Saksalainen sotilashautausmaa Lapissa muistuttaa ankarasta lähihistoriasta. Olen kiitollinen nykyisestä rauhanajasta ja hyvistä suhteista eri maiden kanssa.
Mielessäni elävät parin viikon takaisen ampumaleirin kokemukset Rovajärvellä. Pidin harjoituksen sotilaspastori Juhana Saaren kanssa useita kenttäehtoollisia, yhden niistä Ketolan lentokentällä. Kenttä on saksalaisten rakentama turvaamaan mm. huollon yhteyksiä. Lappiin oli sijoitettu yli 200 000 miehen vahvuinen 20. Vuoristoarmeija Kuusamosta Petsamoon, tavoitteena Muurmanskin satamasta hoidettujen huoltoyhteyksien katkaiseminen.
Suuren hiekkakentän keskellä on päällystetty kiitotie. Kentän laidoilla harjumaastossa on rakennusten kivijalkoja ja maahan kaivettujen suojien painanteita. Kivijalkaa vasten on nostettu iso kappale sulanutta alumiinia. Täällä oli paitsi saksalaisia sotilaita, myös venäläisiä sotavankeja – arvatenkin kovissa oloissa.
Armeijan komentaja kenraalieversti Eduard Dietel (kuoli lento-onnettomuudessa 23.6.1944) oli valmistellut vetäytymisessä noudatettavaa poltetun maan taktiikkaa. Käskyn antoi hänen seuraajansa Lothar Rendulick alkaen omista rakennelmista ja päätyen lopulta siviiliasutuksen tuhoamiseen. Kirkot ja sairaalat oli määrä säästää, mutta niistäkin osa tuhottiin. Onneksi säästyi esimerkiksi Sodankylän pieni puukirkko vuodelta 1689 – yksi minua eniten koskettaneista kirkoista.
_ _ _
Paluumatkalla etelään kävin katsomassa saksalaisten sotilaiden hautausmaata Rovaniemellä. Mustikkapohjaisen mäntyä kasvava niemen kärjessä, kimmeltävän järven rannalla on korkea risti ja muistokivi. Kiveen on kaiverrettu teksti: ”Muistamme kaikkia niitä sotilashautoja, jotka ovat rakkautemme ulottumattomissa ja suljemme ne Jumalan rauhaan.”
Punagraniittinen mausoleumi on vaikuttava. Pronssinen Pieta-veistos on valoisassa eteisessä. Äiti pitää sylissä kuollutta poikaansa, joka levittää kätensä ristiinnaulitun tavoin. Hämärän salin lattiassa on kiveen kaiverrettuna useita rivejä nimiä. Joidenkin päälle on tuotu kukkia. Kyseessä on kristitty hautausmaa. Se vihittiin käyttöön 31.8.1963.
Saksalaisia kaatui Suomen rintamilla noin 15 000, osa heistä Lento-osasto Kuhlmeyssä ja Rynnäkkötykkiosastossa suomalaisten rinnalla Kannaksen torjuntataisteluissa, joilla hyökkääjä saatiin pysäytettyä. Poliisit ja vapaaehtoiset kokosivat yhdessä saksalaisten kanssa kenttähautoihin haudatut vainajat 1952-59. Heidät siunattiin haudan lepoon Helsingin Honkanummelle ja Rovaniemelle Norvajärven hautausmaalle (2683 vainajaa). Lisäksi saksalaisia on haudattuna Venäjän puolella Petsamossa ja vanhassa Sallassa (n. 8000).
_ _ _
Norvajärven hautausmaan 50-vuotisjuhlaa vietetään ensi viikonvaihteessa 7.-9.6. Vieraita tulee Saksasta, Itävallasta, Venäjältä ja Suomesta. Juhlassa puhuu mm. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg. Messussa Rovaniemen kirkossa saarnaa Sallan srk-pastori Anja Hauer .
Itse osallistun samoihin aikoihin Latvian Liepajassa Jääkärijuhlaan ja siunaan Liepajan P.Kolminaisuuden kirkossa käyttöön uuden Jääkärilipun. Ensimmäinen jääkärilippu siunattiin samassa paikassa 95 vuotta sitten alkuvuodesta, ennen jääkärien pääjoukon Suomeen tuloa.
Päätös on yhteiskunnan päätös. Kirkkoi voi luonnollisesti tehdä omat päätöksensä tämän jälkeen, kun vain noudattaa yhteiskunnan lakeja ja järjestystä.
”Häkkinen korostaa kolmanneksi, että päätös ei muuta kirkon käsitystä avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona. Se on hänen mukaansa edelleen kirkon näkemys.
– En näe tarvetta tämän kannan muuttamiseen. Hyvä on myös muistaa tässäkin tilanteessa se piispainkokouksen päätös, jossa painotetaan papin ja kirkon työntekijöiden sitoutumista kirkon avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevaan opetukseen. Eduskunnan päätöksellä ei muuteta kirkon opetusta. ”
Näinhän asia on. Ja muutoinkin lain voimaantulo tapahtuu vasta 1.3.2017. Lainsäädännön valmistuminen kokonaisuudessaan edellyttää uuden hallituksen ja eduskunnan lisäpäätöksiä koskien muita lakeja, joihin avioliittolain muutos suoraan vaikuttaa.
-” pappien tulee sitoutua kirkon opetukseen”
Arkkipiispan lausunnoista päätellen yllämainittu ei koske häntä, tai hän ei välitä siitä. Kirkkomme kriisi onkin piispuuden kriisi, kun edes piispat eivät kykene yksimielisyyteen näinkään perustavanlaatuisessa asiassa. Mitä ykseyttä voi olla silloin kun on vain moniäänisyyttä?
Onneksi tämä homoliittopäätös on vain valtiovallan ratkaisu. Pakanallisessa Rooman yhteiskunnassakin kristityt pitivät kiinni Raamatussa ilmaistusta avioliittokäsityksestä miehen ja naisen välisenä. Tähän on kirkolla vieläkin mahdollisuus – jos tahdotaan olla vielä oikeasti kirkko. Jos kirkolliskokous tekisi samansuuntaisen päätöksen eli muuttaisi avioliittokäsitystä, ei kirkkoamme voi enää ottaa tosissaan. Ja siitä, joka muuttuu merkityksettömäksi, on helppo erota.
Joo ei tässä oikein enää ymmärrys eikä usko riitä noita päätöksiä käsittämään. Ja maalaisjärki keikista vähiten. Mutta ehkä on tullut liian vähän luettua raamattua 🙂
Otsikossa puhuttiin rakkauden punnitsemiesta. Ollelle lohdutukseksi ja muillekin viestiksi, mistä voi löytää oikean rakkauden ?
Kalevassa oli pari kk sitten satojen viestien kommentointi koskien ”äitien synnytyspakkoa”. Minua puhutteli erään perheenäidin pelkistetty loppukommentti; Vaikka tietäisin että tämä usko ei vie taivaaseen, niin tätä joukkoa en jätä !
Henkilökohtaisesti arvostan enemmän piispa Häkkisen kuin arkkipiispan tapaa ottaa asiaan kantaa.
Koska kannanotto vastaa omaasi?
Sen lisäksi, että piispa Häkkisen kannaotto vastaa niin omaani kuin kirkonkin virallista näkemystä, lausuntooni vaikuttaa myös se tapa, jolla piispa Häkkinen ottaa huomioon kaikki kirkon jäsenet nyt kun äänestystulos on selvillä. Hänen kannanotossaan kuuluu paimenen ääni.
Mikko Bergroth, mitä väärää siinä on jos Salme on sitä mieltä. Näen että aina pitää kaivella vikaa vaikka tikulla, kuin entisaikaan armeejassa tupatarkastuksissa. Minä olen Salmen kanssa ihan samaa mieltä. Nyt vaaditaan sinultakin Mikko Bergroth ja meiltä kaikilta sitä samaa mieltä mihin piispa Häkkinenkin kehoitti eri leirejä, jäitä hattuun.
Samoin. Leipäpiispa on kauhistus Jumalalle!
Salme Kaikusalo lausui:
Henkilökohtaisesti arvostan enemmän piispa Häkkisen kuin arkkipiispan tapaa ottaa asiaan kantaa.
Näin lausuttuna asia merkitsee menettelytapaan puuttumista ei sisältöön puuttumista, siitä oli kommentissani kysymys, ehkä sitten saivartelen suomenkielen kanssa.
On ehkä syytä muistuttaa, että Raamattu ei ole yksiselitteistä tekstiä, se ei ole Jumalan sanasta sanaan sanelemaa, niin kuin olen ymmärtänyt muslimien ajattelevan Koraanista. On ehkä syytä muistuttaa, että Raamatun kirjat eivät edes ole silminnäkijäkertomuksia vaan ihan muulla tavoin syntyneitä. On myös muistettava, että Paavali ja muut UT:n kirjeiden kirjoittajiksi (osin ilmeisesti virheellisesti) nimetyt henkilöt ovat oman aikansa teologeja. Lopuksi on vielä syytä muistuttaa Ensimmäisen korinttolaiskirjeen 13 luvun loppujakeissa, joissa nimenomaan todetaan meidän tietomme puutteelliseksi ja vääräksi, pätee jokaiseen!
Kun Jumalan kuva muuttuu, muuttuu myös ihmiskuva. Jumalakuvaan kuuluu kaikki valtius joka voi ja pystyy välittämään sanomansa ihmisille tahtomallaan tavalla, vaikka epätäydellisen ihmisen kautta.
Jumalan ilmoitus on muuttumattomana Raamatussa. On ihme että monivaiheisena, pitkällä ajan jaksolla saatu saman kirjan sisään, se on vain Jumalan Pyhä-Hengen asioita. Samalla se on suuri epäuskon ja loukkaantumisen kohde. Raamattu myös sanoo suoraan asioita jotka koemme lokkaavana, koska se paljastaa meistä totuuden.
Joh. 7:17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
”Nyt punnitaan rakkautemme toisiimme ja kirkkoomme, Häkkinen toteaa.”
Olen samaa mieltä piispa Häkkisen kanssa, emmekä tule eroamaan kirkosta vaikka mitä tapahtuisi. Henrik Sawelalle, joka ihmettelee sitä, että kirkko voi ajaa ”täysin eri linjaa kuin Suomen valtio”, vastaisin, että puoluepoliittisesti johdettu ja puoluepoliittisilla virkamiesnimityksillä miehitetty Suomen valtio, jolta yhäkin puuttuu sivistysvaltioiden ominaisuuksiin kuuluva puolueisiin sitoutumaton perustuslakituomioistuin, on näyttänyt toteen sen, että valtio voi ajaa vain ”puoluepoliittisesti” oikeaoppisten hyväksymää linjaa esimerkiksi olemalla välittämällä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti valtioille kuuluvista velvollisuuksista tekemällä kansainvälisen oikeuden hyväksymistä asioista ”poliittisia vaan ei juridisia” kuten on tapahtunut.
Onni onnettomuudessa, että meillä on piispojen joukossa vielä Seppo Häkkinen.
Samaa mieltä kuin Joona. Toivotan piispa Seppo Häkkiselle menestystä ja siunausta hänen työhönsä.
”Kirkkomme kriisi onkin piispuuden kriisi, kun edes piispat eivät kykene yksimielisyyteen näinkään perustavanlaatuisessa asiassa.”. Olen Per-Olof Mobergin kanssa samaa mieltä. Piispojen mielipiteet ja lausunnot risteävät tämän tästä. Ja liian usein ne ovat niin monitulkintaisia, että selvä ja kirkas paimenen ääni on kadoksissa. Kirkko kaipaa johtajia, jotka uskaltavat ottaa johonkin asiaan selvän kannan – ilman, että yhdellä mielipiteellä pitää miellyttää kaikkia. Vaikka piispan virkaa kohtaan ladotaankin tavattomasti odotuksia, niin silti hyvä piispuus ei välttämättä aina joka suuntaan säihkyvää sielunhoidollista lempeyttä. Ville Auvisen kirjoitus tämän päivän Kotimaassa oli hyvä ja osittain liittyi siihen, ettei kirkko aina uskalla olla uskollinen sanomalleen seurakunnasta vieraantuneiden jäsentensä läsnäollessa. Sama vaivaa kirkkomme johtoa: kirkon usko ja oppi jäävät hämärän peittoon monissa kirkon suunnasta tulleissa lausunnoissa.
Mahdollisesti piispat eivät mielistele ketään, he ovat eri mieltä. Ihmettelen itse syöksähtelyä oitis jonnekin eroakirkosta-sivustolle, kun missä hyvänsä tapahtuu aivan mitä tahansa. Milliin vie puutarhuri mamman haudalta kukkasen ja milloin puhuu kansanedustaja asiattomia.
Kyseessä on vasta eduskunnan valiokuntakäsittelyyn lähtevä lakialoite. Sitä minä kutsun lapsellisuudeksi, että se oma kanta täytyy saada jokaisen näkyville ja hetiheti. Vähän kärsivällisyyttä, tämäkö se oli kristinuskon perussanoma siis? Kuvittelin että ristiinnaulittu Kristus.
Jos odotetaan nyt ja katsotaan tapahtuuko loppujen lopuksi yhtään mitään.
Kun useassa yhteydessä on puhuttu lähestyvästä reformaation merkkivuodesta, eikö olisi nyt sopiva hetki kirkolle ottaa loppukiri ja luopua vihkioikeudesta ja tyytyä siunaamaan sitten ne, jotka sitä pyytävät aina kulloisenkin papin omantunnon mukaan.
Miksi kirkon tulisi jo nyt luopua vihkioikeudestaan, sillä lakihan tulee voimaan vasta 1.3.2017, jos tulee? Siihen asti (ja sen jälkeenkin) kirkko voi vihkiä vain mies-nais-pareja avioliittoon.
Seppo Häkkisessä meillä on todellinen piispa. Paimen jonka ääni on Hyvän Paimenen. Oikeastaan toivoisin että häly tämän asian tiimoilta nyt rauhoittuisi vaikka päätös onkin kristinuskon vastainen. Peräti niin että ilmestyskirjan tekstit tulevat voimakkaasti kohti. Olen rukoillut tässäkin asiassa Jumalan tahdon täyttymistä, ja jos se nyt on tämä, niin hyvä. Hän on iäti Kaikkivaltias ja hänelle olisi ollut toisenlainenkin päätös mahdollista toteuttaa. – Olemme odottamassa Jeesuksen paluuta ja nyt tehdyn maallisen päätöksen kautta Herramme paluu on taas vähän lähempänä.
”Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen.
Minä olen A ja O, alku ja loppu” sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli, ja joka on tuleva, Kaikkivaltias! Joh.ilm. 1: 7-8
Mieleen tulee isä, joka kieltää lastaan joka haluaa itselleen vahingon… Kysyn mielessäni, mitä on rakkaus?
Nykyajan ihminen, on kuin lapsi joka luulee olevansa aina oikeassa ja on sen tähden ottanut oikeudet omiin käsiinsä, eikä kestä yhtään vastaväitettä, vaan tekee mitä tahtoo.
Kun isä kasvattaa lastaan ja äiti kieltää, niin ei lapsi siitä pidä. Mitä tekee lapsi? Lapsi soittaa poliisin ja sanoo, vanhemmat on vanhanaikaisia ja kurjia typeryksiä, kun kieltävät minulta sen mitä tahdon, pankaa vanhemmat pannaan, meitä on lukuisa joukko, jotka olemme samaa mieltä.
Eikö isä rakastanut lastaan, kun yritti sanoa, ettei kaikki se mitä haluaa ole viisasta? Onko Rakkaus sitä, että hyväksyy lastensa vääryyden nuhtelematta?
”Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut,
vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini,
niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;
kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.
Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta. Sananl.1