Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.
Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.
Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.
Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?
Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.
Kimmo, miltä osin käsitykseni on virheellinen? Se perustuu faktoihin. En todellakaan oleta monoliittista psykiatriaa enkä missään vaiheessa ole sellaista olettanut. Oletan kuitenkin lääkäreiden hoitavan sairaita, ei terveitä ihmisiä. Jos joku psykiatri ottaa homoseksuaalin kliiniseen hoitoon seksuaalisen suuntautumisen vuoksi, hän toimii vähintäänkin oudosti ja todennäköisesti taustalla ovat hänen omat näkemyksensä homoseksuaalisuudesta eikä se, miltä pohjalta lääkärikunta sairauksia hoitaa. En ole lääkäri, mutta kyllä mulla pikkuisen on hajua miten tämä systeemi psykiatrian puolella toimii. Toki varmaan aina löytyy joku poikkeus.
Markku Hirnin kommentti tuo asiaan lisää syvyyttä. Valaiseva näkökulma.
Homoseksuaalisuuden synnyn tutkimiseen liittyy myös sellainen lievästi eugenistinen piirre, mikä ehkä vaikuttaa siihen, että aiheesta tulee helposti tabu: Jos löydämme sen mutterin, jota kääntämällä homoseksuaalisuuden voi korjata, heistä tulee ehjiä.
Ihmisen osuus minkä tahansa identiteetin synnyssä on relevantti kysymys riippumatta siitä, mitä mieltä on identiteetin sisällön moraalisesta tms. hyväksyttävydesä. Se on ydinkysymys mm. siinä, kuinka Raamatun tekstejä tulkitaan ja sovelletaan.
Toisin kuin monet tuntuvat olettavan, en ole itse ottanut mitään normatiivista kantaa homoseksuaalisuuden moraaliseen statukseen. Kuten olen lukuisissa keskusteluissa todennut, en ole edes erityisen kiinnostunut itse homoseksuaalisuudesta vaan pikemminkin siihen liittyvistä teologisista ja eettisistä periaatteellisista näkemyksistä.
Mielestäni homoseksuaalisuuden moraalinen arviointi on tyypillinen moraalinen ja teologinen punnintakysymys, jossa on monenlaisia perusteita sekä homoseksuaalisuuden hyväksymsen että torjumisen puolesta yhteiskunnassa ja kirkossa.
Suhtaudun erityisen kriittisesti yksipuolisiin näkemyksiin, joissa jotain näkemystä ajetaan huomioimatta vastaevidenssiä.
Helena,
Käsityksesi on siinä mielessä virheellinen, että väitit koko psikiatrikunnan edustavan Sinun näkemystäsi homoseksuaalien terapeuttisesta kohtaamisesta ja sen moraalista.
Kimmo,
okei, nyt musta tuntuu, että joko ymmärrät tahallaan väärin tai sitten on aika kaivaa rautatiekisko esiin. Moraali ei liity tähän muussa mielessä kuin siinä, että lääkärin etiikkaan ei (periaatteessa) kuulu terveiden ihmisten hoitaminen sairaana. Psykiatri saa minun puolestani olla homoseksuaalisuudesta mitä mieltä tahansa, mutta ammattinsa edustajana hän ei toimi lääkärinetiikan mukaisesti mikäli hän pyrkii hoitamaan homoseksuaalin seksuaalista suuntautumista. Koska kyseessä ei ole sairaus. Jos lääkärille menee valittelemaan vasenkätisyyden ahdistavuudesta, niin määrääkö hän hoitoja ja terapiaa, jossa pyritään vaihtamaan kätisyyttä? Se, että homoseksuaalisuus on poistettu sairausluokituksista, on tietyn konklaavin päätös, joka perustuu tiettyihin tosiasioihin. Saahan siitä sen jälkeenkin olla mitä mieltä tahansa, mutta sairausluokitukset ovat sopimuksia, joiden mukaan toimitaan. Saahan ihminen olla sitä mieltä, että punaisia päin ajaminen olisi oikein ja vihreillä pitäisi pysähtyä, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa miksikään, että muu maailma pelaa eri säännöillä.
Pääsääntöisesti terapeuttien näkemys asiasta on yhteneväinen lääketieteellisen näkemyksen kanssa: homoseksuaalisuus ei ole sairaus eikä siihen pyritä vaikuttamaan. Joskin luultavasti löytyy myös niitä terapeutteja, jotka pyrkivät siihen. Se ei ole kuitenkaan terapeuttikunnan peruslähtökohta. Forgive me, että sattuvat olemaan kanssani samaa mieltä.
Se, että väität minun sanoneen psykiatrikunnan edustavan minun näkemystäni homoseksuaalien terapeuttisesta kohtaamisesta ja sen moraalista on väärin. Asia on päinvastoin: Minä edustan psykiatri- ja terapeuttikunnan ehdottoman enemmistön näkemyksiä homoseksuaalien terapeuttisesta kohtaamisesta. Minä liityn psykiatriassa vallitsevaan näkemykseen. Ei niin, että taivuttaisin psykiatriaa liittymään minun näkemyksiini. Jos siis luulet psykiatrian edustavan sellaista näkemystä, että homoseksuaalisuus oikeasti onkin sairaus ja siihen on olemassa jonkinlainen lääkitsemiskeino, niin sinun näkemyksesi on virheellinen. Yksittäisten psykiatrien tai terapeuttien asioista en voi sanoa mitään.
Totesin jo aiemmin, että teologinen keskustelu on erikseen. Lääketiede on jo valintansa tässä asiassa tehnyt.
Teologisessa keskustelussa korostuvatkin henkilön omat tunteet, uskonnollinen traditio ja viitekehys, raamatuntulkinta jne. Mutta itse olen sitä mieltä, että hyvin rigidi teologinen tulkinta aiheen tiimoilta heijastelee omia pelkoja. Se on minun mielipiteeni. En pysty esittämään evidenssiä.
Kimmo Saastamoinen,
ymmärrän replikointiasi niin, että katsot perusteiden, jotka puoltavat homoseksuaalisuuden torjumista yhteiskunnassa ja kirkossa, jääneen vaille (riittävää) huomiota, ja että hyväksymistä ajetaan yksipuolisesti ottamatta huomioon vastaevidenssiä. Keskusteluketjussa on sijaa vastaevidenssille. Bitte!
(Pahoittelen, jos olen ymmärtänyt väärin.)
En malta olla puuttumatta epäoleelliseen pikkuasiaan: ”Lääkäri ei lähtökohtaisesti paranna tervettä”. Entä plastiikkakirurgia, rintojen koon muutosleikkaukset, botoxit jne.?
Elias, vastaan vastakysymyksellä: Mitä mieltä olet kyseisten ”hoitojen” tarpeellisuudesta? ”Pienet rinnat”, ”iso nenä” tai ”ohkaiset huulet” löytyy yhtä vähän sairausluokituksista kuin homoseksuaalisuus.
Tarpeettomia hoitoja ovat mun mielestä sekä useimmat plastiikkakirurgiset toimenpiteet että eheytyshoidot. Tietenkin on esim.onnettomuuksien jälkiä korjaavaa plastiikkakirurgiaa ja taitaapa olla sellainenkin diagnoosi kuin ”itseä häiritsevä seksuaalinen suhtautuminen”. Toivottavasti sen hoitamisen takana kuitenkin on tavoite itsensä hyväksymisestä eikä valtavirtaan ujuttamisesta.