Luterilaisen seurakunnan perusolemus on olla uskovien yhteisö. Tämä ei tarkoita niinkään jokaisen jäsenen omakohtaista kokemusta, vaan yhteisöllistä ymmärrystä siitä, mistä yhteisössä on kyse.
Kirkollinen verkkosanakirja Aamenesta öylattiin kuvaa Kristuksen seurakuntaa näin: Seurakunta on pyhä, erikseen ”Herralle erotettu” yhteisö ja ”pyhäin yhteys” erotuksena maallisista järjestöistä ja yhteenliittymistä. Seurakunta on kristillisen uskon mukaan Jumalasta lähtöisin oleva yhteisö. Seurakunta on pelastukseen johdattava yhteisö, koska se on pohjimmiltaan yliluonnollinen eli Pyhän Hengen kokoama, johtama ja elävöittämä.
Edellä kuvattu käsitys seurakunnasta on universaali ja kulloinkin jumalanpalveluksissa tai kirkollisissa toimituksissa läsnä oleva joukko on olemukseltaan osa tätä laajempaa Kristuksen seurakuntaa. Luterilaisten tunnustuskirjojemme mukaan tässä joukossa voi olla mukana myös teeskentelijöitä, joita nykytermein kutsutaan lähinnä kulttuurikristityiksi sekä salaisesti Jumalan kieltäviä. Kaikista jäsenistä toki uskotaan hyvää eli että he ovat elävässä uskossa.
Käsitettä seurakunta käytetään myös siitä hallinnollisesta organisaatiosta, jonka tehtävänä on huolehtia keskuudessaan vaikuttavan Kristuksen seurakunnan tarpeista. Kirkkojärjestyksen 4 luvun 1 § mukaan seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.
Esimerkiksi seurakunnan jäsenpiirin ulkopuolelle ulottuva diakonia ja lähetystyö perustuvat kumpikin Kristuksen itse seurakunnalleen asettamiin tehtäviin siten niitä edistäessään hallinnollinen seurakunta toteuttaa jäsenistössään vaikuttavan Kristuksen seurakunnan tarpeita.
Kirkkojärjestyksen mukaan jumalanpalvelukset, sakramentit ja kirkolliset toimitukset tulee toimittaa kirkkokäsikirjan mukaisesti jonka puolestaan on oltava kirkon tunnustuksen mukainen.
Kirkkojärjestyksen mukaan jumalanpalveluset tulee järjestää ja sakramentit sekä kirkollisista toimitukset tulee toimittaa kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan mukaisesti ja että kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.
Näin ollen kirkon koko toiminta on sidottu kirkkojärjestyksen 1 luvussa todettuun tunnustukseen johon sisältyy tunnustuskirjojen mukainen käsitys kirkon olemuksesta.
Jokainen voi omalla tahollaan arvioida, vastaako käynnissä olevien seurakuntavaalien markkinoinnissa käytetty aineisto edellä kuvaamani kirkon ja seurakuntien olemusta, vai aineistosta jokin toisenlainen mielikuva kirkosta.
Jo keväällä käytiin keskustelua siitä, onko lähimmäisen auttaminen ja hyvän tekeminen kristillisen uskon seurausta vai sen varsinainen sisältö. Kirkon virallisen kanna mukaan nämä asiat ovat uskon seurausta. Evankeliumin varsinainen sisältö on pelastushistoriallinen.
Seurakuntavaalien ehdokasasettelun viimeisimpinä päivinä nousu esiin kysymys vaalikelpoisuudesta ja siitä voiko kristinuskon kokonaan kieltävä asettua vaaleissa ehdokkaaksi.
Ehkä tuoreimpana seurakunnan olemukseen liittyvänä aiheena on noussut esiin seurakuntavaalien ero verrattuna kuntavaaleihin ja valtiollisiin vaaleihin suhteessa puoluepoliittisten teemojen esille nostoon.
Asiassa voidaan pohtia toisaalta sitä, onko asioiden hoito kunnissa ja seurakunnissa samanlaista ja toisaalta sitä, kuvaavatko puoluepoliittiset tunnukset ehdokkaiden kantoja nimenoman seurakunnan asioiden hoitamiseksi.
Itse kallistun sille kannalle että puoluepoliittiset tunnukset voivan näkyä ja niiden oikeastaan tuleekin näkyä jos kyseinen ehdokaslista on koottu nimenomaan puoluepoliittisin perustein. Jos listaa ei ole koottu puoluepoliittisin perustein, ei myöskään yksittäisten ehdokkaiden puoluekantojen esittely ole välttämätöntä. Koska seurakuntavaalien olemus poikkeaa kuntavaaleista, samojen puolueiden jäseniä voi olla useillakin eri listoilla.
Olen itse ollut puoluelistoja vastaan, mutta toistaalta jos niissäkin on ehdokkaina ihmisiä, jotka sitoutuvat kristinuskoon ja luterilaisen kirkon oppeihin, niin mikä ettei. Vaarana on, että seurakuntavaaleissa puolueiden agendalla ei ole oikeasti seurakunnan paras, vaan kunnallispoliitiikka.
Nykyisillä vaaliperiaatteilla ei voida estää etteikö ehdokkaina olisi henkilöitä, joiden ensisijaiset intressit seurakuntaneuvostossa olisivat muualla kuin seurakunnassa tai kristinuskossa.Asialle tuskin voi mitään, mutta häviäjänä on seurakunta kristillisenä yhteisönä..
Jukka Kivimäki :”Itse kallistun sille kannalle että puoluepoliittiset tunnukset voivat näkyä ja niiden oikeastaan tuleekin näkyä jos kyseinen ehdokaslista on koottu nimenomaan puoluepoliittisin perustein.”
Olen asiasta samaa mieltä. On rehellistä äänestäjiä kohtaan ”näyttää väriä” jo ennen vaaleja, jos sellainen on. Puolueiden historiaan jääneet aina arvovalintoihin perustuvat ratkaisut antavat osviittaa siitä, mihin suuntaan puoluepolitiikkaa kannattavat ehdokkaat mahdollisesti haluavat äänestyspäätöksissään kallistua.
Tässä teen siis voimakkaan eron seurakunnan ja kuntavaalin välillä.
Kuntavaaleissa kokoomuslaisena ja kommunistina esiintyneet voivat seurakuntavaaleissa olla samalla listalla, jos seurakunnan näkökulmasta katsoen edustavat samoja arvoja. Kuntavaaleissa samalla listalla olleiden puolestaan tulisi olla seurakuntavaaleissa eri listoilla, jos seurakunnan asioiden hoidon näkökulmasta edustavat kokonaan vastakaisia arvoja.
Jo julkisuudessa puitu Savonlinnan ehdokasasettelutilanne ratkesi siten, ettei lista edes ottanut ehdokkaakseen sellaista, jonka arvot poikkesivat liiaksi listan yhteisistä arvoista. Näin asia varmaan menee yleisemminkin.
Aitouskovia Jesuksen Vapahtajana vastaanottaneita krsitittyjä on tutlimuksen mukan Suomessa noin 6-7 porosenttia väestöstä. Muut ovat mukana lähinnä tavan ja etenkin ns. siirtymäriittirituaalien vuoksi, joihin kirkolla on ollut pitkään monopoli ja joka kykenee tarjoaman ko rituaaleille aivan ylivertaiset valtavan isolla rahalla rakennetut puitteet.
Mikäli Seppo Heinolan kuvaus pitää paikkaansa, niin seurakunnillamme on valtavasti työtä omien jäsentensä keskuudessa ja kirkon lakisääteisten tehtävien turvaamiseksi seurakuntien toiminnan painopistettä tulee siirtää evankelioivaan suuntaan.
” Seurakuntien olemus puntarissa, varhaisista vuosisadoista lähtien ”.
Kirkko on omaksunut seuraavat Jeesusta Kristusta , hänen persoonaansa ja työtänsä koskevat opinkohdat. Nämä ovat samalla raamatun tulkinnan ohjeita , joihin kaikki kristityt ovat pitäytyneet varhaisista vuosisadoista alkaen. Paavalin oppi : Kristus luopui Jumalallisesta ominaisuuksistaan ja asemastaan Isän luona , tullakseen ihmiseksi . ” Hän luopui kaikesta ja otti orjan muodon ”.
Eräs muslimi sanoi , ettei voi hyväksyä kristittyjen moni Jumalallisuutta , kun teillä on , Isä, äiti ja poika.
Aivan alusta saakka Kristityt ovat osoittaneet erityistä kunnioitusta Jeesuksen äidille , Marialle. Luukkaan evankeliumissa , Luuk,1 :48 . Marialle osoitetaan arvonantoa nöyrän ja kuuliaisen uskon esikuvana . Kautta vuosisatojen kristityt ovat tottuneet lähestymään Jumalaa myös Marian kautta. Läntisessä kristikunnassa yleisin Marialle osoitettu rukous on , enkelin tervehdys , eli Ave Maria .
Maria ja kirkonoppi . Maria sai ensimmäisenä kristillisinä vuosisatoina erityisen aseman teologiassa , kun kirkko taisteli erilaisia Kristusta koskettaneita harhaoppeja vastaan . Oppi Mariasta oli eräänlainen kristologian tukirakenne.
Luterilainen uskonpuhdistus omaksui vanhan kirkon opin Mariasta , Jumalan synnyttäjänä ja ikuisena neitsyenä . Tunnustuskirjojen mukaan Maria on ”korkeasti ylistetty neitsyt ”. Marialla on luterilaisuudenkin mukaan esirukoilijan asema , Maria rukoilee lakkaamatta kirkon puolesta. Mutta samalla opetetaan , ettei Maria voi ottaa kristuksen paikkaa , vaan hän on nöyrän uskon esikuva.
Martti Luther sanoi ; että Maria on ” kaikkein paras esimerkki Jumalan armosta ”.
Hänestä Jumala tekee kaikille nähtäväksi , että on oikein nimittää Mariaa ,
” taivaan kuningattareksi ” , mutta ei Jumalattereksi.
Maria ylistää uskollista ja armollista Jumalaa , Jumalan ylivoimainen hyvyys yllättää Marian. ”Jumala on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa ”. Hän on lyönyt hajalle ne, ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset , nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin . Mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois ( Luuk. 1 : 51 – 53 ).
Marian valinta osoittaa , että Jumala on tietoisesti puolueellinen , hän on köyhien ja vallasta osattomien puolella. Jumalan äiti oli pieni ihminen , oppimaton ja köyhä orpo , Israelin syrjäseudulta . Miksi Marian sijaan ei valittu esim, vaurasta pääkaupunkilaista , ylipappi Kaifaan tytärtä.
Kiittäessään Jumalaa Marialla on saattanut olla mielessä , häntä tuhat vuotta aiemmin eläneen Hannan , profeetta Samuelin äidin sanat , ” herra nostaa köyhän kurasta ja kerjäläisen lantakasasta , asettaakseen heidät kuningasten rinnalle ” , ( 1 Samu, 2 : 8 ). Raamatussa köyhien vallankumous on samalla naisten vallankumous . Naiset olivat vailla valtaa ja useimmiten vailla omaisuutta.
” Maria riemuitsee ja ylistää suuresti herraa ” , havaittuaan , ettei Jumala olekaan uskonnollisten asiantuntijoiden Jumala. He ovat tehneet Jumalasta olemassa olevien valtarakenteiden pönkittäjän : Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät . Jumala on valtaa vailla olevien , alistettujen ja ahdistettujen herra.
Luterilaisten kirkkojen tärkein tunnuskirja Augsburgin tunnustus määrittelee kirkon lyhyesti ja ytimekkäästi , kirkko on pyhien yhteisö , jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kristuksen ruumis on olemukseltaan yhteisö , se on Kristuksen vapahtajakseen ja herrakseen tunnustava Jumalan kansa. Kirkko ei muodostu pelkästään toiminnoista , mutta yhteisöä ei ole ilman sanaa ja sakramentteja . Jumalan kansan syntyy ja pysyy voimassa , Jumalan sanan ja sakramentin voimassa.
Minä en ole kirkon kannattaja , vaan kirkko kannattaa minua . Seurakunta yhteisönä ja sen armovälineet ovat erottamattomat , kumpaakaan ei ole ilman toista. Yhteinen pappeus : Kirkossa kehittyi varhain näkemys , jonka mukaan pappeus on kahtalainen . On olemassa kaikkien kristittyjen yhteinen pappeus ja apostolien virkaan perustuva erityinen pappeus . Kaikki Kristuksen ruumiin jäsenet ovat kasteen ja uskon nojalla pappeja.
Kiiitos kommentistasi laila h flink, mutta miten sen edellä oleva pitkä selostuksesi Mariasta liittyy blogin aiheeseen?
Luterilaisen seurakunna olemukseen ei liity erityinen marianpalvonta.
Uskovien yhteisö on sanamuotonsa mukaan joukko kantansa lukkoon lyöneitä ihmisiä. Ei ainakaan ikuisuutta tässä maailmassa etsivien avoin foorumi.
Noin henkilökohtaisesti en voi kuulua ensimmäiseen. Mutta kirkko tietysti on oman luontonsa mukainen ja minä puolestani etsin paikkani sieltä, mistä löydän itseni kaltaisen yhteisön.
Näin asian juuri täytyykin olla.
Kuka tuntee vetoa idän filosofiaan, etsii paikkansa sieltä, kuka kokee omakseen scaintologian valitsee sen. Teosofian löytää teosofien parista, gnostilaisuuden gnostilaisten parista jne. Jos olet panteisti tai deisti, niin et löydä sitä kristillisestä kirkosta. New age liikettä tai shamanismia ei niin ikään harjoiteta kristillisessä kirkossa.
”Luterilaisten tunnustuskirjojemme mukaan tässä joukossa voi olla mukana myös teeskentelijöitä, joita nykytermein kutsutaan lähinnä kulttuurikristityiksi sekä salaisesti Jumalan kieltäviä.” En menisi rinnastamaan nykyisiä kulttuurikristityiksi itseään luonnehtivia reformaatioajan ”teeskentelijöihin”. Se, että joku luonnehtii itseään kulttuurikristityksi, kertoo vakavasta pyrkimyksestä pitää itseään kristittynä. On mielenkiintoissta, että kulttuurikristityiksi luonnehitvat ihmiset itse itseään (mm. prof. Heikki Räisänen ja prof. Antti Eskola), mutta ”liberaaliteologi”, ”fundamentlisti”, ”teeskentelijä” ym. ovat enimmäkseen toisten antamia leimoja.
Tässä asiassa vedenjakaja on aivan selvä. Joko uskot Jeesus nasaretilaisen olevan Kristus, yhä elävä Jumalan Poika tai sitten vain teeskentelet uskovasi. Ei siinä mitään välimuotoja ole.
Mitä viittaamaasi prof. Heikki Räisäseen tulee niin toki hän uskoo Jeesukseen ylösnouseena kolmiyhteisen Jumalan persoonana, muutoinhan eiu enää olisi kirkkomme pappisvirassa. Tai sitten hän vain teeskentelee olevansa pappisvirassa.
Seppo Heinola heitti mielenkiintoisen väitteen: ”Aitouskovia Jesuksen Vapahtajana vastaanottaneita krsitittyjä on tutlimuksen mukan Suomessa noin 6-7 porosenttia väestöstä.”
Vapaiden suuntien tavalle ”ottaa vastaan” ei oikein löydy vahvistusta Ut:sta. Pietarin ensimmäinen kristillinen saarna kertoo asiasta: ”Jotka nyt ottivat HÄNEN SANANSA vastaan, ne kastettiin”. Sama teema toistuu Vt:n esikuvissa. Sana otetaan vastaa ja ojentaudutaan sen mukaan.
Ei Jeesusta voi ottaa vastaan vapahtajana, koska hänet on asetettu kaikkien ihmisten Vapahtajaksi. Kaikkivaltiaan kuninkaan alaisuuteen synnytään.
”…olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.”
On uskovienkin Vapahtaja, mutta uskovat ovat jostain syystä ryhtyneet rakentamaan aitoja ja erottelemaan toinen toisiaan erilaisten uskontunnustusten mukaan. Touhuilu on tyypillistä reviiriuskollisille vuohille.
Paras esimerkki on katolisuus ja kotoinen esikoislestadiolaisuus, joiden mukaan vain heidän lahkoonsa kuuluneet voivat pelastua. On siinä etsijän, mikäli tuntee kristillisten lahkojen opin, vaikea valita pelastuksensa kirkko/herätysliike.
Luterilainen tapa uskoa on ainakin yhtä raamatullinen kuin vapaiden suuntien, koska siinä on vähemmän vuohiajattelua.
Minusta kristittynä olemiseen vähimmillään riittä eksistentiaalinen metakäsitus siitä että apostolinen uskontunnustus on totta eikä sepitettä.
Tarkoitan sitä, että ihminen itse kokee että asiat todella ovat kuten uskontunnustuksessa lausutaan, vaikkei hän välttämättä kykene asiaa opillisesti selittämään. Tämä ei toki ole tavoitetila, vaan jonkinlainen perusta josta kristittynä kasvu voi alkaa.
Jotkut kasvavat kirstittynä jo lapsesta alkaen vieraantumatta emämänsa aikana Jumalasta. Toiset kokevat voimakkaan kääntymiskokemuksen jossain elämänsä vaiheessa. Kolmansille usko kasvaa askelittain ilman yhtä merkittävää uskoontulokokemusta tai sitten näitä kokemuksia on vaiheittain useampia.
” Arvoisa Kivimäki ”. Helsingin Pyhän Henrikin muistoa ja hiippakunnan 50 – vuotisjuhlaa vietettiin kirkkaina pakkaspäivinä 26 – 27 . 2 .2005 Helsingissä .
” Oma kiinnostukseni kristillisiin juuriimme ”. Tilaisuus ei herättänyt suurten kansanjoukkojen innostusta , eihän siihen liittynyt urheilu ja missikisoja. Muisteltiin ainoastaan kristinuskon 850- vuotiasta taivalta tässä maassa . Onhan vaelluksen aikana koettu monia ristintien asemia
Keskiajalla talonpoikien kannettavana oli raskas kuljetus – ja kyyditysvelvollisuus . Heidän oli vietävä luontaisverot kruunun linnoihin ja muihin määräpaikkoihin , kyydittävänä oli myös kuninkaan kirjeenkantajia ja muita palvelijoita , linna – ja sotaväkeä , tuomareita ja laamanneja seurueineen. Sillä koko hallintokoneisto oli lakkaamatta liikkeellä . Majapaikkoina olivat kuninkaankartanot ja pappis-puustellit , joista monet olivat valtion perustamia . Kruunun tarkoituksena oli , ettei majatalojen järjestäminen rasittaisi talonpoikia kyyditys – ja kestitys vaatimuksilla.
Länsimaisen katolisen kirkon erikoisuutena on kautta aikojen ollut piispallisen johtovaltaan keskitetty luja järjestys . Suomen keskiaikaisen kirkon kehitys katolisena aikana on tästä todisteena , myös Savossakin , piispa Maunu Tavastin toiminta , Savon seurakuntaolojen parantamiseksi .
Hän oli mukana Söderköpngin piispain kokouksessa , –v.1441 tekemästä päätöksestä , että isämeidän rukous , uskontunnustus ja Ave- Maria ylistys oli käännettävä kansankielelle , jota pappi toistamalla kansalle kirkossa saisi seurakuntalaiset oppimaan , kristinopin alkeita.
Tarkkatietoinen Mathias Akiander , Venäläisten kroonikkojenkin asiantuntia toteaa , ” Kristinoppi ” , tuli Itä-Suomeen Roomalaiskatolisen kirkontaholta ja valmistaneet maaperää läntisen katolisen kirkon valtaan pääsylle. Keskiajalta saakka on liikuttu maasta – toiseen , Savonlinna oli keskeinen paikka , tälle työlle.
Paavin Legaatti Suomessa , 26 – 27 . 2. 2005 .
Juhlallinen viikonloppu alkoi Vesperillä . Kardinaali Meisner saapui paavin hänelle nimittäneen delegaattien , Isä Teemu Sipon – SCJ ja isä Manuel Pradon saattamana .
Kardinaali Meisner toi juhlallisen Paavin sydämellisen tervehdyksen ja apostolisen siunauksen . Te olette pieni lauma , jolla on suuret lupaukset , Pyhä isä tervehtii teitä minun kauttani , myös teidän kristittyjä veljiänne , jotka kuuluvat toisiin kirkkoihin ja kirkollisiin yhteisöihin. Meidät on kutsuttu todistamaan Jeesuksesta Kristuksesta , suuremmaksi tulleessa Euroopassa . Se on meidän yhteinen tehtävä.
Meisner palautti mieleen kansamme pitkän Kristillisen menneisyyden ja vakuutti , että edessämme on myös pitkä ja valoisa tulevaisuus . ” Emme ole keskiajan viimeistä jälkijoukkoa , vaan me olemme sellaisen tulevaisuuden etujoukkoa , josta monilla ei vielä ole aavistustakaan.
Kardinaali Maisneria oli avustamassa kymmenen piispaa ja kolmekymmentä pappia . Paikalla olivat myös arkkipiispa Paarma ja Helsingin piispa Eero Huovinen luterilaisesta sekä arkkipiispa Leo ja piispa Amprosius ordotoksiseta kirkosta .
Maisner jatkoi : Suomi kuuluu Euroopan isiin ja äiteihin , jotka palvelustehtäviensä kautta , ovat olleet rakentamassa ihmisarvoon perustuvaa länsimaista sivistystä. Meidän Eurooppalainen yhteiskunta todistaa , että Jumala on olemassa , se merkitsee , että on olemassa oikeudenmukaisuuden arvo. Joka on kaikkien itsekkäiden tarkoitusten ja intressien yläpuolella. Loukkaamaton arvo on myös maallisessa mielessä arvottomalla.
Jumalan ylistyksen kautta ihminen nousee Jumalan luokse , se on tie , joka herättää sisäisen ihmisen liikkeelle ja yhtymään kirkon sisäiseen lauluun sekä omaksumaan Jumalan ylistyksen , joka on saanut pysyvän muotonsa ihmisen kastelupauksessa.
Meisner puhui lopuksi , että Jumalan taloudenhoidossa ei mikään mene hukkaan . Kysyn teiltä , minkä perinnön te olette kristittyinä saaneet täällä Suomessa . On kuultu 850-vuotta Jumalan ylistystä , se on teille todellinen perintö ja varma takuu . ” Sinua Jumalamme me kiitämme , siis olemme olemassa kristittyinä ihmisinä ”. Olen ollut Helsingissä , Johanneksen kirkonmäellä ja ympäristössä monenlaisissa ja monikansallisissa tilaisuuksissa , ekumeenisesti.