Jeesus sanoo: ”Paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’ Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.” (Matt. 13:15-17)
Mitä Jeesus tarkoittaa, kun Hän puhuu terveestä silmästä?
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17); miten saamme korvan, jolla voimme kuulla Kristuksen äänen ja näkevän silmän, jolla näemme Kristuksen?
Sielun silmä, mikä se on?
Miten sydän liittyy silmään ja korvaan?
Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. (Job. 42:5); mitä tämä tarkoittaa?
Kaikki julkaistut blogini:
Tässähän se meidän vaikeutemme yleensä on, kuten Luther sanoo: ”Kuka oikein taitaa lain ja evankeliumin ymmärtää ja opettaa, on päässyt Totuuden tuntoon”
Lain saarnalla on paikkansa ja samoin Armon, mutta Armosta ei saa tehdä lakia, ja Laissahan ei armoa ole. Näitä ei saa sekoittaa, kuten on monesti todettu.
Sanotaanhan lapselle jo luonnostaan älä koske, älä tee sitä, älä tätä… Tämän pitäisi osata jokainen vanhempi, mutta kun lapsi tekee vääryyttä, silloin alkaa oikeuden (vanhurskauden) opiskelu. Katsonko lapsen parasta, jos en puutu vääryyteen? Jos puutun liian ankarasti?
Entä lapsi, jos tietää tehneensä väärin, mutta kukaan ei puutu? Mitä siitä seuraa?
”Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa,
koskapa syntinen saa tehdä pahaa sata kertaa ja elää kauan; tosin minä tiedän, että Jumalaa pelkääväisille käy hyvin, sentähden että he häntä pelkäävät,
mutta että jumalattomalle ei käy hyvin eikä hän saa jatkaa päiviään pitkiksi kuin varjo, sentähden ettei hän pelkää Jumalaa. Saarn.8:11-13
Perinteinen kasvatus on ollut Kristillistä kasvatusta ja nyt Kristillisyydestä ollaan luopumassa kohta kokonaan, eikä nähdä miten suuri kasvattaja se on ollut. saamme jo nähdä laittomuuden hedelmiä. Ylpeys saa kansan lankeemukseen.
Lain vaatimukset ja rangaistus ovat syyn ja seurauksen oppimista. Armon oppiminen, taas tulee anteeksiannon ja rakkauden kautta.
Joka on paljon saanut anteeksi se rakastaa paljon. ”Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.” Ef.4:32
Jumalan laki on ehdoton, mutta samoin on Hänen Rakkautensakin. Hylkääkö isä poikansa tai tyttärensä kurittomuuden tähden? Eikö sure, jos lapsensa eivät kuule, kuinka kutsuu kääntymään teiltään? Ja kun kerran kääntyy, niin Isä ottaa avosylin vastaan, eikä enää soimaa, sillä Rakkaus on ehdotonta luottamusta ja anteeksiantoa. Ihmisen synti on aina hänen edessään, mutta Armoa on, että Jumala ei sitä enää muista. Sellainen ei ole anteeksiantoa, että joku jatkuvasti syyttää, menneistä virheistä.
Ongelmana on nykyään se, että itsekkyydestä on tehty hyve ja omanvoiton tavoittelusta kunniallista ja tavoiteltavaa. Kuinka voidaan saarnata synnistä, jos siitä on tehty ihmisten hyvyyttä? Ymmärrän mitä Jorma tarkoittaa lain saarnalla.
Olen palaa sisältä, kun humanistit selittävät kuinka ihminen on luonnostaan hyvä, ja sanovat vielä päälle: ”Ei kukaan ole syntinen ja väärä omasta tahdostaan.”
He sitovat ihmisen vääryyden ikeeseen ja valheeseen. Totuus tekee vapaaksi ei valhe.
Jumalan pelko on kansalta jo pitkälti hukassa. Jumalan pelko on kuitenkin viisauden alku. Se on siis alku. Kuinka voidaan julistaa evankeliumia laittomuuden lapselle? Sille, jonka sydän on täynnä itseään? Jos ei tiedä olevansa täynnä valhetta ja vääryyttä, niin suruton meno saa vallan. Mutta jos joku näistä lapsista herää ja kääntyy Jumalan puoleen, ja huomaa olevansa aivan hukassa, kuten Juha totesi, niin silloin ainoastaan Puhdas Evankeliumi auttaa ja Pelastaa ihmisen. sen tähden sanotaan Kristuksesta. Jeesus on Vapahtaja.
Profeetta sanoo tästä Vapahtajasta:
”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän-antamaan heille-juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva ”vanhurskauden tammet”, ”Herran istutus”, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi. Jes.60:1-3
Iloitkaa te, jotka olette Vapautettu, sillä Vapaus on Iloa ja Rauhaa Pyhässä Hengessä. ”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.” Jaak.3:17-18
Tarvitaanko lakia vai evankeliumia, vai molempia” ?
Kyllä lakia tarvitaan, sillä sen avulla osoitetaan minkälaisia me Jumalan edessä omassa varassamme olemme. Jos ja kun laki saa aikaan sisimmässä syyllisyyden Jumalan edessä, silloin se on tehnyt tehtävänsä. Mutta jos saarnaaja lähtee puhujapöntöstä pois, eikä kuulijat ole saanneet puheesta kuulla evankeliumia, silloin ei asiat ole hyvällä tolalla. Sillä kuulijoiden joukossa voi olla joku syntisparka ensimmäistä,tai viimeistä kertaa kuulemassa, että hän voisi pelastua. Silloin tämä veri vaaditaan hänen kädestään. Sen tähden saarnaajan tulee teroittaa kaikkein eniten sitä mikä kuuluu autuutemme, eikä pelätä puhuvansa liiaan ”hunajaisesti”. Evankeliumi on lopulta se, joka avaa lukkiintuneet ” sydämmen ovet”, kuten Paavalin kirjeistä saamme lukea: ” Mutta pysy järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät” ( 2.Tim.4: 5 )
Olen koettanut pitää mielessäni kenelle Paavali Timoteuskirjeensä kirjoittaa ja kirjeensä yleensäkin. Osoitteena ovat uskoon tulleet seurakuntalaiset. Tämä tärkeä pointti näkyy jatkuvasti unohtuvan.
Epäilen, ettei uskon tielle ole lähtenyt yksikään sellainen, joka on elämästään Jumalan edessä ja ihmisten seassa saanut pelkkiä selkään taputuksia: jatka tuohon malliin…. hyvää tulee.
Se on kovin valitettavaa, jos et sellaista tietoa Raamatustasi löydä.
Molempia Jeesus kuitenkin lähetti opetuslapsensa julistamaan – ja niin on – Herralle kiitos, näihin päiviin asti tehty.
”Se on kovin valitettavaa, jos et sellaista tietoa Raamatustasi löydä.” Jos sellainen tieto on jäänyt minulta huomaamatta, olisi ystävällistä kertoa, mistä sen voisin lukea. Evankeliumin julistamisesta on helppo löytää selkeitä lausumia toisensa jälkeen: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!”
On syytä tutustua luterilaisen uskomme perustotuuksiin, niin ei tule yllätyksiä lainkaan suhteen.
Kommentoin Ismon kirj. sikäli, että lain rooli on erilainen, riippuen siitä, kenelle sitä julistetaan, armon saaneille syntisille, vai kääntymättömille. Edellisillehän laki ei kuulu uhkauksena, mutta jälkimmäisille kyllä kuuluu, koska ovat luopuneita. Jälkimmäisten kohdalla on totta se, mistä Paavali sanoo: Ilman lakia synti on kuollut.Pahimmassa tapauksessa käy niin, että asianomainen itsekin kuolee – toisen kuoleman.
Juuri näin Jorma, siellä missä ei ole Lakia, siellä ei ole syntiäkään. Paavali opettaa meille, Kristittynä, että itsessään hyvä laki, jota emme voineet pitää, on meille tarpeellinen juuri sen tähden, että se osoittaa meille oman viheliäisyytemme ja raadollisuutemme ,että synti tulisi meissä ylen synnilliseksi.
”Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu (alku tekstin mukaan ”asuu sisälläni”) minussa kiinni;
sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Room.25
Ismo puhuu hiukan eri asiasta kuin minä, koska tuossa jakeessa kysymys on Paavalista ja niistä armon piiriin tulleista, joille hän kirjeensä osoittaa. Jotenkin aina unohtuu se toinen puoli, josta aikaisemmin jo mainitsin.
Hyviä kommentteja edellä. Miksi on tärkeää nähdä lähimmäinen? Miksi konkreettinen auttaminen voi olla edellytys ennen kuin voimme kertoa evankeliumia tai lakia? Mikä on rukouksen merkitys, kun kohtaamme lähimmäisen?
”Jeesus sanoo: ”Paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, ” ( Matt.13:15 )
”Näkevin silmin eivät nähneet” ? Nämä Jeesuksen sanat viittaavat siihen, että kyllä he olivat kuulleet kuulevin korvin ja he olivat nehneet Jumalan Messian, mutta he eivät ymmärtäneet häntä. Jumalan sanalla on määrätty tehtävä ja vaikutus myöskin silloin kun sitä ei oteta vastaan. Sillä se tekee ihmisestä entistäkin pahemman jopa sellaisen, jolloin sanalle ei löydy minkäänlaista kosketuspintaa. Kun Jumala puhuu , niin silloin on tarjolla aivan kaikki mitä Jumala tahtoo ihmiselle lahjoittaa antamalla turvallisen läheisyyden. Mutta ikävä kyllä on sanottava, että voi myöskin joutua kauemmaksi ja paaduttaa sydämmensä niin kovaksi ” kivisydämmeksi”, ettei Jumalan sanalla ole enää mitään annettavaa tällaisessa paatumuksen tilassa.
Aivan, kun sitten toteaa, ettei siinä kuvaamassasi tilanteessa natsaa se. mitä Paavali sanoo itsestään ja kykenemättömyydestään Roomalaiskirjeessä, menee keskustelu yleensä ihan kipsiin. Näin tuntematonta luterilainen uskomme on.
Yleensä päädytään jauhamaan vanhurskauttamisoppia…. ja asianomainen etsii elämälleen tukea siitä, hiukan samaan tapaan kuin puistoveikot osaavat vedota Kaanaan häihin.
”On syytä tutustua luterilaisen uskomme perustotuuksiin, niin ei tule yllätyksiä lainkaan suhteen.” Luterilaisuus on yksi tapa tulkita Raamattua. Totuus on Kristuksessa eikä Lutherissa.
Olen ymmärtänyt, että Jeesus moitti nimenomaan lain opettajia kuuroiksi, sokeiksi ja paatuneiksi. Lain saarna ei siis avaa silmiä, korvia eikä sydäntä. Evankeliumin julistaminen saa sen aikaan ja lainkin arvo paljastuu, kun se ei enää paina ylivoimaisena taakkana sielua.
Nooh, minä olen luterilainen ja pidän lain ja evankeliumin erottamista luterilaisessa uskossamme hienona asiana.
Laki ei ole koskaan painanut yhdenkään kääntymättömän sielua eikä syntikään.
Kuollut ei tunne mitään painoa selässään.
Kannattaa sitten tutustua evankeliumien ja apostolin tekojoen kertomuksiin siitä, kuinka lakia on Herramme käskystä saarnattu.
Kuuroja voivat olla evankeliumin opettajat, jos sikseen tulee, umpikuuroja.
Jeesushan käski opetuslasten tehdä kaiken sen, mitä lainopettajat opettivat.
Näin hän vahvisti heidän opetuksensa.
Lakihan ei ole kadonnut yhtään mihinkään, eikä Jeesus tullut sitä kumoamaan eli poistamaan.