Seurakuntanuoriajoiltani minulla on huonoja kokemuksia rukouspiirien harrastamasta tavasta rukoilla ex tempore ääneen ja jokainen vuorollaan. Ensinnäkään en useinkaan kuullut, mitä muut hiljaa ja epäselvästi mumisivat ja siksi toisekseen minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, mitä minun pitäisi vuorollani sanoa. Varmaankin juuri näistä syistä minusta tuli valmiiksi kirjoitettujen rukousten fanittaja ns. vapaamuotoisten rukousten kustannuksella.
Oma äitini opetti minut rukoilemaan iltaisin. Lisäoppia Jumalan ja ihmisen välisestä vuoropuhelusta sain pyhäkoulussa. Siellä varmaankin opin Isä meidän-rukouksen. Rippikoululeireiltä omaksuin ruokarukouksen. Myöhemmin tulin ymmärtämään, että rukous ei ole vain Jumalan puhuttelemista, vaan ensisijaisesti kyse on vastauksesta, kun Jumala puhuttelee ihmistä. Tämä vastaus liittyy ihmisen koko elämään. Luonteeltaan rukous voi olla synnintunnustus, valitus, pyyntörukous, esirukous, kiitos, ylistys tai siunaus.
Lutherin mukaan uskomme itsekeskeisyydestä johtuen me emme luonnostamme laula kiitosvirttä ennen kuin meidän on käynyt hyvin – ja vastoinkäymisten tullessa laulumme on lopussa.
Nöyrä, tyhjä ja nälkäinen henki ylistää Jumalaa, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa: Hän rakastaa Jumalan hyvyyttä yhtä paljon jäädessään siitä itse osattomaksi kuin saadessaan sitä tuntea. Hän ei takerru kiinni Jumalan lahjoihin niitä saadessaan eikä hänestä tule luopiota, jos hän ei niitä saa.
Laulaa Herralle ei aina suinkaan merkitse: olen iloinen ja riemuitsen. Päinvastoin, uusi virsi on ristin laulu ja merkitsee sitä, että ylistetään Jumalaa keskellä murhetta, vieläpä keskellä kuolemaa! (Luther)
Oheinen Jörg Zinkin kirjoittama rukous sisältää kaiken, mitä Ruttopuiston rovasti ymmärtää rukouksella.
Herra, tärkeää on vain se, että olen sinun yhteydessäsi. Siihen sisältyy kaikki täydellinen, parantava. Ruumiin silmät sulkeutuvat, sydämen silmät avautuvat näkemään sinun läsnäolosi.
RR: Näkövammautumiseni on tehnyt helpommaksi keskittymiseni rukoukseen, kun silmiä ei enää tarvitse sulkea voidakseni keskittyä Jumalan läsnäoloon.
Jätän harhailevat ajatukseni ja annan itseni sinulle. Painaudun sinuun kuin suureen käteen.
RR: Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Tai äijämäisemmin sanottuna: Niinkus tiijät…
Ei minun tarvitse puhua, että kuulisit, ei luetella, mitä minulta puuttuu, ei muistuttaa sinua eikä kertoa, mitä maailmassa tapahtuu ja mihin tarvitsemme apuasi.
RR: Ei Jumala meitä monisanaisuutemme tähden kuule. Ei hän meidän rukouksiamme tarvitse, sillä emme me niillä voi häntä manipuloida. Me itse tarvitsemme ne rukoukset!
Kun seurakuntalaiset saivat tiedon siitä, että olin menettänyt suurimman osan näöstäni, niin joukko aktiiveja sanoi heti, että kuule, Hannu, me rukoilemme, että saisit näkösi takaisin. En osannut muuta kuin kiittää, mutta toden sanoakseni olen nyt vuoden verran ihmetellyt, kääntääkö Jumala tämänkin tilanteen jotenkin parhain päin muuten kuin parantamalla.
Olen saanut tutustua aivan uudenlaisiin ihmisiin viiteryhmäni muuttumisen myötä. Näön menon myötä ovat saaneet mennä myös erilaiset roolit. En pysty enkä haluakaan pystyä pitämään niitä enää yllä. Omana itsenään olemisen tarve on lisääntynyt.
En tahdo paeta enkä karttaa ihmisiä, en vihata melua enkä rauhattomuutta, mutta tahdon ottaa ne mukaani hiljaisuuteen ja olla valmiina sinua varten.
RR: Tavallaan surkuhupaisaa, että kirjoitan tätä blogia kotonani, jossa yleensä vallitsee hiljaisuus ja rauha. Uusilla yläkerran naapureillani on tosin runsaan viisi viikkoa kestänyt täysremontti loppusuoralla. Tänään on ollut porauspäivistä pahin: Aamuyhdeksästä tunnin mittaisia nonstop-porauksia, vartin tauko ja sitten uudelleen. Mutta minä poraudun näihin rukousajatuksiin niin tarmokkaasti, että huomaan tästäkin selviytyväni. Kissa-parkaani vain käy sääliksi tämä mökä…
Haluaisin olla hiljaa kiireisten, hajamielisten, meluavien puolesta, kaikkien puolesta, joilla ei ole aikaa. Kaikin aistein ja ajatuksin odotan, kunnes sinä olet läsnä.
RR: Kiire vie aina harhaan. Rukoukseen sen sijaan liittyvät lepo ja rauha. Näihin rukous lopulta tähtää.
Suo minun olla sinun yhteydessäsi, Herra, vain sitä pyydän itselleni. Mutta samalla olenkin pyytänyt kaiken, mitä tarvitsen aikaa ja ikuisuutta varten.
RR: Onneni on olla Herraa lähellä. Tahdon laulaa hänen teoistaan. Ei minulta mitään puutu, kaikkea on ihan tarpeeksi.
Lukijakysymys: Milloin, missä (paikassa / tilanteessa), miten ja miksi rukoilet?
Minä rukoilen pitkin päivää. Aina kun koen tarvetta, vien ko. asian ns. Herralle tiettäväksi. Meillähän on kanava auki koko ajan armonistuimelle Jeesuksen maahan vuotaneen veren ansiosta. Synnit on sovitettu ja tie on auki. Uskotko sen?
Minä myös koin aikanaan ääneen rukoilemiset kiusallisina, kun siinä ringissä kontallaan ei oikein tiennyt, odottavatko toiset että nyt on sinun vuorosi vai voisiko sanoa että ohi ja seuraava.
Mutta tänään yksin ja samalla kahden kesken Jumalani kanssa voin puhua ääneen… usein illalla siitä kaikesta mikä on sydämellä…
Messussa Isä meidän rukous tuntuu luontevalta, mutta ne yhteen ääneen luetut synnintunnustukset enemmän ulkoluvulta.
Rukous ääneen ja omin sanoin joukossa oli painajaiseni pitkään. Kun sitten havaitsin, että sehään on etuoikeus puhua Isälle asioita, niin helpotti paljon. Nykyisin pidämme vaimoni kanssa säännölliset hetkemme. Siinä hiljalleen mietiskelen ja ikäänkuin silmiini tulee ihmisten kasvoja ja koitan rukoilla omien asioitteni lisäksi heidän puolestaan ja tietysti kaikkien niiden, jotka sitä esirukousta ovat erityisesti pyytäneet omaan elämäntilanteeseensa.
Pyhä Iisak Syyrialainen sanoi: ”Älä rukoile vain sanoilla, vaan tee koko elämästäsi rukous Jumalalle”. Tämä on ainakin 8-vuotiaasta asti myös ollut pyrkimykseni, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Omistan Valamon luostarin alttarissa siunatun rukoussormuksen, johon on kreikaksi kaiverrettu Jeesuksen rukous. Myös ristinmerkki on hyvä rukous kaikkina aikoina, että muistaisin mikä on elämämme lähtökohta ja päämäärä.
Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuorenkorkuinen.
Mutta pieni peipponen lensi
minun ikkunani taa.
Ja se lauloi hurmaantuneena,
ja sen riemua helisi maa.
Oi Jumala! Sydämessäni
on aivan pimeää.
Ja kuitenkin peipponen lauloi.
En voi sitä ymmärtää.
Saima Harmaja
Kiitos Elias tästä Harmajan runonpätkästä. Olen sitä mielessäni muistellut kuin rukouksena. Muutamassa lauseessa sanottu jotain niin oleellista ja kauniisti. Kuten myös runossa Rajalla (viimeinen säkeistö)
”Tiedänhän: tähdellä millään
on pelätä mahdoton
sen, jolla ympärillään
kättes suoja on.”
Meidän kotonamme rukoilemme Lutherin katekismuksen mukaiset aamu ja iltarukoukset eli koko perhe rukoilee ranskaksi
1) Alkusiunaus: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
2) Uskontunnustus
3) Isä meidän rukous
4) Tämän jälkeen tytöt lukevat kahdestaan Lutherin opettaman rukouksen: ”Me kiitämme sinua —”
5) Lopuksi omana sovellutuksenamme laulamme kaikki yhdessä suomeksi virren ”Tule kanssani Herra Jeesus”.
Ruokarukouksena käytämme miten sattuu suomeksi rukousta: ”Siunaa Jeesus ruokamme—”, ruotsiksi ”I Jesu namn till bords vi —” tai ranskaksi Lutherin rukousta: ”Les yeux de tous” sekä vastaavia kiitosrukouksia ruuan jälkeen.
Autolla liikkeelle lähtiessämme rukoilemme joko suomeksi ”Siunaa Jeesus matkamme, ole aina kanssamme” tai ranskaksi lyhyehkö itsesanoitettu rukous matkalle siunausta pyytäen.
Rukous ei ole turhaa, kun se ymmärretään pyhänä kanssakäymisenä, läsnäolonana Jumalan yhteydessä. Sacrum commercium, josta Lutherkin puhuu.
Määritelmä, jossa rukous esitetään sydämen puheeksi Jumalalle, on vajavainen. Po. sanoa sydämen keskusteluksi Jumalan kanssa, vuorovaikutukseksi, ”vaihtokaupaksi” (commercium). Olennaista on kuitenkin arvonanto Pyhyydelle eli on hengellistä viisautta kuunnella Jumalaa enemmän kuin omaa ääntään olipa se hiljainen tai ulospäin kantava puheääni.
Vierastan sinun tapaasi pakkopiirejä. Olin kerran yhden rukousillan vieraana, jossa kaikki avustajat kokoontuivat illan päätteeksi piiriin käsikädessä ja hokivat kukin suhisevan sulavasti sanoja ”Kiitos, Jeesus”. Asia sinällään oli hyvä, mutta jäin kummastelemaan, miksi hoenta vain jatkui. Eikö yksi nasakka kiitoksen sana olisi riittänyt. Tai jos ääneen haluttiin ilmaista kitosta, eikö sitä olisi saattanut vähän ilmentää (kiitos jostakin, minkä oli kokenut tärkeäksi). – Kun minua pyydettiin erityisesti rukoilemaan vielä jotakin, saatoin täydestä sydämestä kiittää, että Jumala kuulee sydämemme sanattomatkin huokaukset ja kiitollisuuden (vrt. lastenvirsi ”ja kiitos siitäkin, mit´ en voi mä tyystin lausua Sulle). Hiljaiset rukoukset.
Itse koen mielekkääksi rukousmietiskelyn Raamatun sanaa lukien, luontoa tarkkaillessani ja kaikkinaisessa yksinäisyydessä, usein ennen ja jälkeen ihmisten kohtaamisia. Mutta mietiskely johdattaa myös rukoustilaan, jossa vallitsee jonkinlainen paljas, sanaton oleminen Jumalan yhteydessä. Siinä on antaumuksellinen avoimen mielen odottavaisuus: ”Mitä nyt, Sinäkö siinä? Olen kuulolla.” Jotain herkkää, hyvin hellää, koskettavaa. Avaavaa. (Ei ihme, jos silmiin nousee kyyneliä). – Avartavaa ja rauhoittavaa.
Armolahjoja on moninaisia, mutta Henki on sama. Rukousta voi harjoittaa, mutta mikään tekniikka ei sitä läsnäolon tuntoon avaa, ei mikään sanailukaan, mantran toisto, rukousnauhojen helmeily jne. Vastaantuleva Jeesus Kristus, sisimpämme ”kirkkauden toivo”, kutsuu rukoukseen ja täydellistää sen läsnäolonsa armolla. – Minusta rukous on Jumalan rakastettavan huolenpidon yksi tärkeimpiä lahjoja ihmiselle.
Nykyaikana saa niin helposti kehotuksen lääkärille, jos sanoo, että Jumala vastaa ja Hänen kanssaan voi keskustella. Siksi oikeastaan pitäisi puhua enemmämn näistä asioista niin ne saattaisivat tulla tvallisten terveiden ihmisten ominaisuuksiksi.
Jeesus Kristus armahda minua on rukoukseni ja toinen on: kiitos, kiitos,kiitos.
Sopii Hänelle muutakin sanoa! Jos riittää, niin mitäs siihen on sanomista. Itse herään aamuisin joskus kiitokseen, mutta useammin armon anomiseen. Päivänmittaan tapahtuu sitten muita asioita.
Kiitos Hannu.