Usein sanotaan: historia opettaa. Opimmeko historiasta jotain? Vai tekeekö jokainen sukupolvi samoja virheitä? Nämä ovat meidän ihmisten kysymyksiä.
Mitään yleispätevää vastausta ei ole. Minua nämä kysymykset ovat askarruttaneet niin paljon, että aikanaan opiskelin laajasti sekä kirkkohistoriaa että poliittista historiaa. Ehkä siksi en ole ollut innostunut dogmatiikasta, en myöskään valmiista vastauksista apteekin hyllyltä.
Kysyn sen sijaan, miten nykyisiin ajattelumalleihin ja tapoihin on historian kuluessa päädytty. Tästä näkökulmasta olen paljon miettinyt kirkossa maallikkouden asemaa ja merkitystä. Sillä Uuden testamentin ajasta tähän päivään on tapahtunut valtava muutos. Varhaisessa kirkossa eri palvelutehtäviä suorittavat seurakunnan jäsenet muodostivat pieniä yhteisöjä ja päättivät asioista yhdessä.
Jo 200-luvulla alkoi kehitys, joka merkitsi vähittäistä papiston vallan kasvua. Samalla se eriytyi omaksi luokakseen Jumalan kansasta. Valtiokirkon synnyn myötä 300-luvulla piispoista ja muista papiston jäsenistä muodostui selkeä eliitti, joka täydensi itse itseään. Tämän käytännön tueksi kehittyi jo keskiajalla vahva virkateologia, erityisesti katolisessa mutta myös ortodoksisessa kirkossa. Tänään myös protestanttiset kirkot ovat entistä vähemmän vapaita tästä hierarkkisesta ajattelusta.
Toivoisin kumminkin, että kehitys kulkisi vastakkaiseen suuntaan. Esimerkkinä tästä on ortodoksinen kirkkomme Suomessa kahdesta syystä.
Ensiksikin, liturginen uudistus, erityisesti eukaristisen teologian nousu 1970-luvulta alkaen, on tuonut Jumalan kansan uudelleen selkeästi kirkon elämän keskiöön. Tämä on tervetullutta kehitystä.
Samalla on syytä huomata, että toisin kuin muissa ortodoksissa kirkoissa Suomessa päätöksenteossa seurakuntalaisilla on tärkeä rooli kaikilla tasoilla. Luottamushenkilöt kantavat vastuun toiminnasta ja taloudesta. Kirkolliskokouksessa ns. maallikoita on enemmän kuin papiston jäseniä.
Silti en voi välttyä ajatukselta, että Suomessa molemmissa kansankirkoissa varsinkin kirkolliskokous kokoonpanoltaan yllättävästi muistuttaa säätyvaltiopäiviä. Siksi on syytä pyrkiä siihen, että eukaristinen teologia, jonka sydämessä on koko seurakunnan yhteinen rukous ja ylistys, nostaisi esiin uusia kysymyksiä ja toimintamalleja kirkon uudistumiseen. Tämä koskee myös valtavan byrokraattisen painolastin purkamista.
Onneksi oma kirkkomme elää länsimaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa. Meidän ei tarvitse eikä ole syytä hakea neuvoja muista vanhoista kirkoista, jotka elävät kulttuurisesti ihan eri maailmassa. Mutta toki herkällä sydämellä saamme ja meidän tulee tehdä tilaa Hengen läsnäololle, hyvyydelle ja rakkaudelle, kun etsimme yhteistä tietä eteenpäin uskovina ja muina totuuden etsijöinä.
Isä Ambrosius
8.12.2020
Rustholkarhu sanoi nasevasti niin kuin asia on.
Todellista asiantilaa ei haluta nähdä.
Usein todetaan viisaiden kynällä, että hajaannusta ja erimielisyyttä on ollut kirkossa alusta asti. Joo, mutta ei ihan alusta, eikä se ollut lainkaan tarkoitus, vaan sen sai aikaan synti ja vastustaja. Miten paljon neuvotaankaan rakkauteen ja yksimielisyyteen.
Vähän niin kuin väkivalta ja lauantaipullo suomalaisessa
avioliitossa. Se on ollut siellä hamasta alusta asti, mutta ei se
naisen hakkaaminen ja kakaroiden lumihankeen ajo kai tarkoitus ollut?
Olen pitänyt muutamia tätä kommentoivia aiemmin kovin avarakatseisina mutta tämän kohdalla on pakko todeta, että jo on kapeaa tulkintaa. Jos väittä Eskolan rakentavan jonkun jota ei ole niin toivoisin näkeväni sen mitä on. Hyvä pamfletti – oikein hyvä.
Samaa mieltä.
En ole kuullutkaan, että ehtoollinen korvattaisiin jossakin viini ja laulu -illoilla. Tarkoittaako Eskola eri puolilla Suomea syntyneitä kristittyjen harrastamia viinin ja virren iltoja tai kristittyjen viiniharrastajien tapaamisia. Olen siinä käsityksessä, että niissä yhdistyy Lutherin hengessä rakkaus virsiin ja harrastus viiniin. Taitavat näiden iltojen viettäjät olla keskimääräistä suomalaista ahkerampia kirkossa ja ehtoollisella kävijöitä. Ajatus viinin ja virrenveisuun yhdistämisesta kuulosti minusta niin mukavalta, että kutsuin kristityn ystäväni kanssa kokoo veisuuhaluisen naisporukan, vaikken viinistä varsinaisesti pidäkään. Veisuu ja hyvät keskustelut veivät meidät niin voimaperäisesti mennessään, että viini jäi aivan paitsioon. Kaikki kiittelivät iltaa hengellisesti virkistäväksi ja uusimme kohtaamisen varmaan myöhemmin. Ehtoolliselle on yhtä suuri kaipuu kuin ennenkin.
No mikäs hemmetin mittari tänne nyt tuli eli ehtoollisella käyntejäkin mittaillaan. Johan minä olen sen sanonut omassa seurakunnassa, että tällainen tavallinen kristitty ei kehtaa kirkkoon enää astua, kun messut ovat jokaviikkoisia perinteisen jumalanpalveluksen paikalla. Siellä ne erinomaiset uskovaiset meitä surkeita tarkkailevat ja tekevät havaintojaan.
Täytyy sanoa, että nyt kuvottaa ja paljon. Eli tätä se tilastollinen kirkko on, kun uskovat ilakoivat keskenään. Siihen joukkoon julkisyntinen tapakristitty ei sovi eikä ole tervetullut.
Taidanpa heittää pyyhkeen kehään ja lähden tästä erinomaisuuksien kirkosta livohkaan. Jumalan voin kohdata vaikka ”kusiaispesässä” istuen mökkini kuistin vierellä.
Noin seitsemän vuotta sitten istuin kuuntelemassa saarnaa kansankirkon penkissä. Saarnassa pappi vakuutti, ettei ole väliä mikä nimi jumalalla on, koska se on kuitenkin sama jumala kaikilla. Tämä ei kuitenkaan sovi siihen mitä Raamattu kertoo ihmiselle siitä, ettei ole kuin yksi tie Jumalan luo ja että tuo tie on itse Jumala.
Ihan jo oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että Eskolalla on kirjassaan tärkeää asiaa.
Onkohan se Eskolan pamfletti käsitettävä niin, että humanistit ovat kristinuskosta vieraantuneita? Tuntuu humanistien puolesta vähän pahalta. Humanistisista tiedekunnista ja filosofisten tiedekuntien muista kuin matemaattis-luonnontieteellisistä osastoista valmistuu koko ajan uusia maistereita. Ei kai historian maisteri voi automaattisesti olla ateisti?
EKSYTTÄJÄT VALTAAMASSA KIRKKOAMME
Kun saarnastuolista tulee omien mielipiteiden julistusfoorumi ja luottamustoimista vallanhimon toteutuspaikkoja, ei ole ihme että kirkosta väki vähenee.
Varsinkin pääkaupunkiseudulla kirkkovaltuustoihin ja -neuvostoihin ja seurakuntaneuvostoihin on juntattu Raamatun vastaisesti eläviä ihmisiä, jotka ovat suvaitsemattomia ja ajavat vain omaa valtaideologiaansa kirkkoon sortaen mielipiteillään, julkisilla kirjoituksillaan ja talousvaltaa käyttäen Raamatulle uskolllsia ihmisiä ja järjestöjä. Jumala ei tätä hyvällä katso!
Nyt on uskovan kirkkoväen aika nousta barrikaadeille ja vaatia puhdasta Jumalan sanaa julistettavan ja kaikkien päätösten olemista Raamatun, eli Jumalan tahdon, kanssa samalla linjalla. Vaikka miljoona suomalaista eroaisi kirkosta, ei se olisi katastrofi kuin ainoastaan eroaville ihmisille itselleen. Jumalasta erossa ei ole hyvä elää. Kirkon talouskin tulisi kuntoon, kun Jumalan tahdon mukaan tehtäisiin päätökset eikä oman vallanhaluisen ideologian mukaan. Maailmanlaajuisesti kristittyjen määrä kasvaa kohisten. Suomi jää siinäkin kehityksessä takapajulaksi. Valitettavasti.
Keitä ovat nämä ”Raamatun vastaisesti elävät ihmiset”, joiden touhuja Jumala ei hyvällä katso? Voisitko nimetä heidät ihan oikeilla nimillä, etkä vain vihjailemalla joihinkin kirkkovaltuustoihin tai neuvostoihin. Tietäisimme täällä pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin, keitä henkilöitä tarkoitat.
Näkisin mielelläni tämän barrikadeille nousun. Söisin popcorneja ja seuraisin, kuinka kirkko myllätään Jumalan tahdon mukaiseen uskoon.
Joo Helena. Minäkin katselisin sitä mielelläni. Mutta jos se olisi samanlaista kuin itsenäisyyspäivänä Tampereella nähtiin ns. Kiakkovieraiden toimesta, katselisin sitä mieluummin siihen lähelle valmistuvan 25-kerroksisen hotellin ylimmästä kerroksesta. Oli vieläkin Handelsbankenin ikkunat tilkitty väliaikaisesti eilen. Viattomat luontokappaleet (hevoset) onneksi toipunevat vammoistaan.
Vieläkin peräisin niitä ”Jumalan tahdon vastaisesti elävien” nimiä. En pidä epämääräisistä vihjailuista, jotka helposti leimaavat koko luottamuselimen.
Jos lukee pelkästään Helenan kommentin (09.33), niin siinähän on selvästi radikaalipietistisiä sävyjä, popcorneja lukuunottamatta. Hienoa.
Erkki O Aurasen kommentti sisälsi täyttä asiaa. Itse ilmaisin saman tosin hiukan pehmeämmin..
Tuntuu todella pahalta lukea kun paimenen viran vastaanottanut ihminen
aivan kuin työkseen puhuu ivallisesti uskovista ja uskosta.
”Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa
eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat”,
Ja ketähän mahdat tarkoittaa? Ikäviä vihjailuja ja vieläpä muka ”raamatullisia”.
Kaikki, mitä uskon ja uskovaisuuden nimissä tehdään, ei ole hyvää ja kaunista. Kritiikki on siis paikallaan ja perusteltua.
Eikös se puhe kuitenkin ole ihan oikeilla linjoilla? Lainaan Augsburgin tunnustusta:
VIII Mitä kirkko on?
Vaikka kirkko varsinaisessa mielessä on pyhien ja tosiuskovien yhteisö, on kuitenkin jumalattomienkin toimittamien sakramenttien käyttämine sallittua, koska tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon.
Eiköhän se ole mieluimmin niinpäin että muutama tosiuskovakin on vielä sekottuneena täysin maallistuneitten ihmisten joukkoon?
Oppi-isäni Lutherin käsityksen mukaan sakramentin voima ei ollut riippuvainen sakramentin toimittajasta, kunhan se oli oikein toimitettu. Nykyajan ”Lutherin” mukakannattajat naisten pappeuden vastustajat taitavat kääntää asian päinvastoin? Vai miksi nainen ei kelpaa?
Sehän tässä sekoittumisessa on olennaista, että tosiuskovien erottaminen teeskentelijöistä ja jumalattomien erottaminen pyhistä on niin vaikeaa. Se rajaviiva taitaa kulkea ihmisten sisällä pikemmin kuin meidän välillämme.
”Eskolan mukaan perinteisen kristinuskon vastustajille on tyypillistä, että he eivät voi hyväksyä Kristuksen sovitustyötä.”
Lainaus pitää paikkansa muslimien kohdalla, sillä heille Jeesus ei ole Jumalan poika, mutta arvostettu profeetta kylläkin. Tähän Eskolan paatokseen on pakko suhtautua huvittuneesti, mutta se ei oikeasti naurata, koska jotkut ottavat sen tosissaan. Seurauksena on kärjistettyä hölynpölyä.
Tätä ev.lut.kirkkoon suuntautuvaa hyökkäystä saman tasoista retoriikkaa käyttäen löytyy jo Luther-säätiöläisten/paavalinsynodilaisten Sisarenpoika ym. julkaisuissa. Ihmeellistä aggressiivisuutta ja anarkiaa.
Kyllä Jeesus esim. mulle on Jumalan poika, muta aivansamasa mielssä kuin esim. Daavid oli Jumalalle hänen poikansa: ”Totisesti sinä olet minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin!”
En tainnut osuakaan ihan harhaan, kun tuli ”Kiakkovieraat” mieleen niistä barrikadeille nousijoista. Aggressiivisuutta ja anarkiaako on ”uskovien” tavoitteena mm. naispappeja kohtaan? Minä vain kysyn.
Osmo, sä oot helmi, kuten olen aikaisemminkin sanonut ja lukuisat tykkäykset kommentiini vahvistavat sen.
Siis niin iloitsen mielipiteistäsi naisten pappeuteen ja kaikkeen oikeudenmukaisuuteen liittyen, ja että vielä osaat yhdistää nämä asiantuntevasti esitykseen, jossa toteutuisivat taloudellinen ja eettinen puoli.
Toivottavasti jatkat eläkkeelle siirtymisen jälkeen luottamustoimissa, koska sulla on niin paljon osaamista ja näkemystä.
Mutta ainakin täällä onneksi tapaillaan!
Ei se Auranen näytä itsekään tietävän, ketkä pääkaupunkiseudun kirkkovaltuustoissa elävät Raamatun sanan vastaisesti. Kunhan heittelee kommentteja ja mustamaalaa koko luottamusmiesten olemassaolon. Onko tullut muuten itse noudatettua kaikkia Raamatun opetuksia?