Samaan aikaan toisaalla

Veljekset Lauri ja Kalle Näppi katsoivat heitä kohti suunnattuihin kivääreihin 100 vuotta sitten 21.2.1918. Miksi aseettomat torpparin pojat teloitettiin?

Vapaussodassa kaikki eivät saaneet oikeutta. Veljeksiä epäiltiin tiedustelusta ja heidän sanottiin antaneen tietoja Harmoisten työväenyhdistyksestä valkoisille. Heidät on haudattu Kuhmoisten sankarihautaan. Aivan oikein, he olivat valkoisia.

Lauri ja Kalle Näppi tekivät töitä syntymäkodissaan Näpin torpassa Padasjoen Kellosalmella. Heitä jäi kaipaamaan vanhempi sisko Olga Maria, isoäitini äiti ja tuolloin viisivuotias isoäitini. Hän menetti myöhemmin toiset kaksi enoaan. Paavali Näppi kaatui Savukosken taistelussa 23.12.1939. Alarik Näppi haavoittui vaikeasti ja kuoli 4.4.1947.
_ _ _
Eivätkö siis torpparit osallistuneetkaan vallankumoukseen punaisten puolella, kuten Linnan Pohjantähti kuvaa? Torpparit olivat yleensä melko hyvinvoivia ja monet heistä olivat valkoisten puolella. Maaseudun köyhälistöä olivat tilattomat, mäkitupalaiset ja loiset.

Tuoreessa kirjassaan ”1918 – Miten vallankumous tuli Suomeen?” Lasse Lehtinen ja Risto Volanen kehottavat unohtamaan Linnan Pentinkulman. Se kapeuttaa näkökulmaa lähinnä sodan loppuvaiheisiin ja punaisiin uhreina. Sivuun jää se, että punainen vallankumous Suomessa alkoi Pietarin bolshevikkien, Leninin ja Stalinin yllytyksestä laillista hallitusta vastaan tilanteessa, jossa sosiaaliset uudistukset olivat juuri etenemässä.
_ _ _
Samaan aikaan toisaalla. 19. helmikuuta Auttoisilla majailleet punaiset jatkoivat Padasjoen kirkonkylälle. Mukana oli Sörkan sakilaisia, huligaaneja, jotka murtautuivat kirkkoon ja sotkivat sitä. Joukon päällikkö ratsasti suoraan alttarille. Sakilaiset majoittuivat kirkkoon, osa pappilaan. Joku iski pistimen läpi alttaritaulun Jeesuksen kyljestä. Kun Alexandra Frosterus Såltinin alttaritaulu konservoitiin vuosikymmen sitten, jätettiin Jeesuksen kylkihaava historiallisena muistona korjaamatta.

Padasjoen Arrakoskella Särkiöisten talon isäntää Juho Heikki Ståhlia tulivat pistinniekat hakemaan. Pian punaisten johtaja olisi halunnut pysähtyä tien varteen ja laskea 59-vuotiaasta miehestä läpi. Paikalliset kuitenkin estelivät ja niin Heikki Ståhlia kuulusteltiin pitkään esikunnassa. Ståhl todettiin syyttömäksi ja hän sai puhuttua mukaansa vielä raittiusseuran soittokunnassa soittavan Paavo-poikansa torven, joka oli takavarikoitu.
_ _ _
Heikki Ståhl oli joutunut arvalla palvelemaan kolme vuotta Hämeenlinnan tarkk’ampujapataljoonassa ja kesäisin manöövereillä Tsarskoje Selossa. Tästä muistona minulla on hänen sotilasvyönsä messinkinen solki, jossa on kaksipäistä kotkaa esittävä vaakuna. Kotiuduttuaan sotaväestä 1887 hän toimi voutina Vesijaon kylän Skytän säteriratsutilalla ja nai naapuritalon Riihimäen tyttären.

No, vanhemmat eivät halunneet antaa ison talon tytärtä tyhjälle miehelle ja lupasivat tyttärelle uuden talvitakin, jos tämä luopuisi aikeestaan. Vähitellen vanhemmatkin lämpenivät, kun näkivät kuinka vävykokelas johti Skytän töitä.

Hän aloitti torpparina vaimonsa Iida Marian kanssa, ensin Luopioisten Ämmätsän kylässä Rötköniemen torpassa ja sitten Padasjoen Porasan kylässä Ojalan torpassa, molemmissa kuusi vuotta. 1904 he ostivat huutokaupassa Särkiöisten talon. Entisestä torpparista tuli kovalla työllä isäntä. Perheeseen syntyi ensin viisi tytärtä ja sen jälkeen viisi poikaa. Toiseksi nuorimmaisena Uuno, isoisäni.

Heikki ja Ida Maria Ståhlin perhe Arrakosken Särkiöisissä 1915. Isoisäni Uuno Särkiö viisivuotiaana eturivissä oikealla. Hän joutui ottamaan talon isännyyden kymmenen vuoden kuluttua isänsä Heikki Ståhlin kuoltua.

Vanhempia yhdisti vahva kristillinen vakaumus. Perheessä pidettiin lauantai-iltaisin hartaus, johon liittyi Raamatun lukua ja veisuuta. Juho Heikki toimi pyhäkoulun opettajana talon ja naapureiden lapsille. Myös seuraavassa sukupolvessa talossa pidettiin pyhäkoulua. Sama jatkuu omassa kodissamme Lahdessa.
_ _ _
Samaan aikaan toisaalla. Kahta nuorta tyttöä jännittää. Tulevatko santarmit pidättämään heidät? Toisen tytön, Aulikin eno Kaarlo on ottanut heidät mukaan eräiden ylioppilaiden kanssa peittämään Aleksanteri II:n patsaan jalustassa olevan Lexin mustalla harsolla. Kyse oli passiivisesta vastarinnasta, mielenosoituksesta laillisuuden puolesta Venäjän sortotoimia vastaan.

Kaarlo Bergroth oli Etelä-Pohjalaisen osakunnan kuraattori 1916-1918 ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja 1918. Hän kuului siihen noin kymmenen miehen joukkoon, joka kokoontui Ostrobotnian kassahuoneen salaiseen kokoukseen 1914 ja päätti aseelliseen vastarintaan ryhtymisestä Venäjää vastaan. Tästä sai alkunsa jääkäriliike. (Olen kirjoittanut tästä blogissani Men of Finland 21.11.2014). – Kaarlo Bergroth muuten suomalaisti nimensä muotoon Kalliala. Saman niminen pojanpoikansa on Turun piispa.

Edellä mainitun tytön, isoäitini Aulikin pikkuserkku Eino Rafael Forsman lähti Saksaan partiokurssille (Pfandfinder Kursus) maaliskuussa 1915 ja keskeytti insinööriopintonsa. Sama mies saapui lähes 2000 muun jääkärin kanssa Vaasaan 100 vuotta sitten 25.2.1918.
_ _ _
Jääkärikapteeni Eino Forsman, jääkäri numero 28, komennettiin 2. Jääkärirykmentin komppanian päälliköksi Tampereen taisteluihin. ”Verisenä kiirastorstaina” 28.3.1918 hän haavoittui Kalevankankaalla. Ensimmäinen luoti tunkeutui vasemman silmän alta päähän ja tuli korvan takaa ulos. Toinen luoti osui sääreen. Sanitäärit kantoivat Forsmanin joukkosidontapaikalle, missä hänet katsottiin kuolleeksi ja siirrettiin kaatuneiden riviin. – Tuossa taistelussa 2. Jääkärirykmentti menetti kaatuneina 28 Saksassa koulutettua jääkäriä.

Eino Forsmanin pään haavasta oli vuotanut runsaasti verta, joka jäätyi pakkasessa ja vuoto tyrehtyi. Kaatuneiden rivin ohi kulki jääkäri Yrjö Salminen (Sahlman), joka oli myös lääkäri. Hän havaitsi jääkärinvihreän univormun ja käänsi ruumiin ympäri nähdäkseen, kuka jääkäri oli tullut tiensä päähän. Hän havaitsi heikon pulssin ja toimitti Forsmanin jatkohoitoon.

5. Divisioonan komentaja eversti Koskimies ja everstiluutnantti von Schrowe JR 23.n komentopaikalla Korpiselässä 8.7.1941. Koskimiehen vasemman korvan takana näkyy kuoppa, josta luoti tuli pään läpi ulos 28.3.1918.

Jääkärieversti Eino Koskimies (nimenvaihdos vuodesta 1931 asti) oli talvisodassa 11. Divisioonan komentaja ja jatkosodassa Hangon rintaman komentaja. Hän oli virallisesti 20% invalidi, mahdollisesti laajemminkin. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä harrastamasta ammuntaa ja ratsastusta.
_ _ _
Ensi viikonloppuna 23.-25.2. on Vaasassa jääkärien Suomeen paluun 100 v juhla.