Saksalainen sotilashautausmaa Lapissa muistuttaa ankarasta lähihistoriasta. Olen kiitollinen nykyisestä rauhanajasta ja hyvistä suhteista eri maiden kanssa.
Mielessäni elävät parin viikon takaisen ampumaleirin kokemukset Rovajärvellä. Pidin harjoituksen sotilaspastori Juhana Saaren kanssa useita kenttäehtoollisia, yhden niistä Ketolan lentokentällä. Kenttä on saksalaisten rakentama turvaamaan mm. huollon yhteyksiä. Lappiin oli sijoitettu yli 200 000 miehen vahvuinen 20. Vuoristoarmeija Kuusamosta Petsamoon, tavoitteena Muurmanskin satamasta hoidettujen huoltoyhteyksien katkaiseminen.
Suuren hiekkakentän keskellä on päällystetty kiitotie. Kentän laidoilla harjumaastossa on rakennusten kivijalkoja ja maahan kaivettujen suojien painanteita. Kivijalkaa vasten on nostettu iso kappale sulanutta alumiinia. Täällä oli paitsi saksalaisia sotilaita, myös venäläisiä sotavankeja – arvatenkin kovissa oloissa.
Armeijan komentaja kenraalieversti Eduard Dietel (kuoli lento-onnettomuudessa 23.6.1944) oli valmistellut vetäytymisessä noudatettavaa poltetun maan taktiikkaa. Käskyn antoi hänen seuraajansa Lothar Rendulick alkaen omista rakennelmista ja päätyen lopulta siviiliasutuksen tuhoamiseen. Kirkot ja sairaalat oli määrä säästää, mutta niistäkin osa tuhottiin. Onneksi säästyi esimerkiksi Sodankylän pieni puukirkko vuodelta 1689 – yksi minua eniten koskettaneista kirkoista.
_ _ _
Paluumatkalla etelään kävin katsomassa saksalaisten sotilaiden hautausmaata Rovaniemellä. Mustikkapohjaisen mäntyä kasvava niemen kärjessä, kimmeltävän järven rannalla on korkea risti ja muistokivi. Kiveen on kaiverrettu teksti: ”Muistamme kaikkia niitä sotilashautoja, jotka ovat rakkautemme ulottumattomissa ja suljemme ne Jumalan rauhaan.”
Punagraniittinen mausoleumi on vaikuttava. Pronssinen Pieta-veistos on valoisassa eteisessä. Äiti pitää sylissä kuollutta poikaansa, joka levittää kätensä ristiinnaulitun tavoin. Hämärän salin lattiassa on kiveen kaiverrettuna useita rivejä nimiä. Joidenkin päälle on tuotu kukkia. Kyseessä on kristitty hautausmaa. Se vihittiin käyttöön 31.8.1963.
Saksalaisia kaatui Suomen rintamilla noin 15 000, osa heistä Lento-osasto Kuhlmeyssä ja Rynnäkkötykkiosastossa suomalaisten rinnalla Kannaksen torjuntataisteluissa, joilla hyökkääjä saatiin pysäytettyä. Poliisit ja vapaaehtoiset kokosivat yhdessä saksalaisten kanssa kenttähautoihin haudatut vainajat 1952-59. Heidät siunattiin haudan lepoon Helsingin Honkanummelle ja Rovaniemelle Norvajärven hautausmaalle (2683 vainajaa). Lisäksi saksalaisia on haudattuna Venäjän puolella Petsamossa ja vanhassa Sallassa (n. 8000).
_ _ _
Norvajärven hautausmaan 50-vuotisjuhlaa vietetään ensi viikonvaihteessa 7.-9.6. Vieraita tulee Saksasta, Itävallasta, Venäjältä ja Suomesta. Juhlassa puhuu mm. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg. Messussa Rovaniemen kirkossa saarnaa Sallan srk-pastori Anja Hauer .
Itse osallistun samoihin aikoihin Latvian Liepajassa Jääkärijuhlaan ja siunaan Liepajan P.Kolminaisuuden kirkossa käyttöön uuden Jääkärilipun. Ensimmäinen jääkärilippu siunattiin samassa paikassa 95 vuotta sitten alkuvuodesta, ennen jääkärien pääjoukon Suomeen tuloa.
Porin (nykyisin Keski-Porin) kirkkopuistossa oli vielä lapsuudessani saksalaisten (sankari??) hautausmaa lähellä sankarihauta-aluetta. Ymmärtääkseni nämä vainajat siirrettiin myös Rovaniemelle.
Mainittakoon, että Porissa on muistomerkki myös neuvostoliittolaisten sotavankien hautausmaalla. Kuolema ei katso kansallisuutta.
Hei Maija, voi hyvin olla, että saksalaisia sotavainajia on sirretty pieniltä hauta-alueilta suurempiin hautausmaihin. I Maailmansodassa Suomessa kaatuneita saksalaisia on haudattu 22 eri suomalaiseen hautausumaahan, mm. Lahden Radiomäelle. Vapaussodan perinneyhdistys laskee tälle usean kymmenen sotilaan haudalle kukat joka kevät, kuten myös vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkille. Mieleeni jäänyt saksalaisen sotilaan hauta on Utön saarella. Rantaan muistaakseni 1915 ajautunut, saksalaisen matruusin asuinen vainaja on haudattu nurmilaitumelle vaatimattoman metalliristin alle. Joku (Utön kotiseutuyhdistys?, Rannikkopuolustuskilta?) voisi ottaa asiakseen haudan kunnostamisen.
Imatralla on Immolan lentokentällä osasto Kuhlmeyn vainajien muistokivi nimineen.
Yritin löytää netistä lisätietoja noista Porin haudoista. Yllättävän vähän löytyi, nekin vain keskusteluista: ”Haudat sijaitsivat Hallituskadulta kirkkopihaan johtavan hiekkatien oikella puolella” Tuon itsekin muistan.
Jäin miettimään sodanjälkeisen ajan poliittista tilannetta. Monet sen ajan faktat ovat hyvällä arkistotyöllä löydettävissä, mutta nykypolvi tekee arvionsa usein netin kautta löydetyn aineiston varassa. Yllättävän tuoreitakaan asioita ei sieltä löydy. Tiedän, että on suunnattava tulevaisuuteen, mutta jos historiaa ei tunneta, manipulointi on mahdollista. Niin on ollut ennen ja näköjään tulee olemaankin.
Meidän taitaa olla aika vaikea ymmärtää niitä kulttuureja, joissa tieto siirtyi suullisen perimän kautta. Luulemme papereinemme ja digitallenteidemme kanssa olevamme täysin ylivertaisia. Kyse kuitenkin taitaa olla myös siitä, ketä mikäkin kiinnosti ja kiinnostaa. Tarpeellinen tieto on säilyvämpää kuin turha. ”Kun kansa saa vallan niin kuka sen saa?”
Olin kerran lapinreissullani jollakin saksalaisella ”muistopaikalla” ja minua vähän ahdisti se, ettei minkäänlaisia uskonnollisia tunnuksia näkynyt. Oli kuin kuolema ilman Jumalaa.
Rendulic (ilman k:ta) oli varsin härski mies. Sanoi Mannerheimille taistelleensa ennenkin häntä vastaan (Karpaateilla v. 1915-17)
Kiitos havainnoista, Marja-Sisko, Maija ja Jorma. Rendulic istui sotarikoksista vankeudessa parikymmentä vuotta. Vapauduttuaan kirjoitti kirjoja.
Uskonpuhdistajat katsoivat avioasioiden kuuluvan juristeille. Myös Luther nimitti aviota maalliseksi asiaksi samoin kuin Calvin, joka hyvin vertasi rojektia talonrakennukseen, maanvijelykseen tai kenkien valmistukseen. Lainsäätäjät kuitenkin halusivat kirkolta parempaa otetta Ihmisen Copula Carnalikseen ja näin vihkimiset tulivat pakollisiksi protestanteille kuin katolisillekin. Asia pitää kuitenkin ymmärtää vallinneen ajan mukaan. Vasta 1791 annettiin määritelmä siviiliaviosta, johon sitten haluttaessa voitiin pyytää papillista siunausta. Kristinusko on myös ollut hyvin avarakatseinen, sanotaanhan Timoteuksen kirjeessä, että Piispan ja Diakonin täytyy olla yhden vaimon mies. .
Pakka, saman vastauksen kopiointi useamman uutisen kommentiksi ei ole netiketin mukaista.
Minun kristillinen avioliittokäsitykseni on just sama kuin tää nyt etenevä yhteiskunnallinen käsitys. Kirkon jäsenenä minusta piispa Häkkinen on väärässä; ainakin minun osaltani kirkko kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Eläköön tasa-arvo ja rakkaus!
Piispa Häkkisen kanta noudattaa luterilaisen kirkon linjaa, joten väite väärässä olemisesta on absurdia. Nyt etenevä yhteiskunnallinen käsitys näyttää kyllä kristilliseltä, mutta se ei ole luterilaisen kirkon linjan mukainen, eikä raamatullinen.
Kiitos, piispa Häkkinen! Teidät pitäisi saada arkkipiispaksi, kunhan kansa saa päättää! Toivotaan, että se toteutuu pian!
Sama jakohan on kirkon sisällä. Siellä tullaan vaatimaan samaa.
YLE toimi linjalleen uskollisesti haastattelemalla iltäpäivän ajankohtaisohjelmassa tutkija Heiiki Hiilamoa ja pappi Laura Mäntylää, jotka molemma iloistsivat tehdystä päätöksestä.
Kaapista ulostuluut ja kesällä naimisiin menevä juuri uuden viran saanut pappi Laura Mäntylä iloitsi lain säätämisestä.
Nämä iloitsevat ja julkeat papit peukuttivat jo etukäöteen lain piolesta. Ei ole vaikea arvata, minkä puolesta he nyt alkavat peukuttaa.
On sinisilmäistä uskoa, etteikö laki vaikuttaisi heikon kansankirkkomme käytäntöihin
Iloista pirstaloitumista on tiedossa…
Näille julkeille (pääasiassa punavihreille) (nais)papeille on
pääasia, että ihmisoikeudet toteutuvat. Missä on Luojan oikeudet mieheen ja naiseen?
Totuus on, että kun naispapit pääsivät kirkkoon, he rupesivat ’tositoimiin’ puhdistamaan kirkkoa Raamatun totuuksista. Siitä lähtien on menty jumalattomampaan suuntaan. Tätä on kenenkään nyt turha kieltää!
Sahimaa: ”On sinisilmäistä uskoa, etteikö laki vaikuttaisi heikon kansankirkkomme käytäntöihin”
Toivottavasti vaikuttaa ja mahdollisimman nopeasti.
Miten on mahdollista, että viranomaisasemasta käsin toimiva laitos, voi näin tärkeässä kysymyksessä ajaa täysin eri linjaa kuin Suomen valtio?
Olisikohan jo nyt ruvettava riisumaan kirkolta sen viranomaisasema?
Tämäkö on seuraava tavoite tällä kaltevalla pinnalla, johon yhteiskunnassa on ajauduttu?
Hmm… Viranomaiset ovat usein keskenään eripuraisia, ja myös saman viranomaisen sisällä on usein eripuraisuutta. Tässä mielessä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aito viranomainen.