Viime viikolla Saksan katolilaiset kokoontuivat maallikkojärjestön kokoukseen, joka oli hyvin vapaamielinen. Samaan aikaan kardinaali Gerhard Müller harjoitti aivan päinvastaista viestintää ja syytti homoutta ja ateismia kirkon ongelmista. Aluksi hiukan taustaa Saksan konservatiiveista:
Kaksi vuotta sitten neljä kardinaalia kirjoitti avoimeksi tulleen kirjeen paavi Franciscukselle. He vaativat kyseenalaistettavaksi paavin Amoris Laetitia -kiertokirjeessä antamaa mahdollisuutta jakaa ehtoollista eronneille ja uudestaan naimisiin menneille. Kirjeen muoto oli Uskonopin kongregaatiolle suunnattu dubia eli ”epäilykset”. Sen jälkeen noita kardinaaleja, joista puolet oli saksalaisia – Carlo Caffarra, Raymond Burke, Walter Brandmüller ja Joachim Meisner – on nimitetty ”dubia-kardinaaleiksi”. Gerhard Müller tuki nähtävästi dubiaa ja sai siksi Franciscukselta potkut Uskonopin kongregaation prefektin virasta.
On sanomattakin selvää, että dubia-kardinaalit kuuluvat paavi Franciscusta vastustavaan kovaan ytimeen. Varsinkin amerikkalaisen Raymond Burken ääni kuuluu National Catholic Register -verkkolehdessä ja sen rinnakkaisjulkaisuissa kuten LifeSiteNewsissa. Meisner ja Caffarra kuolivat viime vuonna. Alusta saakka myös saksalaiskardinaali Müller on osoittanut sympatioita tiukkaan tulkintaan: ehtoollista saa uudelleenavioituneetkin, mutta vain jos ”elävät kuin sisar ja veli”. No, dubian pohjana olikin Johannes Paavali II:n tiukkaan napitettu Veritatis Splendor -ensyklika vuodelta 1995.
Müller on nyt sekoittanut Saksan mutaista vettä isolla kauhalla. Hän esitti LifeSiteNewsissä 21. marraskuuta, että hyväksikäyttöskandaalin ytimessä on homoseksuaalisuus ja se liittyy ateismiin. Juttu ei jäänyt kotimaassa lukematta. Kyseessä ei ole uusi teema, onhan konservatiivisiipi lyönyt rumpua ”laventelimafiasta” jo hyvän aikaa. Uutta on lähes täydellisen huono ajoitus: paavi on kutsunut 21.-24.2.2019 koolle piispainkokousten johtajat tekemään uusia väylämerkkejä kriisistä pääsemiseksi. Nyt Müller, itse entinen Uskonopin kongregaation prefekti, ampuu täyslaidallisen Chicagon kardinaali Blase Cupichia kohti – joka on nimekkäin neljästä helmikuun huippukokouksen suunnittelijasta. (Juuri kyseinen kongregaatio on vastuussa pappien kanonisista rangaistuksista.) Cupichia pidetään yhtenä homojen tärkeimpänä puolestapuhujana. Osansa saa myös pro-gay-pappi James Martin, jolla oli paavin kesäisessä perhekonferenssissa tärkeä puhujarooli. Itse World Meeting of Families muistetaan tosin sen aikana julkaistusta Carlo Maria Viganòn syytekirjeestä paaville. Samanhenkinen homojen syyttäminen kirkon ongelmista jatkui siis viime viikolla.
https://www.lifesitenews.com/blogs/interview-cdl.-mueller-on-abuse-crisis-and-its-link-to-homosexuality-in-pri
Saksan kirkossa on myös roppakaupalla vapaammin ajattelevaa väkeä kuin 1929 syntynyt Brandmüller ja ex-prefekti Müller. Näkyvin heistä on Berliinin Canisius-Kolleg-koulun rehtori kymmenen vuoden takaa, jesuiitta Klaus Mertes. Hän ”puhalsi pilliin” koulussa, paljasti pedofiili-historian ja sai aikaan kohun: mm. eräs koulun pappiopettaja oli aiemmin hyväksikäyttänyt sataa lasta. Samalla avautui muiden Saksan katolisten eliittikoulujen Pandoran lipas. Mertesiä voi luonnehtia Saksan James Martiniksi, ei vain siksi että hän on julkkisjesuiitta, vaan myös homomyönteisten kannanottojensa vuoksi.
Mertes puolusti tänä syksynä Frankfurtin St. Georgen-jesuiittakorkeakoulun rehtoria Ansgar Wucherpfennigia, joka oli joutunut Vatikaanin epäsuosioon mielipiteidensä vuoksi. Wucherpfennigin esittämä puolustus homoseksuaalisille suhteille ja naispappeudelle ei kuulosta erityisen repivältä nykyaikaisen yhteiskunnan korkeakouluopettajan sanomaksi – vapaata aborttia puolustamalla hän olisi tosin saanut varmasti potkut. Nyt Mertesin ja tiedeyhteisön tuki Wucherpfennigille näyttää tuoneen voiton Saksan kirkon vapaamieliselle siivelle.
Müllerillä oli tiukka ajoitus myös siksi, että viime viikolla kokoontui Saksan maallikkojärjestö ZdK (Zentralkomitee der deutschen Katholiken). Se oli laittanut agendalleen varsin liberaaleja teemoja: naispappeus, selibaatin poistaminen ja eri ”elämänmuotojen” eli homoseksuaalisuuden hyväksyminen. Saksan kirkossa eronneiden kommuunio tuskin on ongelma – luterilaisen puolison tuominen kirkkoon ja sen synnyttämän hävityn Vatikaani-kiistan muisto taas varmaan hiertää. Mertes oli ZdK-kokouksen tähti lytätessään kardinaali Müllerin ”klerikaalista omahyväisyyttä”, tämä kun ei antaisi maallikkojen tuomita piispoja. Homoseksuaalisuus sen sijaan otettaisiin tuomiolle.
https://www.katholisch.de/aktuelles/aktuelle-artikel/zdk-fordert-reformen-bei-frauenweihe-zolibat-und-sexualmoral
Jesuiittojen omassa lehdessä Mertes sai vielä enemmän ääntään kuuluviin. Müller ”ei ollut ymmärtänyt yhtään mitään”. Hän oli sanoissaan ”uskomattoman röyhkeä” ja ”pohjamutia myöten väärässä”. Melkoista sanasotaa maailmassa, jossa myös paavi on jesuiitta ja jossa monet latinot – kuten pari vuotta sitten edesmennyt brasilialaisjesuiitta J.B. Libanio – opiskelivat teologiaa St. Georgenissa Frankfurtin vuorella. Muistetaan sekin, että sodanjälkeisen Euroopan ja ehkä koko maailman kuuluisin katolinen teologi Karl Rahner oli saksalainen jesuiitta.
https://www.jesuiten.org/news/mertes-mueller-hat-ueberhaupt-nichts-verstanden/
Sanasota jesuiitta Mertesin ja ex-prefekti Müllerin välillä ei jäänyt luonnollisesti tähän, vaan Müller puolustautui LifeSiteNewsissä.
https://www.lifesitenews.com/blogs/dubia-cardinal-bishops-defend-cdl.-mueller-linking-abuse-crisis-and-homosex
Kardinaali Müller vyörytti puolustuksekseen ensi sijassa [luonnollisesti!] dubia-kardinaali Brandmüllerin. Merkillepantavaa on kuitenkin se, miten konservatiivisen lehden toimittaja Maike Hickson antaa tilaa myös vastapuolen mielipiteelle. Selkeimmin sitä edustaa ZdK-kokouksen vapaamielistä antia tulkitseva Essenin hiippakunnan yleisvikaari Klaus Pfeffer. Hänen mielestään pakkoselibaatti tulee peruuttaa. Pfeffer lainasi facebookissa ZdK:n konsultoimaa seksirikostutkija Dreßingiä, jonka mukaan ”Müller sementoi seksuaalimoraalia, joka juuri on johtanut näihin ongelmiiin”. No, Pfefferin oma piispa Essenissä on samoilla linjoilla selibaatista kuin hän. Lisäksi Saksassa ei ole vain maallikkojärjestö ZdF, vaan myös Reinhard Marxin johtama piispainkokous, jotka lujittavat omaa itsenäisyyttään suhteessa Vatikaaniin koko ajan – sitä enemmän, mitä enemmän Roomassa riidellään? Marx ei ole liioin peitellyt halua keskustella kaikesta – myös selibaatista. Asemoinnissa varmasti auttaa se, että Saksan uudistajien vastustajat ovat samalla itsensä paavin perivihollisia. Tällä ei ole tekemistä sen kanssa, miten vahva uudistaja Franciscus lopulta on, koska liikkumavara kuuriassa lienee samaa luokkaa kuin Benedictus XVI:n aikana. Hän oli sanonut valtansa ”päättyvän asunnon kynnykselle”. Dubia-ceissi osoittaa ”liikkumavaran” olevan vain ”tulkinnanvaraa”, mikä johtaa uusiin ongelmiin, koska katekismuksen etiikka on tarkkaan pykälöity.
LifeSiteNewsin jutussa huomiota herättää homous-hyväksikäyttö-teeman pyörittely. Se vaikuttaa osin asiattomalta – ei juttu, vaan jutussa lainatut mielipiteet. Aihe on ilmeisen kipeä. Vertailuksi: Espanjan piispainkokouksen tuore johtaja Luis Argüello vaati vastikään (hyväksikäyttöä anteeksipyytäneessä kokouksessa!) pappien olevan ”täysin miehiä, siis heteroseksuaaleja”. Tästä mielipiteestä hän joutui vetäytymään sen ilmeisen syrjivyyden takia hyvin pian. Media saattoi kuitenkin mässäillä käänteisesti esittämällä kirkon mielipiteeksi, että ”homot eivät ole täysin miehiä”. Verkkokommenteissa tällaista pidettiin sitten kiihotuksena kansanryhmää vastaan – someraivo rajoittaa kirkkoakin.
https://www.publico.es/sociedad/iglesia-conferencia-episcopal-luis-arguello-dice-homosexuales-no-son-enteramente-varones.html
Syrjiviä mielipiteitä on esittänyt myös LifeSiteNewsin Saksa-juttuun saatu sveitsiläinen Churin vihkipiispa Marian Eleganti. Alkusyksyllä hän ravisteli alppimaata vaatiessaan, että homot suljetaan pois pappisseminaareista. Sekin on melkoisen vaikea toteuttaa, sillä katolisista papeista homoja on joka tapauksessa väestön keskiarvoa paljon suurempi määrä. Baselin ja St. Gallenin hiippakuntien vapaamielisempää väkeä vihkipiispa Elegantin lausahdukset järkyttivät ”pommin tavoin” syyskuun alussa.
https://www.aargauerzeitung.ch/schweiz/streit-spitzt-sich-zu-churer-weihbischof-will-schwule-vom-priesterseminar-ausschliessen-133066920
Nyt Elegantin suuhun oli laitettu lausuma, joka vaikuttaa nk. olkinukke-argumentilta: ”Ei ole terveen järjen mukaista väittää, ettei hyväksikäytöllä ole mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa.” No, kukahan sitä on edes väittänyt, eikä se ole edes asian ydin – paavikin puhuu ”vallan väärinkäytöstä”. Hyväksikäyttäjä voi olla homoseksuaali – usein onkin – ilman että ilmiöstä voidaan syyttää homoseksuaalisuutta sinänsä. Eleganti ja Müller ovat tietysti toista mieltä. Itse ongelma ei silti poistu syntipukkia etsimällä. Toisista varsinkaan.
Joka tapauksessa Saksan tapahtumat kertovat siitä, mitä on tapahtumassa myös Sveitsissä. Jakolinja vapaamielisten ja konservatiivien välillä syvenee pohjoisessa osassa katolista Eurooppaa. Samalta alueelta on lähtenyt kerran myös uskonpuhdistus, maallikkojen väsyttyä hierarkiaan. Kerrottakoon lopuksi, että vinkin tästä armottomasta ajatuksenvaihdosta sain katoliselta aktiivimaallikolta Saksasta. Huoli huonosta meiningistä on yhteinen.
Saksan kardinaali ja jesuiitta sanasodassa homoista
JÄTÄ VASTAUS
Kiitos mielenkiintoisesta raportista. Keski-Euroopasta on melkein vaikeampi saada selostuksia kun anglosaksisista maista ja sitä myöten luullaan että vain niiden tapahtumiset ovat tärkeätä.
On myös hyvä saada asiallista tietoa siitä miten paljon katolisen kirkon sisällä kiehuu ja missä siellä mennään.Kaikki sellainen heijastuu aikaa myöten luterilaisuuteenkin.Ennen kaikkea on hyvä huomata ,että katolisuus ei ole mikään murtumaton kalliopaasi vaan että siellä pyyhkii monia tuulia.
Jukka Raunun blogit ovat parasta K24:ssä. Ylläpito on viimein sen huomannut nostaessaan Päivän blogiksi, mistä kiitos.
Hirn: ”Ennen kaikkea on hyvä huomata ,että katolisuus ei ole mikään murtumaton kalliopaasi vaan että siellä pyyhkii monia tuulia.”
Tuulia pyyhkii, mutta näkemykseni mukaan ne eivät voi kalliopaasista irrottaa muruakaan.
Raunu huomioi osuvasti: ”Tällä ei ole tekemistä sen kanssa, miten vahva uudistaja Franciscus lopulta on, koska liikkumavara kuuriassa lienee samaa luokkaa kuin Benedictus XVI:n aikana. Hän oli sanonut valtansa ”päättyvän asunnon kynnykselle”.”
Paavin valta on yhtä näennäistä kuin Suomen presidentin, josta on tehty lähinnä mielipidevaikuttaja. Kun vaaditaan katolista kirkkoa luopumaan pappien selibaatista, niin ei oteta huomioon ehdotuksen mahdottomuutta. Pappien selibaatti on mariologian ydintä, Nykyinen paavi on todennut saman kuin edeltäjänsä: kirkon tärkein ulottuvuus ei ole apostolinen, vaan mariaaninen. Kirkon teologian peruspylväs romahtaisi, mikäli pappien selibaatti poistettaisiin. Väljennyksiä voi tulla pakon sanelemana. Kirkko voi tehdä erillissopimuksia, jotka teologisesti on irrotettu katolisen opin ytimestä. Näitähän on ennenkin tehty.
Paavo Hiltusen kirjasta Marian kolmet kasvot (Kuva ja Sana, 1997):
”Mariologiasta löytyy kuitenkin varsinainen paavin 1215 löytämä idea: kun kerran Maria on neitsyt ja kirkon ikoni, johon kirkko samastaa itsensä, niin kirkon edustajienkin, pappien ja piispojen, on oltava neitseitä, elettävä koko ikänsä selibaatissa!
Toinen Montfortin (julistettu pyhimykseksi), jota ihaili mm. Johannes Paavali II, vaarallinen aikaansaannos on hänen voimakkaasti korostamansa ”Marialle vihkiytyminen”. Sen sijaan, että Raamattu kehottaa meitä omistautumaan Jeesukselle, Montfort kehottaakin antamaan elämänsä Marialle! ”Vihkiytyminen” merkitsee Mariaa kohtaan tunnetun mieltymyksen kruunaamista. Se taas saa Mariassa aikaan voimakkaan esirukouksen vihittynsä puolesta. ämä akti johtaa pysyvään, koko elämän aikaiseen riippuvuuteen Mariasta. Ihmisestä tulee Marian orja. Montfortin oppi voidaan tiivistää kahteen teemaan: Jeesus Kristus tuli meidän luoksemme Marian kautta. Meidänkin täytyy tulla Jeesuksen luo Marian kautta. Marialla on Jumalan antama tehtävä yhdistää maalliset lapsensa (meidät kaikki!) ensimmäisen Lapsensa (Jeesuksen) kanssa.”
Luterialaiset ovat roomalaiskatolisuudessa takertuneet Marian ja pyhimysten palvelun ja paavin aseman torjumiseen ymmärtämättä miten keskeisiä nämä teemat ovat katoliselle hurskauselämälle.
Katolinen kirkko on värikäs ja tavattoman monisäikeinen. Se oli yksi syy miksi paavi Johannes Paulus pitkän toimikautensda aikana yritti keskittää kaiken vallan Vatikakaaniin . Nyt päätösoikeus on takaisin paikallisilla piispankokouksilla ja piispoilla jotta kirkko voisi paremmin sopeutua paikallisiin erityispiirteisiin.
Kirkko ei tule muuttamaan teologiaansa mutta kylläkin tulkintaansa siitä. Nykyinen paavi on hyvä esimerkki kun hän katsoo teologiaa sielunhoidon näkökulmasta , vastakohtana kirkollisen vallan näkökulmaan.
Tapio Tuomaala: ”Mariologiasta löytyy kuitenkin varsinainen paavin 1215 löytämä idea: kun kerran Maria on neitsyt ja kirkon ikoni, johon kirkko samastaa itsensä, niin kirkon edustajienkin, pappien ja piispojen, on oltava neitseitä, elettävä koko ikänsä selibaatissa!”
Luin Kirkko ja Kaupungin 2009 juttua, jossa esiintyy suomalainen vapautuksen teologian tutkija Elina Vuola ja Serafim Seppälä. Molemmille Marian asema kirkossa nousee ensimmäisten vuosisatojen teologiasta jakamattoman kirkon ajalta: Maria on jumalansynnyttäjä. Tästä ollaan samaa mieltä, ja ortodoksi Seppälä korostaa, ettei Mariaa rukoilla vaan kunnioitetaan. Vuola korostaa, ettei kaikki mariologinen hurskaus ole feministien arvostelemaa naisten alistamista pyhyydestä käsin. Naiset köyhissä maissa näkevät Mariassa hänen äitiytensä eivätkä ensi sijassa (iki)neitsyyttä.
Toinen asia on sitten, voidaanko Mariaa käyttää kirkkopoliittisesti tai onko mainitsemallasi keskiaikaisella Montfortilla ym. liian iso asema juuri roomalaiskatolisuudessa. Vai olisiko näin: kun katolisen kirkon varsinaiset omat Maria-dogmit (perisynnitön sikiäminen ja taivaaseenottaminen) ovat vasta 1800-luvulta, ne ovat tavallaan rinnakkaisia paavin (ex cathedra erehtymätöntä) asemaa ja Vatikaani-keskeisyyttä koskevalle kehitykselle viimeisten 150 vuoden aikana? Maria-dogmit eivät siis olisi syy vaan seuraus? Pyhyys, erehtymättömyys ja koskemattomuus on nostettu jalustalle, joka vieraannuttaa ja tekee pahaa oloa myös kirkon sisällä – suunta pitäisi olla toinen ja Vatikaanin II konsiili 1962-1965 tavallaan yritti sitä. Vesittäminen alkoi kuitenkin siitä, että sekä selibaatti (jonka Paavali VI konsiilissa vaiensi) että ehkäisy (jonka hän kielsi 1968) jäivät tiskin alle. Papisto reagoi, eikä vokaatioiden määrä ole 50 vuodessa palautunut. Paavi voi sanoa vanhaan tapaan, että konsiilin soveltaminen vie 100 vuotta ja ollaan puolivälissä. Olen eri mieltä: katolinen hierarkia meni Johannes Paavali II:n aikana vielä syvempiin eettisiin poteroihin. Katolinen lehti kertoo, ettei kuvia kumartamaton nykymedia halua odottaa mitään Ruususen unen loppumista… https://international.la-croix.com/news/from-collegiality-to-synodality/8946
Vuola on joka tapauksessa tutkinut sitä, miten Mariaan suhtaudutaan käytännössä, enkä lähtisi taas arvailemaan onko juuri Marian neitsyys se ongelma tässä. Voi toki ollakin niin, että jos sekä Jeesus että hänen äitinsä olivat vailla ”oikeaa” puolisoa, siitä voi johtaa ajatuksen, että naimattomuus on korkein hyve – myös miehille. Kaiken papiston selibaatti on ”latinalainen” ilmiö eikä koske edes idän riituksen katolilaisia. Perheettömyyden ihanne ei soita monissa maissa mitään kelloja. Siksi voi sosiologisesti sanoa niinkin, että katolisuus on ”outoa” Latinalaisessa Amerikassa (David Martin, Tongues of Fire). Ja sanoihan meidänkin johtava poliitikkomme hoitaneensa lisääntymistalkoot?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/nainen-mutta-enemman
”Vuola on joka tapauksessa tutkinut sitä, miten Mariaan suhtaudutaan käytännössä, enkä lähtisi taas arvailemaan onko juuri Marian neitsyys se ongelma tässä.”
Olen samaa mieltä siitä, mitä kirjoitat. Käytäntö ja ”kirkon salaisuus” kulkevat eri polkuja. Maria on esikuva jokaiselle kristitylle, kun hänet samaistaa samanlaiseksi kärsiväksi ihmiseksi kuin me kaikki olemme. Siinä on paljon oppimista. Mutta jos Mariasta tehdään yliluonnollinen, niin inhimillinen kosketuspinta katoaa. Mutta yhteys säilyy niiden sydämissä, jotka lukevat Mariasta Ut:sta. Mariaan pystyvät samaistumaan kaikki ne äidit, joiden lapsia vainotaan uskonsa tähden, ja jopa tapetaan.
”Vuola on joka tapauksessa tutkinut sitä, miten Mariaan suhtaudutaan käytännössä, enkä lähtisi taas arvailemaan onko juuri Marian neitsyys se ongelma tässä.”
Olen samaa mieltä siitä, mitä kirjoitat. Käytäntö ja ”kirkon salaisuus” kulkevat eri polkuja. Maria on esikuva jokaiselle kristitylle, kun hänet samaistaa samanlaiseksi kärsiväksi ihmiseksi kuin me kaikki olemme. Siinä on paljon oppimista. Mutta jos Mariasta tehdään yliluonnollinen, niin inhimillinen kosketuspinta katoaa. Mutta yhteys säilyy niiden sydämissä, jotka lukevat Mariasta Ut:sta. Mariaan pystyvät samaistumaan kaikki ne äidit, joiden lapsia vainotaan uskonsa tähden, ja jopa tapetaan.
Onko katolinen kirkko vienyt ihminen Maria naisilta? Aika paljon on ohitettu ihminen Jeesus Nasaretilainen.