Uskon sanoittaminen uusiksi johtaa yleensä törmäykseen. Joskus harvoin se onnistuu ja uudistaja löytää polun, joka lavenee tieksi myös muiden kulkea. Uudet, yleisesti hyväksytyt sanat ovat sekoitus vanhaa ja turvallista sekä uusia ja oivaltavia.
Pelkästään uusin sanoin uskon sanoittaminen epäonnistuu säännönmukaisesti. Mutta vanhan päälle voi yrittää rakentaa ymmärrystä ja vuorovaikutusta. Tosi uudistajat ovat aina olleet myös perinnetietoisia – erityisen tietoisia perinteen riittämättömyydestä
Timo-Matti Haapiainen kyseli tämän kielen ja sanoittamisen perään blogissaan. Hyödyllinen ja tärkeä aihe. Haapiainen puhui erilaisista alakulttuureista, joilla on oma kielensä ja joissa vanhat uskon sanat voivat kuulostaa ontoilta.
Samasta asiasta puhui viime viikolla Kotimaan viestintäpalvelujen Laatuseminaarissa tulevaisuudentutkija Ilkka Halava. Hän käytti segmentin käsitettä eli puhui asiakas- ja kohderyhmistä. – Siinä on kielipeli, jota moni kirkon ihminen vieroksuu jo ihan periaatteellista syistä: älköön kirkkoon tuotako mitään kaupallisesta maailmasta.
Kielen eriytymisessä on kyse juuri segmenteistä tai alakulttuureista tai pienryhmistä tai sukupolvista. Ihan sama miksi ihmisten jakautumista toisilleen erilaisiin todellisuuksiin kutsutaan, vain se merkitsee, että ei synny kohtaamista. Ei ymmärretä eikä tulla kuulluksi. Ollaan vieraita, kuin muukalaisia. Sukupolvet eivät kohtaa, elämäntilanteet, kulttuuriset pienryhmät puhuvat toistensa ohi. Segmentit kolisevat tosiaan vasten kuin autot romurallissa. Paitsi että tässä kisassa kukin ajaa mihin suuntaan huvittaa.
Myöhäiskeski-ikäinen herätyskristillisen taustan omaava ja akateemisen koulutuksen saanut mieshenkilö puhuu uskosta eri tavoin kuin kolmatta uskontoaiheista tatuointiaan harkitseva parikymppinen perushoitajaopiskelijanainen. Kummallakin on aito kokemus Jumalasta ja uskosta. Kumpi on oikeassa? Kumpi puhuu paremmin, on oppineempi, perinnetietoisempi, kirkollisempi, elämänläheisempi? Kummalle sinä haluaisit sanasi osoittaa?
Puhe kielestä on ehkä akateemista, mutta jo seuraavassa hetkessä käytäntöä. Puhunko yläkerran hipsterille ja alakerran hevarille ”Jeesuksen pelastusveren kaikki syntisaastat valkopuhtaaksi syväpesevästä armovoimasta” vai mistä? Voinko ylipäätään puhua uskosta mitään, sillä mahdollisuus tulla väärinymmärretyksi ja ohitetuksi vaanii kaikkialla segmentoituneessa ja pirstoutuneessa yhteiskunnassa!
Kuulin juuri eilen erään tapauksen, jossa kieltä käytettiin ohi kristillisen normikielen.
Hevipunkkari oli tullut kääntymykseen ja ilmaissut halunsa seurata Jeesusta. Hän totesi, että hänen kuulemansa saarna oli ”perkeleen hyvä” ja ”jumalattoman hieno”.
Todella aitoa ilmaisua omalla kielellä, joka ajan kanssa ”muotoutui” niin että hän on nykyisin sielluja voittava evankelista.