Saarnaaja – turhuuksien turhuus

Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee. Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa. Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat. Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ”Katso, tämä on uutta”, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat. (Saarn. 1: 2-11)

b2ap3_thumbnail_Turhuus.jpg

Mitä totuuksia löysit Saarnaajan kirjan tekstistä?

Miten suhtautua jatkuvaan elintason kasvuun; mistä kymmenen vuoden päästä Nokia muistetaan ja tunnetaan?

Mitä ihmisen tekemää voit löytää Isän kotona Taivaissa?

Mitä ajattelet elämästäsi; mitä voisit oppia Saarnaajalta ja mikä on mahdotonta hyväksyä?

Mitä tai miten voisit saada omaisuutta mukaan Taivasmatkalle?

Minkälaista olisi elää, jos ei olisi iankaikkisen elämän toivoa; mikä on elämämme tarkoitus?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Juha Heinilä, mitäkö on parannus, no että ymmärtää olevansa erossa Jumalasta eli elää Jumalan tahtoa vastoin, tämän kyllä Jumala selventää KUN HÄN vetää ihmistä puoleensa, ei siitä mun tarvii huolehtia. Ymmärtäisin että kun ihminen suuressa hädässä huutaa Jumalan puoleen niin kyllä Jumala kuulee ja auttaa ja antaa parannuksen mieleen, tähän voi kyllä vastata monella tavalla eli ei ole selviö että Jumalan auttaessa ihminen tulee uskoon, voi myös olla kääntymättä ja palata entiseen elämään (voimattomaan uskoon).

  2. Juha Heinilä, ei kukaan voi mitään ohjata ellei Jumala vedä ja anna eli ei pidä yrittää tehdä/vaatia mitään kaavaa kuinka Jumala toimisi, kyllä Jumala siitä pitää huolen.

    Mieti pientä lasta jolla ei ole mitään omaa tietoa tai kokemusta, kuinka häntoimii kun uskoo isänsä sanan??

    Entä jos pienellä lapsella olisi Pyhä Henki joka kirkastaisi Jeesuksen Sanat ja antaisi voiman elää sen mukaan, kuinka lapsi vilpittömästi eläisi hengen voimassa sen Sanan mukaan?? En muuten löydä Raamatusta kuin yhden ihmisen jolla olisi ollut Pyhä Henki pienestä pitäen, Johannes kastajan.

  3. ” Kuinka tullaan uskoon ” ?
    Tarvitaanko ensimmäiseksi tehdä tosi parannus ja sitten, kun olen hyvittänyt kaiken ja sen jälkeen tehnyt uskonratkaisun, sitten olen valmis ottamaan evankeliumin vastaa ?
    Eihän se näin mene Raamatun mukaan,Sillä siellä sanotaan:” Usko evankeliumi niin sinä, ja koko perhekuntasi pelastuu” Tämä oli apostoli yksinkertainen armoneuvo.
    Sillä syntinen ei tarvitse mitään muuta kuin yksin Kristuksen. Hän riittää aivan varmasti, jos ihminen laittaa pelastuksen ehdoksi, omastaan ” Eskon puumerkin”, silloin ollan väärillä jäljillä.
    Pelastuminen on kokonaan Jumalan Pojan uskon varasssa. Usko evankeliumiin tarkoittaa yksinkertaisesti, että Kristus kelpaa meille.

  4. Martti Pylkkänen, miksi Jeesus Sanoi tulleensa kutsumaan syntisiä PARANNUKSEEN ja käski julistamaan parannusta syntien anteeksi saamiseksi Hänen nimessään??

    Taidan kuitenkin luottaa/uskoa Jeesusta enkä mitään muuta.

    Ei parannus muuten mitään ”hyvitä” vaan on nöyrtymistä ja toimimista niin kuin Jeesus Sanoo. Ei sen tekeminen mitä Jeesus Sanoo ole mitään suorittamista vaan uskoa siihen mitä Jeesus Sanoo eli kuuliaisuutta Jeesuksen Sanalle.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.