Helsinki Pride -tapahtumassa rukoiltiin parisuhteensa rekisteröineen parin puolesta ja kanssa. Itse tapahtumassa ei ole mitään epäselvää: parin yhteisen taipaleen puolesta on rukoiltu. Heidän elämäänsä on pyydetty Jumalan varjelusta ja läsnäoloa.
Tilaisuuden uutisointi ja erilaiset julkiset kannanotot puolestaan ovat, ainakin asiaa tarkemmin tuntemattomasta, sekava farssi. Pohjimmiltaan kysymys on sanan ’siunaus’ tulkinnasta. Voin kuvitella, että osa lukijoista ajattelee, että sanan siunaus tulkinnassa ei ole mitään epäselvää — tai ei ainakaan pitäisi olla.
Sanalla siunaus on kuitenkin useampia merkityksiä. Yritän avatan asian ottamalla esimerkiksi yhden kirkollisen toimituksen, jossa tämä moneus on harvinaisen selvä: hautaansiunaamisen. Ensiksikin koko tilaisuus on siunaaminen kukkien laskuineen, hautaan laskemisineen ja haudan peittämisineen. Toiseksi siunaus on se papin toimittama seremonia, joka alkaa virrellä ja päättyy virteen tai muuhun sopivaan musiikkiin. Kolmanneksi siunaus on se, kun pappi heittää arkulle kolme kertaa hiekkaa ja lausuu siunaussanat. Ja neljänneksi siunauksen lopussa on Herran siunaus, jolla pappi siunaa seurakunnan.
Herran siunauksen lausuminen ei tee rukouksesti siunaustilaisuutta. Edes Jumalan siunauksen pyytäminen elämään ei tee tilaisuudesta siunaustilaisuutta. Sen sijaan nimenomaiset siunaussanat tekisivät.
Meidät on kutsuttu siunaamaan eli puhumaan hyvää, ei kiroamaan eli puhumaan pahaa.
Toisille pareille on varattu sekä rukoilu että siunaaminen. Toisille on varattu vain rukoilu (ja vieläpä niin, että kovasti korostetaan sitä, että tämä nyt ei ole siunaamista vaan rukoilemista).
Tottakai ne parit, joille on varattu vain rukoilu, tuntevat itsensä toisen luokan kansalaisiksi. Heidän parisuhteensa ei ole siunauksen arvoinen kirkon silmissä. Siunaaminen on nimittäin korkeasti arvostettu ja hyvä asia kirkossa. Kun sitä ei anneta näille pareille, se antaa selkeän viestin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Aivan samaa mieltä olen Sari R-L:n kanssa.
Näissä kommenteissa on tullut mielestäni selkeästi julki, ettei tätä ymmärrystä edes ole siihen.
Me elämme tällä hetkellä maailmassa, jossa riittävä määrä kirkolliskokouksen edustajia ei halua, että samaa sukupuolta olevia pareja kohdeltaisiin samalla tavalla kuin keskenään vastakkaista sukupuolta olevia pareja. Tämä homoseksuaaleja kohtaan osoitettu hyväksynnän puute on johtanut siihen koomiseen ohjeeseen, jossa kerrotaan mitä uskonnollisia elementtejä käyttäen homoparia saa lähestyä ja mistä asioista tulee pidättäytyä.
Tämä on fakta ja tämän tosiasian kanssa kirkon ja sen työntekijöiden täytyy elää. Ymmärrän, että se on kirkon työntekijöille vaikeaa. Samaan aikaan kun he haluaisivat kohdata parin tasavertaisina ihmisinä piispojen antamaa ohjetta noudattamalla on vaikea olla halventamatta ja loukkaamatta paria. Ja liiallinen ohjeesta poikkeaminen usuttaa verikoirat työntekijöiden niskaan.
Minusta tästä tilanteesta ei tule liikaa katkeroitua. Näen, että tämä on välttämätön välivaihe matkallamme kohti kypsää ihmisyyttä. Kirkolla tulee aikanaan olemaan ”parlamentti”, joka sallii ihmisarvoisemman suhtautumisen. Emmeköhän me siihen asti löydä muita keinoja.
Missouri-synodi, toinen suurista Yhdysvaltalaisista kirkoista katsoi joitakin vuosia sitten, että:
1) Homoseksuaaleja tulisi auttaa hyväksymään kirkon opetus homoseksuaalisen käyttäytymisen synnillisyydestä, ja samalla
2) tähdennettiin sitä, että homoseksuaaleja tuli kutsua mukaan kirkon elämään ilman pelkoa, että heidät torjuttaisiin.
Tuli vain mieleen, kun evl kirkossa saa siunata vaikka mitä (paitsi homoja), samalla tietysti jokainen piispa lakkaamatta tähdentää jokaisen ihmisen ehdotonta ja yhdenvertaista ihmisarvoa.
Mikä kristinuskon on aatehistorialllisesti erottanut muista uskonnoista? Radikaali lähimmäisenrakkauden vaatimus.
Kristinuskon jo alunperin radikaali lähimmäisenrakkauden vaatimus on ollut varmasti eräs niistä keskeisimmistä tekijöistä, joka on vaikuttanut erityisesti länsimaisten yhteiskuntien muuttumiseen tasa-arvoisempaan suuntaan.
Lähimmäisenrakkauden vaatimus on niin keskeinen prinsiippi Raamatussa, että sen valossa tulisi ehkä tarkastella myös joitakin yksittäisiä Raamatun jakeita.
Kristillisten kirkkojen historiassa avioliitto on muuttunut aikojen saatossa. On ihan perusteltua olettaa, että luomisessa Jumala loi myös avioliiton, joka yhteiskuntien kehittyessä kohti ihmisarvoisempaan suuntaan, myös saa tätä kehitystä vastaavia uusia muotoja.
Ehkä sisältö onkin tärkeämpi kuin muodot.
On surullista, että kirkko on kutistunut ohjesääntöorganisaatioksi jossa kytätään enemmän sitä tehdäänkö asiat oikein kuin mietittäisiin tehdäänkö oikeita asioita. Tällaisille ohjeille vertoja vetävät lähinnä ohjeet papiston pukeutumisesta ja molemmille hevosetkin nauravat.
Vielä 1900-luvun puolivälin jälkeenkin pitkään papit pukeutuivat niinkuin muutkin ihmiset, paitsi kirkollisia toimituksia tehdessään ja jumalanpalvelusta toimittaessaan mustaan takkiin ja lipereihin (virkapuku). ”Rättiteologian” aika alkoi viime vuosisadan loppupuolella.
Mahtaa Jeesuksella olla hauska näitä humoristisia saivarteluja kuunnellessaan.
Mä olen ihan varma, että Jeesus olisi kehottanut pappeja rukoilemaan homoparin kanssa ja puolesta. Ja lisäksi Jeesus olisi todennut, ettei papin ole pakko rukoilla, jos homopari on papin mielestä vastenmielinen.
Lisäksi Jeesus olisi antanut luvan lausua Herran siunauksen, mutta Jeesus olisi ehdottomasti vastustanut sormuksen pujottamista tai sitä, että pappi kysyisi parilta, rakastavatko nämä toisiaan. Jeesuksen mielestä homoilta ei sellaista saa kysyä. Sen verran Jeesus kuitenkin antaisi periksi, että jos pari haluaa pujottaa sormuksen toistensa sormeen, papin ei ole pakko poistua paikalta, mutta papin pitää olla ääneti ja tekemättä mitään.
Jeesus olisi myös painottanut, että homojen kanssa papin on oltava vapaamuotoinen. Homoja ei saa missään tapauksessa kohdata kaavamaisesti. Ja jos kohtaamiseen on vaarassa syntyä jokin rutiini, sitä on heti muutettava, jotta ei synny vaikutelmaa toimituksesta. Jeesus kehoittaa varovaisuuteen homoja kohdatessa ja kannustaa konsultoimaan tuomiokapitulia ennen homoparin tapaamista. Jeesus varoittaa pappeja kantelijoista, joiden takia pappi voi menettää työpaikkansa.
Todennäköisesti Jeesus voisi vielä kohteliaasti muistuttaa, että sisäistä, tiedostamatonta maailmaa ja sen impulsseja kannattaa hallita valikoiduilla Raamatun jakeilla.
Allekirjoitit Eija kommenttini. Kiitos.
Laitoin Jusulle tähän vastauksen. Liittyen alkukieleen ja Raamatun kokonaisuuteen viestini poistettiin. Joten en jatka keskustelua Heikki Lepän ketjussa ja päätän keskustelun tällä palstalla. Asia tuli harvinaisen selväksi.
Kiitos hyvästä selvenyksestä Heikki
Tuintuu pahalta kun saan toisinaan lukea täältä joinkun kirjoittavan että ”vain” rukoillaan. Minusta rukoilu on se ykkösasia ja senpitäisi olla ykkösasia myös kirkolliston toimitusten yhteydessä, paitsi tietysti sakramenteissa, jotka itsessään ovat armonvälineitä. Toki niitäkin toimitettaessa tulee rukoilla.
Aikanaan kirkolliskokous päätti, että parisuhteen rekisteröinti ei ole sellainen asia, johon liitetään kirkollinen toimitus. Rukousta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan ei niin ikään tulisi muokata ikään kuin toimituksen muotoon, vaan pitää keskiössä rukoilu, vuoropuhelu Jumalan kanssa.
Saamansukupuolisen parin kirkollinen vihkiminen edellyttäisi täysin uudenaista teologiaa. Raamatullisen avioliiton esikuvan on Aadamin ja Eevan liitto. He olivat yksiselitteisesti mies ja nainen.
Nykyinen maailmamme ei enää vastaa niitä olosuhteita jotka Aadamilla ja Eevalla oli kun he saivat toisensa. Saman sukupuolisten liittojen teologia tulee löytää ajasta paratiisin jälkeen. Mtä se voisi olla? Samansukupuolisten liitojen kirkollista vihkimistä kannattavat ovat jo varmaankin asiaa miettinet. Ruotsin ja Tanskan ratkaisut eivät käy malliksoi koska kummassakaan kirkossa ei tehty perusteellista teologista valmistelua ennen kirkkopoliittista päätöstä.
1. Avioliiton perustavaa laatua oleva tarkoitus on kumppanuus
Herra Jumala sanoi: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” (1. Moos 2:18)
Luomiskertomuksen mukaan Jumalan huolenaiheena oli Adamin yksinäisyys ja tätä paikkaamaan hän loi Evan. Jos Jumala halusi Adamille menestyvän ja viihtyvän ja ymmärsi, ettei se onnistuisi yksinäisyydessä, on erikoista ajatella, että Jumala loisi homoseksuaalit ihmiset ja asettaisi heille yksinäisyyden taakan.
2. Kumppanuuden kriteerinä on sopivuus. Sukupuoli on toissijainen.
Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania. (1. Moos 2:20)
Jumala pyrkii löytämään Adamille seuraa eläimistä, mutta lopulta hän ymmärtää, että seuralaisen tarvitsee olla toinen ihminen. Voidaan ajatella, että puolison oleellisin omaisuus ei ole se, että hän on nimenomaan nainen vaan että kyseessä on nimenomaan toinen ihminen.
3. Avioliiton ydin on sitoutumisessa ja uskollisuudessa
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos 2:24)
Luomiskertomuksen teksti voidaan ajatella kuvaukseksi miehen ja naisen täydellisestä sitoutumisesta toisiinsa. Leskeksi joutunut henkilö usein kuvaa tunnetta kertoen, että on menettänyt toisen puolen itsestään. Yhdeksi lihaksi tulemisella ei välttämättä viitata niinkään seksiin vaan puolisoiden sitoutumiseen ja samaa sukupuolta olevilla pareilla on aivan yhtäläinen kyky sitoutua toisiinsa.
4. Lisääntyminen ei ole oleellista
Luomiskertomuksen tarinassa Adamista ja Evasta ei itseasiassa missään viitata lisääntymiseen poislukien kohta, jossa Eva haukkaa omenaa ja Jumala rankaisee häntä synnytyksen kivuliaisuudella, joka on tarinan kannalta hyvin pieni yksityiskohta. Toisaalta kirkko hyväksyy sekä ehkäisyn että hedelmällisen iän ylittäneiden vihkimisen. Tässä mielessä on ongelmallista väittää, että kirkko pitäisi lisääntymistä avioliiton kriteerinä.
5. Avioliitto on parannuskeino syntiin
Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa. (1. Kor 7:9)
Paavalin näkemyksen mukaan ihmisen seksuaalisuus on niin voimakas voima, että useimmilla ihmisillä on vaikeuksia hillitä sitä. Paavalin on parempi mennä naimisiin kuin syyllistyä haureuteen. Homoseksuaaleilla on aivan samanlainen tarve kanavoida omaa seksuaalisuuttaan kuin heteroseksuaaleilla ja teologisesti voidaan ajatella, että avioliitto toimii heille aivan yhtä lailla haureuden välttämisen välineenä.
6. Ihmisten moninaisuus on Jumalan lahja
Sanon tämän myönnytyksenä enkä käskynä. Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor 7:6-7)
Raamattuun sisältyy selkeä ajatus siitä, että me ihmiset olemme erilaisia ja että ihmisten erilaisuus on nimenomaan Jumalan luomaa ja hänen tarkoituksensa mukaista. Paavali asettaa itselleen oma moraaliset tavoitteensa, mutta ymmärtää sen, että ihmisten erilaisuuden takia kaikkia ihmisiä ei voi laittaa samaan muottiin.
Lisään vielä sen, että tässä keskustelussa tasa-arvoisesta avioliittolaista näkee usein hyvin tunteenomaista argumentointia perinteisistä perhearvoista ja viitataan johonkin ikiaikaiseen Raamatussa määriteltyyn instituutioon.
Jos nyt kuitenkin luetaan Raamatun kertomuksia, siellä miehillä on useita puolisoita ja jalkavaimoja. Raamatun ihmiset menevät naimisiin ja harrastavat seksiä sukulaistensa kanssa. Ja sieltä löytyy kuvausta seksiin pakottamisesta. Ja voidaan ajatella, että Raamatun kertomuksissa monet näistä asioista tapahtuvat kaikkivaltiaan siunauksella.
Ja eipä ollut Jeesuskaan mikään ydinperheen esimerkki. Hän ei pyrkinyt etsimään itselleen vaimoa, mutta hänellä kuvataan olevan erityislaatuinen suhde yhteen opetuslapseensa (en väitä sitä homosuhteeksi). Jeesus kehoitti opetuslapsiaan jättämään perheensä ja sanoi, ettei kukaan voisi olla hänen opetuslapsensa ellei vihaisi äitiään ja isäänsä sekä vaimoaan ja lapsiaan.
Vaikka asiaa yrittäisi kuinka romantisoida Raamatun ajan avioliitto oli hyvin erilainen kuin nykyinen vasta 1900-luvulla muodostunut avioliittokäsityksemme onnellisesta avioparista ja kahdesta lapsesta. Tuossa välissä avioliitto on ehtinyt olla myöskin rikkaiden aatelissukujen keinona järjestellä omaisuuttaan. Itseasiassa lähes koko Euroopan monarkian valtapeli on perustunut joko sotimalla tai järjestetyillä avioliitoilla hankittuun valtaan vieraissa valtioissa.
Sanon tämän vain heille, jotka muutaman vuosikymmenen aikahorisontilla erehtyvät rakentamaan vuosituhantisen instituution, joka nyt yhtäkkiä samaa sukupuolta olevien parien tultua kuvaan romahtaa kasaan. Se on älyttömän naivi ajattelutapa.
Jukka Kivimäen kommentti herättää kysymyksen: Mitä on perusteellinen teologinen valmistelu?
Teologia ei ole eksaktia tiedettä. Ruotsin kirkossa on vuosikymmeniä pohdittu homoseksuaalisuutta ja laadittu siitä seikkaperäisiä selvityksiä. Joiltakin osin Ruotsin kirkon argumentointi, erityisesti maallisen ja hengellisen regimentin suhteen, oli jossain määrin ristiriitaista. Mutta milloin teologia ei sitä olisi?
Ruotsin kirkko piti, ja pitää, eräänä Raamatun keskeisenä prinsiippinä lähimmäisenrakkauden ideaa. Homoseksuaalisia parisuhteita tarkasteltaessa se oli Ruotsin kirkolle huomattavasti tärkeämpi raamatullisena kokonaisnäkemyksenä kuin jotkin yksittäiset Raamatun jakeet. Tässä suhteessa Ruotsin kirkko on ollut paljon johdonmukaisempi kuin esimerkiksi vastaava Suomessa, jossa monet herätyskristilliset tahot valikoivasti hellivät Raamatussa erityisesti muutamia seksuaalieettisiksi tulkitsemiaan kohtia,jotkin toiset kohdat sivuuttaen
”Luterilainen teologia” on melko elastinen ajatusrakennelma. Ainakaan Martti Lutherin teologian kanssa ei sillä ole suurempaa tekemistä enää aikoihin ollut. Mutta jos halutaan puhua ”luterilaisesta teologiasta”, on siinä eräänä varsin keskeisenä ollut jatkuvan luomisen ajatus. ”Jatkuvaa luomista” voidaan hyvin soveltaa avioliittoon. Itseasiassa taaksepäin silmäiltäessä, se olisi melko realistinen ja tarkka kuvaus avioliiton muuttuudesta ja sen vaihtuvista funktioista kirkon historiassa.
Mitä taas tulee siihen, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ei liene suurempaa epälystä, että homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset ovat miehiä ja naisia.
On helppo tarkastella ”homoseksuaalisuutta ja kirkkoa” teoreettisella tasolla. Siinä voidaan kevyesti hautautua vuosikymmeniksi hiomaan teologisia argumenttejä puolesta ja vastaan. Suosittelisin silti vahvasti, että jokainen kaltaiseni heteroseksuaali, jota asia lyhytnäköisesti ja henkilökohtaisesti ei koske, omakohtaisesti ja kasvotusten kuuntelisi, mitä on ollut elää homoseksuaalina Suomessa ja Suomen evl kirkossa..
On aivan turhaa kiistellä sanojen merkityksistä, onko siunattu vaiko ei, onko vain rukoiltu. Asian ydin on yksinkertaisesti; suhteensa rekisteröineet haluavat jostain syystä (epävarmuus ,huono omatunto) toimelleen kirkon hyväksynnän. He saivat vahvistuksen suhteensa oikeellisuudesta. Jos virassa oleva pappi, virkapuvussa suorittaa jonkin toimituksen , on se asiallisesti kirkon hyväksyntä, käytettiinpä nimityksenä rukousta, siunausta tai vihkimistä.
Muuten olen sitä mieltä että sanan avioliitto, merkitys pitää säilyttää, sen muodostavat nainen ja mies. Muunlaiseta yhdistelmästä käytettäköön eri nimeä, vaikka sen oikeudet ja velvollisuuden olisivatkin samat kuin avioliiton.
Heikki Halso
Heikki Halson kommentti herätti sellaisen ajatuksen, että onko avioliittoa solmivalla heteroparillakin Heikki Halson mielestä huono omatunto tai jonkinlainen epävarmuus, jos he erehtyvät pyytämään Jumalalta siunausta liitolleen? Vai tarkoittiko Heikki Halso vain sitä, että uskovaiset homoseksuaalit ovat hänen mielestään lähtökohtaisesti epärehellisiä motiiveissaan?
Siunaus kuuluu vain Jumalan Valtakunnan piiriin. Jumala siunaa vain oman pyhän Sanansa mukaan. Hän ei koskaan siunaa syntiä. Siksi on aivan turhaa ihmisten siunata sitä, mitä Jumala ei siunaa. Jos papit siunaavat syntiä, haureusliittoja, se ei ole vain turhaa, vaan se on Jumalan Sanan vastaista, Hänen Nimensä väärin käyttämistä ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen nimensä turhaan lausuu.” (Ms.20:7).
Jos tämä nuoripari koki saaneensa Jumalalta siunauksen liitolleen, asia ei ensinnäkään kuulu Annikki Salolle eikä Annikki Salolla pitäisi olla siihen mitään nokan koputtamista. Jumala ei tarvitse Annikki Salon lupaa siunatessaan ihmisiä eivätkä ihmiset tarvitse Annikki Salon lupaa lähestyä Jumalaa.
Annikki Salo: ”Jumala siunaa vain oman pyhän Sanansa mukaan. Hän ei koskaan siunaa syntiä. Siksi on aivan turhaa ihmisten siunata sitä, mitä Jumala ei siunaa. ”
Mistäs Annikki Salo tietää mikä on syntiä ja mitä Jumala siunaa tai on siunaamatta???
Vai pitääkö Jumalan pyytää Annikki Salolta lupa, ennen kuin voi toimia???
Jumala on Pyhä Rakkaus. Siksi Hän antoi meille Raamatun ja Jeesuksen kuolemaan meidän syntiemme tähden ja Hän ylösnousi meidän vanhurskauttamiseksemme. Ihmisten rakkaus on useimmiten itsekästä, ailahtelevaa. Haureusliitoissa ei ole siunausta, siksi itsekkyys ja väärä himo hallitsee. Ihmisten elämän perusta ei ole rakkaus, vaan Jumalan Sanan noudattaminen.
Ongelma kristillisestä näkökulmasta on se, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen tulkitaan perinteisesti ja melko laajasti edelleen synniksi. Ev.lut. kirkko kiemurtelee ja kaartelee eikä ole kovin selkeästi ottanut kantaa onko se samaa mieltä vai ei. Tämä johtunee siitä, että firman sisällä on monia eri mielipiteitä. Perinteisen syntitulkinnan pohjalta homoparisuhdetta on siksi vaikea siunata, että se ymmärretään synniksi. Syntiä on vaikea siunata, ihmistä ei. Jeesus oli syntisten ystävä, mutta hän sanoi heille myös ”mene äläkä enää syntiä tee”. Uskon, että moni homoparisuhteen siunauta vastustava ei ole homofoobikko tai vihaa homoja vaan haluaa ensi sijaisesti olla uskollinen sille, mikä uskoo perinteisesti olevan Jumalan tahdon tässä asiassa. Oleellista ei ole silloin se mitä mieltä ihminen itse on vaan mitä hän uskoo Jumalan ajattelevan. Nämä näkemykset eivät ole aina sama asia, vaikka omat mielipiteet tulkitaankin helposti Jumalan mielipiteeksi.
Korinttilaiskirje ’tuomitsee’ sekä miesten kanssa makaavat miehet että huorintekijät. Perinteinen tulkinta Raamatusta on, että uudelleen avioituva tekee huorin. On vaikea ymmärtää, miten Jumalan tahdon tulkinta voi muuttua päinvastaiseksi vierekkäisten sanojen kohdalla. Yhden synnin ja haureusliiton voi siunata ja toista syntiä ja haureusliittoa ei. Kun tulkinta on tällä tavalla yksinomaan homouden synnin suhteen valikoivaa, on tietysti luonnollista päätellä, että homoseksuaalin lähimmäisen selkään ollaan kovin hanakasti köyttämässä taakkoja, joihin ei itse haluttaisi koskea.
Hyvä näkökulma, tosin uudelleen avioituminen ei ole yhtä yksiselitteisesti ollut perinteisesti ”kieltolistalla”. Ongelmallisia tilanteista on myös se, että kirkko voi siunata avioparin, jossa esim. jossa naimisissa oleva henkilö eroaa mennäkseen naimisiin toisen henkilön kanssa, rikkoen jo olemassa olevan perheen.
Eronneen vihkiminen on tosiaan ollut mahdollista vuodesta 1948. Asian hyväksyttävyys niidenkin taholla, jotka edelleen hanakasti sen seuraavan sanan kohdalla esim. korinttolaiskirjeeseen vetoavat, perustunee johonkin. Olisiko se käsitys ihmisen seksuaalisuudesta? Ymmärrys siitä, että on ’parempi naida kuin palaa’ vaikka olisi epäonnistunutkin avioliitossaan. Onhan se tietysti veikeää, että 1) moni tällaisessa ’haureusliitossa’ itse elävä selittää omalla kohdallaan ’Raamatun selvän sanan’ pois mutta vaatii sen soveltamista lähimmäiseensä ja 2) käsityksiä ihmisen seksuaalisuudesta voi päivittää hetero- vaan ei homoseksuaalisuuden kohdalla.
Toki apuna käytetään myös ”kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa” -tyyppisiä perusteluita. Eivät ne kuitenkaan haureusliittoa muuksi muuta eivätkä syntiä siunaukseksi.