Sarin tarina

Miksi kirjoitin Sarin tarinan?

Avioliittolaki on kuuma kysymys ja nostattaa voimakkaita tunteita. Koska pari vuotta sitten huomasin, että itseni on vaikeaa muodostaa asiasta mielipidettä, päätin haastatella pitkäaikaista tuttavaani Saria. Haastattelulla haluan tarjota eväitä avioliittolain miettimiseen. Haastattelu on tehty kesällä 2013.
Homoseksuaaleja olen tuntenut koko aikuisikäni ajan ja ymmärtänyt, että he ovat syntyneet sellaisiksi kuin ovat. Rekisteröity parisuhde oli ok, mutta avioliiton ajatus on ev.lut. kirkon jäsenelle vaikeampi pala purtavaksi. Varsinkin, kun ystäväpiiriin kuuluu sekä ortodoksi- että helluntaiseurakunnan jäseniä, joiden johtajat eivät suostu edes keskustelemaan muusta kuin perinteisestä avioliittomallista. Vaarantaako tämä asia kristittyjen yhteyttä?
Avioliitto ei ole luterilaisen kirkon sakramentti, sillä Jeesus ei ole sitä asettanut. Kun luterilainen kirkko irtaantui katolisesta, jäi äitikirkon perintönä käyttöön kuitenkin kirkollinen vihkiminen.
Jos tämä maallinen instituutio olisi annettu yhteiskunnan hoidettavaksi viitisensataa vuotta sitten, olisi avioliiton luonne nykyisin kenties hyvin toisenlainen.
Olisiko kirkon nyt aika tehdä historian korjausliike ja luopua avioliittoon vihkimisestä? Halutessaan maistraatisssa vihityt avioparit voisivat pyytää papilta siunauksen, kuten nykyisinkin tapahtuu.
Avioliittolaista väitellessä monet kirkon ja muiden kristillisten yhteistöjen jäsenet käyttävät perustelunaan tietenkin Raamattua.Homoseksuaalisuuden vastustajat ovat ahkerimmin siteeranneet Paavalin kirjoituksia.
Mietin, miksi Paavali ei tuominnut monia vaimoja pitäviä miehiä? Miksi hän kehotti naisia alamaisuuteen tasaveroisen kumppanuuden sijaan? Voidaanko Paavalia ylipäätään pitää kristillisen avioliiton ylimmäisenä ohjeistajana?
Sarin haastattelukaan ei täydellisesti selvittänyt minulle, mitä mieltä voisin olla asian kaikista laidoista. Jäin miettimään varsinkin lasten oikeuksia.

”Olen uskonut Jumalan luomiseen koko ajan”

Kun homoseksuaalien eheyttämishoitoja vaativat äänet voimistuivat kirkon sisällä, Sari, 49, (nimi muutettu) loukkaantui syvästi ja erosi kirkosta kahdeksan vuotta sitten. Kirkossa käymistä hän ei kuitenkaan jättänyt.
”Olen halunnut kuulla Jumalan Sanaa ja sitä, että se soljuu puhtaana. Olen yrittänyt löytää puhtaalle lähteelle, en kuulla ihmisten ilkeitä sanoja. Ihmiset puhuvat julmasti, mutta Jeesus ei puhuisi niin. Kun oma isäni kuuli erilaisuudestani, hän hylkäsi minut, mutta Taivaan Isä ei hylkää. Koen koko ajan Jumalan ja enkelien läsnäolon”, Sari sanoo.
Tänä vuonna hän on pohtinut paluuta kirkon jäseneksi.
”Oma tieni on ollut pitkä ja raskas. Mutta Jumalan luomiseen olen uskonut koko ajan, siihen että Hän loi minut juuri tällaiseksi. Itselleni tärkeää on ollut Marja-Sisko Aallon rohkeus tulla esiin omilla kasvoillaan.”
Sari oli kristillisestä kodista lähtöisin ja toimi innolla seurakuntanuorissa. Hän rakastui ensimmäistä kertaa lukion jälkeen ja meni naimisiin. Avioliitto päättyi kuitenkin ikävästi. Ensinnäkään mies ei halunnut lapsia, ja hänen alkoholinkäyttönsä johti pettämisiin. Sarille sekä päihteettömyys että uskollisuus olivat ihanteita, ja avioero oli väistämätön.
Pian tämän jälkeen Sari huomasi rakastuneensa nuoruudenaikaiseen parhaaseen ystävättäreensä. Hän ei ollut tiennyt, että sellaista voisi tapahtua eikä tuntenut sanoja lesbo tai homo. Sari kulki metsiä pitkin, haki luonnosta turvaa ja pelkäsi sekoavansa. Sitten hän soitti Setaan ja kysyi, oliko hän sairas. ”On teitä muitakin, kuin te kaksi”, sieltä vastattiin.
Vastaus antoi rauhan itselle, mutta kotona oli hämminki. Äiti suhtautui ymmärtäväisesti, mutta Raamattuun vedonnut isä ei.
Sari alkoi katsella ympärilleen uuden tiedostamisen valossa. Hän huomasi sanomalehdessä papin kirjoituksen, jossa vaadittiin homoja jopa kivitettäviksi. Sari järkyttyi ja meni tolaltaan.
Lohdutusta toi ystäväpappi, joka kertoi kirkon sisällä olevan erilaisia käsityksiä. Tämä pappi olisi toivonut, että kyseinen kirjoittaja ei olisi kirjoittanut kirkon vaan itsensä nimissä.

Oma onni, muiden pelko

Sari on rekisteröinyt parisuhteensa, jossa hän on onnellisesti elänyt yli 20 vuotta.
”Voin valita tekoja, mutta en tunnetta sisälläni. Rakastan ihmistä, jonka lähellä minun on hyvä olla. Minulla on sisäsyntyinen ominaisuus, jota ei voi muuttaa ulkoisin keinoin. Vaatimukset homoseksuaalien hoitamisesta ja eheyttämisestä ovat loukkaavia.”
Kristityillä, jotka vaativat homoseksuaalien eheyttämistä, Sarilla on mielessään kysymyksiä:
”Hylkäisitkö lapsesi, jos hän olisi kuten minä? Toivoisin myös, että miettisit mikä on Jumalan tahto – entä mikä on ihmisen tahto tai pelko?”
Sari arvelee, että homoseksuaalisuuden vastustamisessa ja tuomitsemisessa on paljolti kysymys ihmisten peloista sekä tietämättömyydestä ja suvaitsemattomuudesta. He pelkäävät itselleen vierasta ja tuntematonta; ehkä myös jotain piirrettä itsessään.
Sarin ei tarvitse kauan miettiä rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton eroa.
”Kyse on kahden ihmisen välisestä rakkaudesta – henkisesti niillä ei ole eroa. Mutta juridisesti eroa on. Poikamme adoptoiminen oli oma prosessinsa. Meidän on hyvin tarkkaan huolehdittava vakuutukset, testamentit ynnä muut. Kannatan tasa-arvoista avioliittoa, koska Jumalan edessä olemme kaikki tasa-arvoisia.”
Vieläkin tapahtuu, että homoseksuaaleja tuomitsevat mielipiteet satuttavat. Välillä ei auta muu kuin huumori.

Taistelu lapsesta ja isästä

Sari koki isänsä hylkäämisen, mutta myös takaisinsaamisen. Suhteen kipukysymykseksi muodostui Sarin ja puolison haave lapsesta.
Sari oli aina toivonut omaa lasta, mutta haaveesta täytyi luopua endometrioosiin sairastumisen vuoksi. Hän puhui ja pohti asiaa pitkään puolisonsa kanssa. Omatunnon pistoksia tuntui, oltiinko tekemässä oikein. Lopulta he päätyivät yksityisen hedelmöitysklinikan asiakkaiksi. Mieleenkään ei tullut muu kuin omilla rahoilla toimiminen ja yksityispalveluiden käyttäminen. Hoitoja varten lainattiin pankista rahaa.
”Ennen hoitojen aloittamista menimme psykologin luo keskustelemaan. Meitä huolestutti lahjoitetuilla siittiöillä ja koeputkella hedelmöitetyn lapsen henkinen puoli; miten lapsi kokisi itsensä ja perhe-elämänsä sateenkaariperheessä. Psykologi sanoi, että voi kunpa heterotkin tulisivat keskustelemaan, ennen kuin hankkivat lapsia.”
Tässä vaiheessa Sarin äiti iloitsi, mutta isän ymmärrys loppui täysin. Hän sanoi tyttärensä leikkivän Jumalaa.
Välirikko isän kanssa oli dramaattinen. Isän hylkäämäksi tuleminen oli raskasta. Sari mietti, oliko hänellä oikeutta elää näin, vai pitäisikö mennä kivitettäväksi. Pohjalla oli kuitenkin usko, että Jumala ei ollut hyljännyt häntä.
”Oma isä löi, mutta Taivaan Isä ei lyönyt. Ihmiset puhuvat julmasti, mutta Jumala ei puhuisi niin”, Sari sanoo.
Hedelmöityshoidot olivat pitkät ja kalliit. Lopulta lapsi syntyi. Sari sai leikata häneltä napanuoran sekä pestä pojan, joka on hänen elämänsä tärkein ja arvokkain asia.
Pojan kastejuhla vietettiin vain hänet hyväksyneiden henkilöiden kesken.
Toivottu ja rakastettu lapsi alkoi varttua. Kun hän ensimmäisen kerran pääsi koskettamaan lapsen kädellään ukkia, tapahtui käänne. Ukki ei voinut vastustaa lapsen luottavaista lähestymistä ja viatonta katsetta.
Sari sai isänsä takaisin, kun poika täytti vuoden. Ukki ja nyt 8-vuotias poika ovat parhaat kaverit.
”Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata ihmissuhteita”, Sari sanoo.

Lapsen vastaus

Sarin ja hänen perhe-elämänsä voi tuntua monista epänormaalilta, mutta perheen pojalle se on normaalia. Poika sanoo synnyttäjäänsä äidiksi ja Saria äipäksi.
”Neljävuotiaana hän alkoi tarkkailla erilaisia perheitä: sillä kaverilla on isä, sillä ei ole isää. Hän kehitti aivan itse tarinan omasta isästään; että hänen isänsä oli iso ja partainen mies, joka kuoli autokolarissa.”
Kun Sari kysyi pojalta, oliko hänellä ikävä isää, poika vastasi: ”Isää on ikävä. Mutta jos isä olisi täällä meillä, sinä äippä et voisi olla täällä. Ja minä haluan olla sinun luonasi.”
Kun poika tulee täysi-ikäiseksi, hänellä on halutessaan oikeus saada selville biologinen isänsä.
Sari on kiitollinen ja onnellinen. Hän on saanut oman perheen sekä rakastavat vanhemmat. Myös kahden nuoremman veljen, joiden oli ensin vaikeaa ymmärtää Sarin parisuhdetta, hyväksyivät asian. Nuorempi veli pyyteli anteeksikin aiempaa etäistä ja kylmää suhtautumistaan.
Kun vanhemman veljen ajatus muuttui, hän sanoi: ”Ei ole väliä sukupuolella. Tärkeintä että rakastaa ja on rakastettu!”

  1. Hiljan eräs mieshenkilö kertoi tykkäävänsä miehistä. Totesin, että hänellekin on ihan mahdollista saada joskus vaimo ja lapsia, vastoin tietysti nykyistä suuntausta. Keskustelu sujui asiallisessa hengessä. Tämäkin on sitä arkista lähimmäisten auttamista ilman mitään kiihkoa. Hänelläkin on siis mahdollisuus löytää rakastava vaimo rinnalleen ja lapsiakin, jos Luoja suo. Niin se vaan tämä yhteiskunta toimii, kuten on sen Luojankin tahto.

    • Hiljan eräs mieshenkilö sanoi tulleensa uskoon. Totesin, että hänellekin on ihan mahdollista saada joskus elää ateistina, ilman ristiriitaisten yliluonnollisen tahdon tulkitsijoiden moitteita vääränlaisesta uskosta. Tämäkin on sitä arkista lähimmäisten auttamista ilman mitään kiihkoa.

    • ”Hiljan eräs mieshenkilö sanoi tulleensa uskoon. Totesin, että hänellekin on ihan mahdollista saada joskus elää ateistina, ilman ristiriitaisten yliluonnollisen tahdon tulkitsijoiden moitteita vääränlaisesta uskosta. Tämäkin on sitä arkista lähimmäisten auttamista ilman mitään kiihkoa.”

      Oliko tuon nyt jotenkin tarkoitus hätkähdyttää? 🙂

      Totta kai ateistina saat nähdä asian noin, ja suhtautua toisen uskoontuloon noin. Mutta se pitää sitten sallia myös muille.

      Olen ajatellutkin että suhtautuminen homouteen tai käsitys siitä voi olla tietyllä lailla verrattavissa siihen uskooko Jumalaan vai ei. Minä en henkilökohtaisesti usko että homoksi noin vain synnytään ja seksuaalinen suuntautuminen on syntymässä langennut ikuinen kohtalo.
      Eikä tästä ole päteviä todisteita.

      Tältä pohjalta voi hyvinkin ajatella, että jos joku on jossain elämänvaiheessa homo, hän ei ole välttämättä sitä aina. Vaikka väkisin ei ketään pidä yrittää muuttaa eikä vaatia muuttumaan.

      Samoin saa kaikin mokomin suhtautua Jumalan olemassaoloon ja olla uskomatta, että Jumala olisi olemassa. Tällöin voi ja saa kaikin mokomin pitää mahdollisena ja toivottavana, että uskoontullut pääsee eroon ”harhoistaan”.

      Hyvä kun sanoit tuon, niin voimme kaikki antaa ajatteluvapauden toisillemme 🙂

    • ”Olen ajatellutkin että suhtautuminen homouteen tai käsitys siitä voi olla tietyllä lailla verrattavissa siihen uskooko Jumalaan vai ei.”

      Niin, eivätkö kaikki synny Jumalan lapsina ja uskontojen avulla he voivat oppia hyväksymään sen. Näinhän on homouden kanssakin – paitsi, että uskonnot yrittävät tietenkin parhaansa mukaan opettaa homouden kieltämistä.

      ”Minä en henkilökohtaisesti usko että homoksi noin vain synnytään ja seksuaalinen suuntautuminen on syntymässä langennut ikuinen kohtalo. Eikä tästä ole päteviä todisteita.”

      Käsittääkseni kukaan ei ole vielä toimittanut Jumalan olemassaolosta päteviä todisteita. Onko sinulla nyt kahdet eri standardit todisteille?

  2. Kistittyjen välistä yhteyttä rikkoo ja turmelee eniten juuri se, että jotkut kirkot ovat suu vaahdossa juoksemassa maailman mukana poliittisten aktivistien kulloinkin kohkaaman asian perässä.

    Sellainen ystäväkään ei vaikuta luotettavalta ja uskottavalta, joka mielistelee, ja yrittää miellyttääkseen matkia kavereitaan, siinä puuttuu aitous. Aito ja luotettava kirkko seisoo ja pysyy Jumalan sanassa, eikä pyllistä joka suuntaan.

    Enemmistö maailman kristityistä, ja kaikki suurimmat kirkkokunnat pysyvät perinteisessä avioliittokäsituksessä, eivätkä julista syntiä hyveeksi, eivätkä siunaa jatkuvassa synnissä elämistä.

  3. Tämä oma todistuksesi kertoo karua kieltä Kotimaa24 blogisivun etiikasta, todellisesta tasa arvosta, moraalista ja Raamatun Sanan hylkäämisestä. Mikä on tuo todistus? Edes sekulaari lehdistö ei kelpuuttanut tätä juttua julkaistavaksi joka oli hyvä päätös mutta Kotimaa24 sivustolle kelpas. Lisäksi missä ovat Raamattu uskolliset. Voin vastata heiltä vietiin blogioikeudet muutama vuosi sitten. PS. Kumma on kun minun kaikki kirjoitukset on julkaistu sekulaareissakin lehdissä. Johtuukohan siitä, että on sanottavaa?

    • Hyvä Eero Juhani Koskela,
      Tiedoksenne: nimenomaan kristilliset lehdet eivät hyväksyneet tätä.Toisille syy oli nimimerkin käyttäminen (olisivat toivoneet omalla nimellä esiintymistä), toisille pelko levikin laskemisesta.

  4. – Mietin, miksi Paavali ei tuominnut monia vaimoja pitäviä miehiä?

    Se ei ollut Paavalin aikana mikään akuutti kysymys. Vanhan testamentin maailmassa oli ollut moniavioisuutta, mutta silloinkaan sitä ei ollut tavallisten köyhien ihmisten keskuudessa. Useita vaimoja oli klaanipäälliköillä ja kuninkailla. Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ja hellenistisen kulttuurin keskellä taas ei moniavioisuus ollut enää mikään relevantti ongelma. Ja on Paavalilla ne pari mainintaa seurakunnan paimenen vaatimuksista: ”yhden vaimon mies”.

    – Miksi hän kehotti naisia alamaisuuteen tasaveroisen kumppanuuden sijaan?

    Paavali eli käsityksessä, että maailman loppu ja Jeesuksen paluu olivat aivan lähiaikoina koittamassa. Hän ei ajatellut kirjoittavansa moraalisia linjauksia tuhansiksi vuosiksi. kaiken piti palvella vain evankeliumin eteenpäin menemistä kiireellisessä tilanteessa. Hän kirjoitti kristityiksi tulleille vaimoille, että näiden piti olla alamaisia pakanamiehilleen, jotta sen kautta nämä voitaisiin voittaa Kristukselle. Alamaissuus sinänsä ei varmaan ollut mikään itseisarvo sen enempää kuin tasa-arvoinen kumppanuuskaan. Paavali ei ollut mikään yhteiskuntateoreetikko.

  5. Tässä pari esimerkkiä, mistä Paavalin opit kumpusivat:

    – ”Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal. 1:11-12)


    ”Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä!” (1. Tess. 4:2-3)

  6. Teemu inhimillistää Jumalan Sanaa. Markku sanoi juuri maallikkona sen joka on sanoman alkuperän ydin. Paavali sai evankeliumin suoran Jumalalta ilmestyksessä. Silloin kun joku harva kohta oli hänen omaa päättelyä hän ilmoitti sen. Ei tainnut olla kuin yksi kohta korinttolaiskirjeessä. Kakkurin selitys ei kata Raamatun alkuperän arvovaltaa.

  7. Sitä ihmistä ei ole vielä syntynytkään, joka ei tulkitsisi Raamattua oman esiymmärryksesä värjäämien silmälasien läpi. Niin teki Lutheruskin lukiessaan Raamattua Paavalin Roomalaiskirjeen läpi. Jaakobinkirje sai kyytiä, samoin Ilmeskirja ja Hebrealaiskirje. Tohtori Martin ”raamatullisuus” ei ollut sama kuin ”koko Raamattu”(mikä on reformoitu, so. kalvistinen oppi).

Kettunen Minna
Kettunen Minnahttp://www.vaarninpappila.fi
KIRKONRAKASTAJA. Kirjoittaja on vierastanut blogimaailmaa. Hän halusi kuitenkin ryhtyä blogistiksi, jotta voisi tälläkin tavalla osallistua keskusteluun kirkosta ja uskosta.