”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. (Room. 10:8)
Mistä löydät Kristuksen?
Mitä merkitsee ja mitä eroa on ulkonaisella sanalla ja sisäisellä sanalla?
Mitä on pelastusvarmuus ja kuinka sen saamme?
Tuleeko usko pelkästään kuulemisen kautta vai voiko se tulla myös lukemisen kautta?
Mitä merkitsee olla ja elää ”Isän sydämellä”?
Miten ymmärrämme Kristus puolestamme ja Kristus meissä?
Mitä on uskossa vaeltaminen?
Kaikki julkaistut blogini:
Mitä on uskossa vaeltaminen? – En löytänyt Uudesta testamentista tällaista ilmausta, mutta 1. Johanneksen kirjeessä on kohta: ”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” Valo on edellytys näkemiselle. Valossa ei eksy ja saa yhteyden lähimmäisiinsä. Valossa näkee asioiden oikean laidan, totuuden.
Hyvää pohdintaa. Kiitos, Martti Pentti. Galatalaiskirjeessä on hyvä vastaus.
Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä; mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista. Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se! Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. (Gal. 2:15-21)
Hyvä huomio Pentti. vaeltaminen Kristuksessa on Valossa kulkemista, tuo Valo paljastaa synnin, Vanhurskauden ja Tuomion. Synnin, sillä meissä ei ole mitään hyvää ja maailma on pahan vallassa. Vanhurskauden, sillä saan kaiken mitä elämään ja Jumalisuuteen tulee, Kristukselta lahjaksi.
Tuomion, että ymmärtäisimme, että maailma on kadotuksen alla synnin tähden.
Valossa näkee juuri Totuuden, hyvin sanottu.
Jorma, tottahan toki usko vaikuttaa, mutta tarkoitin sitä, että ilman todistustanikin raamatun kirjoitukset saavat aikaan uskoa ihmisissä. Jos julistamme pelkkää raamatun Sanaa, kertomatta yhtään omaa tarinaa tai kaskua, niin Sana tekee sen työn, että ihmiset löytävät Jeesuksen. Minun omakohtaisuuteni ja todistukseni ei siihen mitään lisää. En suosittele omaani, vaan Kristusta kaikille.
Jumalan Sana ei ole vajaa. Ymmärrän toki mitä ajat takaa ja kyllä minäkin kuuntelen Elävän Uskon todistusta mielelläni. Olen vain kuullut niin monta hurskasta jumalanopin selitystä, jotka ovat ”vajaita”, että itse en ainakaan jaksa kuunnella sellaista. Saarnataan kuinka meidän tulee tehdä sitä, ja tulee tehdä tätä, että löytäisimme ja osaisimme. jne. Turhia jaarituksia mielestäni.
Raamattu on täynnä vielä jakamatonta viisautta ja itse olen sitä vasta vähän oppinut, joten seuraan mielelläni raamatusta aukeavaa julistusta ja opetusta.
Keskustelu palsta tai ei, intressini ei ole käännyttää ketään, vaan tuoda esiin Raamatun ilmoitusta, sen mukaan kun olen saanut. Kirjoituksistahan kaikki ovat saaneet oppia tuntemaan Hänet, josta puhumme. Olen täällä jakamassa yhteistä uskoamme ja vahvistua myös itse teiltä saadusta Rakkaudesta Kristuksessa..
”Mutta niinkuin teillä on ylenpalttisesti kaikkea: uskoa, sanaa, tietoa, kaikkinaista intoa ja meistä teihin tullutta rakkautta, niin olkaa ylenpalttiset tässäkin rakkaudentyössä.
En sano tätä käskien, vaan viittaamalla muiden intoon minä tahdon koetella teidänkin rakkautenne vilpittömyyttä.
Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte. 2.Kor.8:7-9
Kiitos Ismo. On hienoa, kun voimme luottaa 100 % Jumalaan ja 100 % Jumalan sanaan.
Kuinka saamme pelastusvarmuuden? – On varmaan sellaisia persoonallisuuksia, jotka tarvitsevat varmuuden pelastuksestaan ja sellaisia, joille se olisi ulkokoltaisuuden ansa. Jumala antaa pelastusvarmuuden sille, jolle sen hyväksi näkee. Kaikki emme kestä epävarmuutta ja joillekin meistä se on paras olotila. Kohtuullinen epävarmuus on luovuuden ja kasvamisen edellytys.
Pelastus tulee lahjana. Kaikki on armoa. Jumalan sana vakuuttaa ja voimme olla varmoja. Esim. Joh. 3:16
Muut uskonnot orjuuttavat ihmisiä tekojen tiellä; jos olet hyvä, niin ansaitset hyvän osan ja jumala rakastaa sinua.
>Jorma, kiitos kommentista. Kristuksen oppi ei kaipaa ihmisoppeja rinnalle.>>> Juha Heinilä
Haluaisin tietää mihin tämä kommentti pyrkii?
Siis ihan rehtiä kristillistä perustelua, jota uskovat ihmiset
puukaavat toisilleen avoimesti laatia
Kun se on minulle osoitettu.
Missä ihmisoppeja on näkynyt?
Olen tässä esittänyt omia näkemyksiäni kommentien laadusta, mutta ne koskevat vain ilmaisua. Miten ne voivat liittyä mainitsemaasi Kristuksen oppiin.
Aikaisemmin olen toki puhunut lain asemasta kirkon opetuksessa,
mutta silläkään ei ole mitään tekemistä ihmisoppien kanssa.
Lakihan pysyy kurittajana Kristuksen luo maailman loppuun asti,
toisaalta uskoville muistutuksena siitä, mikä on Jumalan tahto.
Eikö näistä voisi, Juha, keskustella ihan sävyisästi, muuten kuin ”tuosta poikki ja pinoon”-tyyliin, onhan tämä armon kokeneiden ihmisten keskustelupalsta!
Jorma, kiitos kommenteista. Lain ja evankeliumin sekoittaminen on esimerkki ihmisopista. Ihmisopit voivat johdattaa lain alle.
Anna nyt sitten ihmeessä täältä joku esimerkki lain ja evankeliumin sekoittamisesta, kun otat asian esille.
Laki ilmoittaa synnin, joka on ilman lakia kuollut. Minä ihmettelen, mistä on tullut sellainen opetus, että
tuota sanotaan ihmisopiksi, lain ja evankelkiumin sekoittamiseksi.
Onkohan opetus ollut oikeaa?
>Jumalan Sana ei ole vajaa. Ymmärrän toki mitä ajat takaa ja kyllä minäkin kuuntelen Elävän Uskon todistusta mielelläni>>>
Ismo Malinen
Saattaa olla, Ismo Malinen, ettet ymmärrä mitä todella ajan takaa. Vaikuttaa kovasti sitlä.
Olen edelleenkin sitä, mieltä, että olis mukava kuulla pelkän teorian sijata omia kokemuksia, mutta enhän minä halua
pyynnölläni synnyttää vihaa ja jyrkkiä asenteita.
Pelko ilmeisesti tappaa lempeyden, en osaa ajatella muuta.
Minähän kysyin, kumpaa olet tekemässä, keskustelemassa vai käännyttämässä?
Kysyin sitä sen vuoksi, että vastauksessasi annoit ymmärtää, että keskusteleminen ei sinua kiinnosta, vaan paremmin tosille annettu ”varma todistus”.
Minusta on aivan merkillinen määritelmä ”Jumalan sana on vajaa”, en itse päästäisi sellaista ajatuksiini.
En myöskään usko Jumalan sanan tulevan siitä heikommaksi,
että saan kuulla, kuinka joku saman tien kulkija
vuosien epävarmuuden ja itsepetoksen jälkeen löysi elämän Kristuksen yhteydessä.
Kun sanot tuossa ylempänä Martille, kuinka valo paljastaa synnin, on se aika surkeaa, jos se paljastaa vain toisen syntejä.
Voi se tietysti omiakin tuoda valoon, mutta aina on vaarana,
että näemme itsevanhurskautta tuossa toisessa (karttamassamme ) joukossa, mutta emme huomaa omahyväisyyttä itsessämme. Itsevanhurskautta sekin on.
Kun viikko sitten voimakkain sanoin luonnehdit pietistejä, et ole ilmeisesti kuullut minun tapaamistani sänkileukaisista
miehistä, jotka iktien ovat valitelleet omaavanhurskauttaan ja
rakkaudettomuuttaan – ja pyydelleet siitä rippi-isältä synninpäästöä ja esirukouksia.
Ei ole hyvä tällaisella palstalla keveästi jaella tuomioita.
Jos jotain teologista kysymystä ei ymmärrä, voi odottaa aikaam parempaa.
Minä en voisi Martin tavoin olla ilman täyttä varmuutta pelastuksesta.
Jumalan sana todistaa minulle, että olen armahdettu. Sen saa aikaan myös Pyhä Henki,. joka välillä nuhtelee minua ja välillä synnyttää minussa iloa lapseudeta.
Elämäni vaiheet myös vahvistavat sanan, Jumala on minusta pitänyt huolta lapsesta saakka, ja monesta pelastanut.
Lapseudesta vakuuttaa myös se ilo, jota tunnen tavatessani
saman tien kulkijoita, kun yhdessä keskustelemme matkastamme.
Niin montaa mieltä on näistä aina oltu, että ovat nuo oppineet, kirkon tunnustuskirjatkin saaneet joskus aikaan riitojen päätteeksi, eikä meidänkään kannata toisiamme syödä ja purra, vaikka joskus kuumottaakin. Ohi puhuminen ja sanavalinnat eivät osu aina parhailla tavoilla ja väärinkäsityksiltä ei voida välttyä, se riski on otettava ihmisten kanssa keskusteltaessa.
Sydäntä lähellä nämä autuuden asiat ovat selvästi kaikilla ja en usko kenenkään täällä arvioivan toisen uskoa toistaan paremmaksi. Eihän uskoa voi nähdä, sen hedelmät ainoastaan. Senkin olen tosin nähnyt, että hedelmiäkin voidaan teeskennellä. Sympatian ja lohdutuksen toivossa ihminen saattaa myös teeskennellä ja olen siihenkin joskus törmännyt. Teeskentely ei rakenna vaan pahentaa.
Ulkokultaisuus on meillä kaikilla verissä, sillä tahdomme palvoa silmää, kun joku oppinut, rikas tai meitä viisaampi käy meitä neuvomaan. Selän takana purnaamme ja valitamme… Mutta toivotaan, että emme puhu pahaa kenestäkään,
Sillä kaikki ovat Jumalan, jokainen ihminen. Antakaa anteeksi niille, jotka teitä vastaan rikkovat. Emmehän itse myöskään tiedä aina rikkovamme toista vastaan.
Uskon kaikkien täällä kirjoittavien vilpittömyyteen, sillä siitäkin olen saanut kokemuksia, jossa uskovia houkutellaan omiin porukoihin, tekemään työtä heidän hyväkseen. Kristuksen hyväksi, me emme voi työtä tehdä, sillä Hän on tehnyt kaiken meidän edestämme ja tekee yhä. Toisiamme kohtaan taas voimme ahkeroida hyvää, kuten tuleekin tehdä.
Lopulta, meidän ei kannata arvioida, kuka on oikea ja vilpitön Kristitty, vaan elää ihmisten keskellä askareissamme. Kyllä Jumala, kunhan vain pysymme Hänessä, vie perille kaikki ne, joille Hän on Lupauksensa ja Henkeänsä antanut ja painanut näin sinetin poveemme Kristuksen kautta. Näin tiedän omalle kohdalleni käyneen, ja niin myös uskon teidän kohdalle käyneen.
”Pankaa pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.
”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.” Älkää antako auringon laskea vihanne yli,
Älkääkä antako perkeleelle sijaa.
Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.
Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut. Ef.4:25-32
”Minä en voisi Martin tavoin olla ilman täyttä varmuutta pelastuksesta.” En ole sanonut mitään omasta pelastusvarmuudestani. En siitä mitään sanokaan. Olen kuitenkin tavannut tyyniä kristittyjä, jotka ilmaisevat pitävänsä Jumalan tuomiota kohdallaan hyvänä ja vanhurskaana riippumatta siitä, mikä se loppujen lopuksi on. Olen myös tavannut pelastumisestaan varmoja, jotka kohtelevat lähimmäisiään tylyn koppavasti.
Usko vailla varmuutta, hiukan ristiriitainen ajatus, mietin tuota itsekseni
.
Asia voi teoriassa tuntua ihan mielekkäältä vaihtoehdolta, mutta sitten kun ajatellaan
tilintekoa elämän kanssa, miten siitä selviää ilman varmuutta velan maksusta?
Tilinteolla tarkoitan sitä, että omatunto ja ennen muuta sielumme vihollinen tuo eteen
menneen elämän tekoineen.
Mikä voisi olla Paavalin mainitsema elävä toivo, jos se ei olisi täysin varma.
Jos Ismo löysi minun tekstistäni sanan teeskentely, lienen tarkoittanut ihmistä Jumalan ja itsensä
edessä. Se on tavallinen itsevanhurskauden muoto, jossa pyritään olemaan pyhiä ja hurskaita,
tehdään parannusta ja aloitetaan uudelleen, mutta koskaan ei olla sitä mitä halutaan uskotella
itselle ja Jumalalle.
Voisin aivan epäillä sellaista ihmistä, joka ei myönnä teeskennelleensä.
Itsevanhurskaudesta voidaan teoretisoida Raamatun ja Tunnustuskirjojen lainauksilla
viikkokausia, mutta vasta omat kokemukset kertovat, mitä itsevanhurskaus on.
Sitä on jokaisessa meissä.
Sen huomaa vasta sitten, kun lähetään teoriasta käytännön elämään = tarkoitan ihmisen
vakaata aikomusta pelastua ja elää kristillisesti.
On näet myös käytännön elämän tasolla koettava, että omat eväät eivät riitä. Oma vaellus
ei onnistu yhtään paremmin, oikeastaan huonommin.
Silloin on huudettava taivaaseen: Herra. armahda!
Tämä on kokemuksen tuomaa, ja ihan muuta kuin 3 riviä tekstiä Yksimielisyyden Ohjeessa.
Tämähän oli myös Lutherin kokemus. Mikään ei Jumalan edessä riittänyt – VAIKKA
aikaisemmin oli kuvitellut niin.
Vasta sitten kun yrittää täyttää vanhurskautta, huomaa, kuinka se on kuin absoluuttisen nollapisteen tavoittelu – se pakenee yhä kauemmas ja kauemmas. Vasta epätoivo tuo totuuden äärelle: Kristus yksin.
Minulle on kerrottu, että moni on kokenut tämän vasta sairasvuoteellaan, kun lähtö on ollut edessä.
Siinä ihminen viimein joutuu olemaan rehellinen itselleen ja Jumalalle, naamarit katoavat.
Minulla itselläni ei olekaan mitään, olen täysin armon varassa.
Uskon kohde on Jumala, ei ihmisen oma pelastuminen. Usko on sitä, että luottaa Jumalan toimivan aina oikein ja hyvin, ei sitä, että luulee Jumalan olevan aina huolehtimassa ihmisen parhaasta.
Kun lukee tuota Ef 4:25- onhan se selvää lainomaista puhetta, vaikka siinä ei olekaan tuomion uhkaa kristitylle. Sille, joka ei ole uskossa, tuo on kuin selvää lakia, ”silleen varastako…”. Siis ei enää.
Miksi ei nyt sanota, että Paavali puhuu ihmisoppia, tai niin varmaan modernistit sanovatkin…
”Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä v a e l t a m a n.” Room 6.
Jorma, kiitos hyvästä jakeesta. Roomalaiskirjeen 6 ja 7 luvut ovat täyttä asiaa. Suosittelen sinua lukemaan jumaluusopin tohtori Martti Lutherin Valitut teokset/ Roomalaiskirjeen luennon (kuudes ja seitsemäs luku).
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. (Room. 7:24-25)
Lukeminen hyödyttää kun ymmärtää lukemansa.
Kun ymmärrämme, vältymme ohipuhumiselta ja hengelliseltä ylpeydeltä. Oma rajallisuuden ymmärtäminen saa meidät myös nöyräksi.
On erittäin hyvä, sinunkin Juha, rukouksessa miettiä, kenestä Paavali puhuu Roomalaiskirjeen jakeessa 7:24-25.
Olen yleensä täällä jäänyt vaille vastausta.
Jos emme kaikki ymmärrä, että Paavali puhuu tuossa jakeessa vanhurskautetusta ihmisestä, sellaisesta joka vaeltaa Hengen johdatuksessa (Rm 8:1), voi hyväkin keskustelu jämähtää
ohipuhumiseksi ja joskus jopa tylymielisyydeksi.
Maailmassa, ja myös kirkossa, on kenties enemmistö sellasia, jotka eivät elä vanhurskaudessa. Siksi on
edesvastuutonta kieltää lain saarnan käyttö, koska juuri tuon saman Roomalaiskirjeen kirjoittajan mukaan,
hän ei tiennyt synnistä mitään, ennen kun laki tuon synnin herätti.
On tarpeen muistaa myös se, että lain kolmas käyttö koskee vain vanhurskaudessa eläviä,
Kasteestahan ei ihmiselle ole mitään hyötyä, jos ei eletä kasteen armossa. Silloin kastettukin ihminen on valitettavasti hengellisesti kuollut.
On ihan helppo ymmärtää, että hengellisesti kuollut ei ajattele Paavalin tavoin (Rm 7:24-25)
tahtovansa olla Jumalalle kuuliainen.
Sellaisessa tapauksessa on aivan turha tuoda esiin
ehdottamaasi jaetta Rm 7:24-25.
Tämä on tärkeää ymmärtää, jotta emme eksyisi pois totuudesta.
Kiitos Jorma hyvästä kommentista. Toki ymmärrän, että Paavali puhuu vanhurskautetusta ihmisestä, kun hän puhuu itsestään, mitä hän juuri nyt on. Paavali oli syntisistä suurin. Pistin lihassa aina kuolemaan asti. Sinulla on hyviä ajatuksia, mutta jos ne poikkeavat Kristuksen opista, niin silloin siihen puututaan.
”Jos emme kaikki ymmärrä, että Paavali puhuu tuossa jakeessa vanhurskautetusta ihmisestä, sellaisesta joka vaeltaa Hengen johdatuksessa (Rm 8:1), voi hyväkin keskustelu jämähtää ohipuhumiseksi ja joskus jopa tylymielisyydeksi.”Jos emme ymmärrä, kannattaa miettiä, miksi emme. Se ei välttämättä johdu epäselvästä puhujasta eikä tyhmästä kuulijasta. Syynä voi olla persoonallisuuden erot. Kaikki eivät ajattele luonnostaan asioita tarkoin karsinoiden. Joillakin meistä on kyky nähdä paradokseja ja jopa viehättyä niistä. Martti Lutherkin yhdisti vastakohdat luomalla käsitteen ’simul iustus et peccator’, yhtaikaa vanhurskas ja syntinen. Onko kukaan täysin Hengen johdatuksessa vaeltava vanhurskautettu? Onko kukaan ihan ilman Hengen johdatusta?