Itsenäisyyspäivä kaksi vuotta sitten toi tullessaan yllätyksen. Minulle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan ritarimerkki.
Kunniamerkki sai minut pohtimaan, miksi toiset saavat täällä Suomen leijonan, toiset taas valkoisen ruusun kunniamerkkejä. Selitys on kuulemma yksinkertainen. Leijonan saa se, jolla on ruusu valmiiksi kotona. Ja ruusun se, jolla on leijona kotona…
Tämä tuntui niin järkeenkäyvältä, että se oli ihan pakko kertoa vaimolle. Tiedätkö rakkaani, tästä se johtuu… Yllätyksekseni vaimoni suhtautui keksintööni kylmästi. Hän totesi, että tapani vitsailla asiasta kuin asiasta tuntuu välillä väsyttävältä.
Kun tuomiokapituli järjesti kunniamerkin luovutuksen johdosta pienen juhlatilaisuuden, jouduin pitämään kiitospuheen. Muistutin siinä mieleen, että kunniamerkkiä nimitetään usein prenikaksi. Nimitys tulee venäjän piparkakkua tarkoittavasta sanasta ’prjanik’. Prenikka on tsaarinaikaista virastoslangia. Kun joulukuuseen on tapana ripustaa kaikenlaista kiiltävää – myös tinapaperilla päällystettyjä piparkakkuja – kunniamerkistä ryhdyttiin käyttämään tätä leikillistä nimeä.
Totesin puheessani, että kunniamerkki tuli kohdallani oikeaan aikaan. Kuusi on koristeltava ennen kuin se alkaa varista. Kulmillani on jo melkoisesti harmaata. Se on merkki siitä, että kuusi voi karistaa neulasiaan milloin vain.
Prenikka ei ole ainoa virastokielen venäjästä lainaama sana. On myös ukaasi, pumaska, propuska ja paljon muuta. On putka ja tyrmä. Kuvaavaa on, että venäjästä lainattiin myös kurin ja järjestyksen pitoon liittyvää sanastoa.
Yleisesti käytössä oleva venäjän sana on ’lusia’. Se tulee verbistä ’sluzhit’, palvella, (myös) suorittaa virkapalvelusta. Jos jollekin lähimmäiselle kävi niin ikävästi, että hän joutui vankilaan, sanottiin hienotunteisesti, että hän suorittaa virkapalvelua tuntemattomassa paikassa. Se, että joku joutui vankilaan, kuului elämään. Väittäähän venäläinen sananlasku, että kerjuusauvaa ja vankilaa ei kukaan meistä voi varmuudella välttää.
Meilläkin oli aikoinaan omat kiertoilmaisumme. 1960-luvulla ajettiin autolla Kanarian saarille saakka – siis sepeliä hakkaamaan Seutulan lentokenttätyömaalle, jolla rattijuopot tuolloin sovittivat tuomioitaan. Irwin oli ajan hermolla tehdessään tästä aiheesta saman nimisen laulunsa.
Ruusu näyttää rintapielessä somalta, mutta leijona voi olla hankala eläin. Autuaasti poismenneellä isotädilläni oli tästä kokemusta. Täti palveli elämänsä aikana monissa apteekeissa, muun muassa Helsingin kuuluisassa Leijona-apteekissa. Päivystysvuorossa oleva farmaseutti sai usein pikkutunneilla vastata puhelinsoittoihin: ”Onko leijona apteekissa…mutta eikö se pure teitä”? Asialla oli joku hilpeä pöytäseurue, ja kaikilla paitsi farmaseuttiparalla oli niin mahdottoman hauskaa.
Täti luuli pääsevänsä tästä riesasta eroon, kun hän vaihtoi työpaikkansa Kotka-apteekkiin. Turha toivo. Soittelu jatkui. ”Onko kotka apteekissa? Mitenkäs, jos se nokkii teitä?”
Tädillä oli paljon kertomuksia Suomen apteekeista. Eräs maalaisapteekkari oli tuurijuoppo. Apteekkarin rouva oli siihen tottunut. Tarvittaessa hän ripusti apteekin ovelle kyltin: Apteekki kiinni – apteekkari humalassa. Rouvan äidinkieli oli ruotsi. Ehkä hän vieraalla kielellä tuli ilmaisseeksi asian turhankin suorasukaisesti. Joka tapauksessa asia meni perille, ja asiakkaat tyytyivät siihen. He tulivat hakemaan Hoffmanin tippoja, Hota-pulveria ja muuta tarpeellista sitten kun tilanne oli rauhoittunut.
Entisajan maalaiselämästä piirretään usein romantisoitu kuva. Apteekkari ja nimismies ovat vierailulla pappilassa, ruustinna kaataa kahvia, rovasti liittyy leppoisasti seuraan ja kysäisee: Miten on, veljet, pelattaisiinko erä skruuvia?
Kyllä tällaisiakin kohtauksia elämään mahtui, mutta muuten maaseudun talvet olivat monesti ikäviä ja väsyttäviä. Pitkäveteisyys pani ihmissuhteet koetukselle. Ryhdyttiin riitelemään pelkästään ajankuluksi.
Isäni ehti ennen sotaa toimia pappina syrjäisessä saaristoseurakunnassa. Saaren opettaja ja poliisi tehtailivat toisistaan valituksia. Kevään tulon tiesi siitä, että opettaja kirjoitti konstaapelista kantelun lääninhallitukselle. Ja syksyllä taas konstaapeli valitti opettajasta kouluhallitukselle.
Talvisodan ensimmäisenä päivänä opettaja tuli sattumalta isää vastaan Kotkassa, jonne saarelaiset oli evakuoitu. Hän kaivoi povitaskustaan rypistyneen kirjekuoren ja luki siitä vavahtelevalla äänellä: ” Katsopas taas, mitä minun hyvä ystäväni poliisi kehtaa kirjoittaa minusta…” Kaupungissa oli juuri annettu ilmahälytys, ja maa oli sotatilassa. Jotkut elivät kuitenkin elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut…”katsopas, mitä hän kirjoittaa minusta…”
Ja kuitenkin samoihin aikoihin miehiä koottiin jo rintamalle. Isänikin lähti, ensin sotilaspapiksi Tolvajärvelle, jatkosodassa Karhumäkeen ja Rukajärvelle. Isä palveli pappina, mutta usein hän joutui taistelutehtäviinkin. Pappi ase kädessä – se saa hyvin kasvatetun idealistin rypistämään huolestuneesti otsaansa. Miten nuo kaksi asiaa sopivat yhteen?
Kun otin tämän asian isän kanssa puheeksi, hänen vastauksensa oli lyhyt. ”Jouduin joukkueenjohtajaksi ja kerran komppanianpäälliköksikin vain siksi, että kaikki muut upseerit olivat kaatuneet tai haavoittuneet”.
Rintamapapin työstä minulla oli pitkään kirjallisuuden luoma kliseinen käsitys. Pappi saarnaa kenttähartauteen kootuille joukoille ja lietsoo miehiin isänmaallista henkeä. Isä tyrmäsi nämä ajatukset jo alkuunsa. Joukkokokoontumiset olivat mahdollisia vain kaukana selustassa. Jos vihollinen näki linjoilla liikettä, niskaan tippui kohta kranaatteja. Papinkin oli liikuttava varovasti, kuljettava korsusta korsuun, tyydyttävä kyselemään kuulumisia. Joskus pienimuotoiset seuratkin olivat mahdollisia.
Ja sitten tulivat nuo surulliset kirjeet kotirintamalle, jotka alkoivat sanoilla: ”Raskas velvollisuuteni on ilmoittaa….” Suur-Suomesta ei niissä tilanteissa paasattu, eikä kyllä muulloinkaan.
Sodan mieliinpainuvin muisto oli sekin arkinen. Nuori perheenisä sai syntymäpäivänsä aamuna elämänsä takaisin, kun kuolemanväsynyt joukko harhaili saartorenkaasta ihmisten ilmoille. Jotkut miehistä olivat niin uupuneita, että ampuivat varjoja luullen niitä vihollisiksi.
Isäni kertomuksista opin ymmärtämään, mitä Väinö Linna tarkoittaa, kun hän puhuu noblessimoraalista. Noblessimoraali on etuoikeutettujen moraalia. Herrasväen oli helppo olla moraalisia, harjoittaa vaikkapa pikku hyväntekeväisyyttä, sehän ei maksanut sille mitään. Köyhän oli sen sijaan taisteltava leivänpalasta arkisesti ja rumasti.
Nykyajan historiankirjoituksessa on aitoa pyrkimystä selvittää, mitä kerran todella tapahtui, mutta joskus siinä on myös noblessimoraalin piirteitä. Kauheaa, kun nuo entisajan ihmiset eivät ymmärtäneet tehdä niitä viisaita ratkaisuja, jotka nykyään nojatuolista käsin näyttävät niin helpoilta.
Meiltä jää näkemättä, että ihmisillä ei ollut varaa noblessimoraaliin. Heillä oli vain henkiinjäämisen moraali.
Enpä haluaisi olla pieni, syntymätön lapsi tämän rakkautta ja lempeyttä uhkuvan keskustelun sylissä. Mieluummin kuuntelisin vihaista miestä, joka sanoo: ”Elämä on pyhää, eikä ketään saa tappaa, paitsi esivalta sodassa, jos mikään muu ei auta.”
YK:n arvion mukaan jokainen päivä noin 30,000 lasta kuolee nälkään ja erilaisiin torjuttavissa oleviin tauteihin. Meidän on hirveän helppo lähteä hurskastelemaan tällaisilla asioilla, mutta mielestäni mitään todellista ongelmaa me emme ratkaise sillä, että pakotamme naisen synnyttämään lapsen, jota hän ei syystä tai toisesta halua.
Pieni, syntymätön lapsi ei ole kiinnostunut siitä, pitääkö joku sitä ”hurskasteluna”, että hänen ja ylipäätään elämisen oikeutta puolustetaan arvona, josta ei keskustella.
Ja tietenkin meidän tehtävämme on olla tekemässä voitavamme myös maailman nälkäänäkevien, orjana raatavien, tautien runtelemien lasten hyväksi. Mutta se, ettemme voi auttaa jokaista heistä, ei anna lupaa olla puolustamatta lähellä olevan lapsen elämisen oikeutta siitä riippumatta, haluaako hänen äitinsä hänet vai ei.
”Meidän on hirveän helppo lähteä hurskastelemaan tällaisilla asioilla, mutta mielestäni mitään todellista ongelmaa me emme ratkaise sillä, että pakotamme naisen synnyttämään lapsen, jota hän ei syystä tai toisesta halua.”
No, aika hurskastelevaa oli tuokin.
Onko joku väittänyt, että maailman ongelmat tai lasten nälkäkuolemat ratkaistaisiin sillä että abortteja ei tehtäisi??
Se, että lasta ei abortoida, saa aikaan ainakin sen, että se yksi lapsi jää henkiin. Jos äiti ei halua häntä (mikä on surullista) lapsen elämästä voi tulla ihan hyvä ja onnellinen.
Mutta silloin ei voi, jos hänet abortoidaan.
Elämän tarkoitus tai tärkein asia ei nähdäkseni ole se, että saa sen mitä haluaa ja hankkiutuu eroon sellaisesta mitä ei halua. Kuten ei-toivotusta lapsesta.
Juuri lapset, joita äiti ei rakasta, voivat antaa jonkun elämälle merkitystä ja tarkoitusta. Siten, että antaa näille lapsille sitä rakkautta, jota eivät äidiltään saa.
Tässä asiassa on aivan turha mennä johonkin nälkäkuolemiin. Maailma ei muutu paremmaksi myöskään siten, että abortoidaan järjestelmällisesti ne lapset joita äiti ei halua.
Saattoi mennä vähän ohi, mutta mikä tässä oli se ongelma, jota mielestäsi ei ratkaista sillä että lasta ei abortoida? Jos se ei ollut tuo nälkäkuolema-asia?
Tässä voi kysyä: onko lapsella mitään mahdollisuutta selviytyä tai saada hyvä elämä jos äiti ei halua häntä?
Jos on, niin minusta kyllä lapselle täytyy suoda tämä mahdollisuus. Miksi se pitäisi ottaa pois, jos on mahdollista että hän saa elää sittenkin hyvän ja rikkaan elämän?
Me kaikki, jotka täällä kommentoimme, olemme saaneet mahdollisuuden siihen. Ehkä pitäisi herätä huomaamaan, että se ei ole itsestäänselvää. Joku on antanut meille mahdollisuuden siihen.
Sen ei tarvitse olla vain sen varassa, että halusiko äitimme meidät vai ei. Jos äiti ei halua, tarvitaan suuri joukko ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan lapselle mahdollisuuden elämään siitä huolimatta.
Nyt kun olemme itse aikuisia, jotka voivat vaikuttaa asioihin, me voimme kysyä itseltämme, haluammeko antaa mahdollisuuden lapselle, jota äiti ei rakasta.
Lapsen oikeus elämään voisi antaa vähän perspektiiviä kaiken tämän ”oikeuksista” taistelemisen keskellä…
Jokainen, joka kokee abortin omantuntonsa vastaiseksi jättäköön keskeyttämättä oman raskautensa.
Onko se sitten rakkautta että niitä ensin tehdään ja sitten tapetaan, kenoja on ettei niitä edes laitate alkuun. Kuinka paljon on todellista rakkautta seksuaalisessa aktissa ja kuinka paljon vain itsensä himon tyydyttämisessä. Kuinka moni pari ajattelee yhdessä ja rakkaudessa toisiinsa me haluamme ja teemme lapsen nyt jos vain mahdollista meille.
Himo ja rakkaus ovat eri asioita. Rakkaudessa aina huolehditaan ja kunnioitetaan toista osapuolta, eikä vahingoiteta missään vaiheessa.
Rakkaudellinen yhteisö taitaa olla joidenkin mielestä sellainen, jossa hyväksytään syntymättömien lasten tappaminen, hyväksytään työelämän ulkopuolella olevien tappaminen, hyväksytään ja kannustetaan huoruuden harjoittamiseen ja muuhun Jumalan tahdon vastaisiin tekoihin, onko näin?
Heinilä alkoi näköjään taas taistelemaan omien olkinukkejensa kanssa.
Ei minun tarvitse taistella. Synti on syntiä, eikä se muuksi muutu.
Sinulla on kaikki oikeudet välttää tekemästä asioita, joita pidät Jumalan tahdon vastaisina. Niin minäkin toimin.
“Elämä on pyhää, eikä ketään saa tappaa, paitsi esivalta sodassa, jos mikään muu ei auta.” Onkjo tämä kristinuskoa? Raamatussa mainitaan ’tämä elämä’ ja ’iankaikkinen elämä’. Vain jälkimmäistä sanotaan todelliseksi elämäksi. Jeesus sanoi, että tämän elämän kadottaminen on edellytys todellisen elämän löytämiselle.
Sodassa tekevät tappotyön aivan tavalliset kansalaiset, ei mikään erillinen esivalta. Abortin tekeminen sen sijaan on annettu vain siihen erityisen oikeutuksen saaneille. Sitä kai voisi sanoa esivallaksi.
Esivallalle ei ole annettu muuta miekkaa, kuin se, jota se käyttää rikoksien estämiseen ja rankaisemiseen. Ja kuolemanrangaistuksenkin on kristillinen kulttuuri pitkälti poistanut.
Sotilas, joka toimii laillisen esivallan alaisuudessa, on osa laillista esivaltaa. Hänellä on siihen erityinen – en sanoisi sitä ”oikeudeksi”, koska on kyse niin hirveästä asiasta – velvollisuus niissä rajoissa, jotka Jumala on sodalle asettanut. Mikä tahansa esivallan nimissä sotiminen ei ole Jumalan tahto.
Eikä sitä varmasti ole suojattoman ihmisen tappaminen sitä varten, että lapsen syntymä ei jostakin syystä sovi hänen tappamisensa oikeuttavan yhteisön arvoihin.
(Sillä logiikalla olisi muuten aivan yhtä ”oikeutettua” tappaa myös ei-toivottuja syntyneitä lapsia, kunhan se tehtäisiin ”ammattimaisesti ja kivuttomasti”. Siläkin tavalla palattaisiin pakanalliseen kuoleman kulttuuriin.)
”Mikä tahansa esivallan nimissä sotiminen ei ole Jumalan tahto.”Onko edes Jumalan nimissä sotiminen Hänen tahtonsa? Tappamisen voi oikeuttaa mielestäni vain sillä, että se pelastaa henkiä. Yksittäisessä tilanteessa sotilas voi pelastaa monta elämää surmaamalla tietyn vihollisen. Päteekö sama oikeutus laajemmissa yhteyksissä? Sota perustellaan usein vapaudella, itsenäisyydellä ja kunnialla. Eivätkö nämä syyt ole toisin ilmaistuina usein aborttienkin takana.
Ajatus, että syntymätön lapsi olisi jonkun ”vihollinen”, on sairas. Yksinkertaisesti sairas.
Sen sijaan on tilanteita, jolloin vastakkain ovat äidin tai lapsen henki. Silloin voidaan äidin niin tahtoessa ratkaista äidin puolesta ja lasta vastaan.
Ajatus, että joku ihminen olisi vihollinen, ei ehkä ole suorastaan sairas, mutta ei se kristillinenkään ole. Emme taistele ihmisiä vastaan, vaan henkiä. Sanotaanko niitä nykyisin sitten vaikka trendeiksi.
Siltä varalta, että joku taas heittää tähän yhteyteen sen raskaana olevien naisten surmaamisen Raamatussa 🙂 niin lainaan kohtaa, jossa tällainen selvästi tuomitaan hirvittävänä tekona ja siitä rangaistaan.
”Näin sanoo Herra: koska ammonilaiset ovat tehneet rikoksen rikoksen perään, en päätöstäni peruuta. He viilsivät auki raskaana olevat naiset, kun ryntäsivät valloittamaan Gileadia. Sen tähden minä sytytän palamaan Rabban muurit ja tuli nielee kaupungin palatsin… Heidän kuninkaansa viedään vieraaseen maahan yhdessä hallitusmiestensä kanssa.” (Aam.1:13)
Tässä aborttikeskustelussa on mielestäni useampi parametri:
(1) Elämän alku: Joku kokee vääräksi ehkäisyn käyttämisen, koska sillä tapetaan syntymättömiä lapsia. Joku kokee vääriksi abortin, koska sillä tapetaan syntymättömiä lapsia. Joku kokee, että elämä alkaa vasta syntymästä. Asia ei ole mustavalkoinen.
(2) Naisen oikeus päättää ruumiistaan: Asiaa voi katsoa sekä syntymättömän lapsen kannalta, että raskaana olevan naisen näkökulmasta. Jos on julmaa keskeyttää alkion kehitys kohti syntymää on myös julmaa pakottaa nainen synnyttämään. Jälleen kerran asia ei ole mustavalkoinen.
(3) Mikä on kristillistä: Keskustelussa helposti oma eettinen kanta paalutetaan kristilliseksi ja eri tavalla ajattelevat työnnetään kristillisen käsityksen ulkopuolelle. Tällainen tapa keskustella on lapsellinen. Ihmisillä voi olla perustellusta syystä erilaisia mielipiteitä.
Ketään ei Suomessa pakoteta tekemään aborttia. Jos joku kokee sen eettisesti vääräksi, jättäköön oman raskautensa keskeyttämättä. Toisten ihmisten moralisointi heidän tekemistään ratkaisuista on julmaa ja tarpeetonta. Mitä sillä voitetaan, että pyritään pahoittamaan jonkun naisen mieli tilanteessa, jossa hän on ehkä tehnyt elämänsä vaikeimman valinnan?
Kannattaa muistaa että abortti on Suomessa tarkkaan säädelty ( http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1970/19700239 ). Yhteiskunta siis valvoo sitä tarkasti. Kyse ei ole missään mielessä täysin hyväksytystä toimenpiteestä.
Keskustelua rajoista voidaan aivan hyvin käydä, ilman että eri mielipiteitä esittäviä leimataan ”julmiksi” tms.
”Naisen oikeus päättää ruumiistaan:”
Tätä mantraa hoetaan kaikissa aborttikeskusteluissa. Nyt kysynkin, kuka, missä ja milloin on antanut naiselle oikeuden päättää ruumiistaan? Sikiö ei ole naisen ruumista vaan erillinen yksilö, joka kehittyy naisen kohdussa. Entäs sikiön, tulevan lapsen, isä? Miksi hänellä ei ole mitään oikeutta päättää ihmistaimesta, jonka alkuun saattamisessa hän on osallinen ja joka kantaa isän perintötekijöitä?
Naisella on oikeus päättää ruumiistaan on mielestäni kummallisen käsittämätöntä propagandaa.
Antti Holma kertoo: ”Istuin joka sunnuntai Agricolan kirkossa kuuntelemassa vanhan kaavan messua. Lopulta tein päätökseni, vaikka se tuntui surulliselta. Olen sitä mieltä, että tällä hetkellä kirkko mahdollistaa enemmän vihaa kuin rakkautta.” Sitten hän sanoo kirkosta eroamisensa syyksi ”En voi kuulua kirkkoon, jossa perustellaan kristillisillä arvoilla esimerkiksi abortin vastaisuutta ja parisuhteiden eriarvoisuutta.”
Kysynkin, saarnattiinko Agricolan kirkossa joka sunnuntai abortista ja homoliitoista?
Itseäni tässä aborttikeskustelussa oksettaa eniten joidenkin ajattelemattomien ihmisten järjettömän suuri tarve leimata abortin tehneitä naisia tappajiksi tai murhaajiksi. Se on typerää, lapsellista ja moukkamaista.
Heille jotka abortista jaksavat vuodesta toiseen vaahdota, kysyn mikä periaatteellinen ero on seuraavilla asioilla:
(1) Käyttää kondomia yhdynnän aikana estääkseen naisen tulon raskaaksi ja lapsen syntymän.
(2) Ottaa yhdynnän jälkeen jälkiehkäisytabletti, jolla estetään raskaaksi tuleminen ja lapsen syntymä.
(3) Tehdä abortti joitain viikkoja yhdynnän jälkeen, jolla keskeytetään raskaus ja estetään lapsen syntymä.
Omassa ajattelussani ihmiselämä alkaa syntymästä.
”Itseäni tässä aborttikeskustelussa oksettaa eniten joidenkin ajattelemattomien ihmisten järjettömän suuri tarve leimata abortin tehneitä naisia tappajiksi tai murhaajiksi. Se on typerää, lapsellista ja moukkamaista.” Jusu Vihervaara
Enpä ole moiseen törmännyt millään asiallisella foorumilla. Ja jos jossain joku tuommoisia puhuu, niin heidän lukumääränsä on varmasti todella pieni.
Oletuksena on, että ihmiskunta ottaisi opikseen tekemistään virheistä. Ehkäisyn suhteen kehitys on kuitenkin mennyt nurinkuriseen suuntaan. Ehkäisystä keskusteltaessa on nimittäin syytä ottaa huomioon se seikka, että on myös ihmisiä, jotka käyttävät nykyisin ainoina ehkäisykeinoina vaihtoehtoja 2 ja 3. Näinhän ei saisi olla.
”Omassa ajattelussani ihmiselämä alkaa syntymästä.”
Biologisesta näkökulmasta katsottuna ihmiselämä alkaa siitä, kun sukusolut yhdistyvät ja alkaa solun jakautuminen. Solun jakautuminen on jo elämää mitä suurimmassa määrin. Tästä tieteellisestä faktasta seuraa, että abortti keskeyttää aina ihmiselämän.
Martti,
Minusta kristitty ei saa koskaan tappaa! Luulen, että Jeesuskin ajatteli
näin.
ystävällisesti Matti
Matti,
minäkin ajattelen niin – että kristitty yksityishenkilönä ei saa koskaan tappaa. Poikkeustilanteet (esimerkiksi murhan estäminen murhaajan surmaamalla) vahvistavat säännön.
Esivallalle tämä oikeus on kuitenkin annettu. Se on se ”miekka”, josta Roomalaiskirje puhuu. Mutta ei kenen tahansa tappaminen mistä syystä tahansa. Ja itse tappaminen pysyy pahana asiana silloinkin, kun siihen joudutaan isomman pahan torjumiseksi turvautumaan.
Oma lukunsa on se, kuinka väärin tätä ”esivallan miekka” -opetusta on sovellettu vaikkapa modernin maailman imperialismin ja nationalismin hengessä ja siirryttäessä pienistä palkka-armeijoista totaaliseen asevelvollisuuteen. (Kommunistinen hegemonismi ei kai itseään edes yrittänyt perustella kristillisesti.) Siitäkin kaikesta olisi joskus hyvä keskustella, mutta ei ehkä tässä.
Tiedä noista trolleista, mutta minua kyllä kauhistaa retoriikka, jolla elämän puolella oleminen saadaan väännetyksi ”vihaksi”. ”Rauhanvoimat puolustautuvat” ballistisin ydinasein.
Amerikkalaiset abortin vastustajat ovat toisinaan olleet elämän puolella suorastaan murhanhimoisesti. Heille on varmaan löytynyt ymmärtäjiä suomalaistenkin uskovien joukosta. En arvele Agricolan kirkossa saarnatun siihen sävyyn, mutta Antti Holma lienee kuullut kristillisesti perusteltua vihapuhetta joissakin pienemmissä piireissä.
”Amerikan kortti” on aina sopiva kortti, kun puhutaan homojen kohtelusta Nigeriassa tai abortin vastustamisesta Suomessa. Vihaavat meidänkin puolestamme siellä ameriikassa.
Keiden ’meidänkin’ puolesta? Suomessa olisi syytä selvästi sanoutua irti kaikesta vääristyneestä vouhkaamisesta, mitä maailmalla kristinuskon nimissa esiintyy. Ei ole oikein, kun joku Antti Holma eroaa kirkosta luullessaan kristillisyyden tarkoittavan jyrkkää moralismia.
Miksi meidän – ja tarkoitan tällä meitä suomalaisia kristittyjä – pitäisi arvailla, mitä joku Antti Holma luulee kristilliseksi ja sitten olla julkisesti luopumassa siitä? Eikö riitä, että me uskomme ja opetamme, niin kuin Raamattu opettaa ja luterilainen tunnustus oikein selittää? Ei ainakaan minulla ole mitään tarvetta alkaa pyydellä anteeksi keskiajan paavien tai tämän päivän amerikkalaisten vääriä opetuksia eikä luopua heidän vääristä käytännöistään.
Meidän tulee nimenomaan opettaa niin kuin meitä Ramatussa kehotetaan. Siihen velvoitukseen kuuluu myös sanoutua irti sellaisesta opetuksesta, joka on tätä vastaan. Anteeksipyytämisestä ei ole kukaan sanonut mitään. Eihän maantiedon opettajakaan pyydä anteeksi sitä, että joku on luullut maata pannukakuksi.
Martti Vaahtoranta :”Tiedä noista trolleista, mutta minua kyllä kauhistaa retoriikka, jolla elämän puolella oleminen saadaan väännetyksi “vihaksi”. “Rauhanvoimat puolustautuvat” ballistisin ydinasein.”
Kyllä minuakin on kauhistuttanut retoriikka, jolla laillisen kahden lääkärin suositteleman abortin hyväksyvänä olen leimautunut ”murhaajaksi”, kun Euroopassa kuolee yhäkin äitejä laittomien aborttien aiheuttamiin komplikaatioihin. Joskus on kauhistuttanut myös se, kun Etelä-Amerikan suurimpana katulapsiongelman aiheuttajana pidettiin abortin ja ehkäisyn kieltänyttä katolista kirkkoa, joka sai aikaan sen, että äidit, joilla ei ollut varaa huolehtia lapsesta, jättivät hänet kadulle toivoen, että joku pitäisi hänestä huolta ja liian monta kertaa lapsen löysi mafia, joka mm. kauppasi lasten sisäelimiä hyvin toimeentulevien sairaaloihin.
Ei yksi vääryys tee toista oikeaksi. Ja katulapsenkin elämä on pyhää. Syntiä on se, että heitä ei auteta parempaan elämään, ei se, että he ovat saaneet syntyä.
Ei tätä asiaa muuta edes kolmen lääkärin allekirjoitus.
Martti Vaahtoranta :”Ei tätä asiaa muuta edes kolmen lääkärin allekirjoitus.”
Katulapsia löytyy muualtakin kuin Etelä-Amerikasta. Esim. Pietarin katulapset olivat yksi avustuskohteista, kun olin yksi Suomen Unicefin vapaaehtoistyöntekijöistä. Kävimme tutustumassa avustuskohteisiin ja lapsiin. Kokemus oli sitä luokkaa, että ainakin henk.koht. ymmärsin, että lasten tilanteen voi parantaa vain kyseisten maiden asiallinen sosiaalilainsäädäntö. Kenen on vastuu siitä, että luonnonvaroiltaan maailman rikkaimpiin kuuluva suurvalta ei hoida itse asiaa kuntoon?
Asianomaisen maan, eikä varmasti niiden katulasten, joita ei – Jumalan kiitos – ole tapettu ennen heidän syntymäänsä.
Vaahtoranta: “niiden katulasten, joita ei – Jumalan kiitos – ole tapettu ennen heidän syntymäänsä.”
Ja ne katulapset, joita ei ole abortoitu – Jumalan kiitos – synnyttävät vuorostaan uusia katulapsia – Jumalan kiitosko???
Uskovaiset ja muista omantunnon syistä abortin tuomitsevat ihmiset voivat jättää ihan vapaasti sikiönsä abortoimatta kaikissa mahdollisissa elämän tilanteissa, mutta niin kauan kun raskauden keskeytys on laillinen toimenpide, ei kenelläkään ole mitään oikeutta puuttua aborttiin päätyvien ihmisten ratkaisuun demonisoimalla heidän päätöksiään.
Entä rotuhygienia ja eutanasia? Ovatko nekin vain asianosaisten omia päätöksiä, vai voisiko moraalisella yhteisöllä olla jotakin sanomista myös niihin? Ja tekeekö ”laillisuus” asioista aina myös ”moraalisesti oikeita”?
Vaahtoranta: ”Entä rotuhygienia ja eutanasia? Ovatko nekin vain asianosaisten omia päätöksiä, vai voisiko moraalisella yhteisöllä olla jotakin sanomista myös niihin?”
Ihan komeita olkiukkoja, vaikka eipä silti, kyllä eutanasiaan päätymisen on oltava jokaisen ihmisen oma päätös, joka ei kuulu kellekään muulle.
Kyllä se eutanasiakin kuuluu myös ”jollekin muullekin” kuin sen haluajalle. Se kuuluu hyvin vahvasti hänelle, joka eutanasian suorittaa eli tekee sen toimenpiteen, minkä johdosta ihminen kuolee aiemmin kuin luonnollinen kuolema saapuisi.
Salme: “Se kuuluu hyvin vahvasti hänelle, joka eutanasian suorittaa eli tekee sen toimenpiteen, minkä johdosta ihminen kuolee aiemmin kuin luonnollinen kuolema saapuisi.”
Totta, mutta laillisen eutanasian suorittamisenkin pitää olla tekijälleenkin oma, henkilökohtainen valinta (ammatinvalinta) ilman, että siihen sivulliset puuttuvat. Uskon heitä löytyvän riittävästi, jos eutanasia joskus Suomessa laillistetaan. Eutanasia on kahden kauppa, eikä kuulu kellekään muulle.
Vähemmän tuomittava eutanasia on kuin aivokuolleen ihmisen pitäminen väkisin hengissä hengityskoneeseen kytkettynä. Siinä ei ihminen voi tehdä edes itseään koskevaa päätöstä elämästään tai kuolemastaan.
“Vähemmän tuomittava eutanasia on kuin aivokuolleen ihmisen pitäminen väkisin hengissä hengityskoneeseen kytkettynä. Siinä ei ihminen voi tehdä edes itseään koskevaa päätöstä elämästään tai kuolemastaan.” Kimmo Wallentin
En nyt ala hiuksia halkomaan, mutta aivokuolleen ihmisen irrottaminen hengityskoneesta, jonka avulla hän vielä roikkuu keinotekoisesti kiinni elämässä, ei ole varsinaisesti eutanasiaa. Jo ammoin nuorena hoitajana muistan valvoneeni erään aivokuolleen, rekan alle ajaneen nuorukaisen vieressä hänen ollessa kytkettynä hengityskoneeseen niin kauan kuin paikalle saapui toinen potilas, jolle nuorukainen “luovutti” jonkin elimensä. Vanhempien luvalla.
Salme: “En nyt ala hiuksia halkomaan, mutta aivokuolleen ihmisen irrottaminen hengityskoneesta, jonka avulla hän vielä roikkuu keinotekoisesti kiinni elämässä, ei ole varsinaisesti eutanasiaa.”
En ole väkisin hengissä pitämistä hengityskoneessa tai töpselin irti vetämistä eutanasiaksi väittänytkään. Totesin, että eutanasia on vähemmän tuomittavaa kuin hengityskoneen avulla keinotekoinen elämän pidentäminen aivokuolleena, jolloin ei voi edes itse päättää omasta elämästään tai kuolemastaan. Eutanasiassa omasta kuolemastaan päättäminen on sentään mahdollista.
Kimmo, asia ok.
Martti Vaahtoranta :”Ei tätä asiaa muuta edes kolmen lääkärin allekirjoitus.”
Muuttaisiko se, että miehet hillitsisivät seksuaalisia himojaan?
Toki muuttaa. Yksi Jumalan käskyistä on: Älä tee huorin. Tämä käsky on niin miehille kuin naisille. Seksi kuuluu ainoastaan avioliittoon.
Heinilä: ”Seksi kuuluu ainoastaan avioliittoon.”
Niin kauan kun ihminen on Telluksella tallaillut seksi ei ole kuulunut pelkästään avioliiton iloihin. Eikä kuulu nykyäänkään. Heinilä voi ihan vapaasti elää missä harhakäsityksessä haluaa.
Juha Heinilä ei elä missään harhakäsityksessä. Kristillisen etiikan mukaan seksuaalinen kanssakäyminen kuuluu avioliittoon. Tietenkään ihmiset eivät ole sitä noudattaneet, eivät ennen eikä nyt, mutta tosiasia pysyy tosiasiana ihmisten käsityksistä huolimatta. Jos et tätä tiennyt, niin ei pidä mollata heitä, jotka ovat perillä kristiilisen etiikan sisällöstä.
Salme: ” Kristillisen etiikan mukaan seksuaalinen kanssakäyminen kuuluu avioliittoon.”
Kristillisen etiikan mukaan voi olla niin tai näin, mutta kyllä Heinilä elää pahassa harhakäsityksessä, jos kuvittelee seksuaalisten aktiviteettien OLEVAN ainoastaan avioliiton iloihin kuuluva asia. Kyllä ne värkit toimivat ihan mainiosti ilman avioliittoakin. Eikä ole kysymys siitä, että vain miehet hillitsisivät seksuaalisia himojaan. Kyllä tänä päivänä naiset ovat vähintään yhtä aktiivisia, vaikkei tämmöinen papparainen enää kohteeksi joudukaan. Onneksi.
Tuula, eikö naisilla ole himoja? Ovatko he täysin tunteettomia seksuaalisesti ja antautuvat velvollisuudesta tai vain lapsen saaminen mielessä. Ovatko kaikki miehet vain ainoastaan seksuaalisesti aktiivisia.