa eikä omaa syntiään antaa anteeksi ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

  3. Mitä vanhurskauttava usko on
    (Augsburgin Tunnustuksen Puolustus)

    Vastustajamme kuvittelevat uskon olevan vain historiallista tietoa. Siitä syystä he opettavat, että se voi olla olemassa rinnan kuolemansynnin kanssa.

    Eivätkä he siis mitään puhu siitä uskosta, jolla Paavali niin monesti sanoo ihmisten tulevan vanhurskaiksi, koska kerran ne, jotka Jumalan edessä luetaan vanhurskaiksi, eivät elä kuolemansynneissä.

    Vanhurskauttava usko ei kuitenkaan ole yksinomaan historian tosiseikkojen tuntemusta, vaan se on suostumusta siihen Jumalan lupaukseen, jossa meille tarjotaan syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautus lahjaksi Kristuksen tähden.

    Ja jottei kukaan kuvittelisi, että on kysymys pelkästään tiedosta, lisäämme vielä: usko on tarjotun syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen h a l u a m i s t a ja v a s t a a n o t t a m i s ta.

    ………………..
    Nyt kannattaa miettiä, mikä saa hengellisesti kuolleen, hyvään kykenemättömän ja luonnostaan Jumalan tahtoa vihaavan ihmisen haluamaan vanhurskautusta.

    1) Onko se rauhoittava tieto siitä, että kaikki on 2000 vuotta sitten jo hoidettu, elä huolia vailla kuten ennenkin, onhan sinut vauvana kastettu?
    2) Onko se tieto siitä, että Jumalan kirkkautta vailla oleminen on pitkän päälle hyvin tuhoisaa?

    • Sinä annat ymmärtää, Juha, että minä en kirjoita oikein siitä,
      mitä vanhurskauttava usko on

      Enhän minä voi tänne kopioida koko apologiaa!

      Mutta kenties sinun kuvitelmasi syntyvät aiheetta siitä.
      että ajatuksesi keskittyy kokonaan vanhurskauttamiseen
      EIKÄ se ole edes keskusteluin teema.
      Minähän olen puhunut parannuksesta.

      Kopioin Apologian tekstiä, koska siinä esiintyy tuo teidän torjuamanne sana, parannus.

      Luterilaisessa teologiassa näkyy siis olevan muutakin kuin
      vanhurskauttamisoppi. Se kannattaisi huomata.

      Otin asian esille osoittaakseni, että olen kirjoittanut ihan tunnustuksemme hengessä.

      Kristuksen kirkossa ja sen ulkopuolella on muitakin kuin pyhiä ja Kristusta etsiviä.
      Siitä seuraa, ettei kaikille voida saarnata samalla tavalla kuin
      uskoville tai pelokkaille kristityille.

      Minä ihmettelen, että tällaisen ihan selvän asian keskusteluun tuominen synnyttää vihjailuja itsevanhurskaudesta sekä lain ja evankeliumin sekoittamisesta ja myös tuollaisia koulumestarin neuvoja, mitä tuossa yllä.
      .
      En ole muuten saanut ainuttakaan kommenttia viittaukseeni
      Room 8:1 ja 8:8. Onkohan asia vaikea?

  4. Usko Kristukseen vanhurskauttaa
    (Augsburgin Tunnustuksen Puolustus)

    ”Parannussaarna, joka osoittaa meidät syyllisiksi, saattaa omattunnot todellisten ja vakavien kauhistusten valtaan.

    Näin pelästytettyjen sydänten on määrä taas saada lohdutus. Se tapahtuu, jos he uskovat Kristuksen lupaukseen, että meillä hänen tähtensä on syntien anteeksantamus.

    Tämä usko, joka noiden ahdistusten alaista ihmistä rohkaisee ja lohduttaa, ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen, vanhurskauttaa ja tekee eläväksi.

    Juuri tämä lohdutus tietää uutta, hengellistä elämää. Kaikki tämä on selvää ja ilmeistä. Hurskaat ihmiset voivat sen käsittää, ja siitä on kirkon todistus.

    Vastapuoli ei sitä vastoin pysty missään sanomaan, miten Pyhä Henki annetaan. He kuvittelevat, että sakramentit tuovat mukanaan Pyhän Hengen sen johdosta, että ne toimitetaan, ilman vastaanottajassa tapahtuvaa oikeaa muutosta, ikään kuin Pyhän Hengen lahjoittaminen olisi merkityksetön tapahtuma.

  5. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. (CA V)

    Jumala pelastaa miten: vaikuttamalla uskon, jonka saa aikaan Pyhä Henki, joka toimii Sanassa ja Sakramenteissa missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Kaste antaa sen vuoksi jokaiselle kristitylle koko elämän ajaksi riittämiin oppimista ja harjoittamista. Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa J Pyhä Henki lahjoinensa. Se antaa niin ylenpalttisen runsaasti, että heikko luonto sitä ajatellessaan alkaa väkisin epäillä, voiko tämä olla totta. Sanomme silloin näin : ”Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut on kerran kastettu, minulle
    on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän” ( Tunnustuskirjat lyhyitä otteita sivulta 404 )
    Tästä perustuksesta ei voida luopua väheksymällä sakramentteja. ” Kristuksen ansio ja lahjat tuodaan, ojennetaan ja jaetaan meille hänen sanassaan ja sakramenteissaan”( Tunnustuskirjat yksimielisyyden ohje sivu 556: 16 )
    Tällaisia ohjeita on kirkkomme tunnustuskirjoissa ja Raamatussa , missä Pyhä Henki lahjoitetaan, ei se ole mikään merkityksetön tapahtuma, vaan siitä alkaa uskon elämämme alku. Ja Lutherin mukaan meidän tulee joka päivä palattava kasteeseemme, ja upotettava ” vanha luontomme ” kasteen autuaalliseen huuhteluun ja sieltä noustava uusi luomus.

    • Martti, kiitos erinomaisesta kommentista. Kristillisessä kasteessa Jumala on ottanut meidät lapsekseen ja lahjoittanut meille kaikki lahjat. Kasteessa olemme saaneet Pyhän Hengen. Moni meistä on langennut pois kasteen armosta, mutta onneksi Isä ottaa vastaan avosylin, kun ”tuhlaajapojat” tulevat nöyryytettynä takaisin.

  6. Kaste ei pelasta sellaista, joka ei ole uskossa eikä elä kasteensa armossa.
    Hänen täytyy saada armo palata takaisin, jolloin hän voi sanoa:
    ”Minä uskon, etten voi omasta voimastani Herraani Jeesukseen Kristukseen uskoa ja tulla hänenen luokseen, vaan Pyhä Henki on minut kutsunut, evankeliumin sanan kautta”

    Ennen kuin hän on kuullut evankeliumia, hän on tarvinnut haluta kuulla sitä. Siihen tarvitaan Jumalan sanaa, joka masentaa häntä niin, että hän ymmärtää tarvitsevansa Kristuksta.
    Tämä on lain tehtävä.

    • Jos Luther opettaisi, että ainoa tie Kristuksen armon tuntemiseen on murtuminen lain alla, häntä voisi pitää metodistina ennen Wesleytä. Tuskin hän kuitenkaan oli niin jäykkä ajattelussaan.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.