Marraskuun kirkolliskokouksessa jätettiin kirkkohallitukselle ja piispainkokoukselle vetoomus, jotta ne ryhtyisivät toimiin Sateenkaaripappien yhteisön sellaista toimintaa vastaan, jossa organisoidaan samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä tai annetaan sitä koskevaa virheellistä viestintää (ks. https://sateenkaaripapit.wordpress.com/).
Vielä tällaisista toimista ei ole kuultu mitään. Ehkä vetoomus on hylätty ö-mappiin. Jos niin on käynyt, siihen voi olla kolme syytä:
- Hallinnollisen muotoseikan vuoksi. Ö-mappiin sujauttaminen lienee luvallista, sillä hallinnossa tällaisilla vetoomuksilla ei ole mitään virallista asemaa.
- Sateenkaripappien vastaisista toimenpiteistä voisi olla kirkolle mainehaittaa. Jonkinlainen eropiikki saattaisi seurata ja suhde yhteiskuntaan voisi vaarantua.
- Kirkkohallituksessa ja piispainkokouksessa istuu väkeä, jotka kannattavat Sateenkaaripappien toimintaa eli samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä.
Mikään noista syistä ei ole pätevä.
1.
Vaikka vetoomuksella ei ole virallista asemaa, ei kai mikään estä sen huomioon ottamista. Päinvastoin, huomiotta jättäminen voi olla virkavirhe; ehkä jopa vakava sellainen. Sillä on päivänselvää, että Sateenkaaripappien yhteisö rikkoo kirkon säädöksiä. Korkeimman hallinto-oikeuden syksyllä tekemän päätöksen perusteella myös valtion hallinto on tätä mieltä. Jos ehdoin tahdoin ja yhteistuumin tehty virkavirhe ja siihen yllyttäminen tulee lakien ja säädösten toimeenpanosta vastaavien virkamiesten tietoon, eikö heidän tule ryhtyä omatoimisesti tekemään asialle jotain? Mielestäni vetoomuksessa on kyse tästä: epävirallisesta kehotuksesta toimeenpanevalla elimelle hoitaa hommansa kirkolliskokouksen päätösten toimeenpanossa.
Kirkkohallituksen ja piispainkokouksen olisi pitänyt viimeistään KHO:n syksyisen päätöksen jälkeen ihan omatoimisesti ottaa Sateenkaaripappien toimintaa organisoivat henkilöt puhutteluun. Kun KHO:n päätöstä viimeistä edellisessä kirkolliskokouksen istunnossa vielä odotettiin, lainoppinut avustaja Esko käytti isossa salissa puheenvuoron, jonka pääsisältö oli: ”KHO:n tulevaa päätöstä on sitten kirkossa kaikkien noudatettava.”
Mutta eipä ole noudatettu, eikä kirkkohallitus tai piispainkokous tunnu siitä välittävän, vaan Sateenkaaripapit puuhaavat entiseen malliin. Miten ihmeessä? Heidän toimissaan ei nimittäin ole kyse vain yksittäisistä virkavirheistä, joita voisi pastoraalisen harkinnan nimissä katsoa läpi sormien. Kyse on organisoidusta kapinasta kirkkomme opetusta ja kirkolliskokouksen päätöstä vastaan. Jos siihen ei puututa, kirkolliskokous menettää uskottavuutensa ja sen päätökset merkityksensä.
Luullakseni viimeksi mainitusta syystä vetoomuksen alle saatiin kirkolliskokouksen täysistuntojen tauoilla parissa tunnissa 31 nimeä. Useammatkin edustajat olisivat halunneet allekirjoittaa, mutta vetoomuksen laajempaan kierrättämiseen ei ollut aikaa.
Luulisi, että kirkkohallitus ja piispainkokous arvostaisivat kirkolliskokousedustajien lähes kolmasosan epävirallistakin vetoomusta sen verran, että eivät jättäisi sitä käsittelemättä muotoseikkaan vedoten. Vetoomuksen sisältämä asia on nimittäin painava. Se kuuluu asioihin, joista päätetään ¾ enemmistöllä ja lisäksi siitä on puhuttu kirkolliskokouksessa jo lähes 20 vuotta. Ei tämän painoluokan asiassa järjestelmällistä säädösten rikkomista pidä katsoa läpi sormien, ei ainakaan muotoseikkoihin vedoten. Vaikka muotoseikoissa olisi jotain huomauttamista, on vielä suurempi virhe vedota niihin ja lakaista maton alle vakava virkavirhe.
2.
Sateenkaaripappien toimintaan puuttumisesta tosiaankin voisi olla kirkolle mainehaittaa. Se ei kuitenkaan saa olla peruste sille, että he saavat kaikessa rauhassa jatkaa virkavirheiden organisoimista. Hyvää hallintoa ei ole sellainen, jota lehtien toimittajat ja tai Facebook ohjailee. Jos kirkolliskokouksen päätösten toimeenpanossa on mainehaitan riski, Kirkon viestintä on pantava asialle riskiä torjumaan.
Toisaalta kirkosta eroamisia seuraa siitäkin, että kirkko ei pidä omasta opetuksestaan käytännössä kiinni. Uskottavuus menee. Harva haluaa olla jäsen avoimen opportunistisessa yhteisössä. Tästä olen lukenut jo pari kolumnia.
Uskottavuuden menetys voi tapahtua myös suhteessa valtiovaltaan. Kirkkohan on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on verotusoikeus. Siitä seuraa, että kirkon on hoidettava hallintonsa hyvin. Jos se ei sitä tee, se ei enää ansaitse julkisoikeudellisen yhteisön asemaa. On hyvän hallinnon irvikuva, jos ylemmät virkamiehet tai instanssit eivät edes yritä toimeenpanna virallisia päätöksiä, esim. vetoamalla siihen, että ”Pakottamalla emme pääse eteenpäin”.
En minäkään pakottamisesta tai rankaisemisesta pidä. Se on viimeinen vaihtoehto, jos keveämmät keinot eivät auta.
Mutta tässä asiassa keveämpiä keinoja ei ole haluttu edes koettaa. Kun ed. Niiranen kysyi kirkolliskokouksen kyselytunnilla Kirkon viestinnältä, mihin toimenpiteisiin siellä aiotaan ryhtyä Sateenkaaripappien levittämää disinformaatiota vastaan, kohtelias vastaus oli sisällöltään: ”Ei mihinkään”. Perustelu meni kai jotenkin niin, että kirkon sisällä on selvää, että avioliitto on kirkolle miehen ja naisen välinen liitto, mutta yhteiskunnassa tämä ei ole lainkaan selvää. Siksi on sallittava ”kunnioittava keskustelu” eikä Sateenkaaripappien tiedotusta aiota oikaista.
Hämmentävää. Yleensä kai on niin, että jos julkisella sanalla on epäselvä kuva jonkin organisaation toiminnasta ja sen perusteissa, niin silloin kyseinen organisaatio tiedottaa entistä enemmän ja paremmin saadakseen julkisen kuvansa selkenemään. Kirkossa asia näyttää olevan päinvastoin. Se alkaa syödä uskottavuuttamme.
Pahimpana uhkana pidän kuitenkin sitä minkä, dos. Arto Luukkanen nosti esiin terävänäköisessä mutta turhankin provosoivassa blogissaan (suomipuhe.com): ”Mutta miten se [kirkko] voi olla julkisoikeudellinen yhteisö, jos se ei pyri toimeenpanemaan omia julkisoikeudellisia säädöksiään? Miten voi kerätä fyrkkaa jäseniltä, jos ei itse noudata lakia? Kun joku valtion juristi äkkää tämän, kirkon nykyinen yhteiskunnallinen asema saattaa joutua puntariin ja keveäksi havaituksi. Hallintoa koskevassa lainsäädännössä sanottaneen jotain siitä, että virkamiehet porukassa ja ehdoin tahdoin rikkovat säädöksiä ja heidän esimiehensä toteavat vaan, että ’ei heitä voi pakottaa’. Sellainen kuulostaa Hermannin nuorisoseuran vaan ei julkisoikeudellisen yhteisön hallintomenettelyltä.”
Kirkkolakia ollaan parhaillaan uudistamisessa. Eräs paljon puhetta aiheuttanut kysymys on se, kuuluuko kirkon tunnustuksen sisältöä koskeva pykälä kirkkolakiin vai kirkkojärjestykseen.
Minusta se on samantekevää. Pääasia molemmissa tapauksissa on huolehtia siitä, että jatkossakin kirkon tunnustus saa määrittää sen, mitä kirkko on ja mitä se uskoo ja tekee. Tästä kirkon autonomiasta ja sen tärkeydestä käsittääkseni vallitseekin kirkolliskokouksessa yksimielisyys. Mielipide-erot koskevat sitä, kummassa kokoelmassa, kirkkolaissa vai kirkkojärjestyksessä tunnustuspykälän tulisi olla, jotta kirkon autonomia suhteessa valtioon toteutuisi eli tunnustus saisi määritellä identiteettimme.
Inhorealistinen ajatus nousee mieleeni: Sateenkaaripappien rikkeiden maton alle lakaiseminen osoittaa, että puhe kirkon tunnustuksen suuresta merkityksestä kirkolle on tyhjää lätinää. Jos kirkko uskoo ja opettaa jotain sellaista, joka voisi aiheuttaa mainehaittoja, se unohdetaan vaivihkaa eikä tunnustuksella ole minkäänlaista ”sijaa majatalossa”.
Jos Sateenkaaripappien annetaan huseerata vapaasti, miksi valtion pitäisi uskoa, että kirkolle sen tunnustus on oikeasti merkittävää?
3.
Vaikka kirkkohallituksessa istuu väkeä, jotka henkilökohtaisesti kannattavat samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä, ei se saa vaikuttaa siihen, kuinka he toimeenpanevat säädöksiä tai valvovat niiden noudattamista. Päätökset tekee kirkolliskokous, kirkkohallitus; piispat ja tuomiokapitulit huolehtivat niiden täytäntöönpanosta; aivan riippumatta siitä, mitä mieltä virkamiehet asioista henkilökohtaisesti ovat.
Eli kirkkohallituksen, Kirkon viestinnän, tuomikapitulien tai seurakuntien viranhaltijoiden ei ole luvallista toimia seuraavan ajattelun mukaisesti: ”Samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen ei ole luvallista, mutta annan sen jatkua, koska kannatan sitä. Kunhan se jatkuu vielä jonkin aikaa, siitä tulee uusi normaali, ja sitten se on helppo saada läpi myös virallisesti ja kirkolliskokouksessa. Samasta syystä suosin virantäytöissä niitä, jotka eivät ole ’perinteisen avioliittokäsityksen’ kannalla.”
Sille, että Sateenkaaripappien toimintaa ei tule sallia, on paljon teologisiakin syitä. Ne ovat mielestäni painavampia kuin tässä esitetyt kirkon hallintoon liittyvät syyt. Jätän ne tietoisesti tässä käsittelemättä. Tietenkin teologisia perusteluja on myös sellaiselle kannalle, että kirkon tulee vihkiä myös samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Näiden kahden kannan välistä keskustelua jatketaan kirkossa vielä pitkään. Toivottavasti se tapahtuu kunnioittavan keskustelun pelisääntöjä noudattaen. Jotta sellainen olisi mahdollista, eräs perustava edellytys on se, että keskusteleva yhteisö kunnioittaa rehdisti myös yhteistä päätöksentekoaan ja sen toimeenpanoa.
Sammeli Juntunen
Sopeutuisit, Sammeli, nyt siihen, että kaikkien muiden väärintekijöiden lisäksi kirkossa on sateenkaari-ihmisiäkin ja heitä palvelevia pappeja. Armonvälineet tekevät kirkosta pyhän, emmekä me saa sitä pilalle.
Olennainen kysymys asiassa on sivustolla ilmenevä disinformaatio asiassa, joka on sekä moraalisesti että juridisesti selvä.
Kirkkomme nykyisten voimassa olevien päätösten perusteella samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen ei ole ” pyhien tekstien, kirkkojärjestyksen ja luterilaisen opin mukaisesti täysin mahdollista ja luvallista.”
Sateenkaaripapit toimivat vastoin kirkon voimassa olevaa kantaa ja virkavelvollisuuksiaan ja vaikka he henkilökohtaisesti kokevat toimivansa moraalisesti oikein, on kuitenkin moraalisesti väärin sivustolla väittää toisin. Tämä on moraalisesti väärin sekä kirkkoyhteisöä, että heidän palveluaan mahdollisesti käyttäviä vihkipareja kohtaan. Tämä asia korjautuisi sivustolla olevan ko. lauseiden sanamuotoa korjaamalla.
Huomioksi myös että asia joista voidaan laillisesti rangaista, on jo lähtökohtaisesti kiellettyä vaikka rangaistuksia ei käytännössä jaettaisi.
Kunnioittavaan keskusteluun kuuluu, että kunnioitetaan voimassa olevia opillisia ja hallinnollisia linjauksia siinäkin tapauksessa ettei niitä itse kannattaisi. Sikäli kun omasta vakaumuksestaan käsin ei itse koe voivansa toimia näiden opillisten ja hallinnollisten linjausten mukaisesti, tulisi kunnioittaa sitä että muut toimivat. Ikävämpi vaihtoehto on sitten vetäytyä erilleen omaksi yhteisökseen.
Riippumatta siitä muuttuuko kirkon opillinen kanta avioliitosta jonakin päivänä, on kirkon nykyinen kanta totuustila, joka myös sateenkaaripappien on syytä tunnustaa.
Vesa Hirvonen, parasta ja oikein olisi, että näitä anarkisti pappeja vakavasti varoitettaisiin ja sanktioitaisiin, koska he toimivat kirkkoa vastaan. Sakramenttien käyttö voitaisiin myös evätä.
Jukka Kivimäki, olennainen asia on se, että sateenkaari-ihmisiä palvellaan kirkossa siinä missä muitakin seurakuntalaisia. Sami Paajanen, pappien asiassa toimivaltaiset tuomiokapitulit ovat jo ajat sitten käsitelleet Sateenkaaripapit-sivuille ilmoittautuneiden pappien asian. Sakramentteja ei nykyisen kirkkolain mukaan voi kieltää kirkon jäseniltä.
Kivimäki: ”Huomioksi myös että asia joista voidaan laillisesti rangaista, on jo lähtökohtaisesti kiellettyä vaikka rangaistuksia ei käytännössä jaettaisi.”
Huomioksi myös, että jos ”sateenkkaaripappeihin” kuulumisesta ja homoparien vihkkimisistä alettaisiin rangaistuksia jaella ei kirkkossa kohta olisi enää pappeja, eikä sen puoleen jäseniäkkään. Selvä enemmistö papeista ja kirkon jäsenistä suhtautuu jo homoparien vihkimiseen myönteisesti.
Ainakaan Helsingin tuomiokapituli ei enää piispan ilmoittamana rankaise samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/helsingin-tuomiokapituli-kaansi-kelkkansa-ei-tassa-vaiheessa-rankaise-pappeja-jotka-ovat-vihkineet-sateenkaaripareja?fb_comment_id=2675723442491182_2840477582682433#f6728eee
Vesa Hirvonen kirjoitit: ”olennainen asia on se, että sateenkaari-ihmisiä palvellaan kirkossa siinä missä muitakin seurakuntalaisia.”
Asia riippuu siitä mitä tuolla lauseella tarkoitat. Perumerkityksessään ja kirkon opin puitteissa se pitää paikkaansa jo nyt tai niin ainakin tulisi olla. Hartaudenharjoittamisen taikka kirkollisten toimitusten suhteen ketään ei tulisi syrjiä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen suhteen. Kirkollisten toimitusten opillisten edellytysten tulee kuitenkin täyttyä. Ehtoollisella voimme käyttää gluteiinitonta leipää ja alkoholitonta rypälemehua, mutta ehtoollisvieraan ruoka-aine rajoitteista riippumatta emme voi vaihtaa ehtoollisleipää leipää kuivattuihin juureksiin, emmkä viiniköynnöksen antia veteen. Koska kirkkomme voimassa olevan opin mukaan samaa sukupuolta olevia ei voi vihkiä avioliittoon, ei kirkon pappi sellaista toimitusta voi suorittaa.
Kyse ei siis ole palvelemattomuudesta, vaan pitäytymisessä kirkollisen toimituksen opillisissa edellytyksissä. Seikka että jotkut yksittäiset papit ovat asiasta toista mieltä ja toimivat toisin, ei muuta kirkon oppia.
Kimmo Wallentinelle tiedoksi kirkollamme on yhteensä yli 2000 seurakuntapappia ja järjestöjen papit päälle. Uusia pappeja vihitään vuosittain joka hiippakuntaan. Sateenkaarivihkimisiä on vuosittain alle 400, joista murto-osa on kirkollisia vihkimisiä. Ei näiden sateenkaarivihkimisten vuoksi pappispulaa synny ratkaistiin asia sitten miten päin vain.
Kivimäki: ”ei kirkon pappi sellaista toimitusta voi suorittaa. ”
Tuntuu voivan ihan mainiosti ja vieläpä ilman sanktioita (ainakin Helsingin hiippakunnassa).
Kivimäki: ”Kimmo Wallentinelle tiedoksi kirkollamme on yhteensä yli 2000 seurakuntapappia ja järjestöjen papit päälle.”
Tiedätkö kuinka moni noista 2000: sta on valmis vihkimään myös homopareja?
” Uusia pappeja vihitään vuosittain joka hiippakuntaan. ”
Juu, niin varmaan ja suuri(n) osa heistä on valmis vihkimään myös ”sateenkkaaripareja).
Kiitos, Sammeli Juntunen.
Kristuksen kirkkoa ei saa pilalle, mutta kaikki ihmisten viritykset saadaan, kun kovin ponnistellaan.
Miksei sateenkaariväki perusta omaa seurakuntaa protestiksi kurjaa kirkkoa vastaan. Niinkuin esim. Helluntaiherätys on tehnyt jo sata vuotta sitten??
Johtuuko se siitä?, että kun luomistyön rikkominen on synti Luojaa kohtaan? Niin siitä syystä Luoja ei anna omaa kasvua. Mutta sateenkaariväen tottelemattomuuden tähden Luoja syrjii koko Suomen kirkkoa.
Mielenkiintoista ajatusten kulkua, siis ajatellaampa nyt kirkkoa kuinka se tuli suomeen, ruotsin valtiopäivät päätti korvata katolilaisuuden luterilaisuudella, eikö niin, kaikkien oli samalla pakko muuttaa omaa ”oikeaa uskoaan” luterilaisuuteen katolisen harhaopin tilalle, eikö niin?
Nyt kun jostain syystä täysin luterilainen maa luopui uskontopakosta eli pakosta kuulua luterilaiseen kirkkkoon nin nyt onkin pakko usko kääntynyt pelko uskoksi eli ollaan kameleontti kirkko joka vaihtaa mielipidettään pelosta käsin ettei jäsenet (uskovat”?) lähtisi pois, uskokoon tällaiseen kirkkoon kuka haluaa.
Pasanen: ”uskokoon tällaiseen kirkkoon kuka haluaa”
Niinpä, onneksi on uskonvapaus.
Sateenkaariväki pistää satoja miljoonia euroja ravintoloihin, mutta ei pysty perustamaan omaa seurakuntaa?
”Johtuuko se siitä?, että kun luomistyön rikkominen on synti Luojaa kohtaan?”
Ja että homoja ei ole sitten luotukaan, ovatko heidät kehittänyt evoluutio?
Werneri: ”Sateenkaariväki pistää satoja miljoonia euroja ravintoloihin, mutta ei pysty perustamaan omaa seurakuntaa?”
Vai johtuisko se ihan vaan siitä, että ravintoloissa viihtyy paremmin kuin kirkoissa.
Werner: Ei kirkko ole kurja, se on hyvä ja kehittyy koko ajan parempaan suuntaan. Sateenkaariväki tulee kirkossamme päivä päivältä näkyvämmäksi. Jos se sinusta tuntuu kurjalta, niin se on sinun ongelmasi, ei kirkon.
En olekaan aikaisemmin kuullut satojen miljoonien eurojen sateenkaariravintoloista. Kerrotko niistä tarkemmin?
Sateenkaariväen ei kuulu näkyä seurakunnan yleisessä yhteisessä kokouksessa. Vaan sen tulee viettää rauhassa matalalla profiilillla omia kokouksiaan.
Werner Janhonen lukisitko Jaakobin kirjeen 2 luvun uudelleen.
Laista piittaamaton puolustaa jumalattomia. Joka noudattaa lakia, vastustaa heitä.
Werneri: ”Laista piittaamaton puolustaa jumalattomia.”
On se hyvä, että joku meitäkin (jumalattomia) puolustaa.
Vai ei saa sateenkaariväen näkyä seurakunnassa. No sitten ei saisi näkyä liikalihavienkaan, jotka ovat hankkineet läskinsä harjoitaen ahneuden ja mäsäilyn synnitiä sitä nähtävästi yhä jatkaen…
Muutkin käyvät normaalisti seurakunnassa. Ja lainaavat sitten kerhohuonetta omalle harrastukselleen.
Werner sen sanoi: takaisin kaappiin siitä! Teidän ei tule näkyä seurakuntien tilaisuuksissa
Oma tupa oma lupa. Katoliset, ortodoksit, helluntailaiset, vapaakirkko, Adventtikirkko, körtit, voidesläiset, lestaatiolaiset, heränneet, lähetysjärjestöt, kansanopistot, instituutit. Kukaan heistäkään ei näy kirkon messussa vaan järjestävät omat tilaisuudet.
Tosin sateenkaari messua aina seuraa lehtikampanja, jossa kaikkia alueen seurakuntia yritetään pakottaa vakuuttamaan, että kyllä mekin pakotettuna osalliatumme tähän.
Kivimäki, vakeuksia luetun ymmärtämiseesä, sanoi veronmaksajana EN kirkollisveronmaksajana. Kirkko saa rahaa myös yleisistä verovaroista.
Hautaustoimeen ja kulttuurihistoriallisten rakennusten ylläpitoon, ei siis uskonnonharjoittamista varten.
Ihan sama mitä varten, maksaja voi ottaa kantaa sen instituution joka varoja saa, toimintaan. Ja epäilemä,että kyllä sitä valtiolta saatavaa muuhunkin riittää.
Etpä Seppo Heinola ole vaatinut samoja ”velvoitteita” Suomen kristilliselle kirkolle, Helluntaikirkolle, Katolliselle kirkolle Suomessa taikka esim. islamilaisille seurakunnille.
Kivimäki: ” Katolliselle kirkolle”
Eikö kaikissa kirkoissa ole yleensä katto?
Kappas vai puhelin lisäsi taas huomaamattani toisen l-kirjaimen.
Epäselvyyden välttämiseksi: Suomen katolilaiset kuuluvat siis Katolinen kirkko Suomessa – nimiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka on osa maailman laajuista roomalaiskatolista kirkkoa.
Kimmo Wallentinille lisätiedoksi, että esim. Jaakkiman kirkossa ei nykyisellään ole kattoa.
Olkinukke Kivimäki, sillä minä en ole edellä vaatinut yhtään mitään.
Teologikoulutus hyvin voi olla asiaa mutta ei kait se ilmaiseksi tule kun synny ilman valtion rahaa.
Himmeli syntyy kirkon virkaan päästäkseen Ihmisen tunnustautumisesta, lupaamisesta, ja tahtomisesta.
Pitää myös osoittaa kirkonlain ja järjestyksen osaamista. Hyvinhän toimii kun puolet naispapeista eivät usko Jeesuksen syntyneen Neitseestä. Miespapeilla kyselyssä oli paremmat tiedot.
Neitsyt Mariasta kerrottuna on sinänsä oikein kun ajassa se katsoi naisen tai tytön säädyllistä arvoa tulevaa naimakauppaa varten.
Vaiva ei ole mikään kirkon luopuessa vihkioikeudesta. Kaikki silloin saavat kuin menettävät, mutta sekään ei näytä olevan ongelma.
Käytännössähän näin eteenpäin kirkko vihkii kaikki parit tai luopuu ko. oikeudesta.
Siunaamisten varaan turvautuminen on kepulikonsti joiden status omantunnonaran papin kyseessä ollen ennenpitkää kirkastuisi seurakuntalaisille erilaisten sanavaihtoehtojen näkemisessä. Näin yhtä ja toista voitaisiin osottaa perinteiseen käsitykseen ja ohella onnitella nyt maistraatin vihkimiksi tulleita.
Parempi kun tämänkin hoitaisi uskova maallikko, ja aivan Lutherin mukaan. Aikaakaan ei menisi hiukkaa enempää ennen kaffittelua.
Enemmän kuin muusta kipuilussa on kyse hierarkian viroissa tuomista eduissa leivässä ja eläkkeessä. Toki tämän saa sanoa.
Kiitoksia varsin ajankohtaisesta ja aiheellisesta blogista ja kiitokset niille kirkolliskokousedustajille, jotka valvovat, että kirkko ja sen papit toimivat kirkon tunnustuksen mukaisesti. Kirkolliskokouksen lainopillisen asiantuntijan OTT Timo Eskon mukaan KHO:n päätöstä tulee kaikkien noudattaa. Piispojen Laajasalo ja Hinnikka kannanotot ovat selkeästi vastoin KHO:n päätöksessä todettua kirkon voimassa olevaa avioliittokantaa. Olen itsekin ihmetellyt, taisteliko Oulun tuomiokapituli aivan turhaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, kun sen päätöksellä ei näytä olevan mitään merkitystä sen enempää kapinapapeille kuin piispoillekaan.
Kiinnitin huomiota blogistin kantaan, jonka mukaan on samantekevää, kuuluuko kirkon tunnustuksen sisältöä koskeva pykälä kirkkolakiin vai kirkkojärjestykseen. Juuri tuo 18.9.2020 annettu KHO:n päätös osoittaa, että kirkon tunnustus on määriteltävä jollakin tasolla nimen omaan myös kirkkolaissa, jotta kirkon asioita käsittelevät hallintotuomioistuimet eivät voi sitä sivuuttaa silloin, kun perustuslakiin perustuva kirkon autonomia joutuu vastakkain muiden perusoikeuksien kanssa. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta totesi jo vuonna 2017, että kirkkolain supistamiseen sisältyy riski, että yhteiskunnassa tapahtuvat lakimuutokset kumoavat säännöshierarkiassa lakitasoa alemman kirkkojärjestyksen säännöksiä.
Blogissa kuulutettuun kunnioittavaan keskusteluun kuuluisi minunkin mielestäni se, että kirkossa toimittaisiin voimassa olevien sääntöjen mukaisesti niin kauan, kuin näitä sääntöjä ei ole muutettu. Sateenkaariparit ovat kirkon jäseninä yhdenvertaisia, mutta sääntömme eivät vielä salli heidän kirkollista vihkimistään, ja sääntöjen muuttaminen kuuluu tältä osin kirkolliskokoukselle.
Elämme siis aikoja, joka ”muuttaa ajat ja lait,” siis näköisekseen. Vaikka valtakunnan syyttäjän henkilökohtaisella (yli virallisten ja pätevien tutkijoiden) ajojahdilla, kunhat ajat ja lait saadaan vaan väreihin sopiviksi. Ei tämä hämää kaikkia, en sitä sano, mutta useimmat ovat ihan myytyjä.
Tuori: ”taisteliko Oulun tuomiokapituli aivan turhaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, kun sen päätöksellä ei näytä olevan mitään merkitystä sen enempää kapinapapeille kuin piispoillekaan”
Taisteli.
Ennen pitkää tulee väistämättä käymään niin, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko vihkii avioliittoon myös kirkkoon kuuluvat homoparit muiden pohjoismaiden kirkkojen tavoin. Tai sitten se luopuu vihkioikeudestaan. Asian virallinen päättäminen vain takkuaa kirkolliskokouksessa vaadittavan määräenemmistön vuoksi. Enemmistö asialla kuitenkin jo on sekä papiston että seurakuntalaisten keskuudessa.
On hauska sivullisena seurata kun kirkko ampuu – ja on ampunut jo pari vuotta – itseään jatkuvasti jalkaan mokoman asian takia.
Samanlaista touhua kuin rapakontakainen tuhoon tuomittu umpipöhkö taistelu presidentinvallasta. Lopputulos on kuitenkin jo kaikkien tiedossa.
Kettunen: ”Elämme siis aikoja, joka “muuttaa ajat ja lait,” siis näköisekseen.”
Ihmiskunta on aina elänyt ja tulee aina elämään aikoja, joka muuttaa lait näköisiksiin. Ajat muuttuvat siinä sivussa ihan itsekseen kenenkään tarvitsematta niitä muuttaa.
Oikeusvaltiossa noudatetaan lakia ja alempiasteisia säädöksiä tarkentavine ohjeineen. Yleisperiaatteena on, että alempiasteiset säädökset ja ohjeet ovat tarkentavia, eivät uusia säännöksiä luovia.
Suurin osa ev.lut.kirkkokunnan jäsenistä on lukutaitoisia, kaikki papit – myös parjatut sateenkaaripapit – ovat lukutaitoisia (opiskelut tuskin olisivat sujuneet ilman lukutaitoa).
Lukutaitoiselle selviää, että
->> Kirkkolaki ei estä samasukupuolisten vihkimistä.
->> Kirkon hallinnosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä, jossa annetaan määräyksiä myös kirkon toiminnasta. Kirkkojärjestyksen antaa kirkolliskokous.
->> Kirkkojärjestyksen mukaan kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti.
->> Kirkkojärjestyksen mukaan kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen.
->> Kirkkojärjestyksen mukaan avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata.
Mikään siis ei ajantasaisten säännösten mukaan estä samasukupuolisten parien vihkimistä eikä myöskään siunaamista. Jotkut piispatkin ja ev.lut.kirkon luottamus- ja/tai hallintoihmiset osaavat lukea, kiitos heille siitä.
Toki ihmiset voivat esittää omia mielipiteitään tai tulkita asioita oman näkemyksensä mukaan, sananvapaus antaa heille tähän oikeuden.
Onhan täälläkin nähty muutamia hauskoja tulkintoja, vaikkapa se, että ruumiinosia ei saa käyttää muuhun kuin alkuperäiseen tarkoitukseen, mikä estää mm. kädettömiä toimimasta varpaillaan tai jalattomien liikkumista muulla tavoin 🙂
Itse blogiin voi vastata, että em. säännösten mukaan oli ihan oikein, ettei turhia vetoomuksia käsitellä. Eiköhän ajan voi käyttää parempaakintekemiseen.
Kirkon ulkopuolelta katsoen vihkioikeudesta luopumisen voi nähdä oikeana menettelynä. Olisi kyllä samalla lopetettava moni muukin kirkon toimintaan olennaisesti liittyvä asia. Vihkioikeudesta luopuminen merkitsisi merkittävältä osalta kirkon toiminnan alasajon nopeuttamista.
Lenni Luukko. Joskus vuosia sitten naispuolinen teologian maisteri haki pappisvihkimystä sillä perusteella, että kirkkolaista puuttui säädös papiksi vihittävän sukupuolesta. Hän ei päässyt papiksi sillä perusteella, että kirkon päivänselvästi vakiintunut kanta oli, että papiksi voitiin vihkiä vain miehiä. Sittemmin kirkkolakia piti muuttaakin pari kertaa.
Käsitys siitä, että kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen tarvitaan mies ja nainen on aivan samanlainen itsestäänselvyys kirkon tradition valossa. Kunnes toisin kirkossa päätetään. (Edellyttäen toki, että tuollaista kirkkoa voidaan vielä pitää kristillisenä).
Nykytilanteesta seuraa joka tapauksessa nimenomaan kaaos, joka leviää yhä uusiin kysymyksiin. Yhdet perustelevat irtiottoja Raamatulla, toiset Jeesuksella. Kolmannet etiikalla ja tämänhetkisellä tieteellisellä ajattelulla. Neljännet uskonymmärryksellään. Ja kaikki ovat vakuuttuneita siitä, että juuri he ovat oikealla asialla.
Ymmärrän sateenkaaripappeja sikäli, että he ajattelevat olevansa oikealla asialla ja haluavansa uudistaa kirkkoa. Itse asiassa kysymys on kuitenkin kapinasta. Yksilökeskeisen ajan hengessä hyväksytään auktoriteeteiksi vain ”samaa mieltä minun kanssani olevat” piispat, luottamushenkilöt jne.
Kiitos, Sammeli Juntunen, että jaksat vielä yrittää!
Tuo Marko Sjöblomin mainitsema tapaus onkin mielenkiintoinen. Naisteologi todellakin anoi pappisvihkimystä 1950-luvulla Kuopion tuomiokapitulilta. En tiedä, veikö hän asiaa eteenpäin saatuaan kielteisen vastauksen. Näkemättä jäi, mitä olisi tapahtunut, jos piispa olisi hänet vihkinyt. Papiksi vihittävän ei tosiaankaan kirkkolain sanamuodon mukaan tarvinnut olla mies, toisin kuin piispaksi haluavan. Sitä en tiedä, milloin ensimmäiset ulkomailla vihityt naiset alkoivat harjoittaa papin tehtäviä Suomen kirkossa. Joka tapauksessa jo ennen lakimuutosta vihkimisestä.
Vesa Hirvonen. Monenko ulkomailla vihityn naisen muistat tulleen ennen kyseistä lakimuutosta valituksi papinvirkaan Suomessa. Minä en muista yhdenkään.
Jukka Kivimäki, en tiedä, milloin ensimmäiset ulkomailla papiksi vihityt naiset saivat pappisoikeudet Suomen kirkossa. Löytyisiköhän tieto Eevan tie alttarille -kirjasta? Ilmeisesti Suomen kirkko kuitenkin jo sitä ennen tunnusti eräissä muissa kirkoissa vihittyjen naisten pappeuden pappisviran keskinäisen tunnustamisen nojalla, ja kyseiset papit saattoivat tietyin ehdoin toimittaa papillisia tehtäviä Suomen kirkossa. Asuin 1980-luvun alkupuolella (siis ennen pappisviran avaamista naisille) ylioppilaskoti Konviktissa Meritullinkadulla, ja siellä asui stipendiaattina unkarilainen luterilainen naispappi, jonka muistan osallistuneen pappina ehtoollisjumalanpalveluksen toimittamiseen.
Vesa Hirvonen
Oliko sittenkin niin, että saattoi osallistua vain niihin kirkollisiin toimituksiin, joihin myös lehtorin virassa oleva nainen saattoi osallistua? Eli liturgina ei voinut toimia.
Jukka Kivimäki, pienellä googlaamisella löytyi juttu, jonka mukaan ruotsalainen naispuolinen pappi saarnasi ja toimitti alttaripalveluksen Turussa jo 1960-luvulla. Kyseessä mainitaan kuitenkin olleen ”kirkkojuhla”. Lehtorit saivat oikeuden saarnata (kirkkoherran luvalla) jumalanpalveluksessa ja avustaa ehtoollisella vasta 1970-luvulla. Varmaan joku on kirjoittanut jossain naispuolisten pappien toiminnasta Suomessa ennen vuotta 1988. Jollei ole, se olisi kiinnostava tutkimusaihe.
https://www.ts.fi/puheenvuorot/465339/Suomi+1963+Naispappi+saarnasi+Maarian+kirkossa
Marko Sjöblom:
”Hän ei päässyt papiksi sillä perusteella, että kirkon päivänselvästi vakiintunut kanta oli, että papiksi voitiin vihkiä vain miehiä. ”
Lainsäädäntö tai sen alapuolella olevat säännökset eivät tunne termiä ’vakiintunut kanta’ tai termiä ’itsestäänselvyys’.
Itse asiassa tuntee. Esimerkiksi Suomessa vaalitut jokamiehenoikeudet perustuvat ikimuistoiseen tapaoikeuteen.
Lenni Luukko. Tuosta nimenomaisesta syystä kirkkolain sanamuotoa muutettiin ”…mies tai nainen”. Nykyään taitaa olla vain pätevyysvaatimus mainittuna. Ei tällaisia viilauksia olisi tarvittu, jos asia olisi kuten sateenkaaripapit väittävät.
Ja ennen kuin joku vetää tähän näkemyksen, että avioliitto kuuluu kirkkomme kannan mukaan maallisen järjestyksen piiriin, totean, että sateenkaaripapit leikkivät valitettavasti tulella. Mitä tehdään sitten, kun siellä ja täällä aletaan viettää ”ehtoollisia” mehukeksilinjalla raamattupiireissä TaivasTv7:n inspiroimina, kutsutaan joku maallikkosaarnaaja kastamaan, koska paikallisiin pappeihin ei vain luoteta, (tiedän tällaisen tapauksen) ja kirkkoa vaaditaan ties millä perusteella hyväksymään nämä asiat? Perusteet aina löydetään.